Susanna Rahkosen vanha blogi

Talouselämä: Tämä on vaalikirjojen eliittiä

2009-11-19T08:51:00.000-08:00

2.3.2007

Talouselämä arvioi 2.3. kirjani ja totesi näin:

"Tämä on vaalikirjojen eliittiä. Kansanedustaja Susanna Rahkonen paneutuu asioihin ja kirjoittaa selväsanaisesti ja omakohtaisesti. Narsismia ei esiinny. Rahkonen valmistui juristiksi lama-Suomeen, jolloin hyvinvointivaltion purkaminen alkoi. Koko kirja kumpuaa tästä traumasta.

Rahkonen on selvästi fiksu, mutta hänenkin ajatusmaailmassaan rahavalta on mörkö. Demarien näkökulmasta raha muuttuu hyväksi vasta, kun se on kiertänyt valtion kassan kautta. Rahkonen oivaltaa, että työllisyysaste on hyvinvoinnin rahoituksen avain. Hän vieroksuu kuitenkin palvelualan hanttihommia ja suhtautuu nuivasti jopa veronalennusten tuomiin töihin. Ikään kuin Suomi olisi viime vuodet työllistänyt ja vaurastunut väärin.

Rahkonen haluaa isomman julkisen sektorin. Hänen laskelmansa mukaan julkiset lisätyöpaikat lähes rahoittaisivat itsensä. Eri asia on, houkutteleeko hoitajan palkka työttömän pois päivärahoilta. Talouden koneistosta Rahkonen ei juuri puhu. Hyvinvointivaltio pitäisi rahoittaa, mutta pyörivät rattaat eivät saisi tuottaa rikkauksia eivätkä kasvattaa tuloeroja. Ikään kuin taivaasta tupsahtaisi yrittäjiä, jotka ottavat riskiä ja tarjoavat työtä, mutta eivät ole henkilökohtaisesti kiinnostuneita rahasta."

Hienoa, että kirjani sai positiivisen arvion, vaikka poliittisesti mielipiteeni eivät kaikkia miellytäkään. Demarina korostan tietenkin julkisen sektorin roolia hyvinvoinnin luojana ja siinä tarvitaan verotuloja. Sosiaalinen pääomamme on korkea, kiitos sen, että meillä ei ole syntynyt kahden kerroksen yhteiskuntaa. Uskon, että julkisilla rahoilla luotu koulutusjärjestelmämme tuottaa osaavaa työvoimaa, joka hyödyttää myös yrityksiä.

Epävarmuus on ihmisten hyvinvoinnin uhkista pahin. Epävarmuudella meitä pidetään varpaillaan ja meitä hallitaan. Muuttuvassa maailmassa juuri epävarmuuteen tarvitaan uudenlaisia turvatyynyjä. Sosiaaliturvajärjestelmämme on kuin palovakuutus, jolla erilaisia riskejä vakuutetaan. Tai niin ainakin pitäisi. Ja kuten vakuutuksissa, aina ei vahinkotapahtuma osu kohdalle, mutta jos osuu, turvaa tarvitaan.

Kun ihmiset kokevansa elämänsä turvalliseksi, he uskaltavat myös ottaa riskejä ja olla luovia. Paljon peräänkuulutetut innovaatiot syntyvät tällaisesta ilmapiiristä. Siksi uskon, että pohjoismainen hyvinvointimalli tukee yrittäjienkin asiaa, kunhan tasapaino vain saavutetaan.

Ei kiittos kuumetta

2009-11-19T08:48:00.000-08:00

2.3.2007

Vaalityö on epäterveellistä. Tänään tarrasin nälän sumentamana huterin käsin ensimmäiseen ateriaani kello 15.30 ja se oli sämpylä. Kun olotilaan yhdistää vielä liian vähät yöunet ja liian monet päässä vilistävät asiat, on ihminen aika lähellä tikittävää aikapommia.

Keskiviikon SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa Sydänliitto esitteli tavoitteitaan ja mittasi kolesterolin. Onneksi ei verenpainetta. Sairausteema jatkui kokoussalissa. Puoluevaltuuston puheenjohtaja Matti Ahde oikein toivoi, että vaalikuume nousisi. Samaan viittasi myös Eero Heinäluoma puheessaan.

Minä en kaipaa mitään kovaa vaalikuumetta. Vaalikuumeen noustessa hourelukemiin alkavat ne pahimmat ylilyönnit ja epätoivoiset viime hetkien virhearvioinnit. Panikointi ei kannata. Vaalityö ei saisi ratketa vain muutamien päivien mainosvyörytykseen, vaan työtä on tehtävä koko vaalikauden ajan ja silläkin pitäisi olla jotain merkitystä. Mutta jos kansaa ei kiinnosta niin ei kiinnosta.

Siksi kuumetta kaivataan ja sitä lietsotaan esiin. Ja jos ei hyvällä, niin sitten vaikka pahalla. Pelottelu on se perinteisin konsti. Samoin pelkistys ja kärjistys. Viime vaalien Irak-keskustelu oli siitä yksi esimerkki. Toinen puolueiden vaaliunelma on saada jonkin sortin huuma ja hype aikaan. Sauli Niinistön kannattajat viime presidentinvaaleissa saivat aikaan sellaisen omassa keskuudessaan. Ihan terveeltä ei tuntunut pahvisaulien halailu ja ihailu. Samaan ei ole päästy näissä vaaleissa.

TV-mainoksista on puhuttu enemmän kuin vaalien sisällöistä ja joku meni ja varasti Eero Heinäluoman vaalitoimiston tietokoneet. Siinä näiden vaalien suurimmat kohut.

Onneksi vaaleihin on enää niin vähän aikaa, että loppuajan seison vaikka päälläni. Tulossa on vielä vaalivideo, pari lastentapahtumaa, asuntoseminaari, lasten iltapäivätoimintaa käsittelevä tilaisuus ja paljon esitejakelua eri puolilla uuttamaata. Kotisivuillani niistä lisää.

Hyvähampaiset edustajamme

2009-11-19T08:46:00.000-08:00

25.2.2007

MTV3:n uutisissa kerrottiin, että naisehdokkaat pääsevät aikakauslehdissä miehiä paremmin esiin kritiikittömän kevyillä jutuilla, joissa politiikkaa on vain nimeksi. Uutista varten oli seurattu juttuja kolmen kuukauden ajalta ja listaus kevyen julkisuuden kärkinimistä oli selkeä. Oli Leena Harkimoa, Merikukka Forsiusta ja Tanja Saarelaa, näitä kaikkien tuntemia kansikuvakasvoja.

Yksi asia vain pisti minun silmääni, mutta siitä jutussa ei kerrottu. Oman puolueeni naiset loistavat poissaolollaan miehistä puhumattakaan. Ainoat jutussa mainitut demarit olivat Päivi Lipponen ja miehistä Tommy Tabermann, jotka ainakin toistaiseksi ovat parlamentin ulkopuolella.

Jos tilastointi tehtäisiin vuoden ajalta, tulos olisi demareille paljon raadollisempi. Ja varsinkin, jos siinä katsottaisiin pelkkiä naistenlehtiä. Olen nimittäin aina ihmetellyt sitä logiikkaa, jolla naistenlehdet valitsevat jutun arvoisiksi kokemansa haastateltavat. Siis ne henkilöt, jotka ovat naistenlehtien näkökulmasta tärkeitä ja kiinnostavia.

Naistenlehdet haluavat tarjota lukijoilleen jotain erityistä - elämyksiä, luksusta ja glamouria arjen harmauden keskelle. Siis käyskentelyä sukukartanossa kristalliskruunujen alla. Jotain "Kauniit ja rohkeat" -tyyppistä hohtoa, josta ei puutu monimutkaisia ihmissuhdekiemuroita, sulhasia eikä koreita asuja.

Kansanedustajia koskevan naistenlehtijulkisuuden tärkeimmät kriteerit ovat siis nämä:

1. Malli-, urheilu- tai viihdetausta
2. Kiinnosta ja näkyvä aviomies
3. Näkyvä ero em. miehestä ja monenlaisia miessuhdekuvioita
4. Ei vanha, ylipainoinen eikä ruma
5. Hyvähampainen, saa hyviä kuvia
6. Ministeri tai presidentti (lähinnä juttupulan vallitessa)

Itse täytän kriteeristä jotenkuten vain 4- ja 5-kohdat, jos tulkintaa oikein venytetään. Muita kriteerejä en sitten täytäkään ja se näkyy naistenlehtijuttusaldossani. Olen ollut kahdeksanvuotisen kansanedustajan urani aikana kaksi kertaa naistenlehden varsinaisen henkilöjutun kohteena.

Ensimmäinen juttu koski Attac-järjestön perustamista, jolloin olin sekä MeNaisissa että Annassa. Me Naisissa olin viikon henkilö ja Annassa yksi monesta haastateltavasta. Kyseessä olivat pienet asiajutut, joihin kuvat oli näpätty eduskunnan käytävällä. Toinen juttu oli vuonna 2005, jossa olin Sirkka-Liisa Anttilan, Kaarina Drombergin ja Janina Anderssonin kanssa kertomassa kehosta ja naisen ulkonäköpaineista. Tämä juttu olikin sitten varsin henkilökohtainen ja avomielinen kuvat mukaan lukien.

***

Jos haluaa olla asiallinen lakeja säätävä päättäjä eduskunnassa, näillä jutuilla ei ole niin suurta merkitystä, vaan jopa päinvastoin. Mutta MTV3:n uutisen pointtina olikin se huomio, että tietyt ehdokkaat pystyvät esittelemään itseään mukavissa merkeissä enemmän kuin toiset ja tätä kautta he pääsevät äänestäjien lähelle tavalla, joka suosii heidän valintaansa. Vastaava maksullinen mainostila lehdissä maksaisi maltaita.

Vaikka lehdet sanovat, ettei heillä ole mitään poliittisia päämääriä, heidän kannattaisi katsoa ihan huvikseen päättäjistä kertovia juttutilastojaan ja verrata, miten hyvin naispäättäjien kohdalla ovat edustettuna erilaiset ihmiset ja näkemykset. Lehdet voisivat samalla miettiä, millaista naiskuvaa ja käsitystä päättäjien työstä he ylläpitävät. Entä millaisten päättäjien valintaa he tietämättään suosivat. Unohtuvatko arkiset puurtajat kristalliskruunujen säihkeeseen?

Naistenlehdistä löytyy hyvin paljon asiantuntevia vakavia artikkeleita yhteiskunnallisista aiheista. Lehdillä on siis myös omanlaisensa yhteiskunnallinenkin funktionsa. Naistenlehtien lukijoista ja tilaajista (joihin itsekin kuulun), aika merkittävä osa äänestää niitä arkisempia edustajia. Siis niitä, joiden kasvojen luusto on vähemmän kuvauksellinen, mutta joiden työllä on olennaisen tärkeä merkitys monen lehden lukijan elämälle.

En ole katkera mutta kuitenkin...

PS. Kesällä olin urani huipulla. Olin Iltalehden parisuhdehaastattelussa mieheni kanssa.
**
MTV3:n uutisten koko juttu tässä:

Naisehdokkaat kertovat auliisti yksityiselämästään. Miesehdokkaista julkaistut jutut ovat sen sijaan varsin värittömiä.

MTV:n uutisten lehtikatsaus joulukuun alusta tähän päivään löysi yli sata artikkelia eduskuntavaaliehdokkaista, joissa ei politiikkaa juuri puhuttu.

Aikakaus- ja iltapäivälehdet nostivat jutunaiheiksi 33 ehdokasta, joista kirjoitetut jutut eivät juuri politiikkaa sivunneet. Palstatilaa hallitsivat yksityiselämän asiat, ja päivänpolitiikkaa puhuttiin erityisen vähän tai ei ollenkaan naisehdokkaiden kanssa.

Naiset hallitsivat julkisuuskuvaansa selvästi miehiä paremmin. Erityishuomiota sai kokoomuksen ehdokas Rakel Lignell hänen miehensä Nicke Lignellin onnettomuuden vuoksi.

Ministeri Tanja Saarelan yksityiselämästä muun muassa avioliitosta ja pukeutumisesta kerrottiin seitsemän laajahkon artikkelin verran.

Pääminiserin ex-puolison keskustan Merja Vanhasen elämää eron jälkeen ruodittiin kolmen jutun verran, joista kaksi oli laajoja aikakauslehtijuttuja. Miltei samaan ylsi SDP:n listalta eduskuntaan pyrkivä Päivi Lipponen.

Yksityiselämästään kertoi auliisti naistenlehtien sivuilla myös keskustaministeri Paula Lehtomäki, joka on tunnettu varsin pidättyväisenä julkisuuden suhteen.

Huomiotta ei jäänyt myöskään kokoomuksen Leena Harkimo, eikä varsinkaan vihreiden Merikukka Forsius. Molemmat kertoivat elämästään eron jälkeen, Forsius yksinhuoltajuudestaan ja Harkimo uudesta miehestä sekä sovinnosta ex-miehensä, liikemies Hjallis Harkimon kanssa.

Luonnollisesti myös niin kutsutut julkkisehdokkaat noteerattiin ja päivänpolitiikka sivuutettiin. Kike Elomaa ja Riita Väisänen eivät viihdepainotteisissa jutuissan juurikaan edes yrittäneet politikoida.

Eniten mietteitä mahdollisesti avautuvasta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta esitti Anne Pohtamo Hymy-lehden artikkelissa, jossa hän vaati huumenuoria pakkohoitoon.

Miesten julkikuva naisia synkempi

Miesehdokkaista julkaistut jutut olivat teemoiltaan varsin ilottomia.

Esimerkiksi Mikko Alatalon avioero-teemalla julkaistiin kaksi juttua. Pääminiseri Matti Vanhanen kertoi omin sanoin elämästään viiden jutun verran. Kokoomuksen Harri Jaskarin ongelmat virolaisen avopuolison kanssa ja siitä virinnyt oikeusjuttu sai miehen avautumaan lehdille ahdingostaan kolmen huomattavan artikkelin verran.

Hiihtäjälegenda Juha Miedon äidin poismeno kulutti iltapäivälehtien painomustetta viiden artikkelin verran. Julkinen suruaika loppui kolmen päivän jälkeen, jonka päätteeksi Miedon kerrottiin lähtevän kiertämään vaalikenttiä.

Julkisuuspajatson tyhjensi tehokkaimmin keskustan ehdokas Harri Ojala. Farmarin päätös ehdokkuudesta lienee julkisuuden peruja, olihan hän yksi syksyn seuratuimpia henkilöitä esiintyessään televisiossa "Maajussille morsian" sarjassa.

Huomattavaa on, että kun Ojala ilmoitti ehdokkuudestaan, kirjoittelu hänestä ei ainakaan saanut poliittista sävyä, huomio pysyi tiiviisti rakkausasioissa.

Tutkija: Miehet naisia jäljessä

Poliittisen historia erikoistutkijan Ville Pernaan mielestä naiset hallitsevat miehiä paremmin aikakauslehtijulkisuuden. Esimerkkinä hän mainitsee naistenlehtien henkilöjutut, joiden tarjoaman, yleensä kritiikittömän julkisuuden naisehdokkaat osaavat taitavasti hyödyntää.

Iltalehden vastaavan päätoimittajan ja kustantajan Kari Kivelän mukaan naisehdokkaista on painotetusti tehty kevyitä juttuja, mutta Kivelän mukaan "perhe-elämäkin on politiikkaa" ja ansaitsee näin ollen tulla julki.

Apu-lehden toimituspääliikkö Jari Jokinen myöntää, että ehdokkaista tehdyt henkilöjutut ilman politiikkaa antavat ehdokkaille ilmaista mainosta, mutta ei katso, että lehdistön toimintatapoja olisi tässä suhteessa syytä muuttaa.

(MTV3)

Vakooja ministerin sängyssä?

2009-11-19T08:40:00.000-08:00

23.2.2007

Ilta-sanomien toimittaja soitti ja kysyi, piileekö susankurostapauksissa turvallisuusriski. Hän sanoi kysyvänsä asiaa nimenomaan lakimieskansanedustajilta. En ollutkaan lukenut vielä päivän lehtiä. Viimeisimmät muistikuvani tapauksen mediakäsittelystä liittyivät lähinnä uuniperunoihin ja niiden maittavuuteen, joten en ollut ajatellut, että asia poikii juridistakin ulottuvuutta.

Vastasin jotain epämääräistä ja myöhemmin pohdin asiaa lisää. Vaikka Kuronen kuinka olisi kuullut Matin puheluita "Euroopan presidenttinä", niin tokkopa niistä niin kauheasti valtakunnansalaisuuksia on ollut kuultavissa. Jos puhelut on vieläpä käyty englannin kielellä, veikkaan, ettei Matin puolelta ole kuultu kovin kummia…siis puhelimessa keskellä yötä.

Ongelmahan on yhteinen kaikille ministereiden lähipiiriin kuuluville. Siis yhtälailla myös aviopuolisoille. Hekin saattavat kuulla lauseenpätkän sieltä ja toisen täältä sekä nähdä levällään olevia papereita. Onpahan teoriassa mahdollisuus päästä käsiksi myös toisen sähköpostiin, mutta kukapa sitä tekisi. Ja kuka ulkopuolinen niistä tiedonmuruista edes mitään kostuisi. Tarvitaan jo jonkinmoista taustapaneutumista, että salaisuudesta tulee hyödynnettävää ja vuodettavaa tietoa.

Kun mielikuvitus alkaa maalailemaan ministereiden sänkyihin tunkeutuvista houkutuslinnuista suurtakin turvallisuusuhkaa, on James Bondia katsottu aivan liikaa. Vakoojien on helpompi saada haluamansa tiedot tukeutumalla sähköpostiin ja kuuntelemalla puheluita salaa teknisiä apuvälineitä käyttäen. Siis paljon helpommin ja nopeammin kuin uuniperunasessioihin hakeutumalla.

Sitä paitsi, luotan ministereiden harkintaan. Heidän toimintaa säätelee rikoslaki ja sen virkarikossäännökset. Oikeuskansleri valvoo myös valtioneuvoston jäsenten eli ministerien toiminnan lainmukaisuutta. Sama toimivalta on myös eduskunnan oikeusasiamiehellä. Jos he katsovat ministerin syyllistyneen ns. ministerikoskeen eli menetelleen selvästi lainvastaisesti, oikeuskansleri ja oikeusasiamies ovat velvollisia ilmoittamaan asiasta eduskunnan perustuslakivaliokunnalle.

Se tutkii asian ja ilmoittaa päätöksensä l. sen, onko lakia kiistatta rikottu, minkä jälkeen oikeuskunta päättää siitä, onko ministeriä syytettä . Syyte käsitellään valtakunnanoikeudessa.

Rikoslain 40 luvun 5 § (12.7.2002/604)

Virkasalaisuuden rikkominen ja tuottamuksellinen virkasalaisuuden rikkominen:

Jos virkamies tahallaan palvelussuhteensa aikana tai sen päätyttyä oikeudettomasti
1) paljastaa sellaisen asiakirjan tai tiedon, joka viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) tai muun lain mukaan on salassa pidettävä tai jota ei lain mukaan saa ilmaista, taikka

2) käyttää omaksi tai toisen hyödyksi taikka toisen vahingoksi 1 kohdassa tarkoitettua asiakirjaa tai tietoa,

hänet on tuomittava, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, virkasalaisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.
Jos virkamies huolimattomuudesta syyllistyy 1 momentissa tarkoitettuun tekoon, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus sekä muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
**
Em. lainkohtaa sovelletaan myös valtioneuvoston jäseneen. En usko, että Matti Vanhanen on lörpötellyt Kurosen kuullen mitä tahansa. Ja ainahan voi mennä toiseen huoneeseen. Lex Kuronen hivelisi tietenkin Susanin kirjanmyyntiä ja elokuvahankkeita, mutta todellista tarvetta sellaiseen ei ole.

Seminaareja ja vaalihumppaa

2009-11-19T08:38:00.000-08:00

20.2.2007

Olin tänään Erkki Tuomiojan hyvinvointivaltioseminaarin puheenjohtajana. Sali vilisi helsinkiläisiä demariaktiiveja ja nolotti, etten tuntenut heitä nimeltä. Silti sain ainakin viidet terveiset.....nimittäin lähetettäväksi isälleni. Antaessani puheenvuoroa takariviin, luulin tutunnäköistä miestä Seppo Lindblomiksi. Ajattelin oikein briljeerata, että tuon miehen tunnen. No hän olikin Kelan entinen johtaja Pekka Morri. Tunne oli sama kuin Linnan juhlien selostajilla näiden surkeimpina hetkinään.

**

Seminaari oli muuten oikein kiinnostava ja antoisa. Dosentti ja sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Juho Saari puhui hyvinvointivaltion tulevaisuudesta ja epävarmuuden sosiaalipolitiikasta, Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan professori Pertti Koistinen puhui teemasta "talouskasvun varjossa" ja hän viritti keskustelua myös perustulosta. JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori taas peräänkuulutti nykyajan Pekka Kuusta. Ja lisäksi seminaarissa puhui Erkki Tuomioja.

Perustuloa ei tilaisuudessa sellaisenaan kaapattu SDP:n vaaliohjelmaan, mutta perusturvan kohentamista ja byrokratiakitkojen vähentämistä kannatettiin. Samoin sitä, että sosiaaliturva ei saisi leikkautua niin pienistä tuloista kuin tänä päivänä. Myös aktiivista työvoimapolitiikkaa ja palvelusatsauksia kannatettiin. Todettiin, ettei kukaan rakasta epävarmuutta. Epävarmuuden kokemukset ovat niitä kohteita, johon sosiaalipolitiikalla on päästävä vaikuttamaan asuntopolitiikkaa unohtamatta.

On välttämätöntä, että edes vaalien alla ja mielellään myös niiden välillä kävisimme keskustelua hyvinvointivaltion suunnasta. Vaalityö uhkaa muuten kilpistyä pelkäksi kahvitteluksi ja muutaman kylähullun terroriksi vaaliteltalla. Jossainhan pitäisi voida käydä myös aatteellista keskustelua, jossa olisi myös vankka asiantuntemus taustalla. Niin oli tässä seminaarissa.

Samaa kyselivät nuoret eilen Turussa, jossa kävin Ilkka Taipaleen kanssa avittamassa entisen avustajani Esa Suomisen vaalikampanjaa. Voimme unohtaa syvääluotaavat yhteiskunta-analyysit siinä vaiheessa, kun curlingsankarit hoitavat koko homman. Voihan heiltäkin toki löytyä viiltävää yhteiskunnallista visioinäärisyyttä, mutta sitä heiltä ei varsinaisesti kyllä odoteta. Ääniä kylläkin.

Kahvia ja humppaa. Niilläkö vaalit hoidetaan?

**

Huomenna eli keskiviikkona 21.2. on vuorossa oma tilaisuuteni teemalla "Yksityistä vai yhteistä hyvinvointia?" Paikkana on kulttuurikeskuksen kahvila Tapiolassa klo 18-20 ja keskustelijana lisäkseni jokapaikan Erkki Tuomioja. Tervetuloa!

Kirjoja ja paatosta

2009-11-19T08:33:00.000-08:00

18.2.2007

Akateemisessa kirjakaupassa olivat perjantaina esillä ne ehdokkaat, jotka ovat kirjoittaneet itse kirjan. Kymmenen ehdokkaan joukossa oli peräti seitsemän demaria; siis lisäkseni Erkki Tuomioja, Tuula Haatainen, Liisa Jaakonsaari, Osku Pajamäki, Päivi Lipponen ja Hannu Jouhki. Näistä vieläpä viisi on ehdolla Helsingin vaalipiirissä. Ihmettelimme missä ovat kokoomuslaiset? Eivätkö he osaa kirjoittaa vai eikö heidän tarvitse vai mistä on kyse?

Viime viikolla olin toimittaja Mia Halosen kanssa esittelemässä kirjaani sanomatalon kahvilassa ja eilen myös Porvoossa. Aiomme jatkaa kiertuettamme myös muualle. Nyt on vihdoin aikaa keksittyä kunnolla vaalityöhön. Eduskunta päätti kautensa perjantaina ja ihmiset hyvästelivät toisiaan ja kapsahtelivat toistensa kauloihin.

Jotkut ovat sitä mieltä, että jos huonettaan ei siivoa vaalikauden rojuista, se on huono enne jatkoon pääsylle. Minä en aio siivota. En osaa suhtautua eduskuntatyön päättymiseen yhtä dramaattisesti.

Vähän talouspolitiikkaa

Viime viikon eri tilaisuuksissa ihmiset ovat kyselleet SDP:n tulevasta linjasta. On ollut positiivista todeta, että tietty "rytminvaihdos" (=Heinäluoman termi) puolueemme talous- ja työllisyyspoliittisessa ajattelussa on tapahtunut. Vaikka valtiovarainministeriössä Eero Heinäluoman alainen Jukka Pekkarinen on laatinut tiukan kamreeriraportin, on puolueellamme ollut poliittista itsetuntoa vaatia kehityksen ohjaamista.

Haastattelin Jukka Pekkarista kirjaani varten marraskuussa ja hän toisteli tulevan raporttinsa kireitä ennusteita. Toisaalta hän myönsi moneen otteeseen, että verotuksen ja palveluiden taso on poliittinen valinta. Viimekädessä linjavalinnat ovat poliittisia ja siitä nytkin on kyse.

Talous- ja työllisyyskehitystä voi ja tulee ohjata. Ihmisten parempi koulutus, hyvinvointi ja tasa-arvo edistävät myös talouden toimintaa. Tulevaisuuden tavoitteissa tulee olla kunnianhimoa ja tavoitteet on asettava korkeammalle kuin naurettavan pieneen 20 000 uuteen työpaikkaan.

Meidän tulee tavoitella tulevalla vaalikaudella 100 000 uutta työpaikkaa, joista ainakin 20 000 on ohjattava hoivapalveluihin. Kaikki tunnustavat, että erityisesti vanhusten hoidossa on parannettavaa. Millään mummonkääntökoneilla vanhuksia ei hoideta. Tarvitaan lisää henkilökuntaa.

Saavutettava 72 prosentin työllisyys takaa kyllä julkisten palveluiden rahoituksen. Työllisyys- ja talouspolitiikka perustuu työllisyyden lisäyksen luomaan varallisuuden kasvuun. Tavoitteena on kasvattaa kakkua, jotta syntyisi jaettavaa palveluiden käyttäjille. Ei kyse ole mistään tuhlaamisesta ja kankkulan kaivoon heitetystä rahasta. Parempi palveluiden laatu ja saatavuus tuottaa hyvinvointia ja kasvua, uusia työpaikkoja ja sitä kautta myös lisää ostovoimaa ja verotuloja. Useiden miljardien veronalennukset eivät sitä tee.

Valittavana on nyt kaksi linjaa - me tai minä. Kun sijoitamme talouden voimavarat julkisiin palveluihin, voittajina olemme me kaikki. Veronalennuslinja taas on minä-vaihtoehto ja se hyödyttää vain joitakin yksilöitä. Jäljellä oleva työttömyys on sellaista lajia, ettei sitä potkita veronalennuksilla liikkeelle. Tarvitaan aktiivista työvoimapolitiikkaa, pehmeitä työmarkkinoiden luomista sekä julkisen sektorin palvelujärjestelmän luomia mahdollisuuksia.

Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa jokaisella on mahdollisuus rahoittaa toimeentulonsa omalla työllään. Tulevaisuudessa kaikkien kynnellekykenevien työpanosta tarvitaan. Siksi myös samapalkkaisuutta on edistettävä ja naisten työssäkäyntiastetta nostettava. Tähän tarvitaan julkisia palveluita. Toisaalta henkilökunnan saaminen hoivatyön pariin edellyttää sukupuolten välisten palkkaerojen kaventamista.

Julkiset palvelut turvaavat kaikkien osallisuuden yhteiskunnassa ja valitettavasti palveluiden puutteet kaatuvat edelleen erityisesti naisten niskaan. Siksi SDP:n tavoittelema 2,4 miljardin euron lisäsatsaus julkiselle sektorille on myös kannanotto sukupuolten väliseen tasa-arvon puolesta.

Onneksi koko puolueeni on tätä mieltä. Siis kirjani linja on sama kuin SDP:n linja. Olisin huolestunut, jos niin ei olisi.

Ystäviä?

2009-11-19T08:29:00.000-08:00

Hyvää ystävänpäivää! Vaalien alla äänestäjillä on ystäviä, mutta niin on ehdokkaillakin. Saan valtavasti monenlaista palautetta. Tässä erään vakituisen palautteenantajan mielenkiintoisia ja persoonallisia neuvoja:

Toveri Rahkonen

Påäkaupunkiseudun kehittämisen vastuunkanto vaikuttaa saaneen laajempaa pohjaa. Sipoon uudisrakennusalueista ainakin pari tulisi nimetä Feld-Rannan mukaan Egonstrand'iksi. Jävla spennande.

Toveri Rahkonen

Viimeaikaisten linjausten valossa on todettava että olet erotettu Tuomiojan presidenttiryhmästä.

Toveri Rahkonen

Akateemisiin tutkimuksiin ei tulisi suunnata varoja tai huomiota. Talouden muutokset vaikuttavat ympäristön kulumiseen jonka vähentämiseen tulee SD politiikalla pyrkiä. Uudet hörhöt ohjaavat varoja ulkoavaruuteen ja epäsoveltuvuuteen.

Toveri Rahkonen

Eduskunta vaalien jälkeiseen aikaan tulisi varautua. Pidän valintaani uuden hallituksen muodostajana varmana ja riippuen sinun näkemyksistä tuleva hallitus tarvitsee taitavuutta.

PS: Kun tanssit tangoa, ulottuuko pääsi lattiaan?

**

Tänään lakivaliokunta piti viimeisen kokouksensa. Lisäksi kävin Hyvinkäällä eläkeläisjärjestöjen paneelissa ja eduskunnassa tapasimme vielä illalla oikeustoimittajia.

Eräs rouva oli paneelin jälkeen sitä mieltä, että eläkeläiset on unohdettu ja rahaa on syytämällä syydetty vain ja ainoastaan lapsiperheille. Tähän innoitti Eero Lankian (kesk) kommentti, jonka mukaan tällä kaudella tehtyjen lapsilisäkorotusten ja muiden lapsiperhepanostusten takia eläkeläisille ei ole voitu antaa enempää kuin on annettu.

Maaliskuussa 2005 toteutettu kansaneläkkeen tasokorotus lisäsi kansaneläkemenoja vuositasolla noin 55 miljoonaa euroa. Syyskuussa 2006 tehdyn tasokorotuksen kustannusvaikutuksen on arvioitu olevan vuositasolla noin 39,5 miljoonaa euroa. Kansaneläkkeen taso- ja indeksikorotukset vuonna 2006 lisäsivät valtion menoja yhteensä 13,2 miljoonaa euroa.

Siis 107,7 miljoonaa euroa on satsattu pienimpiin eläkkeisiin, mutta yksilötasolla summia on paheksuttu ja pidetty hyvin pieninä - lähinnä pilkantekona.

Jos tietyillä eläkeläisryhmillä on todellisia toimeentulo-ongelmia, on niitä ongelmia myös joillain lapsiryhmillä. Lapsiköyhyyden ja huostaanottojen lisääntyminen on ollut huolestuttavaa. Päihde- ja mielenterveysongelmat ja väkivalta on toisiin kietoutunut pahoinvointiyhtälö, josta kärsii liian moni lapsi turvattomuutena ja heitteillejättöinä.

Nämä asiat eivät olleet eläkkeisiin tyytymättömän rouvan mielestä mikään todellinen ongelma. Hän halusi asettaa lapset ja eläkeläiset räikeästi vastakkain ja pumpata kaikki lapsiin suunnatut varat eläkeläisille.

Hyvinvoivat kiukkuiset eläkeläiset saavat olon oudon hämmentyneeksi. Eikö yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja heikompien (vanhusten tai lasten) tukeminen merkitse heille mitään? Onko yhteiskunta eri eturyhmien taistelutanner, jossa lapsiperheet, eläkeläiset ja työikäiset käyvät sotaa toisiaan vastaan?

Kun tänään meillä on yhtä eläkeikäsitä kohti neljä työikäistä, on vuonna 2030 yhtä eläkeikäistä kohti enää kaksi työikäistä. Eikö sittenkin ole niin, että eri ihmisryhmien hyvinvointi on kytköksissä toinen toisiinsa? Mistään nollasummapelistä ei ole kyse.

Lasten hyvinvoinnista riippuu se, kuinka paljon meillä on tulevaisuudessa työntekijöitä ja veronmaksajia. Jos huonosti käy, liian moni syrjäytyy ja putoaa marginaaliin. Tulevalla väestön huoltosuhteella siihen ei ole varaa.

Ja eikö työssäkäyvien jaksamisesta riipu se, että veroja kertyy, eläkkeet saadaan maksettua ja hoivatyöntekijöitä on tarpeeksi? Ja kun lapsiperheitä ei potkita liikaa päähän, syntyvyyskin pysyy jollain tasolla eikä kaikkia työntekijöitä ole pakko houkutella meille maan rajojen ulkopuolelta.

Tämä kaikki on kytköksissä vanhusten hoivaan ja palveluihin. SDP tavoittelee 20.000 uutta ihmistä sosiaali- ja terveyspalveluihin, erityisesti vanhusten hoitoon. Haluamme käyttää pelivarasta suurimman osan julkisiin palveluihin. Emme tavoittele suuria veronalennuksia. Eläkeläisten palkansaajia korkeamman verotuksen olemme sen sijaan valmiit oikaisemaan.

**

Tervetuloa ystävänpäivänä kahville Sanomatalon Wayne´s Coffee-kahvilaan klo 11-12. Rakkausvalmentaja, toimittaja Mia Halonen on myös paikalla ja keskustelemme mm. kirjastani. Kahvitarjoilu.
Tukiryhmäni on tehnyt ystävänpäivän kunniaksi ehdokastestin, joka löytyy kotisivuiltani.

SDP ei ole päättänyt lisäydinvoimasta

2009-11-19T08:23:00.000-08:00

12.2.2007

MTV3:n uutiset teki suuren numeron tasavallan presidentti Tarja Halosen kielteisestä ydinvoimakannasta. Toimittaja taivasteli asiaa todeten, että SDP kannattaa ydinvoimaa. Se ei pidä paikkaansa.

Puolueemme vaaliohjelmassa ei oteta kantaa ydinvoimaan (eli sen lisärakentamiseen). Sen sijaan korostamme uusiutuvien energiamuotojen kehittelytyön tärkeyttä, energiansäästöä ja öljyriippuvuuden vähentämistä.

Ydinvoimasta olemme aiemmin korkeintaan todenneet, ettei sitä vaihtoehtoa tule sulkea etukäteen pois, kun energiamuotoja pohditaan. Se ettei ydinvoimaa suljeta pois ei ole yhtä kuin positiivinen ydinvoimakanta. Se tarkoittaa, että kantaa ei ole ja kysymys on auki. Jos joku muuta väittää, ei tiedä faktoja tai vääristelee niitä.

Kannanotto tarkoittaa, että otetaan aktiivisesti kantaa joko puolesta tai vastaan. SDP:n sisäisessä keskustelussa puntit ovat ydinvoiman puolesta ja vastaan melko tasan. Emme ole muodostaneet kantaamme. Sitä paitsi asia ei ole ajankohtainen niin kauan, kun meillä ei ole teollisuuden hakemusta lisäydinvoimasta. Nämä prosessit eivät etene kovin nopeasti. Sitä paitsi vuonna 2002 päätetyn viidennenkin ydinvoimalan rakennustyöt ovat pahasti kesken, joten en usko, että asia edes tulee ajankohtaiseksi seuraavalla vaalikaudella.

Puolueessa linjat vetää jäsenet, eli puoluekokous. Tässä viimeisin, eli vuoden 2005 Jyväskylän puoluekokouksen kanta:

"Kioton ilmastosopimuksen päästövähennystavoitteen saavuttamiseksi ja päästökaupasta kansantaloudelle aiheutuvien lisäkustannusten supistamiseksi on pyrittävä vähentämään kivihiilen ja muiden fossiilisten polttoaineiden käyttöä, tehostettava edelleenkin energian säästötoimia mm. teknologiarahoituksen keinoin ja edistettävä uusiutuvien kotimaisten (biomassa, vesi, tuuli) energialähteiden käyttöä sekä sähkön ja lämmön yhteistuotantoa. Voimalakapasiteetin korvausinvestointien tullessa ajankohtaiseksi ja Kioton pöytäkirjan jälkeisten mahdollisten uusien ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi myös ydinvoiman lisärakentamisen mahdollisuus on pidettävä avoimena jatkossakin. "

Olen täsmälleen samaa mieltä kuin Tarja Halonen. Ydinvoimasta ei ole lopulliseksi ratkaisuksi ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin vastaamisessa. Uusiutuvien energiamuotojen kehittelystä sekä energian tehokkaammasta käytöstä ja säästämisestä on.

Eduskunta by night

2009-11-19T08:19:00.000-08:00

8.2.2007

Eduskunnan istuntosalin lakitehdas on käynnissä, vaikka kello on yli yksitoista illalla. Salissa tunnelma on jo vähän uuvahtanut, mutta kävimme siellä silti hetki sitten ryhmäkannelain palautekeskustelun. Sen jälkeen viivähdin hetken eduskunnan uneliaassa kuppilassa ja sitten hipsin huoneeseeni lisärakennukseen pitkin hämäriä käytäviä.

Eduskunta illalla on aivan toinen instituutio kuin päivällä. Ilta on leppoisa ja intiimi, päivä on virallinen, hektinen ja julkinen. Talo on päivällä täynnä väkeä. Oman tuhatpäisen henkilökunnan lisäksi täällä ravaa ulkopuolisia asiantuntijoita, vierailijoita ja toimittajia. Illalla eduskunnassa on vain kourallinen omaa väkeä. Totta kai päivystävä toimittajakin löytyy jostakin, mutta harvemmin lehteriltä.

Maakuntien edustajille eduskuntatalo on viikon arki-iltoina myös puoliksi koti. Jos oman kämpän jääkaapissa loistaa vain valo, eduskuntatalosta saa sentään iltapalaa ja itse asiassa myös aamupalaa. Eikä tarvitse olla yksin.

Eduskunnan iltakulttuuri on minulle vieraampi, koska asun kehä III sisäpuolella ja elän omaa normaalia arkeani perheen parissa joka päivä. Aamuisin ja iltaisin olen äidin roolissa, mihin kuuluu kokonaan toinen työsarka kuin eduskunnassa. Tosin eduskunnan työmaa leviää sähköpostin ja kännykän kautta myös kotiini.

Iltariekkujaiset ovat jääneet todella vähiin. Joskus aamutuimaan eduskunnan käytävillä saattaa lemahtaa muutamalle promillelle sekä Sisu-askin ja hiusveden tekoraikkaalle yhdistelmälle. Edustajat kertailevat valomerkkiä edeltäviä tapahtumia, joita ei vaimolle kerrota.

**

Ryhmäkanteesta elinkeinoelämän taholta viritetty sota lässähti salissa pieneen vikinään lain nimestä. Se kun kuulemma karkottaa ulkomaiset sijoittajat Suomesta. Enää kukaan ei vastustanut itse lakia. Meille käyttöön tuleva ryhmäkanne poikkeaa Ruotsin laista siinä, että kanneoikeus on vain kuluttaja-asiamiehellä ja lain soveltamisala on rajattu kuluttajariitoihin.

Jyrki Katainen tosin ehti olla muutaman päivän ryhmäkanteen laajentamisen kannalla ammattiliittojen kanneoikeuden suuntaan, mutta perui puheensa sittemmin.

Ryhmäkannetta tarvitaan tilanteisiin, joissa kuluttajan oikeuksia on loukattu eivätkä vapaaehtoiset riidanratkaisusuositukset auta. Silloin tarvitaan kättä pidempää; eli täytäntöönpanokelpoinen oikeuden ratkaisu. Yleensä ryhmäkanteen vaikutus on ennaltaehkäisevä. Ongelmatilanteet pystytään ratkomaan ennalta sopimalla.

Martin Saarikangas kävi salissa vielä viimeistä viivytystaistelua vetoamalla suomalaisten työpaikkojen puolesta. Hän halusi tarjota isällisiä oppejaan rautalangan kera kahvilassa siitä, kuinka ryhmäkannelain nimi aiheuttaa hirveitä asioita Suomen kansantaloudelle.

Ruotsista sijoitukset eivät ole paenneet eivätkä yritykset ole ajautuneet konkursseihin ryhmäkannemahdollisuuden takia. Tuskin meilläkään. Kuluttajansuojajärjestelmää vastustettiin aikanaan elinkeinoelämän taholta samoin äänenpainoin kuin nyt ryhmäkannetta. Huolet osoittautuivat turhiksi ja nyt elinkeinoelämä kilvan kiittää kuluttajansuojajärjestelmäämme. Uskon, että ryhmäkanteelle käy samoin.

Ajopuuna on kiva olla

2009-11-19T01:26:00.001-08:00

5.2.2007

Ydinvoiman lisärakentamisesta on näköjään tulossa seuraava politiikan luonnonlaki. Maali, johon päätöksenteko ajopuuna luiskahtaa ikään kuin puolivahingossa tai ainoana vääjäämättömänä vaihtoehtona. Tältä tuntuu, kun seuraa vaalienaluskeskustelua.

Pinnan alla käy ilmeisesti kovakin huiske. Tai sitten kyseessä on pelkkä vaalienalusliioittelu.

Joillekin taustatahoille ydinvoima on kuitenkin elämää suurempi päämäärä. Tavoite, jonka eteen lobataan ja muokataan otollista maaperää. Enkä tarkoita nyt tippaakaan puhemiestä, vaan täysin muita, ulkoparlamentaarisia tahoja.

Eduskunnan kokoonpano ei ole yhdentekevä tähän maaliin pyrkiville. Ei tarvitse olla kovin vilkas mielikuvitus päätelläkseen, että on aika suuri houkutus tuupata eteenpäin ydinvoimalle suopeita ehdokkaita ja pitää ydinvoimakriittisten läpimenoa vähemmän toivottavana tapahtumana.

Kannattaa huvikseen katsoa eri ehdokkaiden vaalikonevastauksia. Yhä useampi on "jokseenkin samaa mieltä" ydinvoiman lisärakentamisen tarpeellisuudesta sanomatta asiaa kuitenkaan ihan suoraan. "Ydinvoimaa ei haluta sulkea pois" jne. Ehkä moni on aidosti avoin eri vaihtoehdoille tai sitten moni on haistellut, mistä tuulet puhaltavat ja päätynyt siihen, että ydinvoimalle ei enää voi mitään. Se vain tulee. Vihreätkin. He ovat todenneet, ettei ydinvoima ole enää heille mikään hallituksessa mukanaoloon liittyvä kynnyskysymys. Hekin valmistautuvat menemään tuulen mukana.

En ole itsekään mikään fanaatikko suuntaan enkä toiseen, mutta ydinvoiman lisähaikailun ajankohta ihmetyttää. Viidennen ydinvoimalan rakennustyöthän ovat riitojen höystämänä vielä pahasti kesken eikä uudelle luulisi olevan vielä todellista tarvetta pitkiin aikoihin. Ehkä olisi syytä laittaa jäitä hattuun tässä vaiheessa ja olla tekemättä tästä mitään vaalien pääteemaa.

Tuoreessa Luonnonsuojelija-lehdessä 1/07 oli otos vuoden 1987 vaalinumerosta:

"SDP: Nykyisen tietämyksen perusteella ei uusia ydinvoimaloita pitäisi rakentaa.

Keskusta: Ydinvoimasta luopumisen tulee näkyä seuraavan eduskuntakauden toimenpiteistä selvästi. Keskusta ei hyväksy ydinvoiman lisärakentamista.

Kokoomus: (ei ota kantaa ydinvoimaan, toim.huom.) Energiantuotannossa on kokoomuslaisena tavoitteena energian saannin turvaaminen kaikissa olosuhteissa.

Vihreät: Ei ainakaan uutta ydinvoimalaa."

Lisää turvatyynyjä

2009-11-19T01:24:00.000-08:00

4.2.2007

"Kohta ne vaatii kypärä- ja turvavyöpakkoa saunan lauteillekin". Niinpä niin. Turvallisuuden lisäämistä pidetään jossain piirteissä turhana pehmoiluna ja ylisuojeluna. Paitsi jos joku lähiomainen joutuu vaikkapa rattijuopon yliajamaksi.

Kannatan tietenkin turvallisuuden eteen tehtävää työtä ja liikennekuolemien vähentämistä. Silti uutinen moottoripyörän turvatyynystä oli jotenkin huvittava.

Kuvassa oli uutuuttaan kiiltävä moottoripyörä, jonka päälliosa oli peittynyt turvatyynyyn, joka muistutti jättimäistä pullataikinaa. Törmäyksen sattuessa nahkapukuinen motoristi verhotaan ihanan pehmeään turvavaippaan, eikä pää hyvässä lykyssä vaurioidu, ainakaan kovin kuolettavasti.

"ADAC testasi turvatyynyillä varustetun moottoripyörän turvallisuutta törmäystilanteessa. Motorrad-lehden mukaan testissä kaksi Honda Gold Wing-merkistä pyörää ajoi 90 asteen kulmassa 72 kilometrin tuntinopeudella paikallaan seisovan pakettiauton kylkeen. Testi kertoi, että ilman turvatyynyä liikkeellä ollut ajaja olisi menettänyt henkensä törmäyksessä. Turvatyynyllisellä moottoripyörällä ajaneelta olisivat sääriluut katkenneet, mutta polvista päähän, hän olisi säilynyt vammoitta. "

En ymmärrä moottoripyöristä mitään, mutta jotenkin moottoripyöriin liitetty vauhti, vapaus ja vaaranviehätys sekä toisaalta turvatyynyn pehmosuoja eivät sovi mielikuvatasolla samaan pakettiin. Tai sitten turvatyynyn luoman turvallisuusilluusion varjolla voi kaahailla rauhassa.

**

Ruotsalaisia pidetään varsinaisina turvallisuusnarkomaaneina. Siellähän ei ole koettu maailmansotia, joten ruotsalaista vaurautta ja kansankotia on päästy rakentamaan rauhassa. Siksi minuakin huvittaa joskus uutiset ruotsalaisten äärimmilleen viedystä halusta suojella ja varjella ihmistä elämän eri riskeiltä. Ja mielellään elämältä itseltään. Mutta olen itsekin turvallisuushakuinen paapoja.

Turvallisuus korostuu ironisella tavalla silloin, kun yhteiskunta on jo aika turvallinen. Kun elämän perusasiat, eli lämpö, suoja ja ruoka ovat kohdallaan, ei pumulin uumenista tietenkään halua pois. Päinvastoin. Halutaan lisää suojaa ja turvaa ja kääreitä ympärille. Tällaisissa yhteiskunnissa ihmishenki on todella arvokas ja sitä osataan arvostaa ihan eri tavalla kuin maailmassa, jossa viidakon lait ovat arkipäivää ja ihmisiä tapetaan kuin kärpäsiä hengen pitimiksi.

Suhtautuminen turvallisuuteen paljastaa millä tasolla yhteiskunnan kokonaishyvinvointi on. Kyllä me suomalaisetkin arvostamme elämässämme ennakoitavuutta ja turvallisuutta. Siihen kuuluu riittävä toimeentulo ja se, että kaikki kansalaiset noudattavat suurin piirtein sääntöjä eivätkä hillu ja heilu uhkaamassa kunnon kansalaisten elämää.

Tutkimusten mukaan suomalaisten pelot liittyvät katujen turvallisuuteen sekä humalaisten ja huumehörhöjen arvaamattomaan törttöilyyn. Todellisuudessa riski tulla ryöstetyksi on äärimmäisen pieni ja suurin osa väkivallasta tapahtuu tuttujen kesken. Yleensä humalassa. Ei siis ole yhdentekevää, miten kaikkien ihmisten elämisen ja olemisen edellytyksiä voidaan ylläpitää. Siis lisää turvatyynyjä.

**

Silmiini osui Suomen Kuvalehden arvio vaalikirjoista. Tässä siitä pätkä:

"Kannattaa esimerkiksi panna merkille, että kaikki nyt puheena olevat kirjat tulevat arvovaltaisilta kustantajilta: Rahkosen kirjoittama Valta istuu sohvalla Editalta, Siimeksen teos Otavalta ja muut WSOY:ltä. Tuskin ne ryhtyisivät ihan mitä tahansa soopaa painamaan.

Nyrkkisääntö kuulemma on, että kustantajan kiinnostus herää, jos poliitikolla on omaa tuoretta sanottavaa. Vanhoista puheista ja kirjoituksista työstettyä kokoelmaa on sen sijaan turha tarjota, ellei ole suurin piirtein Kekkonen tai Lipponen. Tällaiset kyhäelmät ilmestyvätkin tavallisesti omakustanteina.---

Epätasaisuudestaan huolimatta vaalikirjallisuus on demokratian kuningaslaji. Kirjan kirjoittaminen on sentään yleensä osoitus ainakin jonkinlaisesta ajatustoiminnasta - ja myös sellaisesta pitkäjänteisyydestä, jota ilman politiikassa on vaikea saada tuloksia aikaan. Vaikka maailma kuinka muuttuu, kyllä yksi kirja kertoo vieläkin poliitikosta enemmän kuin viisikymmentä tai jopa sata vaalikonevastausta."

Aamulehti kehuu (!!)

2009-11-19T01:19:00.000-08:00

1.2.2007

Aamulehdessä oli pääkirjoitussivulla tänään 1.2. tällainen kirjoitus:

Pintakuohua syvempiä virtauksia
Riitta Järventie

Rehellisyydellä - niin kipeää kuin se joskus tekeekin - on yleensä puhdistava vaikutus. Politiikan puolella sen kysyntä ja tarjonta vain eivät aina oikein tunnu kohtaavan.

Tarkoitan tällä sitä, että etenkin näin vaalien alla ihmiset kaipaavat rehellistä puhetta siitä, millä asialla kukin ehdokas ja puolue on liikkeellä.

Mutta mitä on tarjolla? Sokeroituja puolitotuuksia ja epämääräisiä kehitetään-korotetaan ja selvitetään-vaaliohjelmia.

Rehellisen puheenvuoron tunnistaa, kun sellainen osuu silmään. Uudeltamaalta jatkokautta tavoitteleva sdp:n kansanedustaja Susanna Rahkonen myönsi jokin aika sitten Demarissa, ettei hänellä sen paremmin kuin muillakaan poliitikoilla ole aikaa puuttua pintakuohua syvempiin virtauksiin.

***

Varatuomari Rahkosta vaivaa se, että poliittisista päättäjistä on tullut jonkinlaisia yhteiskuntateknikoita.

Hänen kokemuksensa mukaan poliitikot viilaavat ja höyläävät asioiden yksityiskohtia ja painavat kyllä kovasti hommia mutkikkaiden asioiden äärellä, mutta tulevaisuuden pohtimiseen aikaa ei pahemmin jää.

"Jos pääsisimme edes nykytilan analyysissä vähän syvemmälle, voisimme oikeasti päästä yhteiskunnallisten ongelmien todellisille alkulähteille."

Ei ollenkaan hullumpi tavoite sdp:n puoluevaltuuskunnan jäseneltä, joka saattaa hyvinkin löytää itsensä vaalien jälkeisestä hallituksesta.

**

Ihan kiva kun pohdiskeluni saivat vastakaikua. Muukin kohta kuin lemmikkiruokavertaus. Pienenä tarkennuksena sanottakoon, että olen SDP:n puoluehallituksen jäsen.

Erkki Tuomioja arvioi kirjani

2009-11-19T01:16:00.000-08:00

31.1.2007

Erkki Tuomioja on arvostellut kirjani "Valta istuu sohvalla" viikottaisella kirjavinkki-palstallaan. Hänen arvionsa on myönteinen, mistä olen iloinen. Jospa joku epäilevä Tuomaskin tarttuisi nyt kirjaani, kun Tuomioja todistaa, ettei tässä ole kyse mistään metsiä tuhoavasta turhasta vaalitekeleestä. Tässä pätkä Tuomiojan arviosta:
"Susanna Rahkosen kirja on täysin vaaleista riippumatta hyvä ja tarpeellinen. Se on sisällöltään tiukkaa yhteiskunnallista analyysia ja poliittista ohjelmaa, vaikka lomittuu osittain muistelma-aineksiseen henkilökohtaiseen kertomukseen. Henkilökohtaisessa osiossa ei ole sellaista minä-keskeisyyttä, joka vaivaa turhan monen poliitikon vaalikirjoja, vaan se toimii hyvin sukupolvikokemusten välittäjänä "henkilökohtainen on poliittista" –hengessä.

Sosialidemokraatti Rahkonen on pohjoismaisen mallin mukaisen hyvinvointivaltion puolestapuhuja. Hän kertaa suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamiskauden ja saavutukset ja käy läpi sen, miten se on laman aikana ja sen jälkeen päästetty huolestuttavasti rapistumaan ja millaisten pahoinvointi-ilmiöiden kasvuun tämä on johtanut arvojen koventuessa ja tuloerojen kasvaessa.

Keskeisessä asemassa Rahkosella on julkisen vallan merkitys hyvinvointivaltion toteuttajana ja hän osoittaa hyvin, millaisia seurauksia uusliberalistisessa hengessä toteutetuilla ylimitoitetuilla veronalennuksilla, yksityistämisellä ja ulkoistamisella on ollut. Hän esittää myös perustellusti julkisen työllistämisen lisäämistä ja osoittaa ekonomisteilla tarkistuttamillaan laskelmilla, miten se toimisi ja vahvistaisi koko kansantalouden kilpailukykyä. Kukaan ei tyrmännyt laskelmia, vain yksi espoolainen miesekonomisti oli suuttunut, haukkunut Rahkosen ja ilmoittanut sen kummemmin perustelematta ettei veronalennuksille ole vaihtoehtoa. Reaktiossa oli varmasti annos sovinismia, joka kohdistuu myös Rahkosen arkiseen ja maanläheiseen tapaan kirjoittaa monien ns. asiantuntijoitten mielestä vaikeaselkoisemman kirjoitustavan vaativista asioista.

Kysymys ei ole todellakaan "ainoan vaihtoehdon politiikasta" vaan intressien ja ideologisten näkemysten ohjaamista arvovalinnoista. Ne näkyvät myös valtionhallinnon ns. tuottavuusohjelmassa, jota sitäkin Rahkonen käsittelee sen ansaitsemalla kriittisyydellä.

Rahkosta kannattaa lukea – myös vaalien jälkeen."

Ja kirjaani voi siis ostaa kirjakaupoista, tilata Editasta tai minulta.

Onko Sheba ratkaisu maailman nälänhätään?

2009-11-19T01:14:00.000-08:00

28.1.2007

Kun tein rinnastuksen ihmisten nälänhädästä ja lemmikkien ruuasta kolumnissani Uutispäivä demarissa ja Ilta-Sanomat otti pienen lauseenpätkän lehteensä, sain tuohtuneen palautteen mieshenkilöltä:

"Pitäisikö meidän lopettaa pikkuinen kääpiösnautrerimme ja käyttää hänen ruokakustannuksiin menevät varat maailman köyhille. Ilmeisesti olit Demarissa antanut tämän kaltaisia melko tyhmiä ajatuksia, koskien lemmikkieläimiä."

Kahden kissan omistajana en ole tietenkään viemässä lemmikkejä teuraalle. On kuitenkin aika kornia, että maailmassa ihmisiä riutuu ja kuolee nälkään samalla kun meillä syödään pihviä ja trimmataan puudelia.

Tosiasiassa rinnastus on peräisin Worldwatch-instituutin kirjasta "Maailman tila 2004 – teemana kulutus". Pohdin kuluttamisteemaa kirjastani "Valta istuu sohvalla" ja sanon aiheesta näin:

"Käytämme kosmetiikkaan maailmassa 18 miljardia dollaria, lemmikkien ruokaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa 17 miljardia dollaria ja hajuvesiin 15 miljardia dollaria vuodessa. Jotta voisimme poistaa nälän ja aliravitsemuksen maailmasta, vuotuinen lisärahan tarve olisi 19 miljardia dollaria. Puhdas juomavesi kaikille vaatisi 10 miljardia dollaria ja kaikkien lasten rokottaminen vaivaiset 1,3 miljardia dollaria. Maailman köyhien perustarpeiden tyydyttämisen ei siis voi väittää tulevan liian kalliiksi. Riittävä ruoka, puhdas vesi ja peruskoulutus pystyttäisiin järjestämään maailman kaikkein köyhimmille ihmisille pienemmällä vuosisijoituksella kuin sijoitamme meikkeihin, jäätelöön ja lemmikkiemme ruokaan vuosittain.

Tästä kaikesta voi päätellä, että kuluttamista, markkinoiden toimintaa ja koko yhteiskuntaa voidaan ohjata. Johtopäätös ei ole mullistava näin paperilla, mutta käytännössä se on sitä."

Siis rahaa maailmalla liikkuu eivätkä Sheba-ostokset tietenkään ole niitä maailman suurimpia rahavirtoja. Ajatellaan nyt vaikka erilaisia finanssisijoituksia ja valuuttakursseilla keinottelua. Siksi vanha ehdotus Tobinin verosta on edelleen ajankohtainen.

**

Kuvassa Ragdoll-rotuinen Saga-kissani - Sheba-kissanruuan ystävä.

Sujuu kuin tanssi

2009-11-19T01:10:00.000-08:00

27.1.2007

Upea ilma. Kerrankin talven näköistä. Mikään ei ole sen rentouttavampaa kuin lenkki hiljaisessa lumisessa maastossa. Ja kun vielä aurinko valaisee höttöisen maiseman, on näky täydellinen.

Vaaleista ei voi vielä sanoa, että ne sujuisivat kuin tanssi. Moni vaaleihin liittyvä käytännön asia on vielä työn alla. Meillä on lakivaliokunnassa vielä muutamia tärkeitä mietintöjä antamatta ja päähuomio on väkisinkin niissä. Saimme hyväksyttyä mm. ulosottokaaren, jonka hyväksymisellä tulimme kumonneeksi vuodelta 1895 olleen vanhan ulosottolain. Ulosottolainsäädäntöä oli valmisteltu jo lähes parinkymmenen vuoden ajan ja uudistukset on tuotu eduskuntaan neljässä eri osassa.

Nyt hyväksyimme sen viimeisen osan. Hirveästi otsikkoja ei ole näkynyt, vaikka uudistukseen sisältyy yksi hyvin merkittävä uudistus, eli velkojen lopullinen vanheneminen. Kun ulosottoperusteesta eli maksutuomiosta on kulunut 15 vuotta, velka vanhenee eikä sitä voi enää periä. Yksityishenkilön ollessa luotonantajana aika on 20 vuotta. Tämä on lain pääsääntö pähkinänkuoressa ja päästää monet ylivelkaantuneet vihdoin löysästä hirrestä.

**

Kuinka paljon tärkeitä lakeja me hyväksymmekään vailla sen suurempaa huomiota. Aktiiviset ja laatulehtien pikku-uutisetkin tarkkaan lukevat kansalaiset tietävät tämän kyllä, mutta suuri massa on autuaan tietämätön. Lööppien ja viihdelehtien valossa eduskunnasta saa ihan toisen kuvan kuin mikä sen tehtävä oikeasti on. Aiheesta lisää kotisivuillani jutussani "Olmi ja politiikan ydin".

Eduskunta säätää edelleen Suomen kaikki lait. Sen tehtävä ei ole helpottunut, vaan vaikeutunut. Kansanedustajan työ samoin. Ministereillä on paljon vaikutusvaltaa siihen, mitä ja miten lakeja valmistellaan. Ministerin tehtävä ei ole mikään palkinto kivasti menneistä vaaleista tai paikka, johon otetaan näytille parhaan näköiset mediakasvot. Ei ainakaan pitäisi.

Vai haluaako kansa, että heidän valitsemansa edustajat hoitavat edustuspuolen, mutta sisältöön vaikuttaminen jätetään joidenkin muiden huoleksi - Elinkeinoelämän keskusliiton lobbareille vaikka? Myös ministeriöissä on ihan päteviä virkamiehiä, joilta työ kyllä sujuu. Heitä ei vain valitse kansa vaaleissa, eli siinä on se pieni ero.

Olen itsekin taustaltani virkamies. Tarkemmin sanottuna sosiaali- ja terveysministeriön hallitussihteeri, siis lainvalmistelija. Kun lähdin ehdokkaaksi vuoden 1999 vaaleihin, eräs korkea virkamies tokaisi minulle: "mitä sä sinne menet, mehän täällä kaikki asiat päätetään"... Ei se nyt ihan noin mene, mutta valmistelulla on kyllä merkitystä.

Kirja-arvioita ja merirosvotarinoita

2009-11-19T01:07:00.000-08:00

24.1.2007

Olin iloisesti yllättynyt, että Helsingin Sanomat arvioi kirjaani "Valta istuu sohvalla" tänään positiivisesti. Helsingin sanomien toimittaja oli kirjani julkistamistilaisuudessa ja kuvakin on otettu sieltä. "Tiukka kirja" on hyvä luonnehdinta. Samoin kun muukin lehden arvio.

Kun vastailin aiemmin erään toisen lehden toimittajan kysymyksiin, en tiennyt mitä tuleman pitää. Kyseinen toimittaja ei ollut nähnyt koko kirjaa, mutta halusi silti tehdä kirjastani jutun. Hän kysyi mm. "Saatko tästä rahaa" ja "haluatko vain julkisuutta" sekä "oletko itse kirjoittanut kirjasi". Siis kirjan, jonka kannessa on nimeni ja josta olen tehnyt kustannussopimuksen kustantajana olevan Editan kanssa. Vähän sama kuin kysyisi, oletko tehnyt petoksen tai rikkonut tekijänoikeuslakia.

En ole vielä tuota haastattelua nähnyt ja voi olla, että jutusta tuli ihan hyvä. Ehkä toimittajan oli vain pakko olla viran puolesta kriittinen.

Uutispäivä Demarissa oli myös juttu kirjastani ja sekin oli ihan hyvä kooste julkistamistilaisuuden ja kirjani sanomasta. Tosin vain osasta siitä, sillä olen tunkenut kirjaani asiaa paitsi talouselämän muutoksesta, myös työelämän kiireestä ja kilpailusta, julkisen sektorin roolista ja demokratian tilasta. Lopussa on omia ajatuksiani tulevasta ja alussa henkilökohtaisempaa osuutta.

Helsingin Sanomat sanoi, että perussanomani on osin sama kuin ikätoverini Osku Pajamäellä (HS 24.1.2007). En tiedä pitääkö ystäväni Osku tästä, mutta minulle rinnastus sopii. Kirjoillamme on kyllä paljon eroa, mutta puhumme samasta ongelmasta. Siis aatteesta ja sen puutteesta. Oskun kirja keskittyy tarkemmin rajattuun teemaan. Sen eläketeemaa en käsittele juuri ollenkaan ja suurten ikäluokkien sukupolvenkin päästän pälkähästä. En kuitenkaan ihan kokonaan.

Yhden kritiikinkin sain sähköpostitse kohdasta, jossa viittaan Taina Westin koko sivun haastatteluun Helsingin sanomien sunnuntai-sivuilla. Hän kertoi käsityksistään Tanja Saarelasta ja ihannoi häntä siitä, ettei hän ole mikään "tupailtojen kasvatti" tai käynyt "paavoväyrysakatemiaa". Ihan hyvä meriitti minunkin mielestäni, mutta ihmettelin kirjassani sitä, miksi Saarela edustaa kyseistä puoluetta, jos sen järjestötoiminnassa mukana oleminen on Westin mukaan niin haitallista.

Kritiikin esittäjä oli sitä mieltä, että olen vain katkera, koska olen edennyt niin huonosti politiikassa, vaikka olen juristi/varatuomari. Hmm… Pitäisikö minun olla huolissani? En kyllä itse koe olevani puoluemme hierarkiassa mikään luuseri (eivätkä varmaan muutkaan puoluehallituksen jäsenet), mutta ehkä pitäisi...

**

Tarinoin juuri keskimmäiselle lapseni Leolle iltasaduksi lapsuuteni vappukokemuksia. Kun juttuni loppuivat, laulaa luikautin hänelle vielä pari työväenlaulua malliksi. "Tää on viimeinen taisto"-jälkeen lauloin eduskuntaryhmämme suosiman laulun "..niin monta, niin monta, on tielle uupunut, jne….".

Sen verran hempeää kuultavaa nämä tuutulaulut olivat, että Leo nukahti jälkimmäisen aikana. Lastensuojeluviranomaisten varalta mainittakoon, että tämä oli aivan poikkeustapaus. Yleensä Leo kuuntelee iltasaduksi isänsä merirosvotarinoita.

Hirvittävä vaalikunto

2009-11-19T01:03:00.000-08:00

21.1.2007

Ennen vaaleja media kauhistelee ehdokkaiden vaalibudjetteja. Minuakin rahan meno hirvittää, mutta sitä en ymmärrä, että asiaa taivastelevat ne tahot, jotka rahan syytämisestä eniten hyötyvät. Vaalibudjettien valtaosahan upotetaan nimenomaan viestin kertomiseen lehdissä, televisiossa ja radiossa.

Siinä ei ole mitään pahaa, että puolueet ja ehdokkaat kertovat tavoitteistaan äänestäjille. Se tapahtuu median välityksellä joko ilmaiseksi lehtijuttujen muodossa tai sitten ostetun mainostilan kautta. Harva puolue tai ehdokas vain saa toimittajat uutisoimaan omia tavoitteitaan sellaisenaan, vaikka niitäkin on. Siksi tarvitaan myös vaali-ilmoituksia.

Rahalla huonosta ehdokkaasta ei leivota hyvää, vaikka kuinka mainostaisi. Sen sijaan hyvä ehdokas voi jäädä pimentoon, jos kukaan ei tiedä tämän ajatuksista olemassaolosta puhumattakaan. Tämä koskee erityisesti uusia nuoria ehdokkaita. On sääli, että moni hyvä ehdokas jää suurempien äänestäjäjoukkojen ulottumattomiin ilmoitusrahan puutteessa.

Vaalit ja vaalien mainosrahat ovat medialle tärkeä kultakaivos. Mainosrahat ovat myös demokratian kompastuskivi. Vaalirahoituksen kaikki ongelmat kulminoituvat juuri mainosrahaan ja haluun saada sen avulla äänensä kuuluville. Kukapa ei sitä haluaisi demokratiassa - nekin, jotka eivät puhu bisneksen suulla.

Mitäköhän kaikkea sillä summalla voisi saada aikaan, joka nyt syydetään tiedotusvälineiden katteisiin? Eikö tälle raharumballe voisi kollektiivisesti tehdä jotain? Vai kävisikö silloin niin, että meille tulisi vain halpoja ehdokkaita? Niitä valmiiksi televisiosta ja lehdistä tuttuja viihdepersoonia, joiden ei tarvitse käyttää ilmoitusrahaa nimensä kertomiseen. Tai sitten jo valmiiksi tunnettuja politiikan veteraaneja.

Demokratiasta kannattaa kyllä maksaa, mutta kenelle, siinä olisi vielä viilaamista.

**

Vietin perheeni kanssa varsinaista aktiiviviikonloppua Kisakallion urheiluopistossa eduskunnan urheilukerhon matkassa. Minulle tehtiin siellä kuntotesti ja nyt tiedän tarkkaan, millä sykealueella kannattaisi treenata. Kun saisin vielä pulssimittariin uuden patterin ja kissamme puhkaiseman jumppapallon korvattua uudella, voisin jatkaa kunnon kohotusprojektiani suunnitelmieni mukaisesti.

Ihan laakereillani en ole lepäillyt. Olen mm. vetänyt eduskunnassa torstaisin jumppaa, jossa olen kuntouttanut itseni lisäksi kollegoitani. Jos muutamilla vihreillä on kova vaalikunto, se johtuu jumpastani. Minun pitää varmaankin saattaa heidät nyt hirvittävä ylikunnon partaalle, mikäli haluan pelastaa vaalituloksen…

Julkisuutta kirjalla millä hyvänsä

2009-11-19T01:00:00.000-08:00

16.1.2007

MTV3:n uutisissa oli tänään juttu, jonka otsikkona oli "ehdokkaat hakevat julkisuutta kirjoittamalla kirjoja". Jutussa näytettiin, kuinka vihreät ehdokkaat olivat tehneet keittokirjan ja Heidi Hautala valmisti salaattia sormet valkoisessa töhnässä. Kokoomuslaista Ahti Vielmaa haastateltiin hänen jätkäporvari-aiheisesta omakustanteestaan, jonka tarkkaa nimeä en muista.

Jutussa sanottiin, ettei näitä poliitikkojen kirjoja voi yleensä kehua kirjallisista ansioista. Niitä tehdään vaalien kiilu silmissä. Ihan surkeaa kamaa ja säälittäviä tekeleitä. Niin uutisessa annettiin ymmärtää.

Minun kirjani julistamistilaisuus on ensi tiistaina ja kirjani vilahti uutisen kirjapinossa. Alan varustautua siihen, että olen altistanut itseni maalitauluksi monenlaiselle kritiikille, josta tulen taatusti loukkaantumaan. Sen verran tosissaan ja sydänverellä olen mennyt mietteitäni raapustamaan. Kyseessä ei ole nimittäin mikään kolumni- tai reseptikokoelma. (PS. Heidin Hautalan sekä Arja Alhon keittokirjat ovat molemmat hyviä).

Mutta onko se niin epäilyttävää ja halpamasta pukea ajatuksiaan kirjan muotoon, kun on valittu kansalaisten edustajaksi eduskuntaan ja ehdolle uudelleen? Pitääkö äänestäjien tyytyä vaalisloganeihin ja mainoksiin? Missä ne todelliset ajatukset esitetään ja pohditaan tulevaisuutta - jossain Uutisvuodossa vai? Entä onko valitettavaa kalastelua kertoa, millainen on oma arvomaailmani ja lähestysmistapani asioihin - jopa vaalien alla? Pitäisikö niitä, jotka eivät kirjoita mietteitään tai ylipäänsä mieti, kiittää suoraselkäisyydestä? Eipähän ole mitään arvosteltavaa.

Kirjoittamalla tulee paljastamaan itsestään jonkun siivun, jolloin on alttiimpi ottamaan kritiikin myös henkilökohtaisesti. Arvostelua pahempaa kuitenkin on, jos omat ajatukset joutavat avaamattomina suoraan roskapönttöosastoon. Sellaistakin sattuu.

Sitten kun joku väittää, että joku muu on kirjoittanut tekstini, tiedän, että kirjani on hyvä….

**
Asiaa miesasiamiehille:
Juttelin kaverini Lauran kanssa siitä, kuinka moni nainen on ihan kamala pirttihirmu kotonaan. Miesparat yrittävät tehdä kaiken parhaansa mukaan, mutta huutia tulee ja kamalaa käskytystä. Olen kuulemma ihan lievästä päästä mieheni mukaan, mistä olen huojentunut.
Laura laittoi minulle linkin alan radio-ohjelmaan "anonyymit kotikiusatut". Siis kaikki kotikiusatut miehet, tässä teille virkistävää miesnäkökulmaa.
Kuvassa karhu, minä ja Paavo Lipponen Espoossa kunnallisvaalien alla. (En ole se nahkatakkinen täti etualalla, vaan olen kuvassa taaempana. Ja kyllä; kuvassa on karhu, joka ei siis ole Paavo)

Uraaniohjus Uudeltamaalta

2009-11-19T00:56:00.000-08:00

13.1.2007

Kokoomus pyöräytti tänään ydinvoimahenkisen ilmastovälikysymyksen. Vihreät eivät saaneet aikaan omaa ilmastokyselyään, koska se ei saanut siihen muita oppositiopuolueita mukaan. Eduskunnassa käy siis varsinainen vaaliturbulenssi.
Keskusta on tipauttanut vaaliohjelmassaan "uutispommin", jossa se tunnustaa että lisäydinvoimaakin voisi harkita. Sama asia tosin on kirjattu jo aiemmin hallituksen energia- ja ilmastopoliittiseen strategiaan. Siis sen, ettei ydinvoimavaihtoehtoa saa sulkea pois, kun mietitään keinoja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Vaikka "ei saa sulkea pois" ei ole vielä mikään kannanotto ydinvoiman puolesta, ei se ole ainakaan kannanotto sitä vastaan. Matti Vanhanenhan on tähänastisessa elämässään kunnostautunut ydinvoiman vastustajana. Ja uutinen piilee ilmeisesti juuri tässä.
Vanhasen takki on siis ehkä kääntymässä tai ainakin sen vuori pilkottaa jo. Seppo Kääriäinen tosin on näyttänyt, että takkia voi kääntää ydinvoimakysymyksessä moneen kertaan. Ydinvoima on keskustalle eräänlainen kääntötakki. Sellainen pomppa, jonka voi heittää niskaan se puoli edellä, miten sattuu tuulemaan.
Asia on kyllä vähintään yhtä auki myös SDP:ssä. Meiltä löytyy ydinvoiman kannattajia ja vastustajia. Puntit olivat eduskunnan vuoden 2002 äänestyksessä melko lailla tasan ja itse kuuluin tuolloin siihen osastoon, joka ei säteile.
Mauri Pekkarisella (yd. kesk) on sen sijaan selvä kanta. Hän kannattaa ydinvoiman lisärakentamista ja uraanikaivoksia Suomeen (muuten uraani onkin tuontitavaraa). Uudeltamaalta on löytynyt uraaniesiintymiä ja uraanikaivantojen pelko on herättänyt pelonsekaista kansalaisliikehdintää eri puolilla Uuttamaata.

Vitsailimme tänään eduskunnassa tuusulalaiselle Antti Kaikkoselle (ymp. kesk), että hän voisi ottaa uudeksi vaalilauseekseen "Uraania Uudeltamaalta". Ei naurattanut. Entä miten olisi "Uraaniohjus Uudeltamaalta"? Kävisikö se paremmin?

Ja vielä välikysymyksestä: Seuraavaksi Kokoomus voisi laittaa töpselit niihin kuuluisiin korviinsa ja katsoa säteileekö. Joka tapauksessa volttia on ilmassa.

Vedenpaisumusta odotellessa

2009-11-19T00:53:00.000-08:00

8.1.2007

Olin sunnuntaina ensimmäisessä vaalitilaisuudessa Leppävaaran kansantalolla. Kyseessä oli vasemmistoliiton järjestämä tilaisuus, jossa oli mukana vasemmistoliiton ehdokkaita sekä kaksi edustajaa myös SDP:stä ja vihreistä. Paikka oli tismalleen samanlainen kuin silloin kauan sitten, kun kävin siellä balettitunneilla. Verhot olivat samat, tuolit, naulakot ja jopa seinällä repsottavan sähköjohdon asento. Ovikin narahti entiseen malliin.

Ja Claes Andersson antoi minulle levyn, jossa Taina Lehto laulaa hänen runojaan. Hienoja tekstejä, ihmisrunoja.

Maanantaina vuorossa on Hyvinkää, missä olen Erkki Tuomiojan kanssa ensin lukiossa keskustelemassa oppilaiden kanssa ja sitten paikallisen Prisman aulassa tapaamassa ihmisiä. Saa nähdä kysyykö kukaan energiapolitiikasta tai ilmastonmuutoksesta. Aihe on nimittäin ollut meillä kotona viime aikoina esillä.

**

Yhdeksänvuotias Elsa on alkanut kantaa huolta ilmaston lämpenemisestä. "Mä en halua joutua veden varaan", hän tuskaili, kun oli kuullut jäätikköjen sulamisesta. Ilmaston lämpeneminen ja kasvihuoneilmiö ovat olleet entistä enemmän esillä, kun kunnon talvea ei ole kuulunut ja Elsakin on kuullut asiasta.

Elsaa rauhoitellakseni meidän piti ryhtyä hankkimaan tietoa aiheesta, mutta totta puhuen minuakin vähän hirvittää. Entä jos raamatun maailmanlopun madonluvut ja vedenpaisumusennustukset ovatkin totta? Entä jos jo lasteni elinaikana sirkkaparvet hyökkäävät tai jotain muuta vastaavaa? En sano tätä tietenkään ääneen.

Lasteni pelot etenevät iän mukaan. Simo (4v) ei pode vielä maailmantuskaa. Hän pelkää "ihmistenkaappaajia", rosvoja, jotka voivat tulla nappaamaan koska tahansa, erityisesti illalla nukkumaan mennessä. Lisäksi mielikuvitus saattaa tehdä tepposet ja yht´äkkiä oman huoneen nurkassa tuijottavat "ilkeät silmät". Leon (6v) pelko top 10:ssä olivat pitkään tulipalot. Hän näki painajaisia If-vakuutusyhtiön mainoksesta, jossa hauskannäköiset hiirihahmot saivat aikaan tulipalon. Nyt häneenkin on tarttunut hallitsematon pelko jäätiköiden sulamisesta ja kuvitelmista ihmisten kotien yli vyöryvistä vesimassoista.

Rauhoittelen Elsaa ja Leoa sillä, etteivät jäätiköt sula hetkessä. Kehitys etenee hitaasti. Ja kun kyseessä on ihmisten aiheuttama ongelma, ihmiset voivat sen myös ratkaista. Ihmiset ovat viisaita ja ovat tehneet monia keksintöjä. Tähänkin keksitään keinot.

Kioton sopimus on saatu aikaan, mutta työtä on vielä valtavasti jäljellä. Ihmettelen itsekin, miksi tämän luokan ongelmasta ei ole puhuttu politiikan huipulla suu vaahdossa jo vuosia sitten. Kun luen aiheesta enemmän, tulee sellainen olo, että maapallon elämän olemassaolon pitäisi olla kaikkien muiden murheiden edellä. Nyt puhutaan vastaavista lämpötilaeroista kuin jääkaudesta tähän päivään. Siis aika isoista vaikutuksista.

Vielä muutamia vuosia sitten eräs iäkkäämpi tutkijaksi esittäytynyt herrasmies väitti minulle, että ilmastonmuutos on täyttä hölynpölyä. "Mutta ongelmasta vallitsee kyllä laaja yhteisymmärrys", sopersin. Ei siis ihme, että sitoutuminen ongelman ratkaisuun on ollut vähän innotonta, jos osa ei tiedosta koko ongelmaa.

Suomuja on kuitenkin alkanut tippua silmiltämme viimeistään outojen sääilmiöiden äärellä. Asiantuntijat vahvistavat, että ne todella johtuvat ihmisen kiihdyttämästä ilmastonmuutoksesta.

Eero Heinäluoma on nostanut öljyriippuvuudesta eroon pääsyn yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi. Ratkaisuja ei synny, elleivät suurimmat puolueet ole niitä kannattamassa. Meiltä vaaditaan kansalaisina, kuluttajina ja päättäjinä todellisia muutoksia energiantuotantoon, kulutukseen, asumiseen, liikkumiseen, elinkeinoelämän painopisteisiin ja verotukseen. Siis kajoamista omiin pyhiin lehmiimme.

Olemmeko valmiit tähän kaikkeen? Voimmeko vaatia samaan aikaan halpaa sähköä ja muutoksia tottumuksiimme ja ympäristön kuormitukseen? Entä miten pitäisi suhtautua lisäydinvoimaan? Sitä tarjoillaan nyt ympäristöystävällisenä ratkaisuna, mutta miten silloin kävisi uusiutuvien energiamuotojen ja muun ympäristöteknologian kehittelyn?
**

Sanon Elsalle, että politiikka on sitä varten olemassa, että ratkomme ongelmia. Ongelmat ratkeavat kyllä, jos tarpeeksi moni niin tahtoo. Elsa ihmetteli, miksi homma ei sitten ole jo hallinnassa, sillä "eihän kukaan halua joutua veden varaan". Ihminen vain on sen verran mukavuudenhaluinen, että vasta sitten, kun kamelinselkä on katketa, ryhdytään tositoimiin.

Toivottavasti ei kuitenkaan odotella niitä sirkkaparvia ja vedenpaisumuksia.

Enon opetukset

2009-11-19T00:50:00.000-08:00

1.1.2007

Petri Tammisen kirja "Enon opetukset" on huvittava kirja. Mutta ei pelkästään huvittava, vaan myös jollain lailla koskettava. Se kertoo hiljaisen tunnollisen kunnollisen miehen sielunelämästä ja kasvusta kymmenen vuotta vanhemman enonsa taikapiirissä.
Eno oli miesten mies. Kännissä koheltava ja elämässään hakoteillä, mutta silti kertojan silmissä ylivoimainen. Tamminen saa aikaan vähistä aineksista paljon. Kertojan itseään vähättelevästä mieshahmosta se tuo esiin sympaattisen elämänsä kynnysmattona viettäneen reppanan, joka pohtii jatkuvasti, mitä sanoa, miten ilmeensä asettaa ja miten olla:
"Olisin halunnut sanoa hänelle jotakin kannustavaa, mutta en kehdannut, istuin vain hiljaa ja ajattelin niitä monia virheitä, joita ihmisten välisissä vaikeissa suhteissa saattoi tehdä ja joita minulle elämäntaidon oppaista ja naistenlehtien artikkeleista oli jäänyt mieleen."
Ambulanssiakin tilatessa erään kriisin keskelle kertoja suunnitteli taskulampun liikeradat ennalta, ettei häikäisisi kuljettajaa silmään. Sisään edeltä mennessään hän oikoi kengän kärjellään vinoon menneitä mattoja.
Eno osasi käsitellä naisia. Samoin hänen juopporenttu kaverinsa Myrsky. Ja sellaisille miehille kertoja yritti pärjätä, mutta tiesi, ettei millään pärjännyt.
"Niin se vain oli, maailmassa oli romanttisia ihmisiä, jotka tuijottivat toisiaan silmiin, ja sitten meitä toisia, jotka rakastimme tasaisemmin, lihamureketta laittamalla ja sitä kehumalla."
Lopulta vaimokin haukkui kertojaa pelkäksi sylikoiraksi, joka odottaa vain muiden hyväksyntää eikä lakkaa koskaan murehtimasta maailman menoa.

"Toivoin, että olisi enemmän säätiedotuksen kaltaisia ohjelmia, joissa joku seisoisi kartan edessä ja kertoisi minulle, miten asiat ovat."
Mutta niin ei ollut. Kertojan piti vähitellen päästä elämänsä pinnasängystä ulos, mutta helppoa se ei ollut. Mikä liikkis!

Häivähdys punaista ja ripaus kateuden vihreää

2009-11-19T00:47:00.000-08:00

27.12.2006

Olen lukenut Erkki Tuomiojan kirjaa "Häivähdys punaista", joka kertoo hänen isoäidistään Hella Wuolijoesta ja tämän sisaresta Salme Pekkalasta. Kirjaa lukee kuitenkin todella mielenkiinnolla, koska teksti on sujuvaa ja kohteena olevat täti-ihmiset tekivät vähän muuta kuin kutoivat sukkaa kiikkustuolissa.

Sisaruksien elämäntarinoissa on niin monia käänteitä ja kiinnostavia kytköksiä milloin minnekin, että tuntuu, kuin meneillään olisi tavallista vilkkaammalla mielikuvituksella varustetun kirjailijan kehittelemä agenttitarina tai itse asiassa useampi sellainen samanaikaisesti.

Kyseessä on kuitenkin todelliset ihmiset ja heidän elämänvaiheensa, joita Erkki Tuomioja valottaa lähinnä historiantutkijan ja valtiotieteen tohtorin ominaisuudessa. Tarinat liikkuvat sodan, valtakunnan politiikan, kulttuurielämän, vallankumousromantiikan ja vankilan välimaastoissa.

Hella Wuolijoki on hengästyttävä henkilö. Hän liikkui sulavasti politiikan huipulla, oli etevä liikenainen, kirjoitti tukun romaaneja ja näytelmiä, mm. tunnetun Niskavuori-sarjan. Lisäksi hän teki yhteistyötä Bertolt Brechtin kanssa, piti "salonkia", missä kulttuurielämän-, politiikan ja liike-elämän kerma kohtasi, oli vankilassa ja toimi Yleisradion pääjohtajana.

Hänellä oli vispilänkauppaa yhden jos toisenkin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, mistä kirjassa on muutamia kirjenäytteitä. Häntä ei kuvattu miksikään kaunottareksi, vaan hän voitti ihmiset puolelleen persoonallisuutensa voimalla, minkä täytyi olla todella voimakas. Jos olisin psykiatri, minulla olisi varmaankin joku diagnoosi tähän valmiina, mutta ilmeisesti kyseessä oli vain poikkeuksellisen lahjakas ja älykäs henkilö - nainen, joka ei pitänyt kynttiläänsä vakan alla.

Sisar Salme ei jäänyt myöskään nurkkaan nyhjöttämään, vaan löysi tiensä eri vaiheiden kautta Britannian kommunistisen puolueen keskeisen johtajan, ruotsalais-intialaisen Rajani Palme Duttin puolisoksi ja poliittiseksi taustavaikuttajaksi.

**

Erkki Tuomioja on kerännyt aineistoa kymmenen vuoden ajan, mutta itse kirjoitustyö kesti vain lyhyen hetken ulkoministerikiireiden ohella. En ole varma laskinko oikein, mutta kyseessä on ilmeisesti Tuomiojan 16. kirja (ellei niitä ole sitten enemmänkin). Mikään harrastelija hän ei siis kirjoittajana ole.

Kirja on loppuunmyyty lähes kaikkialta ja sen suosio on ollut melkoinen. Tieto Finlandia -palkinto auttoi varmasti, mutta luultavasti kirja olisi joka tapauksessa ollut myyntimenestys. Siksi on ollut hämmästyttävää lukea muutamia lapsellisia poliittisia purkauksia siitä, kuinka Tuomiojan kirja ja sen saama palkinto olisivat SDP:n junailemia vaalioperaatioita ja kuinka Tuomioja ei ko. palkintoa muka ansaitsisi eikä varsinkaan palkintorahoja, koska vaalit ovat tulossa ja hän kuuluu puolueeseen nimeltä SDP.

Arvostelijoina ovat liikkeellä tietenkin jotkut henkisesti alimittaiset yksilöt, joilla ei tunnu olevan hajuakaan sarjakuvia vaativammasta kirjallisuudesta ja Finlandia-palkintosysteemistä. Silti ihmettelin, kun kuulin Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa erään kokoomuslaisen valtuutetun suusta näitä samoja sössötyksiä.

Olisin olettanut, että kykypuolueessa osattaisiin pitää mölyt mahassa silloin, kun kyse on

a) kirjasta, joka ihan oikeasti myy ja
b) jonka taustana on ihan oikeasti historiallisesti merkittävät henkilöt ja tapahtumat ja
c) jonka kirjoittaja on kunnostautunut kirjallisesti ja tieteellisesti jo aiemmin sekä
d) kun kirja on läpäissyt Suomen Kirjasäätiön hallituksen asettaman useajäsenisen valintalautakunnan seulan.

Ei näitä palkintoja anota tai osteta kuin joitain vuorineuvoksen titteleitä.

Arvostelijat, älkää iniskö. Tehkää itse perässä tai olkaa hiljaa.

**

Vuonna 1989 perustettu Tieto-Finlandia-palkinto on Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus ansiokkaalle suomalaiselle tieto- tai oppikirjalle. Palkinto on suuruudeltaan 26 000 euroa. Suomen Kirjasäätiön hallitus asettaa kutakin palkinnonjakoa varten erikseen kolmejäsenisen valintalautakunnan, joka nimeää vähintään kolme ja enintään kuusi ehdokasta palkinnonsaajaksi, sekä henkilön, joka valitsee nimetyistä ehdokkaista lopullisen palkinnonsaajan.

Eduskunnan tontut

2009-11-19T00:39:00.000-08:00

22.12.2006

Tässä eduskunnan tontut, eli minä, Rakel Hiltunen ja Ilkka Taipale Hakaniemessä riisipuuroa jakamassa. Itse asiassa kuvassa on vain yksi tonttu sekä joulupukki ja sen muori.

Nämä tontut (+ pukki ja muori) liikkuvat ja ottavat vastaan lahjatoiveita ja haluavat tietenkin toteuttaa ne kaikki. Niin tonttuja he ovat.

Hyvää joulua!

Kaikkea ei voi saada

2009-11-19T00:37:00.000-08:00

21.12.2006

Olen selannut lasteni joululahjatoiveita kolmesta eri leluluettelosta, joita posti on kantanut kotiimme. Listasta on ruksittu prätkähiirtä, chi chi koiraa kantolaukkuineen sekä robottikoira, jolla on esitteen mukaan "tunteet kuten oikealla koiranpennulla".

Onneksi rasti ei ole osunut "Täydelliset naiset "-pelin kohdalle. Mitä peli edes tekee lasten luettelossa, ihmettelen. "Pelaajat utelevat, vakoilevat ja yrittävät päätellä toistensa salaisuuksia saamiensa vihjeiden avulla", esite kertoo. Ehkä näitä taitoja nyt sitten tarvitaan nykyelämässä. Leikkiväthän tytöt koulussakin kerran Idols-tyyppistä äänestysleikkiä. Kyseessä oli kuulemma kerho, josta äänestettiin kaveri kerrallaan pois…

Kaikkea krääsää lapseni eivät tietenkään tule saamaan. Ostin jo perinteiset villasukat jokaiselle. Vielä he eivät kuitenkaan ole henkisesti kypsiä Kirkon ulkomaanavun vuohilahjaan, jonka antaja saa hyvän mielen ja saaja on maapallon toisella puolella. Hyvä idea kuitenkin niille, joilla on jo kaikkea ja sinne niille, joilla ei ole oikein mitään.

Elsalla (9v) on kuitenkin jo omia vankkoja yhteiskunnallisia mielipiteitä. Kun kerroin kauppojen aukiolosta sunnuntain jouluaattona, Elsa huudahti: "Ihan pähkähullua! Nekin on ihmisiä!" Ja tarkoitti myyjiä. Hän sanoi, ettei olisi kivaa, jos minä menisin töihin jouluaattona. Enkä onneksi aiokaan mennä…edes sähköpostin ääreen.

**
Olen yhtä aikaa tyytyväinen ja pettynyt eduskunnan budjettipäätökseen. Niin käy aina. Tällä kertaa kolmesta talousarvioaloitteestani kaksi meni eteenpäin. Meidän lakimieskansanedustajien tekemä aloite tuomioistuinlaitokselle myönnettävistä lisämäärärahoista eteni, vaikka summa ei ollutkaan se, mitä haettiin. Jutturuuhkat vaarantavat jo oikeusturvan ja siksi kaikenlainen lisäraha on aina plussaa.

Lisäksi Suomen Kuluttajaliitto sai ansaitsemansa lisäyksen valtionapuunsa. Kymmenen vuotta liitto on sinnitellyt ilman minkäänasteista valtionavun korotusta, vaikka olemme liittyneet siinä sivussa Euroopan Unioniin ja kuluttajien neuvontatehtävät ovat lisääntyneet.

On harmi, ettei opintorahaan saatu korotusta tässä budjetissa. Vielä harmillisempaa on se, että me, jotka todella yritimme, saamme siitä pahimmat haukut. Nyt opiskelijat ovat pettyneitä ja opposition kansanedustajat hierovat käsiään. Heillehän tämä epäonni on herkkupala. He lähettelevät äänestyslistoja opiskelijoille ja saavat opiskelijat ihmettelemään, miksemme lopullisessa äänestyksessä tukeneet opposition korotusesityksiä.

Äänestyslistojen lähettäjät tietävät tasan tarkkaan, että olisivat itse hallituspuolueiden kansanedustajina toimineet samoin. Parlamentarismi on tällaista. Hallitus tekee esitykset ja eduskunta yrittää muuttaa niitä. Hallituspuolueet pitävät eduskunnassakin yhtä ja neuvottelevat muutoksista. Budjetista hallituspuolueet tekevät kokonaisesityksen keskinäisessä yhteisymmärryksessä. Oppositio taas arvostelee tekemisiämme teimme mitä tahansa. Se on heidän tehtävänsä.

Me hallituspuolueiden opintorahan korotusta ajaneet kansanedustajat yritimme tietenkin vaikuttaa niin, että opintorahan korotus edes osittaisena olisi ollut mukana tässä paketissa. Otimme riskin, koska olisimme voineet myös onnistua. Tiedossamme oli, että korotuksen saaminen tähän budjettiin on vaikea tehtävä, koska esitys ei sisältynyt ministeri Saarelan esitykseen, mutta halusimme silti yrittää. Olisiko pitänyt jättää yritys väliin? Ei tietenkään. Prosessista oli hyötyä jatkoa ajatellen.

On totta, että opintorahan korotus tässä yhteydessä olisi ollut vasta alkusoittoa ja osittaisratkaisu. Asiasta tarvitaan joka tapauksessa selkeä kirjaus seuraavaan hallitusohjelmaan ja selkeät päätökset seuraaviin budjetteihin. Budjettiin tuli tosin korotus keskiasteen opiskelijoiden vanhempien tulorajoihin. Ja se ateriatuen korotus, jota kukaan ei pidä minään, vaikka onhan se tietenkin parempi kuin ei ateriatuen korotusta ollenkaan.

Hallituspuolueet tekevät siis kokonaisesityksen muutoksista ja kantavat niistä vastuun. Myös siitä, ettei siinä ole aina kaikki omat esitykset mukana. Ei aina voi saada kaikkea.

Opiskelijoiden aktiivisuudella on ollut merkitystä ja vaikuttamista kannattaa jatkaa nyt vaalien alla niin, että opintorahan korotus muistetaan. Suomen poliittisessa historiassa ei taida olla hallitusta, jossa Keskusta tai Demarit ei olisi ollut mukana. Siksi näiden puolueiden vanhempi kaarti kannattaa pitää opiskelijoiden asioista tietoisena. Siis nekin kansanedustajat ja ehdokkaat, jotka eivät tunne opiskelijoiden arkea ja keikkatyökierrettä. Siinä ei auta pelkkä räksytys ja arvostelu, vaikka kuinka mieli tekisi vain raivota, vaan sinnikäs lobbaus ja tiedon jakaminen. Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan, vaikka kuinka hammasta kiristäisi.

Kauklahti - tuhkasta noussut

2009-11-19T00:35:00.000-08:00

18.12.2006

Asuinympäristöllä on merkitystä. Huomaan sen omasta kotikylästäni Kauklahdesta, joka on asuntomessujen jälkeen saanut arvoisensa keskustan. Olin tänään hämyisen auringonpaisteen aikaan kävelylenkillä ja olin todella iloinen ja onnellinen näkemästäni; satavuotias Halmeen leipomo, antiikkikauppa, ihkauusi seurakunnan kappeli, uusia taloja, uusia asukkaita ja iso komea joulukuusi Kylätalo Palttinan edustalla.

Kauklahti on Espoon vanhimpia asuinpaikkoja, mutta sen kehitys jäi vähitellen Espoon muusta kehityksestä jälkeen. Alueelle on rakennettu koko ajan uusia asuntoja, mutta keskeisin alueemme oli pitkään epämääräistä joutomaata. Ihmisten asiointi suuntautui Kivenlahteen tai Espoon keskukseen ja lopulta meiltä vietiin oma posti ja pankkiautomaatti - viimeiset itsenäisyytemme rippeet.

Parin vuoden hermoja raastavan rakennustyömaan jälkeen joutomaasta on noussut meille uusi keskusta. Matalaa, mutta tiivistä rakentamista. Jonkun mielestä rumia taloja, mutta minun mielestäni todella kaunista ja viihtyisää kaupunkiasumista. Nuorisoasunnot ovat täynnä, mutta asuntomessutaloissa on vielä myymättömiä asuntoja.
Kylätalo Palttina on alueen sydän. Keskimmäinen lapseni käy siellä esikoulua ja vanhin viettää sen asukaspuiston tiloissa aikaa koulun jälkeen. Entinen Elanto ja nykyinen Siwa on saanut tien toiselle puolelle Kauklahtelaisittain hulppean päivittäistavarakaupan; Valintatalon, joka sijaitsi ennen pienemmissä tiloissa. Nyt sen ovet käyvät tiuhaan ja sinne on saatu vihdoin kauan kaivattu posti. Pankkiautomaattikin viritetään paikoilleen lähiaikoina. Kiitos Tradeka.

Kauklahti alkaa siis olla oikea kyläkeskus. Ihmiset ovat ryömineet koloistaan esiin Kauklahden keskustaan. Kaupassa näkee nykyään enemmän ihmisiä ja on kiva huomata, keitä kaikkia meilläpäin oikein asuu. Tiet ja pyörätiet on laitettu kuntoon, liikenneympyrän keskellä sojottaa jonkinlainen taideteos, aseman pihassa on siistit kierrätyslaatikot ja R-kioskikin on nykyään sellaista siistiä mallia, jonne pääsee sisään. Ja lukiota remontoidaan todella hienoksi. Siinä on yhdyskäytävä pikkuruiseen kirjastoomme.

Entinen retuperällä ollut kaupunkikuva loi mielikuvaa unohdetusta auringonlaskun alueesta. Nyt tilanne on toinen. Kauklahti on kaunis. Siihen kuuluu teollisuusaluetta romufirmoineen ja savupiippuineen, mutta silti. Se huokuu välittämistä. Asuinympäristöllä on todella väliä.

Ihan vaan asiantuntijaraportti

2009-11-19T00:33:00.000-08:00

11.12.2006

Ennen vaaleja alkaa julkisuuteen “lipsahdella” erilaisia raportteja ja “asiantuntijaselvityksiä”, jotka palvelevat eri tahojen poliittisia päämääriä. Yleensä ne tukevat esittäjien ja heidän taustatahojensa mielipiteitä, mutta joskus myös vastustavaa näkökantaa.

Työreformi muistetaan aina. Se ei ollut mikään virkamiespaperi, vaan keskustan ja taustalla puuhailleen Matti Vanhasen poliittinen ohjelmajulistus. Siksi sille kävi niin kuin kävi. Se nostatti valtavan keskustelun ja toimi lopulta vaalityönä vastaleirin, eli demareiden puolesta.

Astetta sofistikoituneempaa vaalityötä ovat erilaiset virkamieskaapuun puetut poliittiset linjanvedot. Pääministerin käsiin on juuri työnnetty talousneuvoston sihteeristön raportti, jota hän ääni intoa väristen tänään tiedotustilaisuudessa kommentoi. Raportti sai Vanhasen suorastaan hehkumaan ja puhkumaan. Se käsitteli Suomen vastauksia globalisaation haasteisiin ja sisälsi poliittisesti tulenarkaa tavaraa.

**
Työelämään lisää joustoja, paikallista sopimista ja irtisanominen helpommaksi. Tuntuu tutulta. Jos kyseessä on Tanskan malli, jota halutaan, otetaan sieltä sitten esiin ne asiat, joissa me olemme moninkertaisesti Tanskaa jäljessä. Irtisanomissuoja ei ole sellainen asiakokonaisuus.

Panostuksemme työttömien tukitoimiin ja työmarkkinavalmiuksien parantamiseen ovat meillä huomattavasti vähäisemmät. Ei ole mukamas rahaa, mutta rahaa on kuitenkin maksaa kalliista seurauksista. Ehkä ne kuuluisat puheet tempuista tulevat siitä, että operoidaan liian vähillä resursseilla. Parempi vaikuttavuus edellyttää parempia panoksia.

En kannata yhteiskunnan kustantamaa orjatyövoimaa yrityksille polkuhintaan, koska se vääristää työmarkkinoita ja työn hintaa. Sen sijaan haluan, että julkinen sektori panostaa niin sanottuihin pehmeisiin työmarkkinoihin nykyisten ylikovien sijaan.

Kun kyse on vaikeasti työllistyvistä ja vajaatyökykyisistä ihmisistä, heillekin tulee tarjota mahdollisuus työntekoon. Se on aina parempi kuin täysi toimettomuus. Perustaisin lisää sosiaalisia yrityksiä, joiden rahoitus edellyttää julkisen sektorin panostusta ja osittaista omistusta. Niissä vajaatyökykyisten työpanos tulisi meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi, kun sitä kerran verovaroin tuetaankin. Selviäisimme paljon vähemmällä byrokratialla kuin matalapalkkatuessa ja saisimme samalla rahalla enemmän aikaan. Kirjassani selviää tästäkin aiheesta lisää.

**

Nyt jatkankin lasten joulujuhlista joulukorttirumbaan, palaverisumaan ja eduskunnan lopun ajan tunnelmaan. Ja tietenkin juuri tähän saumaan iskee pienimmän lapsen kuume.

Täytyy taas soveltaa päiväjärjestystä meidän vanhempien kesken uudelleen sekä mummojen ja pappojen hyvällä avustuksella. Jos joku kehtaa huomauttaa pienoisesta myöhästymisestä aamun kokouksesta, vedän kuonoon...ainakin vertauskuvallisessa mielessä.

koko kansan karjakko

2009-11-19T00:29:00.000-08:00

9.12.2006

Kaupunkilaista mieltäni lämmittää, että saan olla koko kansan karjakko. Tulee ihan lapsuusajat mieleen. Asuimme Helsingissä, mutta isovanhempani asuivat Mäntsälässä. Mammallani (=äidin äiti) oli vähän erilainen lyspytakki kuin minulla kuvassa. Se oli harmaa kietaisumallinen ja haisi navetalle. Päässä hänellä oli huivi ja jalassa kumisaappaat. Lypsyvaatteet ovat siis kehittyneet sitten 1970-luvun.

Olen ilmiasultani mieluummin iloinen karjakko kuin eltaantunut kapakkalaulajatar.

Kuvassa karjakko ja sen navettakissa Saga

Miun panta

2009-11-19T00:26:00.001-08:00

7.12.2006

Iltalehti sortaa (ks. flopit) linnanjuhlapukuani julmalla tavalla. Olen aivan murheen murtama….Sniif.

No en tietenkään, mutta tiesin, että lakanakankainen kolttuni jakaa mielipiteitä ( = älykkyystesti). Pukuni ei ollut Barbinukke-tyyliä, vaan Paola Suhosen käsialaa, kuten kaikki muut releet myös. Kengät ovat Sergio Rossin kiiluvat piikkikorkokengät, korut ovat kierrätystä ja se panta - se on Miu Miun (kuulemma) huipputrendikäs panta Milanosta eikä mikään halpahallin tuote.

Totta puhuen olen sitä mieltä, että juhlien konseptia voisi jo vaihtaa. Linnassa voisi olla päivällä pieni kahvitilaisuus ilman kameroita ja illalla olisi isot kansanjuhlat jossain messukeskuksen tyyppisessä paikassa. Sinne mahtuisivat Lordit maskeissa ja ihmisiä pippaloimaan oikein olan takaa. Jos Tarja ei toteuta tätä uudistusta, niin olkoon se minun tulevan presidenttikauteni ensimmäinen tekoni.

Wag The Dog

2009-11-19T00:24:00.000-08:00

3.12.2006

Sain veljeltäni lainaksi "Wag the dog - häntä heiluttaa koiraa" elokuvan DVD:n. Elokuva on tehty vuonna 1997, sen on ohjannut Barry Lewinson ja se kertoo USA:n presidentistä, joka joutuu vaikeuksiin 11 päivää ennen vaaleja. Veljeni kehui elokuvaa sen absurdin poliittisesta, mutta profeetallisesta juonesta. Juonen älyttömyydelle vetävät vertoja vain myöhemmät tositapahtumat.

**

Istuvan presidentin suosiolukemat ovat vakaat. "Älä vaihda hevosta kesken kisan. Pidä pyörät pyörimässä. Äänestä istuvaa presidenttiä", imelä mainos toistelee. Valkoisessa talossa vieraillut partiotyttö syyttää presidenttiä seksuaalisesta häirinnästä. Syntyy skandaali, jota vastaehdokas käyttää hyväkseen. Presidentin neuvonantajat kutsuvat apuun poliittisen konsultin Conrad Breanin (Robert De Niro).

Tilanne on katastrofaalinen. Ainoa tapa voittaa sisäpoliittinen skandaali on kiinnittää huomio muualle. Tarvitaan ulkopoliittinen kriisi ja iso sellainen. "Tulva on pidettävä aisoissa 11 päivää." Brean kääntyy valtakunnan parhaimman silmänkääntäjän, Hollywood-tuottajan Stanley Motssin (Dustin Hoffman) puoleen.

"Julistammeko sodan?"
"Meillä ei ole muutakaan vaihtoehtoa."
"Tarvitsemme lehdistötilaisuuden, jossa kiellämme kaiken."
Ja niin pyörät lähtevät pyörimään aiottuun suuntaan. Tarvitaan loistava show ja kohteeksi valitaan Albania.

"Miksi Albania?"
"Miksi ei?"
"Sodassa pitää olla vihollinen. Muuten se on tylsää."
Juoneksi keksitään pommi. Eli: Albanialaiset terroristit yrittävät salakuljettaa matkalaukkupommin Kanadan kautta Yhdysvaltoihin. "Sota on nykyään tällaista. Kohteena voi olla pienikin ryhmä".

Alkaa kuvitteellinen sota terroristeja vastaan. Kaikki tapahtuu studiossa. Persianlahden iskustakaan ei tiedetty muuta kuin talon sortuminen. "Yksi video yhdestä pommista ja amerikkalaiset uskoivat. Yhtä hyvin se olisi voinut olla lego-talo".

Lisäksi tarvitaan laulu: "Me puolustamme Amerikan rajoja….Amerikkalaista unelmaa…" ja silmäkulmat kostuvat. Tuottaja vetelee lankoja mielensä mukaan ja saa ihmiset uskomaan pähkähulluista ideoista tuotetut uutispätkät. Ja yllättäviä juonenkäänteitä riittää.

Seuraavassa juonipaljastus: Lopulta presidenttiä kannattaa 80 prosenttia. Se ei johdu Albaniasta, vaan valtavasta julkisuudesta. "Sain tämänkin utopian onnistumaan. Haluan kunnian," tuottaja sanoo, mutta kunnia häneltä jää tälläkin kertaa saamatta (mikä on kuulemma tuottajien ikuisena kohtalona). Ihmeellisen Albania-seikkailun todellinen laita ei koskaan paljastu.

**

Ennen oli kylmä sota, mutta kun Neuvostoliitto kaatui, keksittiin terrorismi ja kohteet islamilaisesta maailmasta. OK. Terrorismia esiintyy, on Osamaa ja kumppaneita. Lisäksi erilaisia kriisejä muhii maailmalla. Silti Irakin sotaretkessä ja elokuvan kuvitteellisessa tarinassa on paljon samaa. Ulkopoliittisia kriisejä käytetään häikäilemättömästi hyväksi sisäpoliittisiin tarkoituksiin.

Näinkö helppoa ja heppoista politiikka on? Ei sentään. Mutta pahimmillaan me saatamme mennä vaikka mihin lankaan. Kuvia voi manipuloida ja huomiomme voidaan kääntää pois todellisista ongelmista. Suurin katseen kääntäjä on jonninjoutava viihdehössötys. Ei muuta kuin Natoon sillä välin kun kansa kohisee ministerin helluntaiheiloista.

Se, joka määrää agendan, on aina niskan päällä. Usein agendan sanelee media ja erilaisten salaliittoteorioiden mukaan myös takana olevat intressitahot. Tulevien vaalien agendasta minulla ei ole harmainta aavistustakaan. Totta kai minulla ja SDP:llä on omat näkemyksemme tärkeistä keskusteluaiheista, mutta keskustellaanko niistä, on kokonaan eri asia.

Jostain puun takaa tulee kuitenkin joku yllättävä teema, joka peittää alleen kaiken muun. Joku pudottaa pommin tai sitten tapaamme uutisissa ankan.

**

Poikani Simo (4v) kyseli mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. "Voiko ihminen syntyä uudelleen", hän tiedusteli. Vastasin, ettei asiasta tiedetä, mutta luultavasti ei. "Voiko syntyä ruotsalaiseksi", Simo jatkoi. Totesin, että jos ihminen syntyisi uudelleen, niin tuskin hän syntyisi eri maahan kuin missä hän asuu. "Hyvä", Simo sanoi huojentuneena. Kävi ilmi, ettei hän missään tapauksessa halua ruotsalaiseksi.

Siis pojastani kasvaa kaikesta huolimatta normaali perisuomalainen mies, kuten hänen veljestään Leostakin (6v). Kävimme tänään Elsan (9v) tanssiesityksessä. Leo ei missään nimessä halua koskaan ryhtyä harrastamaan tanssia. Lempipuuhakseen Leo ilmoittaa tyttöjen jahtaamisen, mitä Simokin haaveilee tekevänsä sitten isona…

Sähköä

2009-11-19T00:15:00.000-08:00

28.11.2006

Eilen Espoon kaupunginvaltuustossa itkeskeltiin Fortumin sähkön hinnankorotuksia. Ihmettelin, miksi ihmeessä Espoon kaupungin piti järjestää valtakunnallinen energiailta, mutta valtuuston puheenjohtaja Eero Akaan-Penttilä (kok) on aina silloin hereillä, kun Espoon kamaralla tapahtuu jotain tiedotusvälineitä kiinnostavaa.

Kyseessä oli tiedotustilaisuus valtuutetuille ja medialle. Sali oli puolillaan ja erityisesti kokoomuksen penkit olivat tyhjillään. Paikalla oli Fortumin viestintäjohtaja Carola Teir-Lehtinen ja johtaja Erkki Kari-Koskinen sekä Asta Sihvonen-Punkka energiamarkkinavirastosta. (Ja kun listaan lisää tiedotusjohtajamme nimen Satu Tyry-Salo, herää kysymys, mistä näitä kaksiosaisia nimiä oikein sikiää).

Tämä kokoonpano Akaan-Penttilä, Teir-Lehtinen, Kari-Koskinen ja Sihvonen-Punkka kävivät läpi Espoon energiahistoriaa sekä sähkön hinnan muodostusta Fortumissa ja markkinoilla ylipäänsä. Valtuutetut saivat purkaa sydäntään ja erityisesti minua huvitti vihreiden kiemurtelu.

Koko sähköseikkailuhan lähti liikkeelle jo joskus vuonna 2001, kun Espoon kaupunki päätti myydä Espoon Sähkön EON- nimiselle saksalaiselle energiafirmalle. 30 prosentin siivu jäi kaupungin omistukseen.

Meihin demareihin suhtauduttiin todella aggressiivisesti, kun vastustimme tuolloin kauppaa. Kokoomus meni rummut päristen EONin syliin, jota se julisti meille niin kovin rakkaaksi "kumppaniksi". RKP, Keskusta ja Vihreät oli joukossa intoa uhkuen mukana. Sähköyhtiön omistus ei kuulemma kuulunut kaupungin toimialaan ja saatiinpahan hyvät rahat, joukko perusteli.

Rahan jaosta oli sovittu vielä sellaista, että vain em. puolueet saivat jakaa ne. Me demarit olisimme halunneet pitää Espoon kaupungin edelleen Espoon Sähkön merkittävänä omistajana. Emme voineet käsittää, miksi hyvin tuottava yritys piti myydä ja vieläpä tiskin alta Saksaan, ilman minkäänlaista tarjouskilpailua.

Tämä kumppanimme meni ja teki kuitenkin salaisen optiosopimuksen Fortumin kanssa heti kohta Espoon kauppojen jälkeen. Kaupunginhallituksen silloinen puheenjohtaja Ilkka J. Kari (huom: itsetehostusta korostava j-kirjain) totesi, että "meitä on viilattu iirikseen", kun sopimus myöhemmin tuli ilmi.

Valtuuston enemmistö oli mennyt hyväksymään sellaiset sopimukset, ettei Espoon kaupungilla ollut oikein muuta mahdollisuutta, kuin hyväksyä Fortumin ostotarjous lopuistakin osakkeista viime tammikuussa. Muuten olisimme roikkuneet löysässä hirressä sähköyhtiön vähemmistöosakkaana, jonka osakekanta olisi saattanut oikeusprosessin jälkeen kuitenkin päätyä Fortumille.

Siinä tilanteessa myynti oli järkevä ratkaisu, vaikka jotkut vuonna 2001 myyntiä kannattaneet tomppelit haaveilivatkin sähköyhtiön osakkeiden ostoa takaisin ja korkeampaan hintaan kuin alun perin myytiin. Siinä ei olisi ollut järjen hiventäkään. Se järki olisi pitänyt ottaa käteen jo vuonna 2001. Siksi kaupunginvaltuustolla ei ole osaa eikä arpaa Fortumin tekemisiin enää.

**

Kummastelimme ja hämmästelimme sähkön hinnan korotuksia ja Fortum selitti, että 60 muutakin yhtiötä on nostanut tänä vuonna hintoja. Se käsitys, että Espoon kaupalla ja hinnankorotuksella olisi jotain tekemistä keskenään, osoittautui vääräksi. Myös Mikael Lilius muisti meitä valtuutettuja kirjeellä, jossa hän korosti asiakastyytyväisyyden merkitystä yhtiön toiminnassa....

Fortumin mukaan paljon on väärää tietoa sähkön hinnoista liikkeellä ja Fortumiin suhtaudutaan eri tavalla kuin muihin yhtiöihin. Salista todettiin aivan oikein, että ne optiot varmasti ärsyttävät. Se, että Fortum on valtionyhtiö asettaa aivan erilaiset vaatimukset yhtiön toiminnalle. Siltä odottaisi korkeaa yhteiskuntavastuuta, vaikka se kuinka pörssissä porskuttaakin.

Lopulta tänään klo 13.54 Fortum ilmoitti peruvansa hinnankorotukset, koska sähkön tukkuhinta oli laskenut voimakkaasti marraskuussa. Imagohaitta kävi kai liian suureksi. Aiheesta lisää seuraavassa: http://www.hs.fi/ Jotain hyötyä aiheen käsittelystä siis oli.

**

Seuraavaksi odotan sellaista valtuuston energiailtaa, jossa käsiteltäisiin miten me kaupunkina voimme oikeasti vaikuttaa energian kulutukseen ja säästää sitä. Rakennukset ja liikenne ovat suurimmat energiasyöpöt ja siksi on olennaista, millaista kaupunkirakennetta ja rakentamista Espooseen toteutamme. Metropäätös oli yksi hyvä päätös tällä tiellä.

Korvat heiluu

2009-09-09T01:08:00.000-07:00

21.11.2006

Minulla on aika ontto olo, kun sain kirjani valmiiksi. Olen ollut politiikassa mukana jo hyvin pitkään; Espoon kaupunginvaltuustossa vuodesta 1989 ja eduskunnassa vuodesta 1999. Olen seurannut monia asioita huolestuneena ja yhtä ja toista on jäänyt myös hampaan koloon. En tiennyt kirjoitustyön alkaessa, mihin se päättyy. En esimerkiksi ollut varma, kirjoitanko itseni ulos politiikasta.

Niin ei käynyt. Politiikalla on kaikki mahdollisuudet muuttaa maailmaa ja aina löytyy ratkaisu. Kyse on vain siitä, löytyykö niiden taakse enemmistö. Minulla on kirkkaana mielessä oma iso linjani. Ajattelutapa, johon kaikki muut asiat kytkeytyvät.

Minun mielestäni politiikan pitäisi tähdätä ihmisen ja ympäristön hyvinvointiin. Kaikki asiat pitää suhteuttaa tähän päämäärään. Kun meillä on taloudessa liikkumavaraa, se pitää laittaa hyvinvoinnin edistämiseen. Sillä lailla saamme aikaan jatkossa myös uutta kasvua ja jaettavaa.

Heikentyvä kansalaisten hyvinvointi ja lisääntyvä eriarvoisuus tulevat hyvin kalliiksi. Ja vastikään tuli tutkimustuloksia siitä, kuinka paljon ilmastonmuutos maksaa, jos sen torjuntaan ei panosteta ajoissa. Vielä muutamia vuosia sitten kiisteltiin, onko koko ilmastonmuutosta edes olemassa....Nyt kun eurot on ladattu pöytään, niin asia alkaa valjeta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

**

Minun tuttavapiiriini kuuluu paljon pienten lasten vanhempia. Heillä on elämä mallillaan ja tulotaso kohtuullinen tai hyvä. En ole kuullut heistä kenenkään vaativan verojen alentamista, mutta lasten kouluolojen ja päivähoidon tilanteesta heistä moni on huolissaan.

On poliittista typeryyttä mennä teilaamaan niitä esityksiä, jotka vaativat malttia talouteen ja huomiota kansalaisten hyvinvointiin ja tasa-arvoon. Avokätiset veronalennukset eivät tässä tilanteessa ole mikään prioriteetti. Eivät ainakaan minulle eivätkä toivottavasti myöskään SDP:lle.

Kaikenlainen pelleily veroilla saa riittää. Alentajat saavat etsiä esitystensä katteeksi muita tulonlähteitä. Minä olen tässä asiassa tiukkapipo hamaan loppuun saakka. Millä me muuten teemme kaikkea sitä hyvää, mitä niin monet puolueet haluavat. En tiedä mitä erään puolueen korvat sanoo, mutta ne saattavat kyllä heilua.

**

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...
"Minun mielestäni politiikan pitäisi tähdätä ihmisen ja ympäristön hyvinvointiin. Kaikki asiat pitää suhteuttaa tähän päämäärään. Kun meillä on taloudessa liikkumavaraa, se pitää laittaa hyvinvoinnin edistämiseen. Sillä lailla saamme aikaan jatkossa myös uutta kasvua ja jaettavaa."

Voisko joku herättä nuorehkon demarin realiteettien tunnistamiseen, neuvostoliitossa tuota kokeiltiin, se on kyllä hyvä juttu myös halutessaan hölmöiltä ääniä, todellisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä eikä taloudellisen hyvinvoinnin.

11:42 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Näin keski-ikäisenä pitkään politiikassa mukana olleena korkeasti koulutettuna kolmen lapsen äitinä realiteetteja löytyy kyllä.

Koko Eurooppa kasvoi sodan jälkeen ajattelutavalla, jonka nimetön kommentoija leimaa epärealistiseksi ja Neuvostoliittolaiseksi. Euroopassa yhteiskunnat siis panostivat kansalaisten koulutustason nostoon, yleiseen hyvinvointiin ja työllisyyteen. Tästä syntyi ostovoimaa, verotuloja ja taloudellista kasvua.

Oppi on edelleen ajankohtainen, jos ja kun taloudessamme on pelivaraa. Resepti on paljon parempi kuin ihmisten pitäminen työttöminä ja toimettomina.

Hyvinvointipalveluiden parantamiseen on kolme vaihtoehtoa: työllisyyden parantaminen, tuottavuuden parantaminen tai se, että verotuloja saadaan kerättyä enemmän (=Löytyy valtiovarainministeriön linjauksista). Viime kädessä nämä ovat tietenkin poliittisia valintoja.

Sekin on tietenkin valinta, että joku haluaa heikentää ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Sillä ei ole mitään tekemistä realismin ja taloudellisuuden kanssa; vaan kyse on puhtaasti poliittisesta arvovalinnasta.

Mutta ihan kiva, että blogini innoittaa keskusteluun. Lukekaa toistekin!

2:31 ip.
Anonyymi kirjoitti...
Suomessa on tärkeää panostaa nuorten tasa- arvoiseen ja monipuoliseen koulutukseen, sillä on tosiasia, että tulevaisuudessa Euroopassa väestö ikääntyy ja taloudelliset kasvualueet
siirtyvät suurin kasvukeskuksiin.
Ainoa asia, jolla Euroopassa, ja etenkin Suomessa, voidaan vastata kehitykseen on ihmisten laaja yleissivistys, tasa- arvoinen, humaani yhteiskunta, joka välittää kansalaisistaan ja ihmisoikeuksista.
Harmi, vain että nykyään koulutuksen taso on ainakin mnun mielestäni laskenut.
Harva nuori on koskaan kuullutkaan
lastenoikeuksista tai YKn ihmisoikeusjulistuksesta ja sen artikloja edes pääpiirteittäin.

Mielestäni yhteiskuntaopin opettaminen voitaisiin aloittaa perusasteella jo 7. luokalta, ja tinkiä esimerkiksi uskonnonopetuksesta.
Kuulun evankelis- luterilaiseen kirkkoon ja olen mukana seurakuntamme nuorisotyössä, mutta mielestäni uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia ja sitä tulisi itsenäisesti "etsiä".

8:41 ip.

Kuperkeikkaa

2009-09-09T01:04:00.001-07:00

14.11.2006

Olen laiminlyönyt blogiani rankasti viime aikoina. Olen nimittäin kirjoittanut kirjan. Se ilmestyy tammikuussa. Kirjoitustyölle on täytynyt repiä aikaa aivan ihmeellisistä rakosista, koska eduskuntatyöt ja lapset on pitänyt hoitaa. Habitukseni ajoittainen rämettyneisyys selittyy siis sillä, että tietokoneeni näppäily on mennyt kynsien lakkailun edelle. Nyt työ on loppuhenkosia vaille valmis.

Palaan aiheeseen blogissani, kunhan kirja julkaistaan. Kirjoitustyön aikana on tullut monet kerrat epätoivoinen olo. Haluanko, että politiikka on sirkustemppuilevan pellen kuperkeikkaa yleisön edessä? En halua. Silti monenlaista kehityskulkua on menossa siihenkin suuntaan.

Mutta edelleen eduskunta säätää kaikki Suomen lait. Jos jotkut nyt vähän volttia lavalla heittävätkin, niin aina jostain löytyy se joukko, joka kehitystämme ohjaa. Luulisin, että äänestäjäni näkisivät minut mieluusti siinä porukassa mukana....Tai niin ainakin olettaisin.

Kaiken kiireen keskellä olen kyllä yrittänyt panostaa myös omaan elämänlaatuuni - ihan hitusen verran. Olen alkanut vetää eduskunnassa jumppaa kerran viikossa. Kolme tuntia on jo takana. Ja uusi projekti alkaa, kun kirjaprojekti loppuu. Olen liittynyt Jouni Backmanin innoittamana Uutispäivä Demarin juoksuryhmään. Tarkoituksenamme on juosta ensi kesänä Tukholman maraton. Eli hulluudelleni ei löydy loppua.

**

Mitä rakas kollegani Pia Viitanen oikein höpisikään tämän päivän Ilta-Sanomissa? Eli eduskuntako joku Tylypahkala ja Eeroko sen ylin viittamies? Pia hoi, pidetään ne taikasauvat vielä toistaiseksi piilossa. Vaaleihin on vielä hitusen aikaa.

**

3 kommenttia:

Johannes Knektman kirjoitti...
"Ja vielä: Te runsaslukuiset lukijani voisitte käydä klikkaamassa blogini itsellenne osoitteen www.blogilista.fi kautta. Silloin sinnekin kirjatuisi blogini todellinen kävijämäärä."

Älä ny perhana, tavoitteenani - pitäähän ihmisellä tavoitteita olla - on päästä ohitsesi listalla (Olen yhden tilaajan jäljessä ;-).

Palataanpa vanhaan lempilapseesi: Nyt kun tuo parituslaki (Vai mikä seksinoston parituksen uhreilta kieltävä laki se nyt onkaan) kieltää parituksen kautta prostituutioon pakotettujen - joka mielestäni menee seksiin pakottamisen puolelle - ihmisiltä seksin ostamisen, niin onko tarkoituksesi jatkossa yrittää saada laki muutettua alkuperäisen esityksen/si mukaiseksi?

Tuolta Seksinostokiellosta löytyy lyhyt kirjoitukseni josta ao. teksinpätkä on kopioitu. Siinä tosin ei liene mitään uutta sinulle.

Henkilökohtaisesti vastustan (kaiken kattavaa) seksinostokieltoa kahdesta syystä:
- Epäilen onko sillä mitään käytännön vaikutusta prostituutioon, ja se saattaa jopa vaikeuttaa heidän asemaansa.
- Ajatus siitä, että kielletään ostaminen, mutta sallitaan myymien tuntuu minusta väärältä.

6:57 ip.
tasa-arvoduunarimies kirjoitti...
Haluanko, että politiikka on sirkustemppuilevan pellen kuperkeikkaa yleisön edessä? En halua. Silti monenlaista kehityskulkua on menossa siihenkin suuntaan...

Tarkoittaako tuo kenties esimerkiksi seksin ostokieltoa raivokkaasti ajaneiden naiskansanedustajien käytöstapoja eduskunnassa (puhujapönttö mukaanlukien)? Nyt muuten alkaa Ruotsistakin kuulua sen asian suhteen sellaisia äänenpainoja, että feminismin sijaan siellä saatetaan ottaa järki käteen.

Olen muuten äänestänyt 24v ajan kaikissa vaaleissa (viime presidentinvaalit poislaskien) ja aina demareita. Nyt se on loppu. Ainakin meidän työpaikan taukohuoneessa (me kehäIII:n pohjoispuoliset lihaa syövät keski-ikäiset enemmän tai vähemmän kaljamahaiset heteromiesduunarit) alkaa vallita asiasta laaja yksimelisyys. Eero saa muuten tehdä aika perhanasti töitä, jos meinaa vaalien alla vakuuttaa, että demarit eivät ole lopullisesti kontallaan jyräävän etujärjestöfeminismin edessä.

Mutta ei mitään henkilökohtaista hätää, kyllä nimenomaan Espoossa aina riittävästi änkyräfeministejä vaaliuurnille riittää.

1:23 ap.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
En voi muuta kuin valittaa, jos ko. rikoslain muutos on saanut niin suuret mittasuhteet, että sen perusteella puoluekantakin vaihtuu. Puolueen vaihtaminen ei ole helppo toimenpide, sillä lain takana oli eduskunnan selkeä enemmistö ERI PUOLUEISTA. Naisia ja miehiä.

Lain toimivuutta seurataan ja eduskunnan hyväksymän ponnen mukaan oikeusministeriö toimittaa eduskunnalle asiasta selvityksen kolmen vuoden päästä. Minulla ei ole mitään tarkoitusta jatkaa aiheen käsittelyä nyt. Se on osaltani ohi.

SDP on periaatteidensa mukaan tasa-arvon asialla. Koko puolueemme Eero Heinäluomaa myöten on sitoutunut edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Suurimmat haasteemme sukupuolten tasa-arvon saralla liittyvät naisten heikkoon työmarkkina-asemaan. Synnytysikäiset naiset tekevät eniten pätkätöitä. Siitä seuraa monenlaisia ongelmia.

Naisvaltaisten palvelu- ja hoiva-alojen palkkaus on myös jälkeen jäänyttä. Tämä näkyy naisten ja miesten välisinä palkkaeroina, tosin palkkaeroja näkyy myös alojen sisällä naisten ja miesten kesken.

Työelämän kiire ja koventuneet vaatimukset näkyvät vanhempien stressinä, joka heijastuu lapsiin.

Sukupuoli ei saisi tietenkään määritellä sitä, onko joku tehtävä tai ala arvokas vai ei, vaan itse työn sisältö. Siksi tämä on ongelma.

Miesten ongelmat yhteiskunnassamme kiinnittyvät myös tehomarkkinatalouteen. Kouluttamattomien miesten näköalat työelämässä ovat paljon heikommat kuin heidän isillään ja isoisillään aikanaan oli. Raakaan voimaan perustuvia töitä on paljon vähemmän kuin ennen ja kaikilla aloilla vaaditaan jo jonkinlaista koulutusta ja monenlaisia taitoja.

Alkoholikuolemat ovat lisääntyneet. Itsemurhatilastoissa miehet ovat enemmistönä. Monenlaista pahoinvointia esiintyy siis myös miesten elämässä.

Olen kirjottanut kirjan, joka ilmestyy tammikuussa. Se koskee nykyistä tehomarkkinatalouteen perustuvaa yhteiskuntaamme, jonka jalkoihin monet ihmisryhmät jauhautuvat. Sirkustemppuilulla tarkoitan kaikenlaisen viihteen ylikorostuneisuutta vakavan asian kustannuksella.

Tämä iso kuvio on tärkeä yhteiskunnallinen kysymys ei seksinostolain yksityiskohdat. Ei ainakaan minun mielestäni, mutta meillä jokaisella on tietenkin omat painotuksemme.

3:40 ip.

Sinivalkoisin siivin

2009-09-09T00:58:00.000-07:00

29.10.2006

Yhdysvaltojen lentomatkustusrajoitukset ja Finnairin viimeaikaiset toimet ovat saaneet pohtimaan lentämistä a) matkustusmuotona, b) liiketoimintana ja työpaikkana.

En ota nyt kantaa otsonikatoon, mutta lentäminen on käymässä aina vain hankalammaksi matkustusmuodoksi. Lentämällä pääsee nopeasti paikasta A paikkaan B, mutta lentokentillä aikaa kuluu erilaisissa jonoissa. Ja miksi? Siksi että pelätään jonkun tuovan matkustamoon jotain nesteitä, sukkapuikkoja tai vastaavia aseita, joilla voi räjäyttää tai kaapata koko koneen.

Turvallisuutta on syytä vaalia, mutta tämä hysteria alkaa mennä jo liian pitkälle. Olin keväällä Kanadassa, jossa kävimme Toronton turistinähtävyydessä, eli korkeassa TV-tornissa. Ennen torniin menoa meidän piti mennä turvatarkastuksen läpi. Tavanomaiset läpivalaisut eivät riittäneet.

Menimme vuorollamme johonkin kummalliseen tuulikaappiin, jossa ilmanpaine puhalteli kohti ja ilmeisesti tarkisti, sattuisiko olemaan pommeja mukana. Ei olisi tullut moinen mieleenkään, mutta kieltämättä alkoi vähän pelottamaan. Torni olisi jonkun psykopaatin silmissä näyttävä näky räjäytettynä.

Liiketoimintana lentomatkustaminen alkaa käydä yhä kannattamattomammaksi hirvittävien turvatoimenpiteiden takia. Lentokentät tukkeutuvat ihmismassoihin, kun jokaisen matkustajan kapsäkin sisältö pengotaan. Siinä tarvitaan hirvittävät määrät lentokenttähenkilökuntaa, kun vauvanruuasta kaivetaan räjähteitä.

Finnair keksi, että heidän lentomatkustamohenkilökunnallaan on liian hyvät liksat joihinkin muihin lentoyhtiöihin verrattuna. Ratkaisuna se tarjosi kengän kuvaa työntekijöidensä takalistoon ja avokätistä mahdollisuutta siirtyä pienemmällä palkalla Virolaisen tytäryhtiön leipiin. Kylläkin tismalleen samoihin töihin. Kuulosti varsin röyhkeältä.

Lakko tuli ja meni, mutta perusongelma muhii vielä. Aloimme eräässä kahvipöytäkeskustelussa miettimään, miten tästä ongelmasta päästäisiin. Jos lentomatkustamohenkilökunta on ikävä rasite ja ongelma, henkilökunnan määrää voisi vähentää radikaalisti muuttamalla asiakkaiden palveltavuutta pienin keinoin.

Ensinnäkin: Asiakkaille voisi tarjota ateriaksi pelkkiä tabletteja.

Itse asiassa asiakkaille voisi antaa jo terminaalissa nukutuslääkkeet, jolloin matka sujuisi ilman palvelutarvetta. Toisaalta parempaan matkustuskapasiteettiin ja tuottavuuteen päästäisiin, jos ihmiset matkustaisivat lastiruumassa rahtitavarana. Huumattuna se onnistuisi kätevästi arkkumaisissa pinottavissa laatikoissa. Matka menisi joutuisammin ja mukavammin, kun ei tarvitsisi kärsiä ahtaista penkeistä ja aterioimisesta edeltävän penkkirivin matkustajan pää sylissä. Eikä tulisi kaappauksia ja terroritekojakaan.

Perillä terminaalissa matkatavarapisteen vieressä olisi heräämö, josta ihmiset pääsisivät virkeinä jatkamaan matkaansa.

Finnairille tiedoksi: Tämä oli tietenkin levotonta kahvipöytävitsailua. Älkää toteuttako.

**

6 kommenttia:

Tuomo kirjoitti...
"Ratkaisuna se tarjosi kengän kuvaa työntekijöidensä takalistoon ja avokätistä mahdollisuutta siirtyä pienemmällä palkalla Virolaisen tytäryhtiön leipiin. Kylläkin tismalleen samoihin töihin. Kuulosti varsin röyhkeältä."

Seurasin lakkouutisointia tiiviisti lehdistä. Olenko jotenkin ymmärtänyt asian väärin? Näet minun käsitykseni mukaan Finnair ei suinkaan olisi siirtänyt vanhoja työntekijöitään virolaisen yhtiön leipiin, vaan palkannut uutta väkeä nykytyöntekijöiden palkkoja halvemmalla virolaisfirman kautta. Työntekijäjärjestöt eivät tätä hyväksyneet, vaan pitivät sitä voimassaolevan työehtosopimuksen rikkomuksena (mm. erään vanhan EU-tuomioistuimen päätöksen nojalla).

8:00 ip.
Anonyymi kirjoitti...
Minä kun lennän omilla enkä yhteiskunnan rahoilla niinkun poliitikkomme, tulee tarkkailtua eri lentoyhtiöiden henkilökunnan palvelualttiutta ja asennetta työhön, Finnair on pohjanoteeraus tässä asiassa nimenomaan lentoemäntien osalta.
Mitä lakkoon tulee niin ketäänhän ei ymmärtääkseni olisi irtisanottu ja nämä hapannaamat olisi saaneet jatkaa työtään samoilla ehdoilla, kysehän oli uusien palkkauksesta ja heidän palkkatasostaan.
Demarithan ovat aina niiden puolella joilta saa eniten ääniä eli suoritttavan portaan, silleen pidetään oma valta suurena.

5:49 ip.
Proffa kirjoitti...
Varmasti Rouva Kansanedustajan asenne lentoturvallisuuteen olisi toisenlainen, jos terroristit lennattaisivat lentokoneen Nesteen torniin. Muut maat ja varsinkin Yhdysvallat saa terrorisoida....

On kuitenkin totta, ettei lentoturvallisuus ole kenenkaan hallittavissa. Viela poukoillaan asiasta toiseen. Syyskuun 11. paivan terroristit olisi pitanyt saada kiinni ennen mitaan turvatarkastusta, silla he--19 nuorta miesta--ostivat porukalla vain menolippuja kateisella.

8:41 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
En suinkaan väheksy terroristien aiheuttamaa turvallisuusriskiä. Lentomatkustaminen on sen seurauksena tullut vain hankalaksi matkustusmuodoksi. Teen muuten aika vähän työmatkoja. Yhtä paljon matkustan perheeni kanssa omilla rahoilla. Kokeilimme kerran myös halpalentoyhtiö Flying Finnin palvelua, mutta huonoin seurauksin. Yhtiö meni konkurssiin ja turvauduimme paluumatkalla Finnairiin.

Lakko sai alkunsa kun Finnair kertoi palkkaavansa 500 uutta matkustamotyöntekijää tytäryhtiönsä Aeron palkkalistoille.

Heidän palkkatasonsa olisi ollut 30 prosenttia muun Finnairin matkustamohenkilöstön palkkoja alempi.

Siis ketään ei tosiaankaan oltu irtisanomassa, mutta kaikki uudet työntekijät aiottiin palkata virolaiseen tytäryhtiöön.

Vastaavaa työvoiman ulosliputustahan on nähty merenkulussa. Eli halutaan kiertää meikäläistä lainsäädäntöä ja työntekijöiden turvaa palkkaamalla työntekijät alempien standardien lipun alle. Sen seuraukset eivät ole hyvät ja järjestely on selvää kikkailua.

Finnairin tapauksessa ilmassa olisi lennellyt kahdenlaista matkustamohenkilökuntaa; suomalaisen työehtosopimusten mukaan palkattua ja 30 prosenttia halvempaa väkeä.

En tiedä, kumpien naama olisi happamampi.

5:59 ip.
Proffa kirjoitti...
Jos uskoo etta Finnair on palvelutason pohjanoteeraus kannattaisi kokeilla Blue Onea. Tai tulkaa tanne Atlantin toiselle puolelle.

Homman nimi on se, etta palvelualoilla niin kuin muila sektoreilla saat sen laadun tason, josta maksaa. Finnairin ja muiden lentoyhtioiden huonoa palvelutasoa ei nosteta alentamalla palkkoja ja ulkoistamalla tyopaikkoja.

6:18 ip.
Mette kirjoitti...
Pohdin tuota lentolakkoasiaa ja huomasin jekun. Kun olisi hyväksytty kahden kerroksen väen palkkaaminen, alkaisi kalliimpien lentoemojen vähentäminen "tuotannollisista ja taloudellisista syistä" tai ainakin "luonnollisella poistumalla". Reittejä siirrettäisiin virolaiselle tytäryhtiölle. Perustettaisiin Aasian lennoille uusi tytäryhtiö, vaikka "Finnair Pacific" ja palkattaisiin kiinalaisia puoleen hintaan. Kaikki olisi laillista, kun kerran olisi saatu pää auki tällaisiin järjestelyihin.

11:08 ap.

Kirjahaaste - vihdoinkin

2009-09-09T00:55:00.000-07:00

16.10.2006

Olen saanut jo kolmelta eri henkilöltä kirjahaasteen, johon ehdin vasta nyt vastaamaan. Asialla olivat Jyrki J. Kasvi, Helena K. ja Hanna Kuntsi. Tehtävä on äärimmäisen vaikea, sillä parhailta kirjoilta tuntuvat yleensä ne viimeisimmät, joita olen lukenut ja monesta olen kertonut jo blogissani.

Koska en ole lukenut koko Dostojevskin tuotantoa kahdessa päivässä, päätin jättää maailmankirjallisuuden helmet vähemmälle. Päädyin rajaamaan kirjahaasteen turvallisille vesille, lähinnä lasten kirjallisuuteen ja politiikkaan. Sanokoot muut siitä mitä hyvänsä.

1. Kirja joka muutti elämäni

Tämä on helppo. Se on Väinö Linnan "Täällä Pohjan tähden alla". Kirja piti lukea lukiossa ja lukukokemus oli paljon miellyttävämpi kuin joidenkin muiden opettajan määräämien lukutehtävien kohdalla. Itse asiassa tämä kirja johti osittain siihen, että päädyin mukaan politiikkaan. Tarkoitus tosin oli vain hengailla rivijäsenenä mukana, mutta myöhemmin ajauduin yhä syvemmälle ja syvemmälle politiikkaan.

Torpparitarinat kolahtivat, koska kirja olisi aivan hyvin voinut kertoa myös omista esivanhemmistani. Tajusin, kuinka kiitollinen olenkaan siitä, mitä niska limassa pellolla raataneet äitini molemmat isovanhemmat sukulaisineen ja aikalaisineen olivat saaneet aikaan. Eivätkä hekään säästyneet vankileireiltä ja vankiloilta. Isoäitini eno päätyi niiltä pelloilta myös eduskuntaan. Kirja kertoi, kuinka politiikalla oli väliä. Demokratian ponnistuksin luotiin koko hyvinvointivaltio, mitä ilman olisin minäkin edelleen köyhä maatyöläinen.

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran

Liisa Ihmemaassa on lukukokemus, jonka kokee lapsena eri lailla kuin aikuisena. Luin sen juuri omille lapsilleni ja he pysyivät hyvin kirjan käänteissä mukana. Tämä sekopäisen psykedeelinen ja tajuntaa laajentava kirja tarjoaa mahdollisuuksia monille eri tulkinnoille. Ja joka kerta ihan erilaisille.

3. Kirja, jonka ottaisin mukaan autiolle saarelle

Kasa Tove Janssonin Muumi-kirjoja. Minussa elää ikuinen kaipuu Muumi-laaksoon, jonka kuvittelen edustavan rakkaudentäyteistä mutta osittain menetettyä hyvinvointivaltiota. Nämä ihanan naiivit tarinat toimivat myös yksilötasolla. Kuka lohduttaisi Nyytiä esimerkiksi kertoo yksinäisestä Nyyti-parasta. Se on tarina ujoudesta, yksinäisyydestä ja peloista.

"Hohoi, on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi? Vaan kuka lohduttaisi Nyytiä ja sanois: Yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään." Onneksi tarinassa on onnellinen loppu. Nyyti pelastaa pelokkaan Tuitun mörön kynsistä. Hän löytää elämälleen tarkoituksen ja ystävän. Hän herää näkemään maailman kauneuden ja ihanuuden kokonaan uudessa valossa.

4. Kirja, joka teki minusta hupakon tai sai hilpeälle tuulelle

Riippuu siitä, mitä hupakolla tarkoitetaan. Tytönhupakoiden klassikko on tietenkin Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu. Kaikki kiltit tytöthän haaveilevat olevansa yhtä reippaita ja rohkeita kuin Peppi, vaikka todellisuus löytyy lähempää Tommia ja Annikaa. Tosin ilman Tommia ja Annikaa yhteiskunnassa mistään ei tulisi yhtikäs mitään, joten onneksi Peppi-haaveet toteutuvat lähinnä mielikuvitustasolla.

Itsekin pidin lapsena Peppi-tarinoista eikä kilpailevia tyttösankareita ole sen jälkeen kovin monia ilmestynyt. Hupakkomaisuuteen yllyttäviä lasten kirjoja ei siis ole paljon.

Politiikan saralta kirjanen: "Haluatko diktaattoriksi?" on aika hupaisaa luettavaa. Tämä maailman herruuden alkeisteos tekee kyllä aika hupakoksi, jos sen oppeja ryhtyy noudattamaan. Tässä yksi vinkki siitä, miten johtajan piirteet omaksutaan: "Vaadi, että kaikkia päähänpistojasi totellaan, olivat ne kuinka mielettömiä hyvänsä. Keisari Caligula teki hevosestaan konsulin. Jos sinä pystyt samaan, niin kansa noudattaa tahtoasi myös suuremmissa asioissa".

No, en ole noudattanut, mikä selittää sen, ettei maailman herruus ole vielä hyppysissäni.

5. Kirja, joka sai minut kyyneliin

Astrid Lindgrenin Veljeni leijonamieli on superliikuttava kirja. Se kertoo sisarusten välisestä rakkaudesta, joka on rakkauden lajeista ehkä tasa-arvoisin ja kestävin – sekä kuolemasta. Lapsena pohditaan paljon elämää ja kuolemaa, joita ei pysty käsittämään. Kamalin pelko on menettää joku rakas ja läheinen ihminen. Minäkin luin tämän kirjan lapsena ja liikutuin. Takuuvarma itkuhitti.

6. Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi

Oma kirjani, joka on työn alla. Siitä ei tosin tule sellaista tajunnanräjäyttävää kokemusta kuin haluaisin. Lähinnä minua mietityttää se vierauden tunne, mitä me tänä päivänä koemme yhteiskunnallisesta päätöksenteosta huolimatta tai ehkä juuri sen takia. Tuntuu, että jotkut ihan muut voimat ohjaavat meitä kuin me itse. Enkä tarkoita nyt luonnonvoimia tai jotain yliluonnollista, vaan sitä rahaan ja talouteen kilpistyvää ajattelua, joka on nostettu jumalaksi meidän ihmisten yläpuolelle.

Voi hyvällä syyllä kysyä, kuka tätä kehtoa oikein keinuttaa? Ihmiset tietenkin ovat kaiken takia, mutta miten meno saataisiin vastaamaan laajemmin kansalaisten enemmistön yleistä hyvää, siinä tuhannen taalan kysymys. Eli merkittävyydeltään joku Karl Marxin Pääoman ja Raamatun uusi risteytys voisi olla tarpeen. Se kävisi varmasti kaupaksi.

7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta

Yleensä en lue huonoja kirjoja, joten paljon huonoa kirjallisuutta on jäänyt pimentoon. Lapseni kirjahyllyssä on kuitenkin muutamia Barbi-kirja, josta yhdestä kirjoitin jokin aika sitten. Näitä tekeleitä ei voi kyllä edes kutsua kirjoiksi. Ne ovat Barbi-nukkien myynninedistämismielessä kirjoitettuja vaaleanpunahöttöisiä lasten aivopesuun tarkoitettuja mainosjulkaisuja. Asenteellista hömppää.

Politiikan puolelta toivon, ettei Kimmo Sasi julkaise poliittisia muistelmiaan tai tulevaisuusvisioitaan. Hän tosin toivoo ehkä samaa minulta.

8. Kirja, jota luen parhaillaan

Vääryyskirja, jonka julkaisijana on Kansaneläkelaitos ja toimittajana Tuula Helne ja Markku Laatu.

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea

Olen pitänyt Reko Lundanin näytelmistä, kirjoista ja kolumneista. Hän edustaa samaa lamasukupolvea kuin minä. Nyt Lundanilla on todettu vakava sairaus ja hän on kirjoittanut vaimonsa kanssa kirjan perheestä, jonka isällä todetaan aivokasvain. Kirjassa pohditaan elämää ja kuolemaa. Itsekin olen miettinyt, mitä meistä jää kuoleman jälkeen jäljelle. Kai se olennaisin tiivistyy rakkauteen tekojemme ja ajatustemme lisäksi. Reko Lundanilla tätä perintöä on paljon. Hesarin kirja-arvostelu löytyy tästä.

Reko ja Tiina Lundanin kirja "Viikkoja, kuukausia" on siis aivan pakko lukea. Itkettää jo valmiiksi.

10. Haastan viisi bloggaajaa
Haaste menee seuraaville: Kansanedustajat Suvi-Anne Siimes, Tuula Haatainen, Jan Vapaavuori, Miapetra Kumpula ja Osku Pajamäki.

**

Aikamoisia lainkiertäjiä nuo Ruotsin uuden "työväenhallituksen" ministerit. Pimeän työn teettäminen ja monenlainen pikkuvilunki tuntuu monelta sujuneen kuin rasvattu.

Tottakai ministereiltä pitää voida kysyä, ovatko he noudattaneet erilaisia sääntöjä. Vastaukset kiinnostavat kansalaisia, koska ministerit ovat hakeutuneet tehtävään, jossa sääntöjä valmistellaan. Jos laeille viitataan laatijoiden toimesta kintaalla, ei voi odottaa, että muutkaan niitä kunnioittaisivat.

Erilaisissa mielipidekyselyissä Kokoomuksen kannattajien ykköshuolenaihe on ollut yleensä sosiaalitukien väärinkäyttö. Miksiköhän nämä huijausasiat pyörivät heillä niin vilkkaasti mielessä?

Hedelmöityshoitolaki eteni

2009-09-09T00:53:00.001-07:00

13.10.2006

Eduskunta äänesti tänään hedelmöityshoitolaista. Kannattamani lakivaliokunnan vastalause voitti äänin 105-83. Siis tässä äänestyksessä voitti hallituksen alkuperäinen esitys, joka jatkaisi nykyistä hoitokäytäntöä. Hoitoja rajaava linjaus hävisi, vaikka valiokunnassa se oli niskan päällä äänin 9-8.

Asia menee nyt suureen valiokuntaan, jossa olen myös jäsenenä. Se käsittelee asiaa ensi keskiviikkona. On aika selvää, että tuolloinkin hallituksen esityksen mukainen linjaus voittaa. Sitten on jäljellä vielä eduskunnan lopullinen äänestys.

Kauan kaivattu laki siis saadaan ja sen pienenä sivujuonteena yhteiskuntaan saa edelleen syntyä lapsia myös muihin kuin äidin ja isän perheisiin. Muunlainen ratkaisu olisi ollut aika outo signaali.

**

On todella kummallista, että jotkut ovat rinnastamassa tätä lakia ja seksinostolakia toisiinsa. Minun kantojani siteerataan ja veivataan uuteen uskoon erilaisilla keskustelupalstoilla. Eduskunta ei kieltänyt kesällä seksiä, vaan ihmisten seksuaalisen hyväksikäytön rahaa vastaan. Siis seksin ostamisen parituksen ja ihmiskaupan kohteilta ja vieläpä selkeällä enemmistöllä.

Seksiä saa harrastaa edelleen kaikessa rauhassa, kunhan siinä ei ole kyse em. rikoksista ja niihin liittyvästä elinkeinotoiminnasta. Seksinostolaista ei voi vetää minkään asteisia yhtäläisyysmerkkejä tähän lakiin.

Jos sallii lasten syntymän perheisiin, jotka läpäisevät hoitoseulan, ei tarvitse olla sallimassa ihmiskauppaa tai seksibisnestä. Tai päinvastoin: Jos haluaa kieltää seksibisneksen, ei pidä olla kieltämässä myös keinoalkuista lisääntymistä. Ihan sekopäinen rinnastus.

Ainoa yhteinen piirre näillä laeilla on, että ne saavat enemmistön tuen hallituksen esittämässä muodossa eduskunnassa ja myös yhteiskunnassa.

Mielenosoitus

2009-09-09T00:51:00.000-07:00

12.10.2006

Tämä viikko on olut mielenosoitusviikko. Se alkoi sunnuntain hiljaisella kynttilämielenosoituksella, joka järjestettiin Venäjän suurlähetystön edessä surmatun Anna Politkovskajan muistoksi. Otin mukaan lapseni Elsan. Hänen käsityksensä mukaan mielenosoitus on joku mellakka ja halusin näyttää hänelle, ettei se pidä paikkaansa.

Sunnuntain tunnelma oli harras ja koskettava. On huolestuttavaa, jos naapurissamme ei saa sanoa kaikkea. Ja jos perää totuutta, voi menettää henkensä. Meillä oli Elsan kanssa pienet kynttilät ja jätimme ne lopuksi tuikkimaan suurlähetystön rauta-aidan rakoseen.

**

Maanantaina olin eduskunnan portailla vastaanottamassa opiskelijoiden mielenosoitusta. Jokaisesta puolueesta oli edustaja paikalla. Opiskelijoilta oli paikalla tuhansia ja heidän viestinsä kävi selväksi. "Nouse jo" kertoi eri opiskeljajärjestöjen yhtenäisen viestin: Opintoraha on junnannut paikallaan 14 vuotta (2.asteen opiskelijoilla 12 vuotta) ja se on jäänyt pahasti jälkeen yleisestä kustannuskehityksestä.

Jotta kustannusten karkaamista voisi kuroa umpeen, opiskelijajärjestöt vaativat opintorahaan 15 prosentin korotusta. Vaatimus on täysin oikeutettu. Koska ministeri Saarelan prioriteetteihin ja kehyksiin korotus ei mahtunut, se ei sisälly myöskään hallituksen budjettiesitykseen. Siksi korotuksen aikaansaaminen on todella vaikea tehtävä eduskunnassa. Sitä pitää kuitenkin yrittää tosissaan. Olenkin allekirjoittajana mukana aloitteessa, jossa tätä vaaditaan.

**

Mielenosoitus nähtiin jälleen torstaina, kun eduskunnan edessä kannatettiin ja vastustettiin hallituksen hedelmöityshoitolakiesitystä. Mielenosoittajat oli rajattu mellakka-aidoilla kahteen eri karsinaan. Vastustajien karsinassa oli pari ihmistä ja "Jeesus pelastaa bussi". Sallivamman leirin puolella oli enemmän väkeä.

Myös eduskunnan salikeskustelussa edustajat olivat linnoittautuneet kahteen leiriin. Toisten mielestä tärkeintä oli, että lapselle turvataan rakastava koti, toisten mielestä lapsella pitää olla isä. Vaikka kirveen kanssa.

Ryhmämme puheenjohtaja Jouni Backman puolusti hallituksen esitystä vetoamalla siihen, että Suomi on oikeusvaltio, sivistysvaltio sekä ihmisoikeus- ja tasa-arvomaa. Siihen ei sovi oikeuksien rajaamiset lakivaliokunnan enemmistön esittämällä tavalla. Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Vähän armoa siis. Oma puheenvuoroni löytyy kohtapuoliin kotisivuiltani.

**

Espoon maanantainen kaupunginvaltuuston kokous oli myös eräänlainen alhaisen mielen osoitus. Kokouksessa käsiteltiin aloitteita ja kokouksen piti olla helppo ja lyhyt. Metropäätöksen jälkeinen krapula kuitenkin vaivasi. Keskustelussa vilisivät ufot ja merkillisyydet. Siellä vängättiin ja intettiin. Kokoomuksen edustajat nokittelivat toisiaan ja myös epäasiallista kieltä käytettiin. Kokous kesti myöhään eikä juuri mitään varsinaisia päätöksiä tehty.

Ihan hirveä bordelli.

**

Lapsellani Leolla on asiat hyvin. Eskarin tytöistä kuulemma viisi on rakastunut häneen…

Herkkähipiäistä

2009-09-09T00:47:00.000-07:00

2.10.2006

Tämä viikko on kulunut Raija Julkusen uuden kirjan kimpussa. Lisäksi on tullut jauhettua ikuista hedelmöityshoitolakia, hyväksytty lausunto EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta sekä käyty sirkuksessa.

Sirkus Finlandian 30-vuotisnäytös oli aika laadukasta nähtävää. Ainoastaan Pan-huilumusiikki pitäisi kieltää. Aneeminen Pan-huilun luikutus pilasi yhden sinänsä taidokkaan esityksen.

Parasta oli venäläisen akrobaatin taitelu yhden käden varassa. Mies muistutti kreikkalaista patsasta ja esitys hiveli silmää. Tulenlieskojen kanssa heiluneet naiset tekivät myös vaikutuksen. Pelle nappasi Elsan kaverin Saimin lavalle. Lopussa oli ilotulitus, joka pelotti lapsiani. He kuvittelivat, että tulipallot sinkoavat suoraan kohti.

**

Hedelmöityshoitolain olisin toivonut edenneen päätöksentekoon jo ennen kesälomaa, mutta toisin kävi. Hallituksen esitystä vastustaneet äärikonservatiiviset tahot ovat pitäneet huolen siitä, että aihe on edelleen käsittelyssä. He laskevat, että asian riepottelu julkisuudessa on eduksi takahikiöiden vaalikentillä.

Olen saanut hämmästelevää palautetta hallituksen esityksen tappiosta lakivaliokunnassa äänin 8-9. Moni on kysellyt, elämmekö 2000-luvulla vai kivikaudella. Sitä itsekin ihmettelen.

Enemmistö siis haluaa hoitoihin parisuhdevaatimuksen. Hoitoja ei siis annettaisi kaikille naisille. Miesvaatimuksen on täytyttävä. Esitys etenee vielä salin äänestykseen ensi viikon perjantaina. Vasta siellä ratkeaa, onko koko eduskunta yhtä umpimielinen.

Rajaus on mielestäni selkeästi perustuslain vastainen. Perustuslakivaliokunta ei ottanut näin ehdotonta kantaa, mutta totesi, että hallituksen esitys toteuttaa perustuslain turvaamaa kansalaisten yhdenvertaisuutta paremmin kuin rajaus. Lakivaliokunnassa rajausta kannattavat ovat kaikki miehiä. Hallituksen esitystä kannattavat ovat kaikki naisia, paitsi keskustan Pertti Salovaara.

SDP:n puoluehallitus otti myös asiaan kantaa torstaina ja puolusti hallituksen mallia hoitojen antamisesta kaikille naisille. Lakihan pitää sisällään nykykäytännön jatkamisen sekä lääkärin velvollisuuden selvittää sen, että hoidon saaja voi turvata lapselle tasapainoisen kehityksen. Eduskuntaryhmämme käsitteli myös asiaa ja enemmistö on hallituksen esityksen kannalla.

Jostain kumman syystä meidänkin eduskuntaryhmästämme löytyy niitä, jotka katsovat tarpeelliseksi asettua joidenkin perheonnen tielle. Lähes kaikki heistä ovat miehiä, kaikki yli 50-vuotiaita ja kaikki kehä III:n ulkopuolelta. Mitä siitä pitäisi päätellä?

Arvostan jokaisen oikeutta erilaisiin mielipiteisiin, mutten arvosta sitä, että ihmisten elämällä leikitään vailla argumentteja. Ei riitä, että mutisee jotain omantunnon äänestä, lapsen edusta, miehen mallista ja luonnottomuuden estämisestä. Mistä lähtien tämä herralauma on esiintynyt lasten oikeuksien etulinjan esitaistelijoina?

Hallituksen esitys ei edes laiminlyö lasten etua. Se varmistetaan erikseen ja tutkitusti tiedetään, että lasten kasvuympäristössä suuremmat haasteet liittyvät vanhemmuuteen sitoutumiseen ja hoivan laatuun. Sitä paitsi olen sitä mieltä, ettei tosimies natkuta toisten ihmisten elämänvalinnoista.

Yksittäisten naisten ja naisparien perheisiin lapsia syntyy hedelmöityshoidoilla parikymmentä vuodessa. Määrä on hyvin pieni. Luomumenetelmällä isättömiä lapsia syntyy lähes 600 vuodessa.

**

Moni on syyttänyt niitä naisia itsekkäiksi, jotka haluavat oman lapsen. Meillä ihmisillä on kuitenkin sisäänrakennettu tarve tulevan sukupolven kasvattamiseen, hoivaan ja huolenpitoon. Lapsettomuus on siksi monille inhimillinen tragedia. Tämä koskee paitsi pariskuntia, joilla on lääketieteellinen syy lapsettomuuteen, mutta myös naisia, joiden biologisen kellon tikitys käy yhä äänekkäämmäksi eikä sopivaa isäkandidaattia ole osunut kohdalle. Myös seksuaalinen suuntautuminen, joka ei ole oma valinta, muodostuu monille jälkikasvun saamisen esteeksi tai ainakin vakavaksi hidasteeksi.

Lääketiede on tehnyt hedelmöityshoidot mahdollisiksi. Niitä on annettu kaikille vanhemmiksi soveliaille. Miksi ihmeessä tätä käytäntöä ei voi kirjata lakiin? Siksikö, että jonkun körilään herkkä sielunelämä kärsii jossain päin Suomea?

Mielestäni ei ole itsekästä, jos haluaa tarjota hyvän kodin ja hoivaa jälkikasvulle. Itsekästä on estää se.

**

Kamalin painajaiseni: Kuunnella tunti helkavirsiä Pan-huilusovituksella Veijo Esson baarissa.

**

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itse asiasta sen verran, että sivuutit sijaissynnytykset, joita myös kohdunvuokrauksesksi jotkut kutsuvat. Mikäli oikein ymmärsin, niin HE:ssa niitä ehdotettiin samalla kriminalisoitavaksi. Eikö se aseta sukupuolet keskenään epätasa-arvoiseen asemaan, jos esimerkiksi parisuhteensa rekisteröinyt homomiespari haluaisi jälkeläisiä?

2:23 ap.
Helena K kirjoitti...
Kiitos, hyvästä kirjoituksestasi :)

Ja, kiitos, kun jaksat "taistella" näiden asioiden puolesta :)

10:14 ap.
Anonyymi kirjoitti...
Kiitos, että olet jaksanut tämän ikuisuuslakiesityksen puolesta kamppailla. Uskon, että lakivaliokunnan enemmistö jyrätään isossa salissa ja että vastalauseenne mukaisesta esityksestä tulee laki. Ja jos ei jyrätä, niin toivon, että lakivaliokunnan kanta ei koskaan päädy Suomen lakiin asti.

Surullista ja kummallista tässä on tosiaan se, että tämä lakivaliokunnan taantumuksellinen kanta syntyi kahden demariedustajan, Jukka Roosin ja Tero Rönnin, vastustettua alkuperäistä hallituksen esitystä. Heidän kantansa on yllättävä ja häpeäksi sekä heille itselleen että SDP:lle.

10:35 ap.
Pekka Pessi kirjoitti...
Sikanaamari pois, Susanna!

Hallituksen esitys rajasi lainkaan perustelematta yli puolet vanhemmiksi haluavista pois. Todettiin vain ettei se ole soveliasta. Miksi lakivaliokunnan sukupuolten kannalta tasa-arvoinen kanta on sinulle niin vastenmielinen? Miksi olet hallituksen esityksen alastoman sovinismin kannalla? Ota sikanaamari pois ja toimi tasa-arvon puolesta!

3:52 ip.
Anonyymi kirjoitti...
Haluatko ehkä kertoa mikä on se lääketieteellinen ongelma (eli hoitoa vaativa asia)kun nainen ei yksin tai toisen naisen kanssa saa lapsia?

4:18 ip.
Anonyymi kirjoitti...
Ihan mielenkiinnosta tiedustelen, että mitä mieltä edustaja Rahkonen on miehille annettavista hedelmöityshoidoista? Eikö tasa-arvon täytyisi toimia myös toiseen suuntaan?

Mielestäni jokaisella, joka on kykeneväinen vanhemmuuden vastuuseen, täytyisi olla myös oikeus omaan lapseen - niin naisella kuin miehelläkin. Kohdunvuokrauksen kirjaus lakiin auttaisi meitä homojakin nauttimaan vanhemmuuden iloista.

4:43 ip.
jormanen kirjoitti...
Luonnonmukainen (luomu) menetelmä on kestävää kehitystä ja mukavaa molemmille osapuolille.

5:17 ip.
Anonyymi kirjoitti...
Susanna harrastaa nyt kaksinaismoralismia. Prostituuton yhteydessä hän kirjoittaa, että: "Ei voi olla oikein, että ihmiskeho valjastetaan jonkun ihmissuhdeongelmaisen itsetyydytyksen välikappaleeksi. Ei, vaikka ihminen siihen itse rahasta suostuisikin."

Nyt hän kuitenkin kirjoittaa tämän kanssa ristiriitaisesti, että: "Moni on syyttänyt niitä naisia itsekkäiksi, jotka haluavat oman lapsen. Meillä ihmisillä on kuitenkin sisäänrakennettu tarve tulevan sukupolven kasvattamiseen, hoivaan ja huolenpitoon. Lapsettomuus on siksi monille inhimillinen tragedia. Tämä koskee paitsi pariskuntia, joilla on lääketieteellinen syy lapsettomuuteen, mutta myös naisia, joiden biologisen kellon tikitys käy yhä äänekkäämmäksi eikä sopivaa isäkandidaattia ole osunut kohdalle."

Eikö vastaavasti ole väärin sekä miesten, että lasten itsensä kannalta altistaa jonkun ihmissuhdeongelmaisen naisen halujen tyydyttämisen välikappaleeksi isätön lapsi naiselle, joka ei ole kyennyt hankkimaan itselleen miestä?

Ja mihin on unohtanut kohdunvuokrausmahdollisuuden salliminen ja miestenkin halut hankkia lapsia. Kaksinaismoralismista ja tasa-arvon vastaisuudesta tässä on kyse.

1:13 ap.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Kiitos kommenteista, joiden rintamalinjat jakautuvat 180 astetta. Seksin ostamisen ja hedelmöityshoidon rinnastukset ontuvat pahemman kerran.

Eduskunta kielsi kesällä ihmisten seksuaalisen hyväksikäytön, siis seksin ostamisen parituksen tai ihmiskaupan kohteilta. Ei seksiä sinänsä. Sitä saa harrastaa edelleen missä muodossa hyvänsä kahden aikusen kesken, kunhan kyseessä ei ole em. muodot.

Hedelmöityshoitolaissa halutaan mahdollistaa nykykäytäntö. Hoitoja annetaan 7500 vuodessa. Hoitojen tuloksena syntyy noin parikymmentä lasta vuodessa naisille, jotka eivät elä miehen kanssa. Kaikkien vanhemmuuden edellytykset tarkistetaan.

Kyse on toivotuista lapsista. En olisi estämässä näiden lasten syntymää, toisin kuin jotkut haluavat tehdä. En ymmärrä, miksi minun pitäisi sallia parituksen ja ihmiskaupan uhrien hyväksikäyttö, jos sallin toivottujen lasten syntymän keinoalkuisen lisääntymismenetelmän kautta.

En ota enää kommentteja vastaan tähän kohtaan. Eiköhän nämä mielipide-erot nyt tulleet selväksi. Neuvon kääntymään jonkun palvelevan puhelimen puoleen, jos enemmälti ahdistaa.

12:32 ap.

Best in show

2009-09-09T00:45:00.000-07:00

2.10.2006

Olimme viikonloppuna kissanäyttelyssä Porvoossa. Meidän Saga-kissamme oli ensimmäistä kertaa näytillä pentu-luokassa. Pään muoto, korvat, silmät, turkki, häntä, kunto ja yleisvaikutelma arvioitiin ja Saga sai hyvät "pisteet". Saga on tuomarin mukaan "sweet, playful and curious baby kitten". Ihan on tullut emäntäänsä …?

Epärotuinen Miro-kissamme ei ollut näyttelyssä, mutta tarkoitus on ottaa hänetkin jatkossa mukaan. Miro on niin hieno mies.

Kissanäyttelytouhu on kyllä hieman huvittavaa. Tungetaan kissat häkkeihin ja kisataan niiden rotuominaisuuksilla. Kotikissatkin pääsevät esiin. Uutuutena on kissa-agility. "Suomen Agility Kissat Ry:n päämääränä on kohottaa kissan arvostusta ja lisätä kissamyönteisyyttä. Agility on kissan kanssa leikkimistä ja ajan viettämistä", yhdistyksen esitteessä luki.

Kissat suorittavat pienen radan ja nopein voittaa. Kissaan saa koskea, minkä eräs omistaja tulkitsi niin, että hän suurin piirtein heitti kissan sisään yhdestä luukusta ja työnsi toisesta. Voittaja oli kuitenkin kuin rasvattu salama. Vain nuuhkaisu kalkkunafileestä lähtöviivalla ja mirri olikin jo maalissa.

Ajattelimme "kouluttaa" Mirosta erityisen temppukissan. Ainakin 6-vuotiaan Leon johdolla käytävä jalkkiskissakoulu on meneillään. Orastavia maalivahdin elkeitä on jo näkyvissä.

**

Lemmikkieläimet ovat joillekin elämän koko sisältö. Onpahan joku josta voi pitää huolta ja hoivata. Eläinystävä rauhoittaa mieltä ja on uskollinen. Tälläkin saralla on kuitenkin epäterveitä ilmiöitä. On ihmisiä, jotka eivät huolehdi lemmikistään. Eläimiä otetaan kertakäyttöleluiksi ja jätetään heitteille. Lisäksi jotkut tehtailevat pentuja epämääräisissä oloissa vain rahastusmielessä.

Kotieläimen hankinnassa kannattaa olla tarkkana. Kannattaa miettiä, voisiko esimerkiksi tarjota kodin jollekin kodittomalle lemmikille. Meidän edesmennyt kissamme oli löytökissa. Samoin Miro tuli meille sijoituksen kautta. Paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen puoleen voi kääntyä.

Ihan pikku kuriositeettina mainittakoon, että lemmikkien ruokaan menee Euroopassa ja Yhdysvalloissa 17 miljardia dollaria vuodessa. Summa on melkein sama, joka tarvittaisiin ihmisten nälän ja aliravitsemuksen poistamiseen maailmasta.

**

Elsa (9v) halusi, että luen hänelle kirjaa "Barbie-morsiusmuotia". Kirja on aikamoista roskaa. Niinpä ryhdyin hupimielessä keksimään omia pikku lisäyksiäni kirjan tekstiin. Kun muotiguru herra Wendeliä ylistetään, nokkela muotitoimittaja Barbie kertoo hänen olevan todellisuudessa töykeä verenimijä, joka ei maksa ompelijoilleen kunnon palkkaa ja tekee rahaa pelkällä turhuudella ja ihmisten hölmöydellä.

Ja kun kirjassa kerrotaan arabialaisprinsessasta, joka on tullut muotinäytökseen katsomaan hääpukua, kerrotaan kuinka hääpuvun hinnalla voisi poistaa köyhyyden prinsessan valtakunnasta, jos vain huvittaisi, mutta ei huvita. Ja kun kirjan nyrpeä supermalli Charlotte oikuttelee, Barbie kertoo, kuinka hänenkin kannattaisi hankkia oikea elämä ja tehdä jotain hyödyllistä.

Kauheaa aivopesua ja hurskastelua, myönnän, mutta Elsa tykkäsi. Hänen toiveammattinsa on edelleen kampaaja tai vaatesuunnittelija. Tai sitten kissahotellinpitäjä lemmikkioheispalveluin...

****

Maailman Eläinten päivä 4.10:

-Maailman Eläinten päivää vietetään aina lokakuun neljäntenä päivänä, joka on myös eläinten suojelupyhimyksen Fransiskus Assisilaisen päivä.Ensimmäistä Maailman Eläinten päivää juhlittiin 1930-luvun alussaFirenzessä. Nykyään Maailman Eläinten päivää juhlitaan noin 40 maassa ympärimaailmaa.

-Eläinystävällisen kuluttajan opasta myydään pääkaupunkiseudullaItäkeskuksen kauppakeskuksen bulevardilla keskiviikkona 4.10 klo 12-18. Teos on myytävänä myös Eläinten päivän messuilla Vanhalla ylioppilastalolla klo13-20.

Lisätietoja Animaliasta.

Hiljaa hyvä tulee

2009-09-09T00:41:00.000-07:00

26.9.2006

Eilinen metrovaltuusto vei mehut. Illalla kokous venyi yli puolenyön ja nukkumaan menin vasta lähempänä kahta yöllä. Aamulla piti herätä 5.20, että ehdin Ylen aamutelevisioon keskustelemaan illan päätöksestä Timo Soinin kanssa. Olo on kaikkea muuta kuin freesi, mutta tyytyväinen.

Espoo teki vihdoin myönteisen metropäätöksen äänin 45-19. Minua ei tarvinnut taivutella. Tulin valtuustoon 18 vuotta sitten nuorena opiskelijana ja tuolloin, vuonna 1988, vaaliteemani oli metron rakentaminen. Itse asiassa metroajanlaskumme alkaa jo vuodesta 1968, eli samasta vuodesta, jolloin synnyin. Oli siis huojentavaa, että hirvittävä aikaa ja energiaa vievä jähnäys nyt päättyi.

Metroko vanhanaikainen? Höpö höpö. Onhan meillä yli 100-vuotiaat junaradatkin, mutta niitä ei ole laitettu rullalle. Ja Lontoon metrokin kulkee edelleen, vaikka linjaus tehtiin joskus sata vuotta sitten.

Junat ovat kehittyneet sitten höyryveturien. Samoin asemat ja niiden palvelut. Sama koskee metroa. Muovikupeissakaan ei ole tulevaisuudessa pakko istua, vaikkei nykymetro minusta nyt niin epämukava ole. Pääasia että se kulkee varmasti, nopeasti ja saasteettomasti. Eikä tarvitse odotella pysäkeillä räntäsateessa, tuleeko se bussi kohta vain 10 minuutin päästä.

**

Eilen tuli puolueemme eduskuntavaalien jäsenäänestyksen tulokset. Olin listalla neljäs. Olen hyvin iloinen, että jäsenet tukivat näinkin laajasti. Sijoitukseni nousi aiemmasta, joka lämmittää aina mieltä. Ensimmäisenä oli Antti Kalliomäki, sitten Maria Guzenina, Kimmo Kiljunen ja minä. Sitten taisi olla Risto Kuisma ja Leena Luhtanen.

Espoosta on kärjessä kolme naista. Maria sai uutena ehdokkaana hienon tuloksen. Olemme keskustelleet yhdessä siitä, että vedämme yhtä köyttä. Ja hyvin mielellämme. En suosittele sellaisiin (miesten?) puheisiin uskomista, joiden mukaan naisia ei koskaan mahdu mihinkään useampia. Se on sovinistista puhetta. Olen muistuttanut kaikille tämän kliseen toistajille vuoden 1999 vaalituloksesta.

Silloin minut valittiin uutena 30-vuotiaana tulokkaana eduskuntaan. Espoosta valittiin kolme naista. Leena Luhtanen, Riitta Prusti ja minä. Todistetusti kolme naista Suomen toiseksi suurimmasta kaupungista siis mahtuu Arkadianmäelle. Sitä paitsi Uudenmaan vaalipiiri saa yhden lisäpaikan väestönkasvun myötä. Toivottavasti se tulee meille demareille.

Oma mukanaoloni politiikassa on ollut pitkäjänteistä (ja piimäistä) hommaa. Sen alkupiste oli jo äsken mainitussa vuodessa 1988, jolloin minut valittiin Espoon kaupunginvaltuustoon. Vähä vähältä kannatusta on tullut erilaisissa jo aika lukemattomissa vaaleissa lisää. Se lämmittää mieltä todella, todella paljon.

Hiljaa hyvä tulee ja jos ei tule, niin "so what?" Elämä on pullollaan mielenkiintoisia asioita. Ihan pakahduttavan paljon.

**

5 kommenttia:

Tuomo kirjoitti...
Saanko kysyä, mikä saa uhraamaan 18 vuotta elämästään politiikalle? Onko se juuri tuo, että on kannatusta ja ihmiset äänestävät?

Mikä motivoi poliitikkoa eniten, eräänlainen narsismi (kiva, kun ihmiset tykkää) vai innostus siitä, että on valtaa ja saa olla päättämässä tärkeistä asioista?

Tämä on tavallaan hyvin naiivi kysymyksenasettelu, mutta olisi kiinnostava kuulla pohdintaa perimmäisistä motiiveista. Sillä ainakaan mitään yhteiskunnallista hyväntekeväisyyttä ympärivuorokautiset työpäivät poliitikkona eivät ole.

10:35 ap.
Anulah kirjoitti...
Tulin tänne kirjatakseni ilon kiljahdukset metropäätöksestä, kun muistin että tässä blogissa on asiaa promottu aiemminkin

Jäin ihmettelemään ylläolevaa kommenttia mikseivät työpäivät poliitikkona olisi parhaimmillaan (korostan: parhaimmillaan) nimenomaan yhteiskunnallista hyväntekeväisyyttä - siinä merkityksessä, että ihmisellä on tunne siitä että asiat voisivat olla paremmin ja että on valmis käyttämään aikaansa asioiden parantamiseen. Tämä siis vain minun yksityisenä, perhepiirin politiikka-aktiivisten ihmisten havainnointina. :-)

Mutta asiaan: eläköön metro!!! Hurraa! Jotain lohtua maapallon lämpenemisuutisten ja muiden uhkien keskelle...

3:50 ip.
Anulah kirjoitti...
Edellisestä viestistäni taisi puuttua allekirjoitus. Siis ystävällisin terveisin Turusta tervehtii
Anu Lahtinen

3:55 ip.
Proffa kirjoitti...
Nyt kun lansimetro tulee, varmasti perassa muut maailman ongelmat saadaan ratkaistua: ikuinen rauha tulee Lahi-Itaan, Jimmy Hoffan ruumis loydetaan, Suomessa saa vihdoinkin kaantya oikealle punaista vastaan...

11:46 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Mikä saa "uhraamaan" aikaa politiikalle? Politiikassa mukana olemisen ohessa onnistuu kyllä elää ihan muutakin elämää. Kunnallispolitiikkahan on kaikille sivutoimi, joten alkuvuodet 1989-1999 tein ihan normaaleja töitä pääosan aikaa. Aluksi opiskelin ja vuodesta 1991 olin juristin hommissa. Aikomuksenani ei ollut ryhtyä päätoimiseksi poliitikoksi, mutta ajauduin aina vain syvemmälle mukaan.

Ensin pyydettiin ehdokkaaksi vuoden 1995 eduskuntavaaleissa ja kun vaaleissa tuli ihan kiitettävästi kannatusta, ajattelin olla tarjolla ehdokkaaksi seuraavissakin vaaleissa. Vuoden 1999 vaaleissa minut valittiin eduskuntaan.

Eduskunnassa olessanikin olen kasvattanut kolme lasta, ensimmäinen syntyi ennen eduskuntaa vuonna 1997, seuraavat v. 2000 ja 2002. Siis elänyt ihan normaalia elämääkin siinä sivussa.

Mikä on saanut menemään näin pitkälle mukaan? Tietenkin halu vaikuttaa. Valtaa tarvitaan siihen, että voisi vaikuttaa. Valtaakin on monenlaista. Minun kohdallani kyseeseen ei tule oikeastaan kuin vaikutusvalta. Sitä saa sillä, että paneutuu asioihin ja yrittää vakuuttaa muita kannalleen.

Valtahan voi perustua myös mittavaan taustakoneistoon, pelkoon, rahaan jne, mutta minulla ei ole näitä jälkimmäisiä takanani.

Joillakin varmaankin narsisimikin hivelee, mutta minulla vähemmän. Ihailua kun ei kovin paljon saa osakseen. Kynnysmaton rooli tuntuu joskus tutummalta.

Se että saa kannatusta ja ihmiset äänestävät ei ole tämän homman pääpointti, vaan seuraus hyvin tehdystä työstä ja siksi kivaa. Niin ainakin kuvittelen.

Ihmisethän äänestävät vaaleissa myös aika irrationaalisin perustein. Jotain toista vastaan tai vaikkapa siksi, että henkilöön liitetyt mielikuvat ja odotukset ovat positiivisia tai puoluetta jne. Syitä on monia.

Politiikka on sitä varten, että voimme kehittää yhteiskuntaa. Eri ihmisillä on siihen eri reseptit. Minulla demariresepti omilla höysteilläni. Minusta on tärkeää saada olla mukana kehittämässä yhteiskuntaa. Koska asiat eivät mene läheskään aina niinkuin haluan, haluan olla tyrkyttämässä omaa reseptiäni. Se kun on mielestäni hyvä ja sisältää sellaisia asioita, joita perheellinen lasten vanhempi haluaa tässä yhteiskunnassa nähdä edistettävän. Muussa tapauksessa tilalle tulee joku ihan vääränlainen soppamies.

Ja kansahan kokit loppujen lopuksi valitsee. Mielenkiintoista tämä joka tapauksessa on. Se motivoi.

12:05 ip.

Kaaos hallintaan

2009-09-09T00:39:00.000-07:00

19.9.2006

Elämänhallinta ja sen puute syö ihmistä. Ilman kovin suurta Feng shui-asiantuntemusta voi sanoa, että arkeen liittyvä suunnittelemattomuus, kiire ja sotkuja pursuava koti kuluttavat energiaa. Jatkuvan asioiden päällekaatumisuhkan alaisena eläminen saa ihmisen turvautumaan kaikenlaisiin helpottaviin oljenkorsiin. Esimerkiksi holtittomaan yksityisautoiluun.

Olen yrittänyt helpottaa kotimme kaaostilaa setvimällä nurkissamme lojuvia tavaroita kirpputorille ja kierrätykseen. Olo on huojentunut, kun kotimme alkaa jälleen olla asuttavassa ja jopa kodikkaassa kunnossa. Syksyn ja talven kiirekerrostumat tosin tulevat tuottamaan uutta massaa kirjahyllyihin, pöydille, sohvien alle ja kodin erilaisiin nurkkiin. Siivosin mm. poikieni keppikokoelman vähin äänin saunan kiukaaseen. Myös kivi- ja käpykokoelmia olen hivuttanut vähitellen takaisin pihalle.

Kaltaisilleni kaootikoille IKEA tarjoaa ovelan liikeidean. Sen mainoslause lupaa hyvää: "Ota elämä haltuun". Siis sinne. Käsiini tarttui muutamia tarvikkeita kodin järjestyksen hallintaan. IKEA on aika lähellä ja siksi se on minulle tuttu vierailukohde. Sen huonekaluihin en ole kuitenkaan juuri sortunut. Ilman jokaviikkoista ruuvauskierrosta ne eivät tahdo pysyä kasassa.

IKEA vetoaa kuitenkin kokonaisvaltaisella konseptillaan lihapullia myöten. Sieltä voi ostaa elämänhallintaa ja nokkelia säilytysratkaisuja, jotka vetoavat erityisesti ahtaasti asuviin lapsiperheisiin sekä niihin, joiden elämä kaipaa järjestystä.

Huonekaluissa suosin Lundiaa. En pelkästään siksi, että mieheni on aikanaan löytynyt kyseisestä firmasta. Lundia työllistää myös hänen nykyistä yritystään. Huonekalut ovat yksinkertaisesti kestäviä ja muunneltavia. Lastulevyhökötykset eivät kestä muuttoja ja siirtoja. Ne tulevat sen takia kalliiksi ja päätyvät lopulta kaatopaikalle.

Miksei asuntojakin rakennettaisi Lundia-tyyliin muunneltaviksi ja kestäviksi? Kauklahden asuntomessuilla oli talo, jonka väliseinät ja kerrosten välinen lattia olivat siirrettäviä. Näin rakennetut asunnot voisivat muuntua kahden pienen perheen asunnosta isommaksi yhden perheen asunnoksi. Tai sitten asunnosta voisi lohkaista työtilan. Huonetilat taas voisivat muuttua perhekoon mukaan matkan varrella. Myös päiväkoti-, koulu- ja palvelutalokiinteistöt voisi rakentaa tällä tavalla muunneltaviksi. Jossain näin jo tehdäänkin.

**

Kaaoksen hallintaan auttaa hyvin suunniteltu kaupunkirakenne ja palvelut. Se, että kauppa, päiväkoti ja posti on lähellä, helpottaa arkea kummasti. Ja se, ettei työmatkaan menisi tuntikaupalla aikaa. Jos joukkoliikenne tökkii, kaootikko turvautuu autoon. Jokainen minuutti on hänelle kullan arvoinen. Mitä enemmän näitä säntäilijöitä on keskuudessamme, sitä enemmän tarvitaan tiheiden vuorovälien joukkoliikennevaihtoehtoa.

Ihanan levollista kodin rauhaa ei voi ostaa mistään. Ei edes IKEAsta. Siksi vastuu omasta ajankäytöstä on viime kädessä jokaisella itsellään (ja niillä, jotka keksivät epäsäännölliset työajat). Jos vuorokaudesta puuttuu kroonisesti muutama tunti, on syytä tehdä jotain. Oman elämän haltuunotosta voi aloittaa.

PS: Reinfeldt sitten meni ja voitti vaalit. Niukasti, mutta kuitenkin. Kansa halusi muutosta, mutta kukaan ei ihan tarkkaan tiedä millaista. Pääasia, että tulee mielenkiintoista seurattavaa. Vaalishoppailulla voi tehdä myös heräteostoksia. Saa nähdä, tuliko nyt tehtyä sellainen.

Ruotsin vaalien mustat aukot

2009-09-09T00:36:00.000-07:00

15.9.2006

Ruotsin vaalit ovat sunnuntaina. En ole seurannut niitä erityisemmin. Vasta kun eräs Ruotsissa asunut demarimies väitti minulle, että Göran Persson on diktaattori, aloin kiinnostua. Jåha! Eikö Ruotsissa kaikki olekaan ihanaa demari-idylliä?

Lisäksi TV-uutisissa vilahtivat Perssonin haastajan Fredrik Reinfeldtin kasvot vaalijulisteessa. Löysin itseni päivittelemästä miehen pään kokoa, vaikka sen sisuksesta pitäisi kai olla enemmän kiinnostunut.

Otin pikaisesti selvää. Tein Aftonbladetin vaalitestin löytääkseni itselleni sopivan puolueen. Kielivalikossa oli kaikenlaisia kieliä. "Bosniska, kroatiska, serbiska, turkiska, somaliska" jne. Muttei Suomea. Oli pakko tehdä testi Ruotsiksi.

Tietämättömyys Ruotsin poliittisesta keskustelusta sekä vastuuton suhtautumiseni Ruotsin valtiontalouden tasapainoon vaikutti tulokseen. Klikkailin siis summamutikassa niiden asioiden puolesta, jotka tuntuivat kivoilta. Sain minulle sopiviksi puolueiksi seuraavaa: 77% vasemmistoliitto, 74% ympäristöpuolue ja 55 % sosialidemokraatit. Mielenkiintoista. Vaalikoneita ei todellakaan pidä ottaa liian vakavasti.

Mutta kokoomus oli viimeisimmällä sijalla. Tämä Moderata Samlingspartiet tarjoaa itseään nettisivuilla nimellä "Nya Moderaterna". Se julistaa olevansa uusi työväenpuolue. Kataisen Jyrkin opintomatkakohde siis.

Sivuilla on tarjolla puolueen vaalitavoitteita, sloganeita ja vaalimateriaalia. Mm. mainos, jossa liput hulmuavat ja työläiset marssivat. Lopussa todetaan lakonisesti: "116 vuoden mielenosoitusten (vai tarkoittaako tässä harhautuksen?) jälkeen on aika, että joku kuuntelee". Teemoina ovat syrjäytyminen, opetuksen ja hoidon laatu sekä kansalaisten turvattomuus. Kohderyhmänä puolueella ovat erityisesti ne, jotka vuonna 2002 äänestivät demareita….

Tässä siis esimakua meidänkin vaaleihimme. Katainen on jatkuvasti valitellut, kuinka me demarit pidimme vaalien alla esillä omia demaritavoitteitamme ja hallituksessa liian vähän. Olemme muka olleet liikaa kokoomuksen linjoilla.

Nyt kai sitten nähdään kokoomuksen demariarvoja tihkuva kampanja ja uuden työväen puolueen esiinmarssi. Mutta vain vaalikampanjan ajaksi. En kyllä toivo aatteiden vaihtoviikkoja ja ale-päiviä. Pysytään mieluummin omien brändiemme takana. "Elämä kallis-DNA halpa"-tyyppisillä ratkaisuilla ei ratkota yhteiskunnan suuntaa.

Demareiden kotisivuilla komeilee valtiovarainministeri Per Nuder. Ei siis Perssonnin jättikuvaa heti etusivulla (Tosin tilanne on sittemmin muuttunut. Persson löytyy nyt myös etusivulta). Itsevaltias tai ei, Persson on ollut vallassa pitkään, kuten monet hänen edeltäjänsäkin. Anna Lindin kuolema oli suuri menetys puolueelle.

**

Eduskunnassa monipäiväinen budjettikeskustelu saa aikaan varsinaisia ajatusten kukkasia. Milloin hallitus saa joetkin virtaamaan eri suuntiin ja milloin minkäkinlaista taivaan mannaa sataa sen ansiosta. Me toiseksi viimeisen rivin ja viimeisen rivin edustajat naureskelemme näille kielikuville hallitus-oppositiorajoista piittaamatta. Rimanalitus oli, kun eräs kokoomuslainen laittoi mielikuvituksensa peliin ja aloitti puheenvuoronsa aavistus Juhan af Grannia äänessään: "Haluan puhua aurinkobudjetin mustista aukoista…." Viestit ulkoavaruudesta keskustelusta sentään vielä puuttuivat. Ehkä huomenna päästään jo niin pitkälle.

**

1 kommentti:

J Erra kirjoitti...
Syytökset Perssonista "diktaattorina" kumpuavat siitä, että pääministerillä on ollut taipumusta vaihdattaa muita ministereitä hallituksessaan sen verran tiuhaan, että harvalle muulle on päässyt kertymään pitkää ja yhtenäistä hallituskokemusta. Syytöksiä pahentaa, että usein ministereiksi on valittu muita kuin kansanedustajia.

Anna Lindh oli tietysti tästä säännöstä poikkeus, ja hänelle tiettävästi olikin jo tarjottu ainakin varapääministerin paikkaa. Pohjimmiltaan Ruotsin demareiden ongelma on siis Lindhin kuolemassa, joka vei Perssonilta ainoan uskottavan seuraajaehdokkaan. Pär Nuder on kuulemma Perssonin oma seuraajasuosikki. Nuderista tehtiin valtiovarainministeri kuitenkin vasta Lindhin kuoltua, eivätkä ruotsalaiset vielä ole tottuneet häneen.

5:44 ip.

Metropäättämättömyydelle piste

2009-09-09T00:32:00.000-07:00

3.9.2006

Espoon kaupunginhallitus on kunnostautunut jälleen luistelemalla vastuustaan. En ole itse kaupunginhallituksessa enää mukana ja yksi syy lähtööni oli juuri tämä. Ei uskalleta ottaa kantaa, ei uskalleta johtaa, ei tarttua poliittisesti vaikeisiin asioihin.

Aika lailla tämä päättämättömyys henkilöityy kaupunginhallituksen puheenjohtajaan Jukka Mäkelään (kok). Hän ei haluaisi millään pöyhiä "ikäviä" asioita. Siis asioita, joista eri puolueilla ja eri ihmisillä on erilaisia näkemyksiä. Siksi kaupunginhallituksessa ei juurikaan äänestetä. Ei siksi, että oltaisiin oikeasti samaa mieltä. Päätöksentekoa vain lykätään jonkun muun tontille.

Äänestysten pelko saa kaupunginhallituksen taipumaan mitä ihmeellisimpiin päätöksenteon koukeroihin. Muiden selän taakse menemisestä on tehty suoranaista taidetta.

Nyt kaupunginhallitus ei ottanut kantaa metropäätökseen. Se vain siirsi asian teknisen toimen toimialajohtajan Olavi Loukon esittämässä muodossa kaupunginvaltuustolle selityksin, ettei kaupunginhallitus itse asiassa ottanut asiaan kantaa. Helsingin Sanomat kutsui kaupunginhallitusta postikonttoriksi ja kysyi aiheellisesti, mihin tällaista kaupunginhallitusta edes tarvitaan.

**

Louko siis oli metron rakentamisen kannalla. Tämä kelpaa minulle ja muille demareille. Kokoomukselle asia on hyvin vaikea. Heidän riveissään on paljon metron alkuperäisiä vastustajia. Näitä viimeisiä mohikaaneja, jotka ovat tulleet Espooseen aikanaan kuin villiin länteen konsanaan. Vapaa mies ajaa hevosellaan minne haluaa ja kulkee omia polkujaan. Autollaan tietenkin.

Takavuosina bussiyhtiöt lobbasivat voimakkaasti metroa vastaan ja moni kokoomuslainen kuunteli. Nythän näitä monenkirjavia yksityisiä bussifirmoja ei juuri ole. Moni pelkää myös, että metron myötä Espoosta tulee oikea kaupunki, jossa myös autottomat pääsevät liikkumaan vapaasti. Ja että meille tulee rikollisuutta, ongelmia ja slummeja. Niin kuin metro olisi joku ilmestyskirjan peto, joka rakentaa ja kaavoittaa puolestamme.

Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että kaavoitusmonopoli on Espoon kaupungilla ja valtuusto päättää, millaista rakentamista kaavoitamme minnekin. Itse asiassa metro tulee niin valmiiseen kaupunkikuvaan, ettei se ratkaise rakentamisen määrää ja muotoa. Metro vain helpottaa maankäyttöä sijoittumalla maan alle tunneliin. Se on saasteeton, esteetön sekä matkaa kohti edullisin liikkumismuoto. Ja nopea, kun syöttöliikenne hoidetaan, niin kuin pitää.

Käsittelyssä olevassa Etelä-Espoon yleiskaavassa meille tulee lähes 100.000 uutta asukasta kolmenkymmenen vuoden tähtäimellä rakensimmepa metron tai emme. Jos emme rakenna, joudumme joka tapauksessa rakentamaan valtavasti lisää kaistoja ja ramppeja Länsiväylälle. Ja sekin maksaa valtavasti. Samoin kuin bussiliikenteen lisäys, jos joukkoliikenteeseen ylipäänsä halutaan panostaa.

Vannoutuneet autoilijat sanovat, etteivät he koskaan astu jalallaan julkiseen kulkuvälineeseen. Minäkin kuljen nykyään hyvin paljon omalla autolla, mutta kulkisin hyvin mielelläni myös metrolla. Kun vaihtoehto on toimiva, siisti ja nopea, moni saattaa ajaa ainakin osan matkoistaan tällä kulkupelillä. Ja kun metroasemille rakennetaan hyvät parkkialueet, metrosta tulee entistä käyttökelpoisempi vaihtoehto myös auton käyttäjille.

**

Kuntalain mukaan kaupunginhallitus valmistelee valtuustolle menevät asiat. Se huolehtii myös niiden täytäntöönpanosta. Joskus vain on otettava kantaa ja lopetettava asioiden vatvominen. Jos istuu kaupunginhallituksessa, kanta on otettava jo siellä. Vai pitääkö virkamiesten hoitaa sekin homma?

**

2 kommenttia:

OlliK kirjoitti...
Haluan tavallisena opiskelijana esittää oman kannustukseni Teille, sillä metro on todellinen tulevaisuuden ratkaisu pääkaupunkiseudun paisuviin liikenneongelmiin, empiirisiä todisteita löytyy vaikkapa lahden takaa Tukholmasta. Työn pk-seudun metro- ja junaliikenteen kehittämisen puolesta on kuitenkin jatkuttava, seuraavaksi Kehäradan muodossa, jotta lentoasema saadaan kytkettyä rataverkkoon ja kulku sinne onnistuu ilman tuntikausien istumista kuumissa ruuhkabusseissa. Pitää muistaa, että mikäli kehärata toteutuu, niin rantaradankin (siis Espoon suunnasta) asemilta pääsee lentoasemalle sujuvasti vaihtamalla junaa Huopalahdessa.

Toivotan Teille jaksamista sekä menestystä työssänne.

OlliK

3:32 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Kiitos viestistä! Aloitin metrourani 20-vuotiaana oikeustieteen ylioppilaana, kun pääsin ensimmäistä kertaa Espoon kaupunginvaltuustoon vuonna 1988.

Koko tämän ajan metrohanke on ollut vireillä, mutta vastustus on ollut kova. Lähinnä Kokoomus on ollut vastaan. Kuntalaisten selvä enemmistö on erilaisissa kyselyissä kannattanut metron rakentamista.

Nyt selvityksiä on tehty niin vino pino, ettei siihen verukkeeseen voi enää vedota. Näissä kaikissa metrovaihtoehto todetaan kannattavaksi ja järkeväksi hankkeeksi.

On siis vihdoin päätöksenteon aika ja moni entinen vastustaja kääntyy toivottavasti tosiasioiden edessä metron kannalle. Pääkaupunkiseudun yhteistyön tiivistyminen on yksi syy sille, ettei Espoo voi jatkuvasti olla eriseurainen.

Metro on koko pääkaupunkiseudun yhteinen hanke ja satsaus joukkoliikenteeseen. Kunhan se tehdään poikittaisyhteyksiä ja liityntämahdollisuuksia unohtamatta.

Raiteilla

2009-09-09T00:31:00.001-07:00

1.9.2006

Tänään vietin osan päivää raiteilla. Osan aikaa olin poissa raiteiltani.

Kävin Mäntsälässä junalla. Äitini on kotoisin Mäntsälästä, jossa isovanhempani, isosisovanhempani ja isoisoisovanhempani jne. ovat asuneet (niin pitkälle kuin jaloa äidin puoleista torpparisukuani on tutkittu). Nyt Mäntsälä pääsi maailmankartalle ja junapaikkakunnaksi, kun Lahden oikorata avattiin.

Mäntsälän asemalla oli teltta ja monenlaista ohjelmaa, kuten hienoa mäntsäläläistä naisvoimistelua. Serkkuni ovat harrastaneet ja valmentaneet lajia Mäntsälässä ja heidän naisvoimistelijansa ovat pärjänneet hyvin mm. joukkuevoimistelussa. Lisäksi enoni esiintyi Mäntsälän kunnan keppijumpparyhmässä nimeltä "keppisupermiehet"….Niin, ja Krisse Salminen juonsi.

Moni kutsuvieraista muisteli, miten oikoradan syntyprosessi menikään. Kari Rajamäellä oli taskussaan lappu, josta ilmeni eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston ponsi. Vuosi taisi olla 2001 ja Rajamäki oli tuolloin jaoston puheenjohtajana ponnen muotoilija. Sauli Niinistö harasi valtiovarainministerinä vastaan, mutta pääministeri Paavo Lipposen avulla hanketta sitten alettiin viemään valmistelussa eteenpäin.

Tietenkin monet monituiset tahot olivat liikkeellä, mutta ilman eduskunnan tahtoa hommasta ei olisi tullut mitään. Ei ainakaan tässä aikataulussa.

**

Poissa raiteiltani olin aamulla Uutisvuodon kuvauksissa. Se tarkoittaa, että ohjelmaa tehdessä on pakko heittäytyä melko lailla hölmöksi (mikä tekee minulle tietenkin tiukkaa..?). Ohjelma tulee ulos lauantai-iltana.

Toisena vieraana oli kollegani Jyrki J. Kasvi, joka kertoo omia tunnelmiaan omassa blogissaan. Tehtäviä ei tietenkään saa tietää etukäteen. Ainoastaan vähän ennen lähetystä meille selostetaan ohjelman kulku ja esiin tulevat tehtävät.

Peter Nyman lukee repliikkinsä TV-ruudusta. Jari Tervon ja Tommy Tabermanin vakiojäsenyys taas takaa vankan rutiinin. Me vieraat olemme aika lailla puusta pudonneina paikalla. Sellaista improvisointiahan se on. TV-kameran olemassaolon unohtaa kyllä aika äkkiä, vaikka Jyrki Kasvi turhan vaatimattomasti väitti kameran punaisen lampun kangistavan hänen ilmaisuaan.

En minä kyllä mitään rautakankea Kasvin suussa nähnyt pilkottavan. Ihan leppoisasti kuvaukset sujuivat. Nähtäväksi jää, mitä kuvauksista päätyy lopulliseen ohjelmaan. Materiaaliahan kuvataan reilusti yli sen, mitä ohjelmassa lopulta nähdään.

**

Raamatussa on tarina Susannasta. Oikeussalidraama aikojen takaa. Anu Lahtisen kirjassa Skandaali – historian parhaat lööpit, kerrotaan tästä profeetta Danielin kirjan tarinasta lööppiotsikolla "Susanna ilkosillaan".

Susanna oli hurskaan Joakimin hurskas rouva, joka joutui syyttä epäillyksi aviorikoksesta. Kaksi kaupungin vanhinta, jotka vierailivat pariskunnan talossa, ehdottelivat Susannalle sopimattomia tämän käyskennellessä viehkeänä talon puutarhassa. Hurskas Susanna ei suostunut, vaan torjui ahdistelijat.

Miekkoset hermostuivat ja syyttivät Susannan tapailleen puutarhassa nuorta miestä. Susanna tuomittiin kuolemaan. Daniel pelasti Susannan matkalla teloituspaikalle ja paljasti valheen. "Oikeussalidraaman sankari löytää järjestelmän mätäpaiseet – likaiset vanhat miehet", kirja toteaa. Onneksi tarinasta löytyy myös seuraava lööppi: "SYYTÖN! Huojentunut Susanna: En enää kylve alasti puutarhassa".

Mikä kissa!

2009-09-09T00:27:00.001-07:00

27.8.2006

Meillä on tällainen mirri. Rodultaan Ragdoll ja nimeltään Saga. Saga on ollut meillä kaksi viikkoa ja sen on vähän yli kolme kuukautta vanha. Ragdollit ovat nimensä mukaisesti varsinaisia sylikissoja. Ne nauttivat ihmisten ja muiden eläinten seurasta.

Turkin väri on kilpikonnaruskeatabbynaamio bicolor ja väri kehittyy kolme vuotiaaksi asti. Tällä hetkellä Saga on aika valkoinen. Turkki on pehmoinen ja häntä on pörröinen. Vähän kuin pölyhuisku.

Sagan kaveriksi saimme toisen kissan. Mustan Miron. Mirolla oli kodinsaantivaikeuksia ja sattumalta osuimme kohdalle. Miro on Sagan ikäinen. Hoikka, pitkäsäärinen, komea ja ylvään näköinen maatiaiskissa. Kuin musta pantteri. Ja kova poika kehräämään.

**

Kissoilla riitti silittäjiä, kun Elsa vietti kaverisynttäreitään tänään. Sitä ennen kävimme Kauklahti-päivillä. Ne pidettiin ensimmäisen kerran asuntomessualueella kylätalo Palttinan edustalla.

Hanuri soi, paikallisen VPK:n paloautot kiilsivät ja lapset saivat leikkiä uudella leikkialueella. Ja poniajelukin oli sekä arpoja, mehua, kahvia ja makkaraa. Leon eskarikavereita oli paikalla useita ja moni on juuri muuttanut tai muuttamassa uudelle asuntomessualueelle. Elsankin luokalla on yksi uusi oppilas. Kauklahteen on tullut uutta ja tervetullutta eloa.

**

Huomenna menen jälleen Turkuun. Meillä on siellä eduskunnan lakivaliokunnan vierailu. Tutustumme Turun uuteen ja vanhaan vankilaan. Uusi avataan vuonna 2007 ja vanha edelleen käytössä oleva vankila on historiallinen Kakola.

Toinen päivä jää minulta väliin. Silloin olisi ollut mielenkiintoista käydä Turun käräjäoikeudessa ja Turun yliopiston oikeustiteteellisessä tiedekunnassa.

Tulen kuitenkin takaisin Espoon valtuuston metroseminaariin. Metro on saatava jo vihdoin aikaiseksi ja päätöksiä tehdään kuukauden päästä.

Se ajat sitten lupaamani metroaihe ilmestyy blogiini varmasti lähiaikoina. Tosin kaikki olennainen on sanottu yli kolmekymmenvuotisen metrosodan aikana jo moneen kertaan. Mutta sanotaan vielä uudelleen. Sillä kohtahan tämä espoolaispolitiikan ikiliikkuja saattaa poistua.

Mistäs sitten riidellään?

**

Tässä kommentteja:

hna kirjoitti...
OI miten suloinen Saga. Mirokin kuullostaa varsinaiselta pedolta. Se voi olla mukavaa, kun on kissakaveri, jos ja kun mahdollisesti tiikerit ovat päivät keskenään. Ja voihan sitä keksiä sitten parempi tempauksiakin.

Onnea kissan omistajille ja metrohankkeelle!

12:10 ip.
Mustakallio Pete kirjoitti...
Kehä kakkosen jatkamisesta? Uusien asuinalueiden kaavoittamisesta? jne jne.
Ei Espoossa ole koskaan ollut riidanaiheista pulaa, ja tuskin tulee olemaankaan.

2:33 ip.
Zepa kirjoitti...
On kivoja mirrejä :-) Mut meidän kissatpa osaa kirjoittaa (tai ainakin sanella...) http://mustajaharmaa.blogspot.com

6:24 ip.

On ilmoja pidellyt

2009-09-09T00:25:00.000-07:00

22.8.2006

Ukkonen on arvaamaton ja vähän pelottava luonnonilmiö, varsinkin yöllä. Viime viikolla tämä sääkapinallinen riehui talomme yläpuolella ja rikkoi tietokoneeni, mistä pidempi blogitauko. Olin hereillä nuhaisen 6-vuotiaan Leon kanssa, kun ukkonen puhkesi armottomaksi rytinäksi ja paukkeeksi talomme päällä. Salamat ja hillitön vesitulva säestivät.

Yritin vakuutella Leolle, ettei mitään hätää ole, mutta itseänikin vähän kylmäsi. Onneksi muut perheenjäsenet eivät heränneet ja selvisimme hengissä aamuun - tietokonettani lukuun ottamatta.

**

Olin maanatain ja tiistain eduskuntaryhmämme kesäkokouksessa Turussa. Se on siis se kokous, jossa käsitellään tulevaa budjettia ja hiotaan yhteistä strategiaa syksyn poliittisiin koitoksiin. Aika tyyneltä budjetin vastaanotto näytti. Kunnille 500 miljoonaa euroa lisää rahaa ja tieinvestointeja yhteisesti sovitun “liikennekorin” mukaisesti oli pehmittänyt mielet. Ja ehkä myös helle. Tosin myrskyä voi olla vielä luvassa.

Kahden päivän kokoustamisen, sosiaalisen kanssakäymisen ja junamatkan jälkeen oli mukava käydä lenkillä. Olin ollut Turussa sopivasti paossa venäläisperäistä savun katkua. Onneksi sitä ei enää ollut, vaan ilma oli sateen jäljiltä kostean raikas. Mikään ei vedä vertoja lämpimälle kesäsateelle, jonka jälkeen vehreät tuoksut pääsevät paremmin esiin. Nyt tuoksui myös elokuinen viljapelto (Kyllä, kotimme läheisyydessä on maanviljelystä).

Jossain pellon ja metsän reunassa solisi myös puro ja heinäsirkat sirittivät vimmatusti. Muutama lentokone ja liikenteen hurinat muistuttivat, etten ollut liikkeellä missään Suomi-filmissä. Lisäksi meinasin astua yhden pienen sammakon päälle, mutten astunut.

Onneksi ei tuullut. Tuuli on levoton ja ärsyttävä. Se ujeltaa ja vonkuu, sotkee kaiken ja estää kuulemasta luonnon hiljaisia ääniä. Olisipa aina näin tyyntä ja leppoisaa.

**

Vastaan kirjahaasteeseen, kunhan ehdin.

Ihmiskilveksi Libanoniin?

2009-09-09T00:21:00.000-07:00

9.8.2006

Sain tällaisen palautteen: "Varmaan ihan hyviä kirjoja, mutta mitäs mieltä olet nykyisestä Libanonin tilanteesta. Kannattaisiko edustajan panostaa voimavaroja sinnekkin."

Niin…Mitäköhän tekisin rauhan aikaansaamiseksi ? Voisin ensinnäkin laatia tiedotteen, jossa vaadin välitöntä tulitaukoa ja laittaisin jonkun kommentin menemään YK:n turvallisuusneuvostolle esitettävästä päätöslauselmasta. Jos se vaikka auttaisi osapuolia lähentymään. Toisaalta voisin pirauttaa Israelin pääministeri Ehud Olmertille ja konsultoida myös Libanonin pääministeri Fuad Sinioran kanssa, kuten Ruotsin pääministeri Göran Persson ilmoitti tehneensä.

Voisin aloittaa myös soittokierroksen eri maiden parlamenttien ja hallitusten jäsenille. Ensialkuun neuvoisin ainakin George Bushia ja Tony Blairia. EU-porukat kävisin läpi erityisen tiheällä kammalla. Voisin myös tarjota kotiamme eräänlaisten rauhanneuvottelujen pitopaikaksi. Ja voisinhan emännöidä isompaakin konferenssia vaikka Finladia-talolla vanhaan kunnon ETYK-tyyliin.

**

Totta puhuen kriisi on vakava eikä syytä leikinlaskulle ole. Tämäntyyppisissä kriiseissä korostuu politiikan todellinen luonne. Politiikka ei ole yksittäisten henkilöiden yksittäisiä mainetekoja, vaan mitä suuremmassa määrin kokonaisten puolueiden, parlamenttien, hallitusten sekä maiden yhteistoimintaa. Aina riittää kuitenkin niitä, jotka yrittävät ratsastaa näytösluonteisilla manöövereillä ja suurennella savupatsaita, mutta niillä ei ole mitään tekemistä varsinaisten ratkaisujen aikaansaamisen kanssa.

Politiikassa tarvitaan yhteinen päämäärä ja enemmistö. Valtion sisäisissä asioissa demokratia toimii näin yksinkertaisella reseptillä. Kansainvälisellä tasolla rakenteet ovat heppoisemmat eikä suvereeneja valtioita voi ulkopuolelta pakottaa. Ei ainakaan helposti. YK:n keinot ovat rajalliset. Ja EU:n vielä rajallisemmat.

Siksi ainoa keino on neuvotella, taivutella ja luoda poliittista painetta. Jälkimmäiseen voivat yksittäiset kansalaisetkin vaikuttaa (allekirjoita vetoomus). Kestävä ratkaisu löytyy vain politiikan tietä, YK:n laajan ja yhteisen näkemyksen pohjalta. Kunpa vain pääsisi vaikuttamaan kriisin alkuperäisiin syihin ja demokratia alueella toimisi. Silloin olisi jonkinasteisia mahdollisuuksia saada jotain kestäviä ratkaisuja aikaan.

"Ei kyllä yhtään huvita maksaa EU-joukkoja hoitamaan Israelin sotastrategiota," sanoi eräskin ääni kansalaisten syvistä riveistä. Ja niinhän se on. Sopii kysyä, millä oikeudella toiset pommittavat ja sen jälkeen kokonaan muut tahot korjaavat tuhot ja maksavat viulut?

Pommittaja maksaa-periaate pitäisi saada käyttöön. Valitettavasti kuolleita, jotka ovat 95 %:sti siviilejä, ei voi korvata mitenkään.

**

Kommentteja:

Panu kirjoitti...
Joo mene ihmeessä ihmiskilveksi Libanoniin. Aina voi toivoa että joltain Israelin armeijan tyypiltä liipasinsormi lipsahtaa, niin että paluulippusi hinta säästyy.

6:31 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Kiitos kannustavista sanoista. En tosin taida mennä ihmiskilveksi Libanoniin. Siellähän on se tulitaukokin.

11:35 ap.
Anonyymi kirjoitti...
jaahas, täällä julkaistaan vaan edustajaa miellyttävät kirjoitukset.
no onhan se sensuurissa helpompi tehdä politiikkaa. vai?
t. jotu

7:29 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Ei nuo toivotukset Libanoniin ammuuttavaksi nyt niin miellyttäviä ole, mutta sensuuri ei ole siitä huolimatta iskenyt.

Joitain harvoja kommentteja olen jättänyt julkaisematta, jotka eivät ole liittyneet mitenkään aiheeseen. Siis mitään tiukkaa sensuuria en harjoita. Herjauksia ei tietenkään kukaan muukaan julkaisisi. Onneksi niitä ei kovin paljon tule ja miksi tulisikaan. Eihän minun blogiani ole palkko lukea, jos ei miellytä.

10:53 ip.
Jari Lehtinen kirjoitti...
Kansanedustaja Rahkosen harrastama ironisointi vaikuttamisen vaikeudesta olisi hauskempaa, jos kyseessä ei olisi henkilö, joka on yrittänyt vaikuttaa kuluttajajärjestöissä siihen, että Suomen tasavallan täysi-ikäiselläkään kansalaisella ei olisi oikeutta lukea haluamaansa kirjallisuutta. (Dragon Ball).

Onneksi Libanonissa ei olekaan kysymys kirjarovioista, vaan ihmisrovioista. Niistä ei ole väliksi. Kirjaroviot ovat paljon hauskempia ja syttyvät vaivattomammin.

Muuten kansanedustaja Rahkonen puhuu asiaa. Aina riittää niitä, jotka yrittävät ratsastaa "lasten puolesta" näytösluonteisilla manöövereillä, joilla ei ole tosiaan mitään tekemistä varsinaisten ratkaisujen kanssa. Ne, jotka joutuvat siinä touhussa telaketjusuojelijoiden jyrän alle, voivat hyvin kysyä, millä oikeudella toiset hyökkäävät ja pommittavat ja sen jälkeen toiset saavat maksaa viulut.

Erityisesti hymyilyttää, kuinka kansanedustaja Rahkonen toteaa hurskaasti, että hänen blogiaan ei ole pakko lukea. Ei Dragon Balliakaan ole pakko lukea. Se tosiasia, että yksikään poliitikko ei ole vihaamaansa Dragon Ballia lukenutkaan, ei ole suinkaan sattuma.

Tuulikki Ukkola otti voimakkaasti kantaa toukokuussa siihen, että nuoriso protestoi viihdejulkaisua vastaan kääntämällä lehdet telineissä ylösalaisin. Minusta se oli mitä kannatettavin protestin muoto. Ukkolan mielestä se ei ollut sen vähempää kuin fasismia.

Se, että valtakunnan lainsäätäjät eduskunnan puhujapöntössä ottavat voimakkaasti kantaa sellaista kirjallisuutta vastaan, josta he eivät mitään välitä tietääkään, ei sitten nähtävästi olekaan fasismia. Ei ainakaan haudasta heränneiden 167-vuotiaiden tuulikkukkoloitten, susannarahkosten ja päiviräsästen mielestä.

Kulttuuripolitiikka olisi järjestettävissä maassamme sangen yksinkertaisella ja poliitikkojen kannalta mitä vaivattomimmalla kolmen kohdan ohjelmalla:
1. Valtakunnassa olkoon kirjallisuutta.
2. Poliitikot pysykööt siitä niin kaukana kuin pippuri kasvaa.
3. Koska pippurin kilohinta on 292 euroa kilo, sitä kannattaa lähteä hakemaan kauempaakin!

Suosittelen tätä kunnioittavasti.

6:23 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Kyseisen Dragon Ball-sarjakuvan veti markkinoilta pois kustantaja saatuaan kriittistä palautetta kansalaisilta. Erityisesti sarjakuvaa vastaan kirjelmöivät lastenpsykiatrit, mm. arvostettu Raisa Cacciatore.

Lehti oli päätynyt pikkulasten käsiin, joille se ei ollut tarkoitettu eikä sopiva. Tämänhän kustantaja itse totesi, vedettyään sen markkinoilta. Cacciatoren mukaan siinä esitettiin sellaisia sukupuoliroolimalleja, jotka yksinkertaisesti vääristävät LASTEN käsityksiä seksuaalisuudesta. Lisäksi lehtiä markkinoitiin LASTEN lehtenä lapsille. Olin samaa mieltä hänen kanssaan.

Aikuisilla olkoon oma viihteensä, mutta pieniä lapsia on syytä suojella. En tiedä montako lasta Jari sinulla on (vai oletko lapsi itsekin), mutta yhteiskunnassamme lapsia sentään vielä suojellaan jollain tavalla.

Tuulikki Ukkolan kanssa minulla on kovin vähän yhteistä. En ole oikeastaan mistään asioista hänen kanssaan samaa mieltä.

Poliitikot ovat ihmisiä, jotka toiset ihmiset ovat keskuudestaan valinneet hoitamaan asioitaan. Ei sen kummempaa rotua tai ihmislajiketta. Siksi nämä kaikenlaiset yleistykset "poliitikot pysykööt niin kaukana kuin pippuri kasvaa" kuulostavat aika huvittavilta. Ei millään pahalla, mutta sävy ja lähestymiskulma muistuttaa 4-vuotiaan lapseni uhoa hänen kiukutellessa äidille tai isälle...

Meitä on siis yhtä monenlaisia kuin ihmisiäkin. Kannattaisi ehkä yksilöidä hieman tarkemmin tuo pippuriviestin pointti.

1:06 ip.

Kesäkirjavinkkejä – huumoria ja henkevää

2009-09-09T00:14:00.000-07:00

Tässä peräänkuulutan Risto Räppääjä-kirjoista elokuvaa, niin hauskoja kirjojen tarinat ovat. Sittemmin toiveeni on toteutunut ja vieläpä hyvin onnistuneesti. Lisäksi ihmettelen Espoon mormonikiron sijaintia Lepävaaran ja Karakallion välisellä pellolla Puukeskuksen vieressä. Jälkimmäinen on tätä nykyä jyrätty maan tasalle ja kaupunkikuvallinen sekasotku on vähän helpottunut.

8.8.2006

Olen tänä kesänä ajanut monet kerrat Vanhaa Turuntietä Karakallion risteyksen ohi (=Espoossa). Siinä nököttää Puukeskus, sahanpuruinen ja pölyinen paikka, josta kävin 17-vuotiaana hankkimassa osia olohuoneen rikkoutuneeseen pöytäämme. Eräs vieras rojahti pöydän päälle käsistä karanneissa kotipippaloissani ja pöytä (sekä paljon, paljon muuta) piti nikkaroida kuntoon ennen kuin vanhempani tulivat matkoilta kotiin.

Nyt tämän "lautatarhan" ja espoolaisen pujopeltomaiseman viereen on kohonnut marmorinen pyhättö. Mormonikirkko, joka todella tökkää silmään minulle niin tutussa ja arkisessa maisemassa.

Helsingin Sanomat kirjoitti 21.7. kirkon rakennusprojektista. Toimialajohtaja Olavi Louko oli valinnut jostain mormonikirkkokatalogista mieleisensä herran huoneen ja homma oli sitä myöten selvä. Helsinki ja Vantaa eivät olleet hanketta kelpuuttaneet. Meillä Espoossa se sen sijaan meni läpi. Ehkä syynä oli sijainti. Eräänlaisella "ei kenenkään maalla" se ei häiritse ketään. Mutta aika koomiselta pramea rakennus tuossa maisemassa kyllä näyttää. Ihan kuin kyse olisi jostain väliaikaisesta elokuvalavasteesta.

**

Myöhempien aikojen pyhiä

Luin tänä kesänä Juha Itkosen kirjan "Myöhempien aikojen pyhiä". Etsin Itkosen tuoreempaa kirjaa "Anna minun rakastaa enemmän", mutta tämä tarttui ensin käteeni. Kyseessä on vuonna 1975 syntyneen kirjailijan esikoisteos, joka oli ehdolla Finlandia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Aiemmin kirja oli ehdolla vuoden parhaaksi esikoisromaaniksi ja se palkittiin Kalevi Jäntin rahaston palkinnolla.

Kirja oli tarttuvaa luettavaa. Itse romaanin aihe oli aika erikoinen. Se kertoo kahdesta amerikkalaisesta mormoninuoresta, jotka saapuvat suomalaiseen pikkukaupunkiin levittämään uskonsa sanomaa.

Juha Itkonen on perehtynyt aiheeseensa ulkopuolisen silmin. Sen kummempaa omakohtaista kosketusta mormoneihin hänellä ei ole. Silti tarina etenee uskottavasti ja aika paljon siinä on tietoa myös mormonien uskonnosta.

Kirja kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta ulkopuolisin silmin. Se on tarina heistä ja meistä sekä yksinäisistä ihmiskohtaloista, jotka jollain kumman tavalla kietoutuvat toisiinsa.

Kirja on kaikessa kummallisuudessaan koskettava. Ja teksti on valutettu paperille kuin jostain Graalin maljasta.

Siis hyvin kirjoitettu.

**

Hilpuri Tilli

Hillittömän hauskaa luettavaa tarjoavat Risto Räppääjä-kirjat. Yleensähän lasten kirjat voivat olla aika puuduttavaa luettavaa, mutta näitä kirjoja lukee aikuinenkin mielellään. Esimerkiksi "Risto Räppääjä ja Hilpuri Tilli" tarjosi monet naurut.

Kirjojen takana on kirjailijakaksikko Sinikka ja Tiina Nopola. Myös kirjan kuvitus tarjoaa lisää huumoria. Siitä vastaavat aviopari Aino Havukainen ja Sami Toivonen.

Kirjassa Riston Rauha-täti aiheuttaa pojalle jatkuvia häpeällisiä hetkiä. Näiden häpeällisten tilanteiden epätoivoiset peittely-yritykset johtavat nolosta tilanteesta aina vain nolompiin ja lopussa koko karmeus paljastuu. Siinä on kirjojen vakioresepti, joka toimii.

"Pelastuslaitokselta luvattiin lähteä heti. Totta kai ne lähtevät pelastamaan, kun on kyse opettajaihmisestä. Tällaista arvostusta minä en saanut koskaan, kun olin puhelinmyyjä. Rauha katsoi kelloa. Hyvänen aika, noin paljon! Minun on puettava sudenkorennon vaatteet päälleni jo kotona, muuten en ehdi retkelle.
Pelastuslaitos toimi tehokkaasti. Auto ajoi Räppääjien pihaan. Sitten Rauhan ikkunan alle pystytettiin korkeat tikkaat. Pelastusmies huusi Rauhalle:
-Pysykää rauhallisena! Minä tulen hakemaan teidät.
Valtava sudenkorento ilmestyi ikkunaan. Palomies säikähti niin, että oli vähällä pudota tikkailta.
-Mi-minun piti pelastaa Rauha Räppääjä-niminen henkilö, palomies sanoi. –Taidan olla väärässä paikassa.
-Ei ollenkaan. Minä olen Rauha Räppääjä, sanoi Rauha ja hivuttautui siivet selässään ikkunasta ulos.
Onpa salskea palomies, Rauha ajatteli, kun voimakkaat kädet lähestyivät häntä."

Näistä pitäisi tehdä elokuva.

**

Kommentteja alla:

Anonyymi kirjoitti...
varmaan ihan hyviä kirjoja, mutta mitäs mieltä olet nykyisestä libanonin tilanteesta.
kannattaisiko edustajan panostaa voimavaroja sinnekkin.

5:07 ip.
Anonyymi kirjoitti...
No voihan lempo, taas sinä sait minut hymyilemään. Kesäkohtaloksesi koitui sitten Hilpurin Tillin elämä niin kuin aiemmin kesällä arvelitkin, etkä sitten joutunut niille pahoille teille, kuten silloin kirjavalintojesi perusteella epäilin!! Sattuneesta syystä hymyäni vielä lisäsi pieni lainauksesi kirjasta: "Pelastuslaitokselta luvattiin lähteä heti. Totta kai ne lähtevät pelastamaan, kun on kyse opettajaihmisestä" :)

Mitä kulttuuriin tulee, niin nythän sitten alkavat taas Helsingin juhlaviikot. Me Espoolaisetkin saamme oman osamme tästä juhlasta. Leppävaarassa on sellosalissa mukava klassinen musiikki tuokio. Toki viikkojen aikana on monta hyvää tapahtumaa. Itsekin ajattelin mennä kuuntelemaan klassista musiikkia. Mitä itse tuumailet näistä juhlaviikoista, niistä on vuosien varrella puhuttu kaikenlaista?

Timo J.

10:27 ap.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Juhlaviikot on hieno tapahtuma tai sarja kaikenlaista mielenkiintoista. Ja elokuu on juuri oikea ajankohta järjestää tällaista. Voi olla ulkona tai sisällä.

Se on hyvää, että Espookin saa kulttuurista jotain osakseen. Me olemme aika köyhiä vielä tällä sektorilla, vaikka kaikenlaista Espoossakin tehdään ja harrastetaan. Itse pidän Espoo Cine-festivaaleista.

Espoo on kaupunkirakenteeltaan hajanainen viiden pikkukapungin asutusrypäs. Meillä ei ole kunnon toreja, katuja, kahviloita ja kohtaamispaikkoja, joissa olisi päässyt syntymään oikeaa ja elävää kaupunkikulttuuria sekä kaupunkielämää. Ei ainakaan vielä.

Mutta Sello-salissa ja Tapiolan seudulla on kyllä monenlaista kultuuriviritystä ja se on hyvä. Silti valtaosa Espoota on vielä aikamoista kultuurin erämaata.
McDonaldsin ja Esson baarin kulmilla ei laula kuin auton moottorit.

11:59 ip.

Flow ja lisää kesäkirjavinkkejä

2009-09-09T00:13:00.001-07:00

4.8.2006

Nyt tiedän, mikä on se ruumiista irrallinen olotila, jonka valtaan ajaudun onnistuneen puistojumppaohjauksen aikana. Niin kävi viimeksi tänään. Kyseessä on flow, huippukokemus, jolloin kaikki sujuu kuin rasvattu, ajantaju katoaa ja toimimme täysin uppoutuneena tekemisiimme. Luin siitä tänään lehdestä (Anna 31/2006).

"Huippukokemus tulee ikään kuin lahjana, kun unohdamme keskittyneessä tekemisessä itsemme ja kaiken muun. Silloin kuljetaan elämän virran mukana, flow´ssa", lehti kirjoittaa. Olotilan saavuttaa, kun löytää itselleen arvokasta tekemistä, josta nauttii ja joka tarjoaa jatkuvasti uutta haastetta. Flow-tilassa haluaa tehdä parhaansa ja parantaa jatkuvasti taitojaan.

Olen useissa tekemisissäni kokenut tämän tunteen. Kyseessä ei ole pilkuntarkka perfektionismi, joka on ulkoaohjautuvaa pakonomaista suorittamista. Ei. Kyse on siitä, että nauttii siitä, mitä tekee ja tekee sitä mitä nauttii. Ja haluaa tehdä asiat mahdollisimman hyvin. Tekeminen voi vaihdella tekijän mieltymysten mukaan ojankaivuusta pitsinnypläykseen.

Kiire ja kilpailu tekevät kunnolla tekemisen ilon ja flow´n mahdottomaksi. Työelämässä tämä tarkoittaa, että työntekijältä riistetään mahdollisuus saada työstään täyttä tyydytystä. Se on julmaa.

**

Richard Sennett kirjoittaa kirjassaan "Kunnioitus eriarvoisuuden maailmassa" lahjakkuuseroista, erilaisista kyvykkyyden muodoista sekä ihmisten käytännön saavutuksista sekä kunnioituksesta tai kunnioitusvajeesta. Hän puhuu ammattitaidosta ja viittaa W.H. Audenin runoon "Seksta" vuodelta 1954. Tässä siitä ote:

Ei tarvitse nähdä mitä joku tekee
tietääkseen onko hänellä kutsumus siihen,

riittää kun katsoo hänen silmiään:
keittoa hämmentävän kokin, kirurgin

joka tekee ensiviillon,
rahtikirjaa täyttävän virkailijan

silmissä on aina sama uppoutunut ilme,
kun he unohtavat itsensä ja keskittyvät työhön.

Ammattilaisuuden tunne edellyttää Sennettin mukaan panostusta työn kohteeseen, päämäärään sinänsä ja itsensä unohtamista tehtävän vuoksi. Eräänlaista flow´ta siis.

Kirjassa pohditaan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden taustoja sekä oikeanlaisen tasa-arvon ja ihmisten välisen kunnioituksen saavuttamista. Kirjan pohdinnat kytkeytyvät Iso-Britanniaan. Lähinnä Sennettiä pohdituttavat ihmiset, jotka elävät yhteiskunnan marginaalissa lähestulkoon hyväntekeväisyyden varassa.

Jos työ ja ihmisarvo yhdistetään, miten on näiden ihmisten omanarvontunnon ja kunnioituksen laita? Miten saavuttaa yksilöiden autonomia, itsemääräämisoikeus?

"Rautahäkin avaaminen ei vapauta apua saavan sosiaalitoimen asiakasta, joka ei saa osakseen kunnioitusta", Sennett toteaa.

Kuitenkin: "Autonomia edellyttää, että hyväksymme muissa sen, mitä emme itse ymmärrä. Myöntäessämme autonomian annamme arvostusta heikoille ja ulkopuolisille, ja samalla oma luonteemme vahvistuu".

**

"Mun politiikkaa on leikkiminen, koska olen lapsi". Näin totesi 4-vuotias poikani Simo tänään kysyttyään minulta, onko politiikka työtä. Kyllä. Työtä ja parhaimmillaan flow´ta.

Lupaamistani kesäkirjoista on jäljellä vielä Juha Itkosen "Myöhempien aikojen pyhiä" sekä Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä-kirjat. Niistä seuraavalla kerralla.

Kesäkirjavinkkejä

2009-09-09T00:09:00.000-07:00

29.7.2006

Viime ajat on pitänyt kiirettä. Olen kestinnyt vieraita, järjestänyt vanhimman lapseni Elsan 9-vuotissyntymäpäivät sekä rakennellut omaa sovellutustani japanilaisesta puutarhasta. Siis siirrellyt kiviä ja soraa sekä tehnyt sillan vanhasta saunan lauteesta, jonka maalasin mustaksi. Lisäksi laitoin kivikasan alle vesipulputtimen. En tiedä miksi tätä vesiaihetta pitäisi kutsua. Ei ainakaan suihkulähteeksi, mutta vettä lirisee pihassamme ja se on pääasia.

Ja olin tietenkin vetämässä jälleen puistojumppaa Leppävaaran urheilukentällä. Paikalla oli 150 ihmistä, aurinko paistoi, nurmikko tuoksui ja olo oli mahtava. Jotain kummia kicksejä Leppävaaran urheilukenttä ja puistojumppaohjaus minulle aiheuttavat, mutta se ei liene vaarallista.

**

Seuraavassa lupaamistani kesäkirjavinkeistä osa II. Loput tulevat myöhemmin.

Olavi Paavolaisen sielunelämää etsimässä

Puistojumppaohjaamisen lisäksi olen koukussa Olavi Paavolaisen sielunelämän tutkimiseen. Ja siinä sivussa myös Helvi Hämäläisen. Luin viime kesänä puoluetoverini Vesa Maurialan väitöskirjan "Uutta aikaa etsimässä. Individualismi, moderni ja kulttuurikritiikki tulenkantajien elämässä 1920- ja 1930-luvulla". Se kertoi nuorten kirjailijoiden intomielisyydestä sekä suomalaisen yhteiskunnan henkisestä ilmapiiristä tuona aikana.

Tulenkantajien keskushahmona esiin nousi Olavi Paavolainen. Minua jäi vaivaamaan, oliko hän sittenkään niin suuri nero, kuin väitetään vai sittenkin vain v-mäinen ja itsekeskeinen elostelija ja naistenmies. Näitä remeltäjiähän tänäkin päivänä riittää, joiden viinanhöyryistä höpinää pidetään suuressakin arvossa.

Säädyllinen murhenäytelmä ja paha Artur

Luin ensin Helvi Hämäläisen romaanin "Säädyllinen murhenäytelmä". Kyseessä on vuonna 1941 ilmestynyt romaani, joka herätti aikanaan valtavaa kohua. Olihan sen fiktiiviset hahmot paikannettavissa suomalaiseen todellisuuteen. Kirjan Artur on ilmetty Olavi Paavolainen, jonka Helvi Hämäläinen myös itse tunsi. Hänellä taisi olla aikanaan myös suhde hänen kanssaan, kuten monella muullakin naisella.

Paavolaisen naiset eivät olleet mitään tyhmiä. Se ihmetyttää, koska Artur kuvataan kirjassa tunneköyhäksi narsistiksi, jonka elämä pyöri kokonaan oman itsensä, alkoholin ja tyrannimaisen vanhan äidin ympärillä. Miten älykkäät naiset haksahtavat moiseen keikariin? Eivätkö he näe tai halua nähdä, mikä hän on miehiään?

Kirjassa Ada-äiti ja Artur piinaavat tämän puolisoa Naimia. Naimi ja Artur ovat olleet aiemmin naimisissa, mutta eronneet. Naimin valtava yksinäisyys ajaa hänet vuosien päästä uudelleen Arturin luo. Naimi on älykäs nainen, kirjallisuuskriitikko, mutta epävarma itsestään naisena. Hän haluaa miellyttää Arturia, mutta mitä enemmän hän yrittää, sitä vähemmän Artur häntä arvostaa. Naimi on yksinäinen ja onneton, mutta nielee kaiken.

Huvittava yksityiskohta jäi mieleen. Naimi alentuu jopa värjäämään hiuksiaan ja meikkaamaan, kun Artur huomauttelee vaimonsa ulkonäöstä. Kirjassa tämä leimataan todelliseksi naisen alennustilaksi, johon vain niin sanotut huonot naiset sortuvat muita miellyttääkseen. Mitäköhän vuoden 1939 Helvi Hämäläinen tuumaisi nykymenosta botox-huulineen ja rintaimplantteineen?

Naimin veljen liitossa asiat eivät ole sen paremmin. Ongelmana on Tohtori Tauno Saarisen ja Elisabethin avioliiton onttous. Kulissit ovat kunnossa, mutta Tauno on hukassa. Hän ihastuu nuoreen lastenhoitajaan Tellervoon ja haaveilee hänestä illat pitkät. Rakkauden huumassa Tauno kirjoittaa Tellervosta 60-sivuisen "tutkielman", jonka antaa vaimolleen.

Vaimo järkyttyy, mutta järkyttyy myöhemmin vielä enemmän, kun nuori Tellervo tulee raskaaksi miehen yöllisen seikkailun jäljiltä. Elisabethkin on tunnetasolla aika lukossa. Hän hyörii ja häärii perheen parissa, mutta kunnon yhteyttä puolisoilla ei ole. Se ei häntä kuitenkaan haittaa. Elisabethin suurin huoli on, kuinka velvollisuudet hoidetaan ja kuinka kaikki saadaan näyttämään ulospäin hyvältä.

Kirja kuvaa porvariston hillittyä charmia pistävän purevalla tyylillä. Kirjailijana Helvi Hämäläinen tuntuu lähestulkoon nerolta. Hän loihtii kesän tuoksut, äänet ja tunnelmat taitavasti esiin. Kesä korostuu aistikylläisyydessään erityisesti ja siksi kirja on hyvää kesälukemista. Mielenkiintoista on myös vuosien 1938-1939 Helsinki-kuvaus.

Seuraavaksi aion ehdottomasti lukea Helvi Hämäläisen elämänkerran. Sen verran kiinnostava Helvi Hämäläinen eliitin ulkopuolelta ponnistaneena kirjailijana on.

Loistava Olavi Paavolainen?

Jotta kuva olisi todellinen, luin tänä kesänä Matti Kurjensaaren kirjan "Loistava Olavi Paavolainen". Kurjensaari on Olavi Paavolaisen ystävä ja teos on Olavi Paavolaisen henkilökuva. Kurjensaarenkin kirjassa Olavi Paavolainen piirtyy esiin narsistina, jolla oli suunnaton huippuelämysten tarve.

Kirjallinen työ ja luomisvaihe oli Paavolaiselle kooste onnentunnetta, haltioitumista sekä vahvaa tietoisuutta omasta itsestään ja kuulumisestaan yhteisöön. Hän viihtyi armeijassa, missä rituaali oli jokapäiväinen asia. Kurjensaaren mukaan hurmio, raivo, suuttumus, kiihko ja masennus olivat Olavi Paavolaisen luonnollisia mielentiloja. Ei siis ihme, että hän halusi lääkitä hillitöntä ja palavaa sieluaan myös alkoholilla.

Paavolainen aloitti nuorena kirjoittamalla runoja. Hän kuului Nuoren Voiman Liittoon ja toimi kirjallisuuskriitikkona. Hän kirjoitti runokokoelman "Valtatiet" Mika Waltarin kanssa. Myöhemmin hän kirjoitti kirjan "Nykyaikaa etsimässä", missä hän ilmaisi käsityksensä modernista ihmisestä sekä toimi Tulenkantajat-lehden päätoimittajana. Hän kirjoitti myös pamfletin "Suursiivous" ja myöhemmin kirjat "Kolmannen valtakunnan vieraana", "Lähtö ja loitsu" sekä "Risti ja hakaristi". "Synkkä yksinpuhelu", Paavolaisen sotapäiväkirja sai osakseen kritiikkiä, mistä hän ei koskaan toipunut.

Tulenkantajien muistelmia Paavolainen ei koskaan haaveistaan huolimatta kirjoittanut. Hän kuoli 19.7.1964.

"Hän etsi ja tarvitsi aina uutta, ja sana `moderni´ kuului hänen käytössanoihinsa. Sanalla oli hänelle itseisarvo, moderni oli jotakin erinomaista, oli sitten kysymyksessä lääke, uusi yhteiskunnallinen tila tai kirjallistaiteellinen suunta. Joskus sen korvasi toinen sana `radikaali´, joka merkitsi hänelle silloin jonkin asian ensimmäiseksi sanomista, ensimmäiseksi ymmärtämistä".

**

Kuva Olavi Paavolaisesta valottui Kurjensaaren kirjan myötä hieman. Paavolainen oli näkijä ja kansainvälinen intellektuelli. Niinhän se perinteisesti menee, että mielenkiintoinen ja voimakas persoona vetää aina puoleensa, oli sitten kuinka v-mäinen jätkä tahansa.

**

Ja tässä kommentti:

Mira Tenhunen kirjoitti...
Aloin lukea Helvi Hämäläisen Säädytön murhenäytelmä -romaania vuonna 1997, kesällä minäkin.

Ihastuin kirjassa aivan samoihin asioihin kuin bloginpitäjä, siihen aistivoimaisuuteen, miten kirjailija kesäistä elämänmenoa vuosikymmeniä sitten kuvaa.

Kun sitten kävin katsomassa Kaisa Rastimon Hämäläisen romaanista ohjaaman samannimisen elokuvan, yllätyin, miten kirjasta syntyneet mielikuvani oli puettu täysin sellaisiksi visuaalisiksi ja esteettisiksi kokonaisuuksiksi, joiksi ne olivat mielessäni muotoutuneet. Olin hämmentynyt. Elokuva oli varsin hyvä, kirja tosin vielä parempi. Todellista kesälukemista.

Matkasaarnaaja Barroso kävi täällä

2009-09-09T00:08:00.001-07:00

20.7.2006

Tulin juuri puistojumpasta, missä olin vetäjänä pitkästä aikaa. Jumppaohjaus oli minulle ainakin kymmenen vuoden ajan mieluisa sivutoimi, josta en koskaan ole saanut palkkaa. Hyvän mielen ja kunnon kuitenkin.

Eduskuntakiireet ja lasten syntymät aiheuttivat sen, että ohjaajan hommissa oli tauko, mutta nyt olen tehnyt come backin. Aion loikkia Leppävaaran urheilukentän nurmella vielä kolmena torstaina klo 19-20. Lisäksi aikeissa on jatkaa eduskunnassa kerran viikossa oman jumppatunnin pitämistä, ihan omaksi iloksi.

**

Tieni Leppävaaran urheilupuistoon kulki tänään Porin kautta. Meillä oli keskiviikkona suuren valiokunnan kokous eduskunnassa ja lähdimme sieltä bussilla maakuntamatkalle Poriin. Tutustuimme Harjavallassa Bolidenin tehtaisiin. Porissa taas oli eduskunnan 100-vuotisjuhlien ja MTV3:n tukemana lukuisa joukko monenlaisia keskustelutilaisuuksia ja tapahtumia, joista osa nähtiin televisioistakin.

Keskustelutilaisuuksien järjestäjinä oli Suomen liikunta ja urheilu SLU, Nuorisoyhteistyö Allianssi ry, Veronmaksajain keskusliitto, Suomen Lakimiesliitto sekä eduskunnan suuri valiokunta ja tulevaisuusvaliokunta vain muutamia mainitakseni. Ja olihan Porissa myös jazzia, mutta en ehtinyt jäämään Kirjurinluodolle. Oli riennettävä Leppävaaran urheilukentälle.

Mutta taideantiakin riitti. Illalla olimme paikallisessa Karaoke-ravintolassa. Eduskunnan karaoke-kuningas Jouni Backman johdatteli meidät pieneen paikkaan, jonka asiakasmäärä moninkertaisti tulomme jälkeen. Kävimme laulamassa isolla eduskunnan naisjoukkiolla viisun "Aikuinen nainen". Tulkintamme oli riipaiseva. Jounin "Viilaten ja höyläten" oli kuitenkin illan ehdoton ykkönen. Hän sai heittäytyvällä tulkinnallaan villittyä koko kapakan.

**

Osallistuin Porissa suuren valiokunnan kutsuseminaariin EU:n tulevaisuudesta. Paikalla oli EU:n komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso, Viron parlamentin EU-komitean puheenjohtaja Kristiina Ojuland sekä komissaari Olli Rehn ja puhemies Paavo Lipponen. Mitään suuria yllätyksiä keskustelussa ei tullut esiin, mutta pidin Barroson esiintymisestä.

Hän oli ihan aidosti innoissaan EU:n saavutuksista. Hänellä oli oma visionsa EU:n tulevaisuudesta ja roppakaupalla positiivisuutta ja optimismia. Hän pyysi meitä miettimään, millainen Eurooppa oli vaikkapa reilut 40 vuotta sitten: rautaesirippu jakoi maanosaa eikä Etelä-Euroopan maista Portugali, Espanja tai Kreikka olleet edes demokratioita. Toisaalta vielä kymmenenkin vuotta sitten Balkanilla sodittiin.

Hän oli tuohtunut väitteistä, joiden mukaan EU olisi nyt kriisissä. Kriisiksi ei hänen mielestään voi kutsua sitä, että muutama maa ei halua ratifioida EU:n perustuslaillista sopimusta. Hän paheksui kyynisyyttä, joilla vähätellään Euroopan kehitystä ja lietsotaan kriisitunnelmaa.

Lisäksi hän korosti, että laajentunut unioni on vahvempi unioni. Se, että mukana on uusia maita, on meille vahvuus, ei heikkous. Ja silti olemme aika pieni alue Kiinan ja Intian rinnalla. Olen samaa mieltä. Oli hyvä, että Barroso myönsi EU:n legitiimisyyden kansalaisten silmissä kuitenkin ongelmaksi.

Jostain kumman syystä EU:n etuja ja mahdollisuuksia ei osata nähdä. Ehkä syy on meissä kansallisen tason päättäjissä. Usein se kuuluisa EU-byrokratia ja hankala lainsäädäntö onkin ihan kotimaista perua. EU löytyy syntipukiksi vähän liiankin helposti. Ja ihmiset uskovat, koska muuta ei kerrota.

Meiltä Suomesta puuttuu sellainen EU-keskustelu, jossa vaihteeksi unohdettaisiin kurkkujen käyryydet ja keskityttäisiin ihan oikeasti miettimään, mitä lisäarvoa EU voi tuoda vaikkapa globalisaation hallinnassa ja monissa muissa kansalaisten elämän turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon.

Voisimme vaikka miettiä, miten voisimme kilpailla hyvinvoinnilla, ei sillä, kuka laskee verojaan eniten. Tai sillä, missä maassa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia kehitetään aidosti ja eniten. Tai voisimme miettiä, miten veropohjaa voidaan laajentaa kansainväliselle tasolle niin, ettei tavalliset palkansaajat kanna suurinta taakkaa hyvinvoinnin rahoituksesta.

Espanjan aurinkorannikolla on kuulemma parhaillaan selviämässä monien miljoonien eurojen korruptioskandaali, jolla on luultavasti yhteydet eurooppalaisiin veroparatiiseihin. Nämäkin rahat ovat poissa normaalin verotuksen ja kansalaisten hyvinvoinnin rahoituksen piiristä. EU voisi tehdä nykyistä enemmän vastaavien tapausten estämiseksi.

**

Matkasaarnaajana Barroso täytti tehtävänsä. Matti Vanhasella ja Eero Heinäluomalla on siihen vielä vähän matkaa.

Asuntomessuilta päivää!

2009-09-09T00:06:00.001-07:00

15.7.2006

Olin tänään Espoon asuntomessujen avajaisissa ja olin haljeta ylpeydestä. En pelkästään espoolaisena vaan erityisesti kauklahtelaisena. Oman kotikyläni kehitys nytkähti aimo loikan eteenpäin messujen ansiosta. Messualue on Kauklahden keskeisimmällä paikalla ja moni ihmettelikin, miten niinkin keskeinen alue on voinut olla tyhjillään.

Kauklahden pieni keskusta, eli kylänraitti on messualueen vieressä ja toisella laidalla ovat koulut, kirjasto, terveyskeskus ja nuorisotila. Keskellä, nykyisen asuntomessualueen kohdalla, on ollut pelkkää joutomaata; peltoa ja pöpelikköä, siis tyypillistä espoolaista "kulttuurimaisemaa".

Alue oli pitkään yksityisessä omistuksessa. Kaupungin hankittua maat itselleen alue kannatti vihdoin kaavoittaa. Ja Asuntomessut tuli kuvaan mukaan kehitystä nopeuttavana tekijänä.

Tähän mennessä Kauklahti ei ole ollut Espoon sisäisessä rankingissa kovin korkealla sijalla. Nyt Kauklahdesta lausuttiin kauniita sanoja. Jostain syystä meidät avajaisvieraat raahattiin kuitenkin busseilla lounaalle Dipoliin ja illalla WeeGee-taloon Tapiolaan. Juhlapuhujakin keskittyi puheessaan kehumaan Tapiolaa.

Ihmettelin, miksi vieraita ei viety vaikkapa kauklahtelaiseen Espoonkartanoon. Se sijaitsee historiallisen Kuninkaantien maisemissa. Tai sitten olisimme voineet pörähtää lähelle Kivenlahteen merellisen kaupunkirakentamisen kohteeseen ja siitä vaikkapa Pentalan saareen. Kannattaisi säästää bensaa ja ilmakehää, ei mielikuvitusta.

**

Messualue on ollut pelkkää työmaata lähes parin vuoden ajan, minkä vuoksi aluetta ei ole päässyt oikein kunnolla hahmottamaan. Vain laitamilta on näkynyt jotain pientä silausta siitä, mitä tuleman pitää. Vielä pari päivää sitten ohi kulkiessa homma näytti olevan pahasti kesken. Putkea, johtoa, konetta ja laitetta törrötti siellä täällä ja talotkin näyttivät enemmän tai vähemmän puolitekoisilta.

Messuportista astellessa kaikki näytti siistiltä ja hienolta. Avajaisissa en ehtinyt vielä kovin moneen taloon sisälle. Sen teen vielä myöhemmin eri käynnillä. Pääasiassa ihailin kauklahtelaisin silmin uutta kylämiljöötämme. Se näytti oikein hienolta. Vihdoinkin meillä on yksi yhteinen keskusta-alue, joka niveltyy saumattomasti vanhaan. Messutunnelmista voi lukea lisää vaikkapa Hesarin messublogista.

Keskellä on Kylätalo Palttina, jonka peruskiveä sain kunnian olla viime vuonna muuraamassa. Sinne tulee asukaspuisto, päiväkoti ja muitakin asukkaiden yhteistiloja. Sen ympärillä on avaraa nurmikenttää, leikkialuetta ja torimaista tilaa. Omat lapseni tulevat olemaan talon käyttäjiä.

Talot kiertävät aluetta kaarevina ja kirjavina. Aluetehokkuus on 0,35:n luokkaa. Se on tehokasta kaupunkimaista rakentamista, mutta matalaa ja viihtyisää. Kauklahden juna-asema on kivenheiton päässä.

Kaavailimme lounaspöydässä, että Helsingin Sipoolta havittelemalla alueella kannattaisi järjestää seuraavat pääkaupunkiseudulla pidettävät asuntomessut. Se voisi vauhdittaa erinäisiä prosesseja. Vuosi 2012 olisi vapaana.

**

Asuntomessuillamme oli otettu huomioon liikuntaesteiset ja erilaiset tarpeet. Kauklahteen tulee mm. nuorisoasuntoja ja pieniä asuntoja. Silti asuntomessujen hulppeimmat kohteet saavat kaiken huomion ja oman asunnon tuntumaan kamalalta mörskältä. Olin itse kaavaillut taloamme messujen etä-kohteeksi. Olisin voinut esitellä kotimme yksilöllisiä sisustusratkaisuja: tursuilevia lehtikasoja, repsottavia sähköjohtoja sekä luovaa lelu-, vaate- ja kenkämassojen sijoittelua.

Jotenkin silmä tottuu kaikenlaiseen. Kuten takkaamme, joka on täynnä pieniä reikiä. Poikani Leo leikki kerran remonttimiestä minun lörpötellessäni puhelimessa. En antanut iloisen kilkutuksen häiritä. Reiät saisi vuolukivestä pois hiomalla (jollain erikoismenetelmällä), mutta työhön menisi nälkävuosi. Olemme keksineet parempaakin tekemistä.

Naisjohtajakoulutus ja/tai kiintiöt?

2009-09-08T16:11:00.001-07:00

26.6.2006

En voi sietää kuoliaaksipuhujia. Ihmisiä, jotka terrorisoivat ystäväporukkaa omilla jaarituksillaan. Ja puhun tällä kertaa naisista.

Ei ole mitään turhauttavampaa kuin joutua kuoliaaksipuhujan yliajamaksi. Juuri kun olet avaamassa suutasi ottaaksesi kantaa mielenkiintoiseen keskusteluun, kuoliaaksi puhuja iskee ponnauttamalla keskustelun joillekin aivan tähtitieteellisille urille tyyliin: "Onpas mielenkiintoinen taulu tuossa seinällä…., mistä tulikin mieleeni..." ja juttu siirtyy omien tekemisten puuduttavaan esittelyyn.

Valitettavan useissa naiskokoonpanossa näitä kuoliaaksipuhujia on useita. Voi kuvitella, mikä hirvittävä kilpalaulanta ja ohi-puhumisten sinfonia siitä syntyy. Harvemmin kuulee yhdellä kertaa yhtä suurta MINÄ-sanojen tihentymää kuin kuoliaaksipuhujien kohdatessa.

Kohteliaimmat yrittävät saada puheaikaa siinä välissä, kun joku MINÄ-kertoja vetää henkeä, mutta yleensä turhaan. Hengenveto kun kestää noin 2 sekuntia ja kuoliaaksi puhuja jatkaa omaa monotonista itsepuheluaan muista kuulijoista välittämättä.

Omasta mielestäni en kuulu kuoliaaksipuhujien kastiin. Mutta olen viettänyt paljon aikaa heidän kanssaan ja oppinut, että puheenvuoro tulee ryöstää. Ja tästä syystä syyllistyn joskus ikävään päällepuhumiseen, että saisin anastettua itselleni siivun puheaikakakusta.

**

Claes Andersson kirjoittaa kirjassaan "Luova mieli" kirjoittamisesta ja dialogin merkityksestä tekstissä. Hän sanoo: " Absurdi tunnelma dialogissa syntyy juuri siitä, että osapuolet puhuvat täysin toistensa ohi. Sellaisessa dialogissa – joka siis koostuu kahdesta monologista – kyseenalaistetaan vastapuolen oikeus omiin mielipiteisiin; itse asiassa kyseenalaistetaan toisen koko olemassaolo. Tehokkaimmin tämä voi tapahtua kohtelemalla toista niin kuin häntä ei olisi olemassa, tai kuin hänen sanottavansa kaikuisi kuuroille korville.

Tämä tapa alistaa ja mitätöidä toista ihmistä --- on yleinen perheissä, ryhmissä ja yhteisöissä, joissa vuorovaikutus muutenkin on vääristynyttä ja joskus myös suorastaan sairastuttavaa."

**

Luin jutun naisjohtajien määrästä eikä tämä liity mitenkään edelliseen. Kauppalehdessä kirjoitettiin (26.6.2006), että naisten osuus suomalaisten pörssiyhtiöiden hallituksissa ja ylimmässä johdossa on kasvanut perin hitaasti. Hallituksissa naisten osuus on juuttunut 11 prosentin tasolle ja ylimmässä johdossa 10 prosenttiin.

Norjassa on lätkäisty voimaan laki, joka pakottaa listayhtiöt toteuttamaan 40 prosentin naiskiintiön vuoteen 2008 mennessä. Ruotsissa on vastaava lakiesitys käsittelyssä. Hallitusammattilaiset ry:n varapuheenjohtaja Soili Suonoja (hallituksen jäsen yhtiöissä Lassila&Tikanoja, Lännen Tehtaat ja Outokumpu) ei innostu kiintiöistä.

Hänestä tavoitteeksi voisi asettaa ensin naisten osuuden nostamisen 40 prosenttiin yritysten johtoryhmissä. Ja valtionyhtiöissäkin olisi aika nähdä naisia toimitusjohtajina. Sellainen ihme on nähty vain viinayhtiö Altiassa. Ensin pitää vauhdittaa naisten nousua keskijohdosta ylöspäin.

Olen samaa mieltä. En kyllä suoralta kädeltä tyrmää kiintiöitä, mutta naisten eteneminen tarvitsee tuekseen myös verkostoja ja koulutusta. Naisille ei ole ollut tarjolla johtamisessa kehittymismahdollisuuksia. Kuitenkin, yhä enenevässä määrin naisia tarvitaan myös esimiestehtäviin. Heidän resurssejaan ei kannata hukata.

PELKILLÄ kiintiöillä ei ratkota sitä tosiasiaa, että naisilta puuttuu niitä eteenpäin tuuppivia mentoreita ja palautteen antajia, joita valmiiksi miehisestä johtajaverkostosta nouseville miehille helpommin löytyy. Tästä aiheesta ovat kirjoittaneet myös Liza Marklund ja Lotta Snickare kirjassaan "Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan". Olen myös vakuuttunut siitä, että naiset tarvitsevat heille räätälöityä johtamiskoulutusta.

Olen kuunnellut aiheesta aikoinaan aiheeseen perehtyneen kouluttajan, Kristiina Harjun esitelmän ja tehnyt aiheesta myös talousarvioaloitteen. Nyt tällainen koulutusohjelma löytyy Helsingin Kauppakorkeakoulusta nimellä Delfoi Akatemia. Se on nuorille, koulutetuille naisille suunnattu johtamisen perusvalmennusohjelma. Siinä on järkeä.

Mutta kehitys etenee valitettavan hitaasti ja lasikattoja on vielä paljon puhkottavana.

**

Ja tässä kommentteja edellisen johdosta:
26 kommenttia:
Anonyymi kirjoitti...
Heh, taitaa tämä kuoliaaksipuhuminen olla enemmän teidän naisten ominaisuus.
Luulenpa niin, että moni mies jakaa kuvailemasi tilanteet ihan omien aviokokemustensakin pohjalta. Ainakin minä niin koen! Mutta erilaisia meidän tietysti tuleekin olla.

Mitä tulee näihin kiintiöpaikkoihin, niin olen aika skeptinen. Saattavat suorastaan vähentää naisten arvoa johtopaikoilla. Muita konsteja tulisi tässä mielestäni käyttää. Sellaista helppoa ja nopeaa tapaa ei olekaan, siitä olen varma. Edessä on hyvin pitkäjänteinen työ ja sitä työtä ei varmasti helpota yhtään se, että miehet ja naiset asetetaan vastakkain. Tehdään heistä sanoin ja teoin kaksi eri leiriä. Miesten ja naisten yhteisillä ponnisteluilla on varmasti parhaimmat onnistumismahdollisuudet tässäkin asiassa.

Kun luin NYT-liitteestä itseäsi koskevan artikkelin, tuli sellainen tunne, että asetat helposti miehet ja naiset eri "lokeroihin". (Tämä koskee kyllä muitakin juttujasi.) Koin mielipiteesi siten, että arvostat enemmän sellaisia saavutuksia, jotka ovat naisten itsensä luomia. Eikö tärkeintä ole kuitenkin se, että päämäärä toteutuu. Onko sillä niin väliä onko se miesten, naisten vai heidän yhteisesti tekemä juttu. Minusta sitä naisten ja miesten yhteistyötä tulisi kehittää ja nopeasti kaikessa koulutuksessa, myös johtamiskoulutuksessa. Uskon niin, että tämä olisi varmin tapa saada myös naisia johtaviin asemiin. Usko pois, kyllä miehiäkin kiinnostaa, että tasa-arvo toteutuu.

Timo J.
Espoo

12:22 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Kiitos palautteesta, varsinkin viimeisestä lauseesta. Suomalainen tasa-arvo ei olisi edennyt ikinä tähän pisteeseen ilman miehiä. Suomalaiset miehet ovat olleet edistyksellisiä ja tasa-arvosta hyötyvät kaikki.

En suinkaan halua lokeroida naisia ja miehiä. Kuoliaaksipuhujia löytyy nimittäin miehistäkin, kuten myös armottomia juorukelloja. Enemmän olen kuitenkin törmännyt ilmiöön naisporukoissa.

Tasa-arvon saralla naisten pienempi palkka ei vain eri alojen välillä, vaan myös ammattiryhmien sisällä kertoo, että tasa-arvossa on vielä saavutettavaa. Samaan sarjaan kuuluu naisten kansoittaman hoivatyön alhainen arvostus palkkapussin koossa mitattuna sekä pätkätöiden kasautuminen synnytysikäisille naisille, myös akateemisilla aloilla.

Toisaalta miehillä ja isillä on omanlaiset rasituksensa elämässä. Heille lankeavat ylityöt. Myös erotilanteissa lasten huoltajuuskysymyksissä miehet kokevat usein jäävänsä altavastaajiksi.

Jos palkkaeroa saadaan kurottua umpeen, se hyödyttää koko perhettä. Samoin koko perhe hyötyy siitä, jos naisten epävarmuus työelämässä helpottuu. Koko perhe ja erityisesti lapset hyötyvät myös siitä, että isät voisivat olla läsnä lasten elämässä mahdollisimman paljon.

**

NYT-liitteen juttu kertoo muutamista eduskunnan miehistä ja liittyy hedelmöityshoitolain ja seksin ostolain käsittelyn yhteydessä käytyyn keskusteluun. Eduskunnan keskustelu oli paikoitellen aika takapajuista, enkä ole ainoa kansanedustaja, joka on todennut tämän saman. Myös moni (nais)toimittaja on hämmästellyt täysistunnossa käytettyjä lähetekeskustelupuheenvuoroja, vaikka ne olivat ne asiallisimmat, mitä näiden aiheiden yhteydessä eduskunnassa puhuttiin.

Blogini jutut ovat kytkeytyneet pääsääntöisesti tähän välillä hyvin turhauttavaan kevään ilmapiiriin eduskunnassa.

Toki yhteiskunnassamme on vielä paljon sellaista pinnan alla olevaa asennoitumista, jossa naisen osa on olla muita varten ja täyttää muiden tarpeita kiltisti ja hiljaa mitään itselleen vaatimatta. Tällaista asennoitumista en hyväksy.

Tutkimusten mukaan päiväkodeissa ja kouluissa äänessä ovat eniten pojat (2/3 ajasta). He saavat suurimman osan huomiosta. Tytöt ovat edelleen hiljaisia ja kilttejä sopeutujia. Naiset puhuvat myös kokouksissa vähemmän ja nopeammin, koska ovat tottuneet joutuvansa keskeytetyiksi.

Kauppalehden jutussa Eija Malmivirta sanoi, että vielä kaikki mieskollegat eivät osaa suhtautua naiskollegoihin. He ovat tottuneet läiskimään miesten kesken toisiaan selkään ja eivätkä edes aina ymmärrä naisten puhetta. Ehkä minunkin puheissani on jotain sellaista, joka tulkitaan joidenkin miesten taholta voimakkaammin, kuin miksi olen sen tarkoittanut. Ainakaan ironiaa ei aina ymmärretä. Ehkä naispoliitikon pitäisi olla kiltimpi puheissaan. Mene ja tiedä.

Ehkä olen tehnyt tietoisia kärjistyksiä asioista, jotka tämän päivän keskustelussa närästävät.

Tarkoitus ei ole todellakaan ollut yleistää eduskunnan hedelmöityshoitolain ja seksinostolain yhteydessä lausuttuja käsityksiä kaikkiin miehiin. Eduskunnan ulkopuolella en juuri vastaaviin asenteisiin ole törmännytkään omassa elinpiirissäni.

Se on kuitenkin selvää, että tasa-arvokeskustelussa tarvitaan nykyistä enemmän myös miesten panosta. Olen tasa-arvoasiain neuvottelukunnan jäsen (neuvottelukunta puolsi seksinostolakia). Neuvottelukuntaan kuuluu miehiä ja naisia. Lisäksi neuvottelukunnalla on erityinen miesjaos. Olisi hyvä, jos miehet aktivoituisivat tätäkin kanavaa hyödyntäen. Sitä kautta saisimme kanavoitua tasa-arvoasiota koskevaan "viralliseen" päätöksentekoon mahdollisimman laajan näkemysten kirjon.

5:37 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
...Ja niin kauan, kuin tasa-arvossa nainen on vielä se heikompia astia, tarvitaan naisten omia verkostoja ja keskinäistä tukea. SEN LISÄKSI tietenkin tarvitaan toimintaa naisten ja miesten kesken. Ne eivät ole toisiaan poissulkevia. Molempia tarvitaan.

5:45 ip.
Proffa kirjoitti...
Naiset saavuttavat tasa-arvon vasta silloin, kun naiset tukevat naisia samaan tapaan kuin miehet miehia. Usein tyopaikalla naisen pahin este on toinen nainen.

5:59 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
"(Työpaikalla) yksinäisestä naisesta tehdään usein portinvartija: jos hän noudattaa ryhmän sääntöjä, hän saa olla mukana. Hän, mutta ei kukaan muu, sillä hän on erityinen. Siksi hänen täytyy ottaa etäisyyttä aiempaan yhmäänsä eli naisiin. Jos ryhmään pääsee lisää naisia, hänen paikkansa on vaarassa".

Näin Liza Marklund ja Lotta Snickare kirjassaan "Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toinen toisiaan". Asia on pitkälti juuri näin.

Harvinainen huipulle edennyt nainen todellakin kokee muut naiset uhaksi. Mikäli näin on, tilanne ei ole aidosti tasa-arvoinen. Nainen siis kokee olevansa heppoisella pohjalla nimenomaan koska on nainen ja siksi harvinainen olento asemassaan.

Tavallista kilpailuahan työlämässä tietenkin on, mutta tämä mehiläiskuningatar-syndrooma liittyy nimenomaan naisen edelleen heikompaan asemaan työelämässä ja sen johtopaikoilla. Siksi naistenkin on opeteltava tukemaan toinen toisiaan ja hankkimaan itselleen verkostoja ja tukijoita niin naisista kuin miehistäkin.

6:37 ip.
Proffa kirjoitti...
Olemme sitten vahan eri mielta. En nae miehia kaiken ja ainoan pahan alkuna tassa yhtalossa.

Asiasta toiseen. Olet harva demari, joka ei ole ottanut kantaa jalkapallon MM-kisoihin. Onko Sinulla suosikki? Et kai aio tatuoida itseasi :)

8:28 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
En muuten maininnut missään, että miehet olisivat syypäinä siihen, että uran huipulle edennyt nainen saattaa kokea muut naiset uhkatekijöiksi.

Kyse on laajemminkin rakenteista, joita me kaikki pidämme yllä, ellemme kykene niitä näkemään ja ryhdy tietoisesti murtamaan. Yhteinen ongelma siis.

Valitettavan usein on niin, että jos näitä asioita tuo esiin, se koetaan ikäväksi puheeksi. Jopa syyllistäväksi ja vihamieliseksi. Sitä se ei kuitenkaan ole. Ilman epäkohtien tunnustamista niitä ei voida korjata.

Suosikkijoukkueni on Brasilia. Perustelut:
1) Brasilia on hyvä, Ronaldo on hyvä, 2) olen käynyt Brasiliassa, 3) pidän Brasiliasta ja 4) minulla on Brasilian jalkapallojoukkueen Ronaldon numerolla varustettu paita.

Italian pelaajat ovat niitä parhaimman näköisiä tosin....Jos saanen sortua näinkin brutaaliin miehiä esineellistävään ilmaisuun.

Ei mitään tautointeja minulle. Never.

9:41 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
..Edelliseen numeroinnit meni vähän mönkään. Siis minulla oli äsekisessä kommentissa 5 "painavaa" syytä kannattaa Brasiliaa.

9:43 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Ja nyt en osannut kirjoittaa sanaa ÄSKEINEN. Lienee aika mennä jo nukkumaan.

9:44 ip.
Proffa kirjoitti...
Yhteinen ongelma kylla.

Saat Italian miehia esineellistaa. Toivotan niille mahdollisimman pikaista putoamista.

11:07 ip.
Anonyymi kirjoitti...
Ihan hyviä perusteluita kirjoituksessasi esitit. Olen samaa mieltä, tasa-arvossa on vielä työsarkaa jäljellä. Olen tästä s-laista kanssasi täysin samaa mieltä, mutta keinohedelmöityslaki on hieman visaisempi juttu. Se kun ei ole vain kahden aikuisen ihmisen välinen asia. En ole ihan varma mitä mieltä olen, täytyy miettiä sitä vielä.

Naisten ja miesten palkat ovat mielestäni sellainen asia, johon pitäisi puuttua nimenomaan politiikan tasolla. Kysymys on arvoista. Mitä me ihmiset haluamme ja miten me ne haluamisemme arvotamme. Tässä tulee vastaan se "suuri totuus". Me haluamme unelmia, emme arkisia reaaliasioita.

Tässä teknistyvässä yhteiskunnassa haluamme yhä vain hienompia teknisiä vempaimia, telkkareita, kännyköitä, autoja jne. Niillä mitataan jo omaakin arvoamme. Ja kuka näitä vempaimia sitten keksii ja suunnittelee, miehet vai naiset. Onko niin, että miehet tekevät ne hienot statusta nostavat asiat ja naiset enemmän arkielämän vaatimuksiin liittyvät asiat. Päteekö tämä myös moniin koteihin?

Tällainen vaivihkaa aivoihimme syöpynyt ajattelumalli luo koko yhteiskuntaa koskevan lainalaisuuden. Miesten kuuluu saada enemmän palkkaa, koska he ovat "parempia". He osaavat tehdä niitä juttuja, joista me unelmoimme, tai meidät on saatu unelmoimaan.

Toki palkkoihin vaikuttaa myös se, että rahaa on jaossa vain rajattu määrä ja se pitää jotenkin jakaa. Jos naisten palkkoja nostetaan, täytyy miesten palkkoja alentaa. Tämä voi aiheuttaa paljon vaikeuksia monille perheille. Varsinkin jos vain mies on töissä.

Joka tapauksessa palkat on ehdottomasti saatava samanlaisiksi samasta osaamisesta (työn ja hyödyn korrelaatiosta). Tässä pyrkimyksessä ei saa olla mitään epäselvää. Tämä on loppujen lopuksi meidän kaikkien etujen mukaista.

Vai italialaiset miehet.... eikö me suomalaiset ole mitään.. heh!!

Timo J.

9:44 ap.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Kiitos Timo J:lle mielenkiintoisesta pohdiskelusta. Tasa-arvoteemasta kirjoittaa toimittaja Marjut Lindberg tämän päivän Helsingin sanomissa sivulla A2 otsikolla "Tasa-arvoon on vielä pitkä matka".

Sukupuoli merkitsee vielä paljon ihmisten tekemisten arviointiin Yhtenä esimerkkinä Amerikkalainen tutkimus orkesterien koesoittotilanteesta. Kun arvostelijat eivät nähneet soittajaa - hänen sukupuoltaan, ikäänsä tai ihonväriään - kasvoi naisten osuus valituista soittajista miesten tasolle.

Luin myös jostain lehdestä jutun, missä henkilö oli töissä samassa paikassa naisena ja sitten miehenä (oli transvestiitti ja pystyi vaihtamaan roolia). Miehenä hän sai haastavia hommia, naisena samalla osaamisella ei päässyt juurikaan kahvinkeittoa vaativampiin tehtäviin.

Olen myös lukenut joskus Lakimiesuutisista ensimmäisten naispuolisten juristien kokemuksia työelämästä 1900-luvun alkuvuosikymmenillä. Heille oli tarjolla lähinnä sihteerin tehtäviä, vaikka koulutus oli sama kuin nimismiehinä tai tuomareina toimineilla kollegoilla. Mutta sen ymmärtää, kun samaan aikaan uskottiin ihan oikeasti, että nainen on mielenlaadultaan ailahtelevainen, heikkohermoinen ja holhottava. Naisen omistusoikeuskin oli sidottu aviopuolison tahtoon.

Helsingin sanomien jutussa tätä päivää kuvaa Turun Sanomien toimitusjohtajan Keijo Ketosen mielipide siitä, miksi naista ei valita lehteen päätoimittajaksi: "Elämän kulku on tämä: miehet tekevät ja naiset saavat lapsia. Se on tässä se suurin este."

Erilaisia, mutta silti samanarvoisia. Miksi heittää naisten osaamista hukkaan synnytystaipumuksen vuoksi?

**

Kyllä ne Italialaiset pelaajat ovat kerta kaikkiaan ilo silmälle. Mutta niin ovat Italialaiset naiset myös.

Ei se silti tarkoita, etteivätkö suomalaiset miehet ole mitään. Ovat kyllä. Ja maailman mittakaavassa varsin tasa-arvomyönteistä porukkaa eikä keskimäärin myöskään mitään kainalokokoisia lyhyenläntiä käppänöitä.

1:53 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Naisten palkkaerojen umpeenkurominen ei ole mitään selliasta nollasummapeliä, että korotus olisi automaattisesti pois jonkun toisen jo ansaitusta palkkapussista.

Yleinen palkkatasohan kohoaa jatkuvasti. Naisten ja miesten mystinen palkkaero on kumman tiukassa. Myös saman ammattiryhmän sisällä naisten palkkahaitari päättyy siihen mistä miesten alkaa. Tämä selittyy sillä, että miehet saavat enemmän erilaisia henkilökohtaisia palkanlisiä enemmän kuin naiset.

Keneltäkään ei tarvitse ottaa mitään pois, mutta jakaa korotusvaraa tasaisemmin. Hidasta hommaa kylläkin. Kuntien palkkalistoilla 80 % on naisia. He tuottavat meidän monia tärkeitä hyvinvointipalveluita. He työskentelevät sankoin joukoin kouluissa, päiväkodeissa, vanhustenhuollossa, sairaaloissa ja virastoissa.

Kuntien palvelut rahoitetaan pääasiassa verotuloilla. Maksamalla veroja, maksamme palkkaa julkisten palveluiden tekijöille. Siinä yksi osa yhtälöä.

2:14 ip.
Johannes Knektman kirjoitti...
"Luin myös jostain lehdestä jutun, missä henkilö oli töissä samassa paikassa naisena ja sitten miehenä (oli transvestiitti ja pystyi vaihtamaan roolia)."

Oliko hän transvestiitti, vaiko transsukupuolinen? Monasti nämä kaksi sekoitetaan toisiinsa.

Minä muuten olen ihminen jota et sietäisi, olen nimittäin kuoliaaksipuhuja, tosin jossain kolmenkympin korvilla opin vihdoinkin antamaan muille puheenvuoron, mutta monasti ihmisten kuunteleminen on tuskaa.

Ei siksi etteikö ihmisillä olisi asiaa, päinvastoin; kaikilta ihmisiltä oppii paljon kun vain saa heidät puhumaan asiasta jonka he tuntevat. Tuskaa se on siksi, että se asia tulee suomalaisilta niin hemmetin h i t a a s t i ulos, että minulta ehtii oma pointtini unohtua ja sitten ärsytän ihmisiä hyppäämällä jo seuraavaan aiheeseen.

No jaa, m'oonkin karjalais-savolainen; puhun taukoamatta ja vastuu siirtyy kuulijalle.

3:16 ap.
Anonyymi kirjoitti...
Ymmärsin mitä tarkoitit. Se ei ole nollapeliä silloin, kun asiaa ajatellaan suoran etuisuuden menettämisen kautta. Ajattelin kylläkin nollapelillä sitä, että menettämistä on myös tulevaisuudessa odotettavissa olevan saavutuksen menetys. Silloin ollaan taas nollapelissä. Joku saa toisen kustannuksella sellaista, minkä olisi itse kuvitellut saavansa. On otettava huomioon tämän tapaiset ihmisten ajattelumallit.

Ajattelet selvästi tätä naisten ja miesten epätasa-arvoa palkoissa järjen avulla. Minä olen sitä mieltä, että asia ei ole rationaalisella järjellä ratkaistavissa. Sitä yritin edellisessä viestissäni sanoa. Kysymys on politiikasta sillä tavalla kuin minä politiikan ymmärrän. Ei ole olemassa sellaista rationaalista julkilausumaa, jonka ihmiset ymmärtäisivät ja toimisivat sitten asian eteen. Toki kaikki toimenpiteet ovat oikeutettuja, asia on tärkeä.

Ajattelen niin, että ymmärrys on ikään kuin maan pinnalle satanut vesi, joka on tislautunut kirkkaaksi pohjavedeksi läpi sedimenttikerrosten. Ihmisen ymmärryksessä nämä kerrokset ovat tajunnan sedimenttikerroksia, joiden läpi ulkoapäin havaittu informaatio tislautuu kirkkaaksi tiedoksi. Ihmisen vanhetessa aivojen ympärille muodostuu vähitellen elämän kokemusten, opetuksen, ymmärryksen jne. aiheuttamia tajunnan sedimenttikerroksia, jotka hidastavat informaation tislautumista tiedoksi. Ja joskus ihmiselle tapahtuvien ei-toivottujen kokemusten myötä tulee lähes täysin läpäisemättömiä tajunnan sedimenttikerroksia. Voisin kutsua tätä asenteelliseksi torjunnaksi. Varmasti havaitsit tällaista esim. s-lain käsittelyssä.

Minun mielestäni tulisi ennen kaikkea yrittää vaikuttaa näihin tajunnan kerroksiin, tehdä niistä paremmin läpäiseviä. Työ ei tule olemaan helppo, eikä varsinkaan nopea. Pitäisi tutkia minkälaisten tajunnan kerrosten läpi informaation täytyy kulkea ihmisten mielissä, ennen kuin se pääsee tislautumaan tässä asiassa todelliseksi ymmärrykseksi. Pitäisi oppia ensin ymmärtämään tarkasti se, miksi ihmiset eivät uskalla hyväksyä tasa-arvoa palkoissa. Ei auta yhtään vaatia tasa-arvoa. Se ei vaatimalla eikä järkisyihin vetoamalla tapahdu. Pitäisi pystyä näkemään ne tajunnan esteet ja vaikuttaa niihin. Tässä tulee sitten politiikka mukaan. Miten esim. SDP toimii yhteiskunnallisten arvojen muokkaajana? Onko puolueilla nykyisin todellisia aatteellisia ohjelmia?

Huh, minkä jorinan sain aikaiseksi!!
Timo J.

9:09 ap.
Anonyymi kirjoitti...
Miesjohtajakoulutus ja kiintiöt, yliopistot ovat pullollaan naisia ja miehiä enää vähemmistö.
Mieskiintiöt on tultava myös ja ne on oltava samansuuruiset kun naiskiintiöt vai mitä Rahkonen.

Tasa-arvo ennenkaikkea

11:55 ap.
Anonyymi kirjoitti...
Tuo palkkaeron säilyminen on kumma juttu. Vertaillaan keskiansioita ja mediassa annetaan ymmärtää, että sama ero olisi joka ammattiryhmässä ja työpaikassa: "Naisen euro on 80 senttiä." Toki se kertoo sen että keskiansioissa on eroa, mutta kertooko se todellisista palkkaeroista? Kertooko se miesten ja naisten palkkaeroista vai erilaisten alojen palkkaeroista ja siitä miten miehet ja naiset ovat näille aloille kouluttautuneet ja hakeutuneet?

Samassa keskiansiovertailussa on niputettu yhteen niin kunnalliset kuin yksityisetkin, vaikka palkanmaksukyvyssä näiden välillä on eroja, ja unohdettu mainita kaikki muutkin tekijät jotka vaikuttavat palkan muodostumiseen.

En ole vielä tavannut tai kuullut esimerkiksi miessairaanhoitajasta tai -siivoojasta, joka saa 20% isompaa peruspalkkaa kuin vieressä työskentelevä naiskollega. Eikö olisi todenmukaisempaa vertailla palkkaeroja työpaikkakohtaisesti, mahdollisimman tarkoilla mittareilla, jotta todellinen selittymätön palkkaero saataisiin kaivettua esille? Ehkä työpaikkakohtaisen palkkavertailun "sivutuotteena" siitä hyötyisi, palkkasyrjityn työntekijän lisäksi, myös työnhakija sellaisilla aloilla ja ammateissa, joilla yksi houkutin työntekijöitä rekrytoidessa on palkka.

Kuten mainittiin, veroilla julkisten palkat pääosin maksetaan. Mistä voidaan siirtää varoja, vai nostetaanko veroja, jotta hoitoalan palkkoja saataisiin nostettua? Entä mistä riittää varoja hoitoalalle kovasti kaivattujen lisävirkojen perustamiseen palkan nostamisen lisäksi? Unohdetaanko samalla muiden alojen (kunta)työntekijät, tärkeänä ja arvokkaana pidetyn hoitoalan varjoon? Entä he, jotka tuottavat ja ylläpitävät niitä palveluja (sairaalatekstiilien huolto ym.) ja toimintoja, joiden avulla ja tukemana hoitoala toimii?

Samassa työpaikassa samaa työtä tekevilläkin voi olla huimia eroja palkassa, mm. juuri henkilökohtaisten palkanlisien vuoksi, kuin myös ylitöiden takia. Keskiansiovertailuissa juuri näitä, ja monia muita tekijöitä ei ole eritelty, jotka osaltaan selittäisivät miksi palkkaeroja on. Jokainen tietää että palkkaeroja on, kuinka moni tietää mistä ne todellisuudessa johtuvat? Paikallisen työvoimatoimiston työpaikkailmoituksessa mainittiin henkilökohtaiseksi palkanlisäksi max. 40%. Osaamista ja kokemusta siis arvostetaan ja siitä ollaan valmiita maksamaan, mutta samaan aikaan halutaan "samasta työstä sama palkka".

Jollain keinolla olisi myös päästävä eroon hoitoalankin vallanneista ketjutetuista määräaikaisuuksista, nekin osaltaan heikentävät alan ja etenkin työntekijän ansioita. Aivan liikaa saa lukea kirjoituksia joissa valitellaan kun ollaan neljättä kertaa puolen vuoden pätkää töissä samalla työnantajalla. Ketjutukset kieltävä ja niiden estämiseksi on tietääkseni olemassa "laki tai asetus", joka katsoo x kpl peräkkäisen määräaikaisen sopimuksen olevan sama kuin toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Pitäisi enemmän rohkaista ja rohkaistua tekemään ketjutetuista pätkistä ilmoituksia väärinkäytösten lopettamiseksi, vaikka ryhmän voimalla jos ei muuten.

Ainiin, kiintiöistä. Tuntuvat oikotieltä onneen, tässä tapauksessa pörssiyhtiöiden hallituksiin ja ylimpään johtoon. Pahin mahdollinen tilanne on, että "tasa-arvon" nimissä pörssiyhtiöiden hallituksista potkitaan pois 40% jäsenistä, vaikka heistä jokainen olisi pätevämpi kuin kiintiöllä tilalle tuleva. Käytännössä (Norjan) kiintiöpakko tarkoittaa lähes täydellistä miesten tai naisten rekrytointikieltoa pörssiyhtiöiden hallituksiin. Hakemuksen saa toki jättää, sillä ei vaan ole mitään merkitystä, koska kiintiö pitää saada täytettyä. Miten tämä on linjassa sukupuoleen perustuvan syrjintäkiellon kanssa? Vai ovatko kiintiöt "Menettely, jota ei ole pidettävä syrjintänä", niin kuin laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 8.8.1986/609 sanotaan?

Mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää on myös se, että kiintiöt halutaan vain pörssiyhtiöihin ja suurimpiin (=menestyvimpiin?) yrityksiin. Entä ne konepaja- tai siivousyritykset joissa hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja tekevät töitä siinä missä muutkin työntekijät?

Olen samaa mieltä että naisia pitää kannustaa enemmän johtajiksi ja esimiestehtäviin. Jotenkin vieraalta tuntuu että naisille pitäisi olla erikseen oma valmennusohjelma. On jotenkin vaikea nähdä miten vain naisille suunnattu johtamiskoulutus, ja sen kautta "miesverkoston" rinnalle luotu naisjohtajien verkosto, edesauttaa hallituspaikkojen ja johtotehtävien jakautumista nykyistä paremmin miesten ja naisten välillä. Toivottavasti näkemys on väärä.

Miksei molemmille, nuorille koulutetuille yhteinen? Yhteisellä ohjelmalla voitaisiin ottaa (paremmin) huomioon molempien sukupuolten näkemykset, kokemukset, toimintatavat jne. ja yhdistää ne yhdeksi, molempia vahvistavaksi johtamiseksi.

Tällä tavoin nuoret koulutetut toimisivat yhteen ja verkostoituisivat keskenään jo valmennuksessa, sen sijaan että hakevat johtamisoppia "sukupuolitetusta" valmennuksesta, jossa oman sukupuolen mukaan toimiminen vain vahvistuu, ja verkostoituvat vain keskenään.

Yhteisen johtajavalmennuksen lähes automaattisesti tuottama yksi johtajaverkosto voisi kantaa pidemmälle ja olla hyödyllisempi, kuin kaksi sukupuolen mukaan jakautunutta verkosto, jotka vain suosivat omiaan, pönkittävät omaa asemaansa ja hylkivät toisiaan, voimien yhdistämisen sijasta.

5:16 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Näitä palkkaeroja on todellakin tutkittu vuosien mittaan ja aina tuo miystinen ero säilyy. Viimeksi eroista teki tutkimuksen ekonomisti Juhana vartianen. AVliettavasti tuntemani tutkija taitaa olla nyt lomalla, enkä saa ehkä hänen tarkempaa vastautsaan, mutta ero on nimenomaan työpaikkojen ja samankin tehtävän sisällä.

Uuteen tasa-arvolakiin yritettiin saada oikeutta pääluottamusmiehelle saada tietoja oman työpaikan työntekijöiden palkoista vertailtavuuden parantamiseksi. Se kuitenkin torjuttiin työnantajapuolen taholta.

Tiedothan eivät ole julkisia eikä työkaveri saa tietää toisen työkaverin palkkaa. Mainistemasi esimerkki vierekkäisistä, mutta eripalkkaisista työntekijöistä voi olla mahdollinen. Erilaiset henkilökohtaiset lisät ovat usein taustana.

Ja olihan lehdessä juuri juttu siitä, kuinka vastavalmistuneet naiset esittävät alempia palkkatoiveita kuin vastavalmistuneet miehet. Tässä meille naisille kaipaisi lisää rohkeutta.

Nyt palkkavertailutietoja saa vain tasa-arvovaltuutettu. Vertailujen tekeminen on siksi käytännössä vielä hankalaa.

En ymmärrä, miksi naisille suunnattu johtamiskoulutusohjelma on hankala hyväksyä. Sellainen nyt kuitenkin on meneillään Helsingin Kauppakorkeakoulun pienyrityskeskusen järjestämänä. Sen taustalla on mm. ESR ja HAUS.

Se ei tietenkään vastaa pörssiyhtiöiden hallituspaikkatarpeeseen, mutta vastaa naisten johtamiskoulutuksen puutteisiin. Ja vastaa varmasti käytännön työelämän tarpeita pienistä työpaikoista alkaen.

9:51 ip.
Anonyymi kirjoitti...
Palkoissa on eroja, sitä tuskin kukaan kieltää, mutta ei suinkaan mystiset 20% kautta linjan. Palkkaerojen syytkään eivät ole kovin mystiset, niille löytyy suuremmaksi osin aivan kestävät ja järkevät, luonnolliset selitykset.

http://www.tsr.fi/tutkimus/tutkittu/hanke.html?id=100143

"ammatteihin valikoituminen, noin 20 prosentin palkkaerosta voidaan selittää pois noin puolet"

Keskimääräisistä palkkaeroista selittyy näin yksinkertaisesti puolet. Tätä noin 10% eroa edelleen tarkemmin tutkimalla päästään muutaman prosentin eroihin. Silti valitettavan yleisesti kuulee puhuttavan 20% palkkaerosta "lopullisena totuutena".

"valikoituminen eri ammatteihin ja eri toimialoille osoittautui sukupuolten palkkaeron keskeiseksi syyksi."

Nyt vain ponnistelemaan sen puolesta, että ammatinvalinta nuorten keskuudessa jakautuisi entistä tasaisemmin eri aloille, perinteisen mies- naisala valinnan sijasta.

Suomen Lääkärilehti 16/2005, Mies- ja naislääkärien palkkaerot kuntasektorilla (pdf) http://www.kuntatyonantajat.fi/modules/upndown/download_file.asp?id=32934D65BD914C449D0CE25F76353667

"Mies- ja naislääkärien keskipalkoissa on huomattavia eroja. Suurin ero noin 18%. Taustatekijöiden vakiointi kavensi palkkaeron 2-5%. Tärkein eroja selittävä tekijä on virkarakenne."

Samassa artikkelissa mainitaan palkkaeroiksi teollisuuden toimihenkilötehtävissä 6%, työntekijä 3,5%. Palvelualoilla sama yritys ja ammatti, ero 4%. (Miesten ja naisten palkkaerot yksityisellä sektorilla, VATT, Keskustelualoitteita 327, 2004)
http://www.vatt.fi/julkaisut/julkaisu.asp?ID=538

VATT tutkimuksen abstraktista:

"yli puolet selittyy miesten sijoittumisella parempipalkkaisiin tehtäviin yritysten sisällä ja noin kuudennes miesten sijoittumisella keskimäärin parempia palkkoja maksaviin yrityksiin. Kun on huomioitu henkilöiden koulutus yms. erot, ovat miesten palkat keskimäärin kuusi prosenttia naisten palkkoja korkeampia."

Suuruusluokka on siis huomattavasti pienempi kuin 20%. Kaikesta tutkimustiedosta huolimatta, jopa presidenttimme käytti virkaanastujaispuheessaan "Naisen euro on 80 senttiä" -hokemaa, joka on sellaisenaan harhaanjohtava, joissain tilanteissa jopa tarkoitushakuinen.

En tarkoittanut että naisille suunnattu johtamiskoulutusohjelma on hankala hyväksyä tai se ei olisi hyvä, päinvastoin. Ilmeisesti kirjoitin epäselvästi ja tilaa jäi väärinkäsityksille.

11:36 ap.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Kiitos varsin perusteellisesta kommentista. Keskustelu on ollut kiitettävän runsasta ja lähtenyt kuoliaaksipuhujista, jalkapallosta sekä naisjohtajakoulutuksesta ja kiintiöistä laajenemaan palkkaeroihin.

Luulen, että otan palkkaerot esiin erikseen. Tutkailen vähän aihetta lisää enkä taida nyt kellon ollessa 0:20 sitä puolta enemmälti kommentoimaan.

Se sävy tuossa edellisessä kommentissa jäi kuitenkin hieman vaivaamaan, että meillä ei oikeastaan olisikaan mitään palkkaeroja ja jos jotain "pientä" onkin, kaikelle on luonnollinen selityksensä. Toivottavasti se luonnollinen selitys ei löydy "miehet tekee ja naiset synnyttää"-akselilta. Jotenkin tähän tapaanhan Turun Sanomien päätoimittaja oli Hesarin mukaan selittänyt syytä sille, mieksei lehteen voida nimittää naista päätoimittajaksi.

Hallitusohjelmassa on kirjaukset tasa-arvotavoitteista ja mm. samapalkkaisuudesta. Lisäksi on käynnistetty samapalkkaisuusohjelma, jonka keulassa on puhemies Paavo Lipponen. Vaikka toimet kalskahtavat juhlavammilta kuin ehkä odotettavissa olevat tulokset, on eri tahoilla yleisesti tunnustettu naisten ja miesten palkkaerot todelliseksi ja yhteiseksi ongelmaksemme.

Kaivan esiin sen lomailevan palkkaeroja pitkään tutkineen henkilön ja pyydän häneltä vielä lisäkommetteja aiheeseen. Kirjoitan siitä sitten myöhemmin erikseen. Kiitos kuitenkin perusteellisista kommenteista!

12:35 ap.
Anonyymi kirjoitti...
Kiitos kun olet kommentoinut takaisin. Olen hieman ymmälläni tuosta sävystä. Heti alkuun mainitsin että palkkaeroja on. Sen jälkeen toin esille osan niistä syistä, joiden on tutkimuksissa havaittu palkkaeroa selittävän sekä sen, millaiseksi palkkaero on näissä tutkimuksissa havaittu. En mainitse tai tarkoita synnytystä luonnollisena syynä palkkaeroihin, vihjaa etteikö palkkaeroja olisi, tai vähättele niitä.

Sanan "luonnolliset" voi ymmärtää tarkoittavan synnytystä sen sijaan, että pitäisi esimerkiksi miesten hakeutumista parempipalkkaisiin tehtäviin ja parempaa palkkaa maksaviin yrityksiin (VATT abstrakti) tällaisena luonnollisena selityksenä palkkaeroihin.

Toivottavasti TS päätoimittajan törkeä lausunto ei vaikuttanut siihen miten tulkitsit kommenttini.

Yleisesti ottaen keskustelu tukehtuu täysin, jos jokainen asia, jota ei tarkoita (tässä synnytys) tai tarkoittaa, täytyy erikseen mainita tai sulkea pois. Tällä tarkoitan mitä ja missä tahansa käytyä keskustelua. ;)

(Note to self: Miten voin parantaa kommentointia ettei tarvisisi kirjoittaa näitä puolustelevia ja väärinkäsityksiä oikaisevia kommentteja?)

1:56 ip.
Anonyymi kirjoitti...
Minusta menemme keskusteluissa väärälle polulle, jos alamme jälleen miettimään sitä, että ansaitsevatko Suomessa miehet enemmän kuin naiset. Ja jos ansaitsevat, niin montako prosenttia he ansaitsevat enemmän. Jopa keltainen lehdistömme osaa laittaa kerran vuodessa ansiot suuruusjärjestykseen (ainakin verottajan tietojen mukaan)! Molemmat kysymykset ovat mielestäni vain keskustelua ja tutkimista, jota on aina tehty ja joka ei sinällään johda mihinkään. Vastaus on aina ollut sama ja niin on nytkin, miehet ansaitsevat enemmän ja prosenteilla ei ole väliä. 10, 15, 25 % tai jotain muuta, ei se ole asian ydin. Ydin on se, että miehet ansaitsevat enemmän.

Kysymys on selkeästi yhteiskunnassamme vallitsevista arvoista, joiden tuloksena syntyy kaikelle tekemiselle rahassa mitattava arvo. Tietysti elämme globaalissa maailmassa ja näin pienen maan on vähän pakko ottaa vaikutteita myös muusta maailmasta. Lipponen ja muut voivat toki pitää kauniita juhlapuheita tasa-arvosta, mutta niillä ei ole juuri mitään merkitystä. Meidän pitäisi mielestäni tehdä työtä asenne- ja arvomuokkauksessa. Meidän ei edes tarvitse mainita koko sanaa "tasa-arvo" silloin, kun yhteiskuntamme arvot ovat kohdallaan ja silti tasa-arvo toteutuisi.

Tällainen tie on vain niin pitkä, että se ei saavuta riittävää poliittista ja yhteiskunnallista kiinnostusta ja sitä ei edes haluta. Me olemme oppineet elämään maailmassa, jossa tulokset pitää näkyä nopeasti ja varsinkin rahassa mitattavat tulokset. Elämme eräänlaista kvartaalitaloutta kaikilla yhteiskunnan aloilla. Harva poliitikko jaksaa tehdä työtä sellaisten asioiden kanssa, joiden vaikutus näkyy vasta vuosikymmenten kuluttua. Tai jos jaksaakin, niin hänet unohdetaan.

Voisin kuvitella, että opetushallituksen toimilla ja kaikella kasvatukseen liittyvällä suunnittelulla voitaisiin saada aikaan hiljaista asennekasvatusta, jolla saavutettaisiin oikeita tuloksia. Samoin urheilutoiminnalla ja vallankin junioritasolla. Ihan pikku esimerkki, sanopa montako yleisurheilulajia tiedät (tai mitään muutakaan urheilua jossa liikkuu raha), joissa nainen voisi kilpailla tasaväkisesti miehen kanssa. Minä en tiedä yhtään. Miehet ovat siis kaikessa parempia. Tästä se ajattelu sitten lähtee koteihin, kentille, töihin jne. Yhteiskuntamme rakentuu sille pohjalle, missä miehet voivat olla luonnostaan parempia. Mutta entäpä jos yleisurheilukilpailuun otettaisiin lajeja, joissa naiset voisivat olla tasaveroisia. Mitä luulet ihmisten ajattelevan tästä. No sehän ei käy.

Timo J.

4:20 ip.
jotu kirjoitti...
niin, eikös se ollut se ero samanarvoisesta työstä, samasta työstä.
siinä on vissi ero

4:28 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Kiitoksia kommenteista jälleen. Kuten jo aiemmin mainitsin, jatketaan tästä aiheesta vielä myöhemmin erikseen. Ensin pitää määritellä 1) onko sukupuolen mukaan määräytyviä palkkaeroja olemassa, 2) jos on niin, mihin ne paikantuvat, 3) kuinka suuret palkkaerot ovat, 4) mistä ne johtuvat, 5) pitääkö niistä päästä eroon ja 6) jos pitää, niin miten?

Nythän en ollut alkuperäisessä jutussani ottanut kantaa tähän teemaan lainkaan. Tutkittua tietoa on olemassa ja kasaan sitä em. kysymysten pohjalta ensin yhteen, kunhan ehdin. Jatketaan siis asiasta myöhemmin.

9:05 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Keskustelun välistä oli jäänyt epähuomossa pari kommenttia pois, jotka sinne lisäsin. Siis savolaisen kuoliaaksipuhjan viesti ja Timo J:n perusteellisen pohdiskeleva viesti.

Todellakin, se lehtijutussa mainittu henkilö taisi olla oikeasti transsukupuolinen, mutten kyllä muista käytettiinkö jutussa sitä termiä. Siitä oli kuitenkin kyse.

Ymmärrän savolais-karjalaisen nopeasti ajattelevan ja puhuvan henkilön tuskan hitaiden puhujien kanssa.

Se on anteeksiannettavaa ja vähän eri asia kuin totaalinen piittaamattomuus siitä, mitä toinen henkilö sanoo (silloin harvoin kun saa suunvuoron). Piittaamattomat yksinpuhelijat eivät välitä siitä, miten keskustelu etenee, vaan he vain puhuvat omiaan ja odottavat, että muut toimivat heidän yleisönään.

Sellainen ei itse asiassa osoita koviin suuria sosiaalisia taitoja. Eiköhän savolainen supliikki kuitenkin pääpiirteissään ota vastapuolenkin huomioon. Varsinkin kun se vastuu siirtyy sinne kuulijan kontolle...

10:01 ip.
Anonyymi kirjoitti...
P.Jaakosen kolummi Iltasanomissa 22.8.2006 herättää monia kysymyksiä.

"Seminaarin järjestäjä ei halunnut "periaatteelIisista" syistä paljastaa,
ketä yhteiskunnan varoilla järjestettyyn avoimeen seminaariin osallistui"

Ruotsin malli

Eteläpirkanmaalaisessa Toijalassa olivat pahat voimat irti syksyllä
2005. Kaupungin teinityttöjen kerrottiin olevan
saatananpalvojapedofiilien kynsissä.
Kymmenkunta tyttöä kyydittiin sosiaalijohtajan kehotuksesta salaiseen
piilopaikkaan. Turvaa ei paljastettu edes vanhemmille. Tv:n uutiset ja
päivälehdet kertoivat Toijalan pedofiliapaljastuksesta näyttävästi. Koko
Suomi haukkoi henkeään ja huolestui. Tämä ei ollut tavallista.
Puistattavaa rikosta alettiin selvittää poikkeuksellisen tarkasti. Pian
tuli tietoa. Lapsia huumaava pelätty pedofiliarinki olikin kaksi
teinityttöjen kanssa vehtaavaa myöhäisteiniä. RikolIista sinänsä, mutta
asiantuntijoiden mukaan kyse ei ollut pedofiliasta. Kuohunta laantui.
Jotain jäi pinnan alle.

Kesällä TV2 esitti Miesvihaajat-nimisen dokumentin ruotsalaisesta
naisasialiikkeestä. Raportista löytyi paljon yhteistä Toijalan tapauksen
kanssa. Myös Ruotsissa tyttöjä oli kuljetettu turvaan saatananpalvojien
pedofiiliringiltä. Kyyditysten järjestäjien mukaan koko Ruotsin
oikeusjärjestelmä oli okkulttisia menoja harjoittavan miessakin vallassa.
Ruotsissa kohuväitteitä esittänyt naisten rikosuhripäivystys ROKS kävi
viime syksynä pedofiliakohun aikoihin luennoimassa Tasa-arvoasian
neuvottelukunnan kutsumana Nuoretja seksuaalinen väkivalta -seminaarissa.
ROKSin entinen puheenjohtaja !reen von Wachenfeldt on tunnettu
reippaista lausunnoistaan, kuten: "Kaikki miehet ovat sikoja, käveleviä
dildoja'? Avointa miesvihamielisyyttä lietsovan ROKSin oppiäitinä on
toiminut Uppsalan yliopiston naistutkimuksen professori Eva Lundgren.
Hänen julistamassaan ihmiskuvassa mies on luonnostaan väkivaltainen ja
lyömätön mies on poikkeus. Lundgren on aktiivisesti levittänyt
professorin arvovallallaan väitettä lapsia uhraavista miesten
pedofiiliringeistä.
Reagoitiinko Toijalan kohussa ruotsalaisten äärifeministien tänne
juurruttamaan miesuhkaan?
Niin tai näin. Kun miehet ovat sikoja -leirin ajatuksia levitetään
Tasa-arvoasian neuvottelukunnan koulutustilaisuuksissa, on siitä moni
mies ihmeissään.
Toijalan pedofiilikohun yhteydessä lehti haastatteluja antoivat samat
naiset, jotka olivat kuulemassa ruotsalaisten äärifeministien oppia.
Seminaarin järjestäjä ei halunnut "periaatteelIisista" syistä paljastaa,
ketä yhteiskunnan varoilla järjestettyyn avoimeen seminaariin osallistui.

Onneksi suomalainen naisasia-ajattelu on fiksua eikä osta ruotsalaiseen
feminismiin pesiytynyttä miesvihamielisyyttä sellaisenaan. Silti
naistutkimuksen radikailisoituminen ja etääntyminen tieteentekemisen
yleisesti hyväksytyistä periaatteista puhuttaa meilläkin tiedeyhteisöä.
Luonnontieteellisesti suuntautuneet tietokirjailijat Jussi K. Niemelä ja
Osmo Tammisalo hämmästelevät Lundgrenin edustaman, meillekin pyrkivän
Queer-feminismin ihmiskäsitystä tuoreessa pamflettikirjasessaan
"Keisarinnan uudet (v)aatteet: " Kuulisimme kernaasti, miten ihmislaji
on kehittynyt ja säilyy, jos heteroseksuaalisuus on luonnotonta.

Moni miettii sitä samaa.

4:01 ip.
Lähetä kommentti

Uudempi teksti Etusivu
Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)

Paavo Lipponen vaiensi möykkääjän

2009-09-08T16:04:00.001-07:00

21.6.2006

Kesällä on ihanaa nauttia ulkoilmasta ja harrastaa liikuntaa. Maanantaina pyöräilin jälleen eduskuntaan ja takaisin. Jotain yli 50 kilometriä siinä yhteensä taittui ja aikaa meni tunti 45 minuuttia yhteen suuntaan.

Pyöräilyn lisäksi suosikkiharrastukseni on puistojumppa. Olen itse ohjaajana Espoossa Leppävaaran urheilukentällä torstaisin klo 19-20 pidettävässä puistojumpassa.

Minun ohjaajavuoroni on loppukesästä ajanjaksona 20.7.-10.8. Sopii kaikille eikä maksa mitään. Tervetuloa!

Jumppa on siis meneillään jo nyt joka torstaisin (paitsi 22.6). Järjestäjänä on Leppävaaran Sisu.

**

Näin viime yönä unta Paavo Lipposesta. En muista millaista, mutta luultavasti se liittyi eiliseen täysistuntoon, jossa Lipponen oli puhemiehenä kun seksinostolaki oli toisessa käsittelyssä. Puhuessani puhujapöntössä, Lipponen joutui pistämään minulle välihuutoja huudelleen Raimo Vistbackan kuriin.

Itse olen tottunut näihin mölisijöihin, mutta Vistbackan huutelu alkoi yksinkertaisesti käydä Lipposen hermoon. Eikä se sopinut eduskunnan käytössääntöihin. Puhemies muistutti, ettei eduskunnan tapoihin kuulu puhujan häiritseminen. Välihuudothan eivät ole sinänsä kiellettyjä, mutta jatkuva vänkääminen ja öykkäröinti kyllä. Kiitin Lipposta möykän vaientamisesta. Ja tämä siis ei ollut unta.

Tänään seksinostolaista äänestettiin valiokunnan mietinnön ja lain kokonaan hylkäämisen välillä. Hylkääjien joukko kutistui viiteentoista. Laki meni kirkkaasti läpi. Oma puheenvuoroni lain ensimmäisestä käsittelystä löytyy täältä.

Tämän päivän Ilta-Sanomissa kerrottiin paritusliigan kateissa olleen todistajan löytymisestä. Minulle tuli elävästi mieleen Leena Lehtolaisen fiktiivinen kirja "Rivo Satakieli", jossa Oksana-niminen prostituoitu löytyi viilleltynä, mutta elossa ja katosi mystisesti sairaalasta. Ajattelin, että kirja on tarinaa, mutta tosielämä alkaa liippaamaan kirjan todellisuutta yllättävän läheltä. Tässä maailmassa ihmishenki ei ole juuri minkään arvoinen.

Lehden mukaan lähes kaksi viikkoa kateissa ollut 29-vuotias avaintodistaja ilmestyi poliisiasemalle nälkäisenä ja samoissa vaatteissa kuin kadotessaan. Virolainen nainen on avaintodistajana oikeudenkäynnissä, jossa kovaotteista paritusliigaa syytetään törkeästä ihmiskaupasta. Lehden mukaan painostus, tappouhkaukset ja vapaudenriistot ovat liigalle tuttuja toimintatapoja.

Epäillään, että naista oli pidetty vankina. Liiga paritti mm. vammaista alaikäistä, jonka luona ehti käydä noin 140 asiakasta. Paritusliigaa tullaan syyttämään törkeästä ihmiskaupasta.

Eduskunnan tänään lopullisesti hyväksymän lainmuutoksen johdosta seksin ostaminen ihmiskaupan uhreilta ja parituksen kohteilta tulee rangaistavaksi. Se on vähintä, mitä voimme tehdä. Helsingin alueella paritus on Yleisradion TV-uutisten haastatteleman poliisin mukaan lähes pääsääntö. Siis rikollista puuhaa. Ja jatkossa myös ostaja kantaa vastuun.

**

Olen mukana oikeusministeriön paremman sääntelyn työryhmässä Suomen Kuluttajaliiton puheenjohtajana. Työryhmä julkistaa mietintönsä syksymmällä. Oikeusministeriön kansliapäällikkö Kirsti Rissanen valotti Helsingin Sanomissa maanantaina työryhmämme tehtäväkenttää. Lainsäädäntömme taso on paikoitellen heikkoa ja säädösviidakko aikamoista hetteikköä.

Lainsäädäntö on yksi yhteiskunnan ohjauskeino informaatio-ohjauksen ja resurssiohjauksen lisäksi. Eduskunnan tehtävänä on lakien säätäminen. Sääntöjä tarvitaan erityisesti heikommassa asemassa olevien aseman turvaamiseksi esimerkiksi kuluttajia suojaamaan.

Mutta liika on liikaa ja lainsäädännön laatuun pitää kiinnittää parempaa huomiota. Se vaatii riittävästi ammattitaitoisia valmistelijoita, taustatutkimusta ja aikaa. Siis resursseja.

Euroopan Unionin päätösten ja säädösten ujuttaminen meikäläiseen lainsäädäntöön tuo omat haasteensa. EU:ssa kun yhdistyy monet erilaiset oikeusjärjestelmät ja –kulttuurit sekä kompromissin kompromissit.

Silti pelisääntöjä tarvitaan, myös EU-tasolla. Ne hyödyttävät kaikkia. Ihan kuin liikennesäännöt. Kaaoshan siitä seuraisi, jos autot törmäilisivät liikenteessä miten sattuu. Ja ruumiita.

**

Kahdeksanvuotias tyttäreni Elsa hoilasi jotain monotonista renkutusta koko aamun. Yritin kestää, mutta lopulta pyysin "voisitko jo vaihtaa levyä?"

Elsa tokaisi: "Älä mulle valita. Tää laulu on lastenohjelmasta. Soita tuottajalle ja käske poistamaan se".

**
Ja tässä kommentteja, joita tulikin aika lailla:

Anonyymi kirjoitti...
Ei tässä enää jaksa olla kohtelias.

Tällä kertaa olet päässyt NYT:n aukeamalle militarisoimaan naisia uuteen taisteluun. Miesten kanssa kun "järkiargumentit eivät pure".

Jää eläkkeelle. Maalaa talo. Mene ongelle. Tee jotain hyödyllistä. Edes kerran.

Jätä lainsäädäntötyö muille. Kenelle hyvänsä. Vaikka naapurin Maurille.

En ikinä enää erehdy äänestämään naista.

1:17 ap.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
...Kiitos vinkeistä.

12:11 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
12:51 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Nyt-liitteen juttu koski vain ja ainoastaan eduskunnan muutamia miehiä ja liittyi seksin ostolain ja hedelmöityshoitolain käsittelyyn.

Seksinostolain äänestyksessä lain hylkäämistä kannatti vain 15 henkilöä. Heistäkin osa oli niitä RKP:n edustajia, jotka olisivat halunneet alkuperäisen tiukemman lain. Siis kovaa ääntä pitäneiden lakia vastustaneiden miesten määrä jäi varsin pieneksi. Ja juttu koski vain heitä.

Valtaosa eduskunnan miehistä on hyvin asiallista ja mukavaa porukkaa. Itse asiassa en ole henkilökohtaisesti tavannut yhtä konservatiivisia tapauksia kuin edellä mainitut muutamat kansanedustajat omassa elämänpiirissäni yhtikäs missään.

Joitakin tosin on ilmoittautunut minulle sähköpostipalautteissa ja erilaisilla Internetin keskustelufoorumeilla, joissa ammutaan yleensä puskasta nimimierkin suojista. Pidän niitä kuitenkin poikkeuksina, koska muualla en sellaista asennoitumista ole tavannut.

1:03 ip.
Olmi kirjoitti...
Seksin ostokieltolakia vastusti taatusti enemmän henkilöitä. Käytitte vain kanssasisariesi kanssa sellaista kieltä ja syyllistämistä mm. miehiä kohtaan että eivät uskaltaneet leimautumisen pelossa äänestää toisin. Eikö olekin nyt mukavaa esittää enkeliä ja sanoa että: "Valtaosa eduskunnan miehistä on hyvin asiallista ja mukavaa porukkaa." kun saitte tämän lain nyt läpi. Lain eduskuntakäsittelyn aikaan julkisuudessa käytitte tasan päinvastaista, usein valheellista ja törkeääkin kieltä. Katsoitko muuten eilen 26.6. FST:n ohjelman "Sukupuolisota" TV2:lta? Siinähän oli mukana tämä teidän "idolinne", lakivaloikunnanssakin käyttämänne ruotsalainen "asiantuntija" Gunilla Ekberg - telaketjufeministi kukkeimmillaan.
Rohkenen muuten väittää että valtaosa suomalaisista vastusti tätä täysin tyhjänpäiväistä lakia.

hehehee - pata kattilaa soimaa. Syyllistyt itsekin nimimerkin suojista ampumiseen -> Lain hyväksymisen jälkeen HS:n foorumeilla esiintyi nimimerkki "ostokielto on eduskunnan hyväksymä" jonka tyyli viittaa vahvasti siihen että se olit joko sinä tai avustajasi.

6:49 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
En koskaan käytä nimimerkkiä. Miksi ihmeessä niin tekisin kun olen omalla nimellä puolustanut aihetta tähänkin asti? Ja avustajani taas oli tuona aikana kolme viikkoa ulkomailla.

Eduskunnassa lain hyväksyjiä oli n. 100 (en muista tarkkaa lukua) eli siinä joukossa niitä muitakin puolestapuhujia lisäkseni on ja kansalaisissa vielä enemmän.

Laki on nyt mennyt eduskunnasta läpi ja siitä on turha käydä enää jälkipyykkiä.

Olen muuten sitä mieltä, että jos joku kansanedustaja itkee ettei "uskaltanut" jostain epämääräisestä syystä äänestää jossain asiassa tietyllä tavalla, on kyllä väärässä tehtävässä. En edes usko tähän väitteeseen. Eivät ne mieskansanedustajat niin avuttomia sentään ole.

Hauska nimimerkki muuten. Varsin omaperäinen.

9:31 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Tarkennuksena edelliseen. Lain kannattajia oli 158 kansanedustajaa. En siis ollut ainoana liikkeellä.

12:42 ap.
Hanna kirjoitti...
Hei Susanna,

Kiitos siitä, että jaksoit äänekkäästi puolustaa seksinoston kieltoa, vaikka siitä saakin vastapuolelta aika rajua palautetta. Eduskuntaan tarvitaan enemmän kaltaisiasi rohkeita feministejä - miehiä ja naisia. Harmillista, että laki vesittyi, mutta ehkä vielä jonain päivänä... Varsinkin tämän ajankohtaisen paritusjutun jälkeen oli suorastaan kuvottavaa ajatella niitä kansanedustajia, jotka puolustivat miehen oikeutta maksulliseen seksiin. Niinpä niin, vaikka sitten alaikäisen kehitysvammaisen kanssa.

1:10 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Kiitos palautteesta. Mainitsen jutussani virheellisesti, että kehitysvammainen oli alaikäinen. Hän olikin 21-vuotias, mutta nuori silti. Lisäksi vamman takia häneltä puuttui lehtitietojen mukaan itsesuojeluvaisto ja kyky muutenkin puolustaa itseään ja oikeuksiaan.

Sekoitin tapauksen erääseen toiseen jo päättyneeseen oikeustapaukseen, jossa parituksen kohteena oli alaikäinen. Ja alaikäiseltähän seksin ostaminen on ollut kiellettyä jo vuodesta 1998 lähtien.

12:20 ap.
Anonyymi kirjoitti...
Tuskin sinä Rahkonen vahingossa sotkit taaskaan asioita,
olen muuten samaa mieltä että paritus ja hyväksikäyttö pitää olla tuomittavaa ja rikollista niinkun se on ollut jo ennen tätä uutta lakiakin,paljonkohan muuten tämänkin lain käsittelyyn upposi rahaa !!??? lopputuloshan ei ole päätä huimaava nimittäin.
Järkevintä mitä voimme tehdä on kieltää em asiat, mutta jos seksinosto olisi kiellletty olisi se ollut ensiinnäkin varsin epätasaarvoista ja aiheuttanut mahtavat markkinat parittajille.

4:41 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Uutta on, että parituksen kohteelta ja ihmiskaupan uhrilta seksin ostaminen on rangaistavaa. Tähän mennessä ostajalla ei ole ollut minkäänlaista vastuuta. Näin pyritään vähentämään rikollisen "liiketoiminnan" mahdollisuuksia hillitsemällä myös kysyntää.

Eduskunta on käsitellyt tämänkin lain käsittelyn yhteydessä kymmeniä muitakin lakeja. Tämän lain käsittely ei ollut mitenkään erityisen pitkällinen tai hankala prosessi. Sellainen keskiverto käsittelyn viemän ajan suhteen.

Tosin lain vastustaminen aiheutti kyllä ylimääräistä rimpuilua ja vaivaa ja siis hidasti prosessia jonkin verran. Mutta se on demokratian hinta.

9:59 ip.
Proffa kirjoitti...
Mita se kertoo suomalaisista, etta he sallivat vuosikausia eduskuntansa korottaa veroja, luoda olosuhteet patkaktyolle, ja myyda polkuhintaan kansallista omaisuutta ilman mitaan mainittavaa vastustusta, mutta nousee suuri haloo kun eduskuntaa kajoaa "oikeuteen" tai "vapauteen" ostaa seksia???

11:02 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Totta. Meteli on ollut aikamoinen tämän lain ja hedelmöityshoitolain kohdalla. Ja nimenomaan julkinen kiinnostus mediassa on ollut suurta.

Itse olen pitänyt esillä kansanedustajana vuodesta 1999 lukien monia teemoja. Esimerkiksi asuntopolitiikkaa, verotusta, talouspolitiikan vaihtoehtoja, lapsiperheiden asemaa, julkisia palveluita, kuluttajien oikeuksia ja paljon paljon muuta. Siis laajoja kansalaisia koskettavia aiheita, mutta mistään kukaan ei ole ollut yhtä kiinnostunut kuin seksinostolaista.

Moni jopa luulee, ettei eduskunnassa mitään muita lakeja käsitelläkään, vaikka näin ei tietenkään ole.

Monet eduskunnassa käsiteltävät lait ovat monitahoisia eikä lainsäädännöllä yksin pystytä ohjaamaan yhteiskunnan toimintaa. Olemme luovuttaneet monessa asiassa päätösvaltaa (mielestäni liikaa) markkinoille.

Moni kokee turhautumista vaikutusmahdollisuuksien kaventumiseen. Siksi selkeät puolesta tai vastaan-kysymyksenasettelut sekä arvokysymykset nousevat enemmän esiin. Niihin on mukamas helppo ottaa kantaa.

Seksinostolaissa on kysymys myös laajemmin tasa-arvosta, naisten asemasta ja siitä, kohdellaanko ihmisiä välineinä vai itsekunnioitusta omaavina yksilöinä. Siksi keskustelu on ollut välillä kiivastakin. Keskustelu heijastelee siis laajempia arvokysymyksiä.

Samoin hedelmöityshoitolaki symboloi laajemmin suhtautumistamme lääketieteen kehitykseen, perhemalleihin sekä naisen, miehen ja lapsen rooleihin sekä siihen, että perheitä on hyvin monenlaisia. Kyse on viime kädessä siitä, suvaitsemmeko erilaisten perheiden olemassaolon vai emme.

Kysymyksenasettelut, jotka koskettavat ihmisten tunteita ja joissa erilaiset arvot joutuvat punnittaviksi ovat tietenkin paljon mielenkiintoisempia kuin meneillään ollut kunta- ja palvelurkenenneuudistus tai vaikkapa EU:n perustuslakisopimuksen ratifiointi.

Demokratian kannalta on tietenkin huolestuttavaa, että hyvin isoja asioita päätetään ilman, että kansalaiset lotkauttavat niille korviaan.

11:50 ip.
Proffa kirjoitti...
Kiitan analyysista. Brasilia on pudonnut, mutta kannattamani Saksa elaa. Unelmoin jo tiistaina Italialle tappiota 20-0. Oikea rangaistus joukkueelle, joka kaytti raakaa vakivaltaa matsissa USA:ta vastaan.

12:09 ap.

Harmaa talous harmittaa

2009-09-08T16:00:00.001-07:00

16.6.2006

Blogiaktiviteettini on suoraan verrannollinen ahdistukseni määrään. Olen kirjoitellut näemmä aika usein viime aikoina…

En viitsisi toistaa erästä teemaa, josta eduskunnassa tänään äänestettiin, mutta on myönnettävä, että tämän nimeltä mainitsemattoman S-lain käsittely on ollut todella rasittavaa vääntöä. Vääntöä paitsi muiden, myös oman itsensä kanssa. Toivottavasti kohta helpottaa.

Kevään kuluessa on tullut säädettyä paljon muitakin lakeja, mutta ketä kiinnostaa. Syksyllä pääsemme lakivaliokunnassa ulosottolain neljännen osauudistuksen ja ryhmäkannelain kimppuun. Ja paljon, paljon muutakin on luvassa. Ja tietysti vielä se hedelmöityshoitolaki. Toivottavasti se jatkaa matkaansa onnelliseen hallituksen esityksen mukaiseen päätökseen.

**

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tänään kahdeksan henkilöä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin liikemies Kari Uotin miljoonien eurojen arvoisen omaisuuden kätkemisestä Uotin konkurssin yhteydessä vuonna 1997. En nyt ota kantaa tähän tapaukseen sinänsä, mutta uutisesta tuli mieleen, kuinka suuri työsarka meillä on talousrikosten tutkinnassa. Lisäksi se pani miettimään, miten löyhä moraali joillakin on rahan kanssa puliveivaamisen suhteen.

Omiin liiveihin saa kääriä minkä taitaa ja kykenee. Ja kyllähän joillakin sitä taitoa riittää. Kunpa tuon kaiken taidokkuuden saisi valjastettua yhteiskuntamme kehittämisen hyväksi! Olisimme yhteiskuntana paljon rikkaampia.

Harmaan talouden piirissä pyörii rahaa vuosittain 5 miljardia euroa, eli noin neljä prosenttia koko maan bruttokansantuotteesta. Harmaa talous aiheuttaa tappiota yhteiskunnalle verotulojen menetyksinä ja perusteettomina tukina 2,5 miljardin verran. Kysymys on todella isosta rahasummasta, joka virtaa vuosittain ohi yhteisen kassan yksityisiin kukkaroihin. Summa on suoraan pois hyvinvointipalveluidemme rahoituksesta.

Veropetoksia tehdään aiempaa järjestelmällisemmin yritysketjujen ja kuittikaupan kanssa pelaten. Harmaa talous näkyy rakennusalalla pimeinä palkkoina, jotka peitetään tekaistuilla aliurakka- tai tavaran ostokuiteilla. Ravintola-alalla kysymys on pikaruokaravintoloiden ja keskiolutkapakoiden kirjanpidon ohittavasta myynnistä, jolla rahoitetaan pimeät palkat ja yrittäjätulot. Myös siivousalalla, taksi- ja linja-autoliikenteessä sekä kuljetuspalveluissa on törmätty pimeään työvoimaan. Lisäksi hyväntekeväisyyskeräysten ja tiedemaailman liepeiltä on paljastunut väärinkäytöksiä ja veronkiertoa.

Kansainvälisen sijoitustoiminnan vapautuminen on laajentanut veronkierron kokonaan uusille urille. Suomalaisten sijoitukset ulkomaille ovat kasvaneet viime aikoina huimasti. Pääomia on mahdollista sijoittaa ilman, että sijoitukset ja niiden tuotot tulevat veroviranomaisten tietoon. Erityisen suosittu sijoituskohde on tiukan pankkisalaisuuden Luxemburg. Suomalainen sijoittaja on Suomeen sijoittaessaan voinut tekeytyä myös ulkomaalaiseksi sijoittajaksi ja saanut näin veroetua.

Monet ekonomistit hämmästelevät, miksi suomalaisten yritysten voitot häviävät oudosti jonnekin. Voittoja ei sijoiteta uusiin investointeihin tai työpaikkoihin meillä Suomessa. Suomalaisyhtiöt maksavat enemmän osinkoja osakkeenomistajilleen kuin veroja yhteiskuntamme hyväksi. Samalla väkeä laitetaan kilometritehtaalle.

Harmaan talouden torjumiseksi on tehty useita toimintaohjelmia. Viranomaisyhteistyö ei kuitenkaan toimi vieläkään parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka paljon on tehty.

Talousrikosasiat ovat vaikeutuneet ja tutkinta-ajat pidentyneet. Laskelmien mukaan kukin talousrikostutkija tuottaa takaisin valtiolle noin 100 000 euroa vuodessa.

Valtiovarainministeriö on avainasemassa veronkierron torjunnassa. Harmaassa taloudessa pyörivät summat ovat niin suuria, että pienelläkin aktiivisuuden lisäyksellä voi saada merkittäviä lisätuloja valtion kirstuun.

**

Nuorin poikani Simo (4v) kysyi, onko siellä eduskunnassa niitä apinoita, joita Itsevaltiaissa on näkynyt. Sanoin, ettei siellä oikeasti ole mitään apinoita (välillä kyllä tuntuu siltä…).

Simo jatkoi kysymällä kuka oli se kansanedustaja, joka esiintyi ohjelmassa apinaksi pukeutuneena. Vastasin, että se oli Mauri Pekkarinen, mutta hän ei siis oikeasti ole esiintynyt eduskunnassa apinana. Simo totesi "no pyydä sitä sitten joskus pukeutumaan apinaksi".

Taidanpa kysäistä.

**
Tässä vielä kommentteja:

Susanna Rahkonen kirjoitti...
Mauri P. ei välttämättä tykkää, joten ehkä kysyn vasta sitten, kun hän on muuttanut suhtautumisensa valmisteilla olevaan ryhmäkannelakiin myönteisemmäksi.

10:09 ip.
Anonyymi kirjoitti...
"Suomalaisyhtiöt maksavat enemmän osinkoja osakkeenomistajilleen kuin veroja yhteiskuntamme hyväksi."

On käytännön mahdottomuus että yksikään yritys tekisi enemmän voittoa kuin valtio ko. yritystoiminnan kautta kerää.

Liiketoiminta tuottaa valtiolle 22% tuloa liikevaihdosta pelkästään alveina ilman minkäänlaista liiketaloudellista riskiä.

Valtio ottaa työllistettyjen henkilöiden palkasta noin 33% veroa ilman minkäänlaista riskiä.

Valtio ottaa valmisteverot sekä verottaa yritystä vielä liikevoitosta ja omistajia osingoista. En jaksa laskea prosentteja tai lopputulemaa sen tarkemmin sokeakin näkee otsallaan ettei väite pidä paikkaansa.

Rahkonen voisi vaikka investoida taskulaskimeen ja tehdä väitteitä perustuen oikeisiin laskelmiin.

T: Brown Sugar

1:27 ap.
Anonyymi kirjoitti...
Lisäksi se pani miettimään, miten löyhä moraali joillakin on rahan kanssa puliveivaamisen suhteen.

Omiin liiveihin saa kääriä minkä taitaa ja kykenee. Ja kyllähän joillakin sitä taitoa riittää. Kunpa tuon kaiken taidokkuuden saisi valjastettua yhteiskuntamme kehittämisen hyväksi! Olisimme yhteiskuntana paljon rikkaampia.

Olen sinänsä samaa mieltä, että rosvot kiinni ja kohtuullinen rangaistus, mutta lain pitää olla sama kaikille yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Ulf Sundqvist (sd) pääsi omasta "puliveivaamisestaan" kuin koira veräjästä. Vankilaanhan tuo olisi kuulunut. Miksi laki ei ole sama kaikille?

10:03 ap.
olli kirjoitti...
kiva kuva susta

10:15 ap.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Juttuni pohjautuu valtion tilintarkastajien ja valtiovarainministeriön reilun vuoden takaisiin tietoihin.

Valtuusto vetten päälle?

2009-09-08T15:58:00.000-07:00

12.6.2006

Espoon kaupunginvaltuuston kokous saa pääni särkemään. Eikä sitä helpottanut edes kokouksen jälkeen näkemäni hellyttävä luontokappale. Espoonkatu 5:n yli köpötteli siili virastotalosta parkkihallin suuntaan.

Puhuimme kokouksessa tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta, eli siitä, miten valtuuston viime vuoden tavoitteet ovat toteutuneet. Lisäksi puhuimme tämän vuoden ensimmäisestä seurantaraportista. Siis siitä, kuinka kaupungin talousarvio on toteutunut vuoden alkupuoliskolla.

Kokoomus ei pitänyt Johanna Värmälän (sd) toivomuksesta, jossa toivottiin virkamiesten kykyä nykyistä tuloksellisempaan toimintaan. Siis toimintaan, jossa tähdätään valtuuston tavoitteiden toteuttamiseen. Kokoomuslaiset pitivät ajatusta virkamiehiä loukkaavana.

Outoa. Henkilöstöltähän vaaditaan joka päivä tuloksia. Erilaisia tehostamishankkeita lanseerataan ylhäältä alas kentälle sellaisella vauhdilla, ettei entisiä ole saatu kunnolla vauhtiin kun uusia jo viritellään.

Eikö tulospuolue Kokoomus halua tuloksia ylimmältä virkamiesjohdolta? Miksi sana tulos kalskahtaa pahalta ylimpien virkamiesten kohdalla?

Valtuuston tehtävänä on asettaa tavoitteet. Virkamiesten tehtävä on auttaa valtuustoa, eli valmistella ja panna täytäntöön valtuuston päätöksiä. Hyvää virkamiestyötä on tehdä esityksiä siitä, miten ja millä edellytyksillä tavoitteet voidaan toteuttaa. Ja jos ei voida, kertoa miksi ei.

Hyvää virkamiesvalmistelua ei ole lakaista ongelmia maton alle ja kaunistella asioita. Jos ongelmia ei kerrota, astutaan itse asiassa päätöksentekijöiden tontille. Viedään heiltä mahdollisuudet reagoida ja tehdä päätöksiä. Valtuutetuthan eivät voi tietää kaikkea sitä, mitä kaupungin milläkin portaalla kullakin hetkellä tapahtuu. Siis ellei sitä kerrota.

Vastuu on silti aina meillä valtuutetuilla. Myös siitä, että teemme huonoja päätöksiä hyvästä valmistelusta huolimatta. Sen sijaan huono virkamiesvalmistelu ja -vastuu aiheuttaa lähestulkoon aina huonoja päätöksiä. Sellaistakin sattuu.

**
Valtuustossa kiihkoiltiin myös koulujen retkistä. Kokoomus oli hurjana siitä, että lääninhallitus ja opetusministeri Antti Kalliomäki (sd) olivat vahvistaneet sen tosiseikan, että opetuksen on perustuslakimme mukaan oltava maksutonta. Retkiin olisi budjetoitava rahaa.

Kokoomus oli vihainen, että Espoon "hyvä" retkikäytäntö romuttuu. Espoossa retkiin ei ole juurikaan budjetoitu rahaa. Sen sijaan retkirahat on monissa kouluissa kerätty vanhemmilta suoraan. Ne lapset, joiden vanhemmilla ei ole ollut antaa rahaa, on jätetty surutta pois retkiltä koulun pihalle kiviä potkiskelemaan. Se on kokoomuslaisten mielestä ihan OK. Mitäs eivät ole maksaneet.

Hanna-Leena Hemming (kok) kauhisteli "Yhteiskunnanko tässä pitää ryhtyä retkiä maksamaan?". Lisäksi hän keuhkosi jostain suksista ja monoista. Niin kuin kukaan nyt olisi vaatinut jotain kumiteräsaappaita tai urheiluvälineitä katettavaksi koulubudjetista.

Rahaa saa edelleenkin kerätä, mutta niin, että varat kerätään yhdessä eikä ketään jätetä retkiltä pois. Niin muualla Suomessa tehdään. Pääsääntö kuitenkin on, että opetukseen kuuluvat retket kuuluvat opetukseen, joka siis on maksutonta. Siksi ne on katettava koulubudjeteista. Myös kykykaupunki Espoossa.

Budjetin ylijäämää oli tähän mennessä kertynyt noin 20 miljoonaa…

**
Espoon kaupungintaloa on esitetty purettavaksi. Valtuustotalo on siinä kupeessa. Talo edustaa DDR-tyyliä ja on remontin tarpeessa. Moni virkamies näkisi itsensä mieluummin Keilaniemessä jonkun korkean lasitalon 20:nnessä kerroksessa. Ja moni valtuutettu haluaisi kokoustaa Espoon keskuksen sijaan jossain silmää paremmin hivelevässä ympäristössä.

Minulla on ongelmaan ratkaisu, jossa lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Espooseen ollaan puuhaamassa teatteritaloa. Ostetaan Silja Linen laiva. Niitä voi saada omistusjärjestelyjen takia edulliseen hintaan. Laivaan sijoitetaan teatteri, jossa esiintyy joka kolmas viikko valtuustoteatteri. Ei tule tonttikustannuksia ja kuntalaisille on hupia.

Käyttökustannuksia tulee jonkin verran. Mutta samallahan voidaan tehdä vaikka mukavia retkiä. Siinä samassa voisi seilata myös yksi virasto.

Mies miehelle ja minä saarelle

2009-09-08T15:56:00.000-07:00

11.6.2006

Miten ihminen voi elää ilman kesää? Minä ainakin olen talvella lähestulkoon aivokuollut. Talvella ei tarvita kuin kahta aistia. 1) Näkö: on pimeää. 2) Tunto: on kylmä. Nyt kesällä ilma on täynnä ääniä, tuoksuja ja värejä. Ja mikä tärkeintä: valoa ja lämpöä.

Kaupungin saaret ovat hieno keksintö. Olimme koko eilispäivän merellä ja sen näkee myös naamasta (punoittaa). Vietimme aikaa Stora Herrössä ja pistäydyimme myös Isossa Vasikkasaaressa. Molemmat ovat Espoon kaupungin ulkoilusaaria. Käväisimme myös Helsingin puolella ja kiersimme Lauttasaaren. Alitimme Länsiväylän kahdesti.

Veneellä ja pyörällä pääsee ihan oikeasti näkemään ne alueet, joiden ohi tavallisesti kiitää auton suojaamassa kuvussa.

Veljeni työpaikan, eli Länsisataman kontti- ja nosturimeren ohi ajaessamme tuli mieleen joskus toistuva uneni. Uida räpiköin jossain Kauppatorin edustalla. Satama-altaassa Viking Linen laivojen vieressä tuntuu, että meinaan hukkua ja jäädä laivaliikenteen jalkoihin. En ole mikään merten sankari. Ja satamat näyttävät uimaperspeltiivistä aika pelottavilta ilmestyksiltä.

**

Eilen aloitin ja myös lopetin Pentti Holapan ja Hannu Jouhkin kirjan: "Mies miehelle". Kesään kuuluvat ehdottomasti myös kirjat ja tätä kirjaa voi suositella kaikille. Paitsi homokammoisille. Hannu Jouhki on siis eduskuntaryhmämme entinen tiedotussihteeri ja nykyinen kansainvälisten asioiden sihteeri. Siis tuttu työstä.

Lukeminen tyydytti uteliaisuuttani. On mielenkiintoista tietää, mitä tutun ihmisen pään sisällä oikeasti liikkuu. Virkailija-Hannu osoittautui kirjailija-Hannuksi. Ja hyväksi sellaiseksi. Olen ihan varma, että hän kirjoittaa vielä monta kirjaa.

Kirjaa oli kiinnostava lukea myös siksi, että Hannu muisteli lapsuuttaan Espoon Soukassa. Hän on minua nuorempi, mutta Espoo-lisä tarjosi minulle lisää mielenkiintoista tarttumapintaa. Ja hän harrasti myös Karatea. Luultavasti samassa seurassa kuin minä häntä aikaisemmin. Täytyy tarkistaa asia.

Kirja oli matka Australiaan ja itseen. Se oli kuvaus ystävyydestä ja rakkaudesta. Meillä on ydinperheemme, mutta myös muuta elämää. Ystäviä, joihin voi olla syvästi kiintynyt. Ja niin saa olla. Mitä rakkaus itse asiassa on? Ja voiko sitä määritellä? Ja miksi suoritamme elämää, jos sitä voisi myös elää?

Aika hyvin kirja valotti myös arvoituksellista miehuutta. Sitä, että tunteista ei liiemmin puhuta. Alkoholilla on usein osuutta asiaan. Jotain siellä kuoren alla liikkuu, mutta mitä? Sitä harva tietää - edes itse. Onneksi Hannu osaa kirjoittaa.

Kirjasta jäi käteen kysymysmerkki: Siis "mitä?" ja "miksi?" Ehkä se on merkki hyvästä kirjasta.

Keskustan tienviitat

2009-09-08T15:53:00.000-07:00

9.6.2006

Keskustan puoluekokouksen kunniaksi olen sonnustautunut kuvassa kansallispukuun. Puku on äitini kotipaikkakunnan Mäntsälän kansallispuku. Tanhuan kouluni Helsingin II normaalikoulun erikoisen abiperinteen velvoittamana. Koska pidän kaikenlaisesta tanssimisesta, tanhuaminenkin menetteli. Sen koommin en ole sitä harrastanut.

**

Luin Keskustan kansanedustajalta Antti Kaikkoselta punamultahintaan saamani kirjan "Keskustan tie – tervetuloa 2020-luku". Antti väitti, että punamultahinta on alempi kuin hänen porvareilta perimänsä hinta. Siitä siis ensimmäinen plussa. Se, että joukko politiikassa toimivia ihmisiä pukee ajatuksensa kirjaksi asti, on aina kunnioitettava saavutus. Siis lisää plussia.

Kirja oli laadittu selvästi huolellisen yhteisen pohdiskeluprosessin tuloksena, mikä on taatusti ollut kirjoittajille hyödyllinen ja ajatuksia selkeyttävä kokemus. Kirja myös selkeyttää muille keskustalaisille ja ulkopuolisille, miten kirjoittajajoukko asioista ajattelee. Ja kirjassa pohditaan lähinnä tulevaisuutta, niin poliittisia linjakysymyksistä kuin politiikan tekotapojakin. Tästä jälleen lisää plussaa.

Miinusta tulee kirjan kököstä kansikuvasta. Siinä on Maalaisliiton juliste presidentinvaaleista vuodelta 1950. Kuvassa on ikään kuin vihreällä kullalla silattu tie, joka johtaa jonnekin kullanhohtoiseen onnen maahan. Varmaankin ajatuksena on Keskustan taivasta hipova valtakunta. "Oikeus onneen" vai miten se keskustan taannoinen vaalilause menikään.

Tien molemmin puolin jököttävissä "väärälle tielle" johtavissa tienviitoissa lukee: "Yhtyvän vasemmiston ja korporatismin kahleet" ja "Eriarvoistuva ja taantuva Suomi". Ehkä tässä on jotain inside-huumoria, mutta minulle kansikuva aiheuttaa pelkkiä kylmiä väristyksiä. Mieleeni tulevat Perussuomalaisten vaalimainokset tai sitten joku hurmosuskovaisten kirjan kansi. Ei siis kovin freesi ensivaikutelma.

Miinusta tulee siitä, ettei lukija tiedä, kuka missäkin kohdassa on äänessä. Tekijöitä on yhteensä 14, joten ilmeisesti lukujen takana on useita kirjoittajia. Ehkä tässä on yksi syy siihen, ettei kirjoitustapa ole kovin persoonallinen. Välillä kuivakkuus vaivaa ja se verottaa keskittymistä. Siitä lievää miinusta. Täytyy olla hyvin vihkiytynyt ja politiikasta syvällisesti kiinnostunut, että jaksaa lukea kaiken läpi.

Teemoissa käsitellään globaalia toimintaympäristöä, koulutusta, verotusta, työmarkkinoita, eläkkeitä, maataloutta, ympäristöä, EU:ta ja turvallisuutta. Plussaa ansaitsee ympäristöteeman käsittely. Keskusta ei ole kyllä julkisuudessa mitenkään profiloitunut ympäristöasioilla Antti Kaikkosta ehkä lukuun ottamatta. Vihreä apilanlehtilogoa ei lasketa.

Miinusta siitä, että lapsia ei kirjassa käsitellä juuri ollenkaan. Koulutuksesta kyllä puhutaan. Iso plussa kuitenkin siitä, että yhdellä sivulla liputetaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden puolesta. Ja plussaa Helsingin seudun ja alueen asuntopolitiikan haasteiden noteeraamisesta. Pientaloja tarvitaan, muttei minne tahansa metsiin hajautuvaa omakotimattoa. Joukkoliikenteestä ei mainittu myöskään. Siitä miinus.

**

Julkisuudessa toimittajat ovat kiinnittäneet turhan paljon huomiota kirjan loppuosaan, missä pohditaan Keskustan asemaan poliittisella kartalla. Kirjan kommentaattorit ovatkin ohjanneet keskustelun kirjan asiapuolesta liiaksi politiikan taktisiin kuvioihin. Porvarihallitus ei ole mielestäni kirjan kantavana teemana. Porvariyhteistyötä vilautellaan kyllä nuoria kirjoittajia houkuttavana mahdollisuutena.

Demareiden toimintatavat hallituksessa eivät ole kuulemma miellyttäneet.
En tiedä, mitä kirjoittajat konkreettisesti tarkoittavat, mutta ei se mitään herkkua porvarihallituksessakaan tainnut olla. Maraton-kokouksissa ihmisiä väsytettiin ja itketettiin ja valtioneuvoston linnassa paloivat valot aamuyöhön asti. Kirjoittajat eivät ole olleet noissa ympyröissä mukana ja muutenkin aika kultaa muistot.

Asiat ratkaisevat hallituspohjan. Pelkkä anti-demarius ei riitä.

Kirjoittajat linjaavat, ettei kuntauudistusta voi tehdä ilman Keskustaa. Aika itsetietoisesti sanottu. Mutta on totta, että Keskusta voi panna tehokkaasti hanttiin. Sen verran paljon meillä on kuntia, joissa Keskustalla on valtuustoissa ehdoton enemmistö.

Samaan tapaan voisi sanoa, että työelämän kehittämiseen tarvitaan meitä demareita. Meillä on vankin jalansija palkansaajakentässä. Jos uudistuksia halutaan tehdä yhteisymmärryksessä työntekijöiden kanssa, homma sujuu parhaiten, kun demarit ovat mukana.

Työelämän uudistuskaavailuille porvarihallitus olisi huonoin vaihtoehto, enkä sano tätä ylimielisyyttäni. Ilman palkansaajien luottamusta uudistuksia ei voida toteuttaa kestävästi. SDP:n palkansaajakannatus on vahva, sanottakoon siitä mitä tahansa. Siksi demareita tarvitaan mukaan, jos halutaan toteuttaa uudistukset ilman suurempaa kalabaliikkia.

**

Keskustan edeltäjän Maalaisliiton ja sosialidemokraattien yhteistyöllä on käytännössä katsoen rakennettu koko suomalainen hyvinvointivaltio. Kuten Keskustassa, myös SDP:ssä on meitä nuoremman polven vaikuttajia, jotka haluamme uudistaa politiikan toimintatapoja ja kehittää hyvinvointiamme. Me myös tunnemme nahoissamme uudenlaiset haasteet.

Ei siis kannata antaa sammaloituneiden voimien hämätä. Yhteisiä tavoitteita löytyy varmasti.

Kirjan loppusaldo: €€€

**

Terveisiä Keskustan puoluekokoukseen Ouluun. Lupasin Olmi-jupakan hyvittelynä tarjota Mikko Alkiolle kahvit eduskunnassa (lienee laiha lohtu). Tarjous on edelleen voimassa. Enkä tarkoita haaleaa Saludoa pahvimukista, vaan kahvia oikeista kupeista. Vaikka reilun kaupan kahvia, josta minä ja Pertti Salovaara olemme yhdessä kirjelmöineet eduskunnan kahvilalle. Tai sitten cityvihreille keskustalaisille paremmin sopivaa lattea lasista.

Seksin oston kriminalisoinnissa erävoitto

2009-09-08T15:52:00.001-07:00

8.6.2006

Tässä tuore tiedotteeni aamuisen lakivaliokunnan kokouksen johdosta:

Seksin oston kriminalisointiesitys voitti lakivaliokunnassa äänin 13-4 lain hylkäysesityksen.

"Tulos on voitto prostituution kysynnän hillitsemiseksi. Vähintä, mitä voimme tehdä, on kieltää seksin ostaminen ihmiskaupan ja paritusrikollisuuden kohteilta", lakivaliokunnan varapuheenjohtaja Susanna Rahkonen (sd) toteaa.

Sosialidemokraattinen valiokuntaryhmä äänesti kriminalisoinnin puolesta. Eilisessä valiokunnan hallituspuolueiden neuvottelukokouksessa ei Jouni Backmania tarvittu. STT:n uutinen ei tältä osin pitänyt paikkaansa.

"Ne, jotka vastustavat kriminalisointia, tukevat itse asiassa ihmiskauppaa, paritusta ja järjestäytynyttä rikollisuutta", Rahkonen toteaa.

Vastustusta on Rahkosen mukaan vaikea tulkita muutenkaan.

"Seksin ostaminen tilanteissa, joissa on kyse rikollisesta toiminnasta, ylläpitää rikollista liiketoimintaa", Rahkonen sanoo.

Myyntiä ei lakivaliokunnan hyväksymässä mallissa voi Susanna Rahkosen mielestä missään nimessä tehdä rangaistavaksi.

"Rajaus ihmiskauppaan ja paritukseen tarkoittaa, että myyjä on rikoksen kohde, ei tasa-arvoinen kauppakumppani asiakkaansa kanssa"; Rahkonen muistuttaa.

Virikeviikot

2009-09-08T15:50:00.000-07:00

6.6.2006

Ilta päiväkodin talkoissa syrjäytti muutamat muut iltamenot. Rakensimme päiväkodin pihalle aitaa (koska kaupunki ei sitä tee). Projekti on kestänyt jo useamman talkooillan verran ja vielä työtä jäi vähän kesken. Vanhempia oli paikalla runsaasti ja lapsista oli hauskaa riehua pihalla vanhempien nikkaroidessa vieressä.

Meillä on meneillään vanhimman lapsemme Elsan virikeviikot, kun koulu päättyi ja hänelle pitää kehittää tekemistä. Samassa tilanteessa oleva serkku on nyt meillä kaksi yötä ja Elsa menee ensi viikolla Ellille. Onneksi leikkipuistossa voi viettää aikaa ja siellä saa myös ilmaisen lämpimän aterian (minun valtuustoaloitteeni ansiosta muuten – sitäkin tosin vastustettiin).

Tähän pitäisi kyllä keksiä joku valtakunnallinen systeemi, kuten lasten iltapäiviinkin. Siksi kannatan koulujen kerhotoiminnan laajentamista yleiseksi kaikkia kouluja koskevaksi käytännöksi sekä koulunkäyntiavustajien palkkaamista lasten kerhotoiminnan vetäjiksi kesäkuuksi. Eipähän tarvitsisi lomautella avustajia tai katkoa heidän työsuhteitaan loma-ajaksi.

**

Eduskunnassa puitiin jälleen tänään seksinostolakia ja hedelmöityshoitolakia. Hedelmöityshoitolaki lähetettiin perustuslakivaliokuntaan, jonka on tutkittava, onko valiokunnassa enemmistön haluama naisten ja naisparien ulosrajaaminen perustuslain takaaman kansalaisten yhdenvertaisuusperiaatteen mukainen. Perustuslakivaliokunnan on arvioitava myös lain siirtymäsäännöstä.

Minusta seksinostolaki olisi jo täysin valmis päätettäväksi. Olemme saaneet kaiken tarvitsemamme tiedon ja asiantuntijakuuleminen on päättynyt. En ymmärrä, miksi jotkut haluaisivat veivata asiaa ja jatkaa sen pyörittelyä vielä syksyllä. Lähinnä tätä haluavat lain vastustajat. Päättämättömyys ja venkoilu saisi jo riittää.

Olen huomannut, että jotkut ovat tulkinneet inetrnet-viittaustani parituksen kohdalla väärin. Kuvittelin, että kansanedustajat tuntisivat itse säätämänsä lait, varsinkin, kun ko. kohta on lisätty rikoslakiin lakivaliokunnassa tällä kaudella.

Erehdyin. Siksi tässä kertausta. Rikoslain 20 luvun 9 §:ssä säädetään parituksesta. Sen 3-kohdassa säädetään seuraavaa: Joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä yhteystietoja välittämällä tai muuten markkinoi toisen sellaiseen tekoon ryhtymistä tietäen, että hänen toimintansa olennaisesti edistää teon toteutumista, on tuomittava parituksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.

Tällä tarkoitetaan siis nettisivustoja, joita joku pitää kaupallisessa tarkoituksessa mainostaakseen ja välittääkseen useiden prostituoitujen palveluita. Parituksen määritelmään kuuluu yhteensä 5 erilaista alakohtaa.

Ideana on, että toiset ihmiset eivät saa olla välikätenä hyötymässä toisen ihmisen seksin myynnistä. Se on katsottu meillä moitittavaksi. Siksi ostamistakaan ei pidä hyväksyä parituksen kohteilta eikä varsinkaan ihmiskaupan uhreilta. Se on vähintä, mitä voimme tehdä näiden ei-toivottujen ilmiöiden vähentämiseksi.

Ostajilta on edellytettävä tietynasteista tietoisuutta siitä, milloin kyseessä on ihmiskauppa tai paritus. Viimekädessä tuomioistuimet arvioivat näytön perusteella, oliko edellytyksiä olemassa. Näin menetellään muidenkin rikoslaissa rangaistavien tekojen kohdalla. Syyttömiä ei tuomita, mutta jonkinlaista vastuunkantoa ihmisiltä itseltäänkin edellytetään.

**

Luen parhaillani Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkoselta punamultahintaan saamaani kirjaa: "Vahvan keskustan tie – tervetuloa 2020-luku". Aion Keskustan juhlapuoluekokouksen kunniaksi arvioida kirjan blogissani lähipäivinä.

Tulossa on myös Leena Lehtolaiselta saamani kirjan "Rivo satakieli" arviointi. Luin tämän prostituutioaiheisen kirjan jo ajat sitten ja käsittelen sitä myös lähiaikoina. Myös eduskuntaryhmämme kansainvälisten asioiden sihteeri Hannu Jouhki on kirjoittanut kirjan "Mies miehelle" yhdessä Pentti Holapan kanssa. Kirja tuntuu mielenkiintoiselta ja kommentoin myös sitä sen luettuani. Ja kesälomalla luen tietysti lisää…

**

Valehtelisin, jos sanoisin, ettei eilinen lähes 60 kilometrin pyöräily tuntuisi missään. Ajoin nimittäin eilen pyörällä eduskuntaan ja takaisin. Matkassa meni aikaa yhteen suuntaan tunti 45 minuuttia, joten ihan jokapäiväiseksi tavaksi en voi pyöräilyä ottaa. Se on kuitenkin näin kesällä ehdottomasti mukavin liikkumis- ja kuntoilumuoto. Suosittelen.

Nuori Kotka vm. 1973

2009-09-08T15:48:00.000-07:00

4.6.2006

Kuvassa yritän roikkua veljeni kanssa ketjukarusellissa. Olen viisivuotias ja päälläni on demareiden Nuorten Kotkien paita.

"Poliittinen urani" alkoi Helsingissä Eiran sos.dem.yhdistyksen Nuorten Kotkien kerhossa. Kerhohuone oli kellaritila, jossa kokoonnuimme pioneerien jälkeen. Olin kateellinen pioneerien univormuille. Meillä ei sellaisia ollut.

Minut laitettiin kotkakerhon johtokunnan jäseneksi, koska sääntöjen mukaan johtokunnassa piti olla myös muutama lapsijäsen. Poliittinen urani siis alkoi tästä. Itse en tosin sitä vielä tiennyt.

Mielenosoituksella olin ollut jo vauvana. Vanhempani ja erityisesti isäni kampanjoi Aleksin ja Isoroban kävelykadun puolesta Enemmistö ry:ssä. Kotialbumissani on lehtikuva vuodelta 1968 tai 1969, jossa vanhempani työntävät minua vaunuissa pitkin Aleksanterinkadun ratikkakiskoja. Kuvan perusteella mielenosoitus oli varsin rauhanomainen. Isälläni on siinä puku ja kravatti ja äidilläni hassu hattu päässä.

Muistan myös vanhempieni aktiivisuuden kaupunginosayhdistyksessä Sinebrykoffin puiston suojelemiseksi rakentamiselta. Suosikkikirjani oli tästä syystä "Vihreä viserryskone", jossa myös suojeltiin puistoja ja kaikkea vihreää.

Muutimme Espooseen vuonna 1976 ollessani 8-vuotias. Vasta myöhemmin minulle valkeni, että demareita on monenlaisia. Kaikki eivät suinkaan ole kansalaisaktiiveja maailmanparantajia.

Tämä on tullut myös viimeaikoina mieleeni. On arvodemareita ja siltarumpusosialidemokraatteja. Toisia ohjaavat asiat ja aate. Toiset junailevat asioita ja ihmisiä. Valitettavasti jälkimmäisillä on kovempi sydän ja kovemmat kyynärpäät.

**
Kesän kunniaksi aion mennä huomenna pyörällä eduskuntaan, ellei sada kaatamalla.

Musiikkia korville

2009-09-08T15:47:00.001-07:00

2.6.2006

Eilinen eduskunnan 100-vuotisjuhlaistunto oli juhlava, mutta olo salissa oli aika epäluonteva. Kyseessä oli harvinaislaatuinen istunnon ja seremonian sekoitus. Harvemmin sitä on tullut juhlittua 100-vuotiasta Suomen eduskuntaa, joten vastaavasta tilaisuudesta ei eduskunnassa ole ymmärrettävästi kokemuksia.

Istuntoon oli kutsuttu ulkomaisten parlamenttien edustajia ja paikalla olivat myös poikkeukselliseen tapaan tasavallan presidentti Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi. Puhemies Paavo Lipponen avasi istunnon ja piti puheen suomalaisen kansanvallan 100-vuotisesta taipaleesta. Istunnossa tehtiin "juhlapäätös" kansainvälisen tutkimusinstituutin perustamisesta eduskunnan yhteyteen. Aiheesta käyttivät puheenvuorot kunkin eduskuntaryhmän edustajat suuruusjärjestyksessä.

Keskustan Timo Kallin puhetta joku kommentoi esitystavaltaan saarnamiestyyppiseksi. Jouni Backmanin (sd) puhe herätti tyytyväistä hyrinää omassa ryhmässämme. Jyri Häkämiehen puhe (kok) oli hyvä siksi, että se oli lyhyt. Heidi Hautalan (vihr) puhe nostatti kulmakarvoja joka puolella. Se oli yksinkertaisesti tilaisuuteen sopimaton.

Minun mielestäni Heidi Hautala saa arvostella Venäjän duumaa niin paljon kuin huvittaa, mutta foorumi oli väärä. Juhlavaan pönötystilaisuuteen ei sovi poliittiset kärjistykset eikä oman profiilin korotus.

**

Illalla eduskunta oli kutsuttu oopperaan kuuntelemaan Lahden sinfoniaorkesterin, oopperalaulajien ja kuoron musiikkiesityksiä. Susanna Mälkki oli ihailtavan hyvä kapellimestari. Orkesterin ensitahdit saivat aikaan kylmiä väristyksiä ja palan kurkkuuni. Nuorena viulistina kokemani loukkaukset nousivat pintaan ja saivat minut muistelemaan omaa kymmenvuotista viulu- ja orkesteriharrastustani, joka loppui kuin seinään 16-vuotiaana.

Orkesterinjohtajani ja musiikkiopistoni rehtori ei ole vieläkään saanut minulta anteeksi käytöstään, joka aiheutti kaikenlaisen musiikkiharrastuksen jäädyttämisen kahdeksikymmeneksi vuodeksi (liittyi soittamiseen ja näkemyseroihin, mistä sain hänen vihat nöyryyttävällä tavalla niskaani).

Olen jonkun kerran ottanut viulun kaapin kätköistä esiin, mutta kissojeni pakoon pötkimisen vuoksi olen jättänyt homman aina sikseen. Soitanta muistutti kai liikaa kissan naukumista.

Voi vain ihmetellä, mihin kaikkeen väärinymmärretyt taiteilijat voivatkaan ryhtyä. Pahimmat jopa hurjiin yhteiskuntakokeiluihin, kuten oli asianlaita keskinkertaisen taidemaalarin Adolf Hitlerin kohdalla. Oma poliittinen harrastukseni ei ole yhtä vaarallista lajia eikä edes samaa alkuperää. (Tosin jotkut pösilöt ovat verranneet minua kyllä Hitleriinkin viime aikoina Mussolinin, Stalinin ja Paavin lisäksi.)

Konsertti aiheutti kylmiä väreitä eniten kuitenkin siksi, että musiikki oli niin kaunista ja hienoa kuunneltavaa. Nautin suunnattomasti ja mietin, miten pienestä köyhästä Suomesta on tullut niin paljon lahjakkaita musiikintekijöitä 1900-luvun alkupuolella? Ja olemmehan edelleen musiikissa kansainvälistä kärkeä, enkä tarkoita pelkkää Lordia.

**

Nyt on aika lähteä varustautumaan viikonlopun juhlasumaan. Elsan kavereiden 9-vuotissynttäreitä on lähipäivinä useampia ja veljeni tyttären Ellin 8-vuotissynttärit ovat sunnuntaina. Elsa valikoi tyttömäiset tilpehöörilahjat suosikkikaupastaan Tiimarista. Nuorin poikani Simo täytti keskiviikkona 4 vuotta ja juhlia vietetään lauantaina serkkuni ylioppilasjuhlien jälkeen. Sinne pitää loihtia tarjoilut ja pakollisen ongintanumeron "saaliit". Univelkani ja panda-silmäni siis tuskin katoavat tänä viikonloppuna.

Lapseni ovat kotimaisen musiikin kannattajia. Elsan suosikki on Indica ja Leon (6v) Uniklubi. Simon suosikki on hänen itse säveltämänsä ja sanoittamansa "temmeltää tiikerilaulu". Se on kuulemma rokki. Euroviisuihin Simon teoksella ei kuitenkaan ole vielä asiaa.

Lakivaliokunnan miehuuskoe

2009-09-08T15:43:00.001-07:00

30.5.2006

Eduskunnan lakivaliokunta äänesti tänään hedelmöityshoitolaista. Takametsien miehet halusivat kieltää hoitojen antamisen kaikille naisille. Heidän mielestään keinoalkuinen lisääntyminen tulee suoda vain niille naisille, jotka elävät miehen kanssa parisuhteessa.

Hedelmöityshoitoja on annettu kahdenkymmenen vuoden ajan kaikille naisille siviilisäätyyn katsomatta. Hoitoja antavissa hoitolaitoksissa lääkärit ovat tarkkaan selvittäneet hoitoja saavien lääketieteelliset edellytykset hoitoihin sekä edellytykset muutenkin vanhemmuuteen.

Vuosittain muutamia lapsia on syntynyt hedelmöityshoitojen tuloksena myös miehettömille naisille. Lastenpsykiatrien tutkimusten mukaan mitään erityisiä henkisiä vammoja näiden perheiden lapsilla ei ole todettu. Itse asiassa jopa päinvastoin.

**
Nykytilan ongelmana on ollut, ettei hedelmöityshoidoilla syntyvien lasten oikeusasema ole ollut lailla määritelty. Lainsäädäntöä tarvitaan mm. isyyden määräytymisestä sekä lapsen oikeudesta saada tietoja biologisesta alkuperästään. Nyt tämä nykytila haluttiin saada selkeytetyksi lailla, mutta hankalalta näyttää.

Jostain syystä osa kansanedustajista haluaa rajata suomalaisen perhetodellisuuden johonkin tiilitalon, isän, äidin, kahden lapsen ja koiran vakioyksikköön. Varmaankin joku ehdottaa kohta, että bonus-pisteitä saa siitä, jos isä grillaa.

Elävässä elämässä lapsia syntyy kuitenkin milloin missäkin olosuhteissa. Eikä vanhemmuustestejä tehdä. Hedelmöityshoidot ovat usein pitkällinen ja henkisesti raskas prosessi. Hoitoja ei läpikäydä hetken huumassa eikä sen tuloksena synny vahinkolapsia. Se selittää sen, että onnettomia kasvuympäristöjä löytyy enemmän luomualkuisen lisääntymisen puolelta.

On hyvä, jos lapsella on isä ja äiti. Geenejä ja biologiaa tärkeämpää on kuitenkin todellinen vanhemmuus. Eli se hoiva ja huolenpito, mitä lapsi arkielämässään saa kokea. Kaikilla lapsilla ei syystä tai toisesta ole kahta vanhempaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että nämä lapset olisivat tuhoon tuomittuja ja yhteiskunnan kannalta ei-toivottuja hylkiöitä.

Lakivaliokunnan äänestämä rajaus antaa kuitenkin tämän kaltaisen kielteisen signaalin. Rajaus on epäoikeudenmukainen ja ehkä jopa perustuslain takaaman kansalaisten yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen. Siksi lakivaliokunta päätti pyytää kahden valtiosääntöasiantuntijan lausunnon asiasta. Asia ei siis ole valiokunnassamme loppuun käsitelty.

**
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä päätti viime viikolla kannattaa hallituksen esitystä. Poikkeava kanta on perusteltava kirjallisesti eettisillä omantunnon syillä.

En usko, että lakivaliokunnan enemmistö edustaa koko eduskunnan enemmistöä. Valiokuntaan on kasautunut tavallista enemmän miehiä, jotka toivoisivat elävänsä jossain menneen maailman agraariyhteiskunnassa.

Yhteiskunta on muuttunut eikä "nyrkkiä pöytään" -miehille löydy enää kysyntää. Se ahdistaa joitakin miehiä. Moni on suoraan sanonut pelkäävänsä, ettei miehiä kohta enää tarvita.

Ehkä taustalla on myös samojen miesten turhautuneisuus kansanedustajan työhön. Kun eduskunnan käsittelemiin moninaisiin asioihin vaikuttaminen on yhä vaikeampaa, arvokysymykset tarjoavat selkeän profilointikohteen. Onpahan jotain riittävän yksinkertaista, mitä vastustaa. Kun "omaantuntoon " vedoten asiat saadaan normaaleista lainsäädäntötyön pelisäännöistä välittämättä täysin sekaisin, on olo, että on todella vaikuttanut johonkin.

Valtiomiesmäistäkö? Ei missään nimessä.

**
Tässä kommentit em. kirjoitukseen:

Mikko Nummelin kirjoitti...
Olen kirjoittanut tästä samasta asiasta myös Heta Välimäen (sdp) blogiin, joten käsittelen tätä asiaa lyhyesti. Ei ole mielekästä solvata niitä, joilla on tässä asiassa toisenlainen, perhearvoja ja lapsen asiaa priorisoiva mielipide, "takametsien miehiksi" tai tietämättömiksi. Vaikkei isän puute mikään hengenvaarallinen ongelma lapselle olekaan, on se useimmiten kuitenkin surullinen ja mietityttävä seikka. Tämän tiedetään koskevan myös niitä, jotka eivät isäänsä ole koskaan oppineet tuntemaan vaihtelevista syistä, kuten että isä olisi kaatunut sodassa tai että äiti olisi tullut aikanaan raskaaksi satunnaisesta suhteesta tai että isä olisi häipynyt lapsen ollessa pieni vauva. Mistä merkillisestä taikurin hihasta voi joku sitten alkaa vetää sellaista johtopäätöstä, että lesbopareille toimitettu hedelmöityshoito olisi syynä vähemmän erityinen tässä mielessä? Ei ole junttimaista sanoa suoraan, että haluaa olla varovainen kun ihmisalkiot ja ihmisten sukusolut ovat kyseessä. Se on tulevan sukupolven kokoinen asia.

5:35 ip.
Susanna Rahkonen kirjoitti...
Lastenpsykiatrit, joita tässä asiassa on kuultu, ovat todenneet, että isän menetys on lapselle aina traumaattisempi kokemus kuin tilanne, jossa mitään varsinaista menetystä ei ole taustalla.

Jos lapsi on adoptoitu tai isä on lakannut pitämästä yhteyttä avioeron jälkeen tai muuten, lapsi pohtii isättömyyttään ja biologista alkuperäänsä kokien isän puutteen hylkäämisenä.

Tässä laissa siis vahvistetaan 20 vuotta jatkunut nykytila sillä erotuksella, että lasten opikeus saada tietää biologinen alkuperänsä vahvistetaan. Nyt tiedonsaantioikeutta täysi-ikäisenä ei kenelläkään ole. Se vahvistaa lasten oikeusasemaa. Lisäksi isien oikeusasema vaatii slekeyttämistä.

Varovaisuus on paikallaan, mutta sitä ovat harjoittaneet lapsettomuushoitoklinikat hyvin harkiten tähän päivään asti. Mistään suuresta lapsijoukosta kiistellyissä tapauksissa ei ole kyse.

En pilkkaa lainkaan niitä, joilla on vankat vakaumukseen liittyvät syyt omasta kannastani poikkeavalle kannalleen.

Valitettavasti kaikki vasta-argumentoijat eivät ole edes yrittäneet olla asiallisia. On kuultu hyvin loukkaavia kommentteja perheistä ja lapsista, jotka ovat jo olemassa. Sellainen ei ole vastuullista päätöksentekoa ja sitä arvostelen.

Kari S. Tikka

2009-09-08T15:42:00.001-07:00

29.5.2006

Uutinen Kari S. Tikan väkivaltaisesta kuolemasta oli yllättävä ja järkyttävä. Hän oli finanssioikeuden professorina Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja hän oli opettajani.

Olin Kari. S. Tikan vetämässä finanssioikeuden syventävien opintojen projektissa v. 1990-1991 ja hän tarkasti myös tutkielmani "Onko kiinteistöistä ja arvopapereista saatavia luovutusvoittoja perusteltua verottaa eri tavoin?". Vastaukseni oli ei. Asia ratkesikin samaan suuntaan parin vuoden päästä vuoden 1993 pääomaverouudistuksessa.

Kari S. Tikka oli erittäin hyvä opettaja. Vaikken innostunutkaan hänen tasa-veropuheistaan, hän perusteli kantansa selkeästi kansainvälisen verokilpailun paineilla. Kuuntelin hänen luentoaan aiheesta viime syksyn lakimiespäivillä ja viimeksi 1.4.2006 ruotsinkielisellä työväenopistolla Arbiksella. Siellä pidettiin Suomen Sosiaalifoorumi, iso kansalaisjärjestötapahtuma, jonka tasaveroseminaarin puheenjohtajana olin. Aiheesta lisää jutussani "Oppositioon katsomaan muumioita".

En ollut jutellut Tikan kanssa vuosiin, mutta seminaarin jälkeen juttelimme pitkään. Törmäsin häneen myös naulakoilla, missä hän avuliaasti etsi kanssani kadonnutta takkiani ja auttoi sen kohteliaasti päälleni. Puhuimme politiikasta, verotuksesta sekä jatko-opinnoistani.

On hyvä, että politiikassa on juristeja ja "svengaavia" nuoria ihmisiä, hän sanoi. Kohtelias mies.

Luulot pois, mutta keneltä?

2009-09-08T15:40:00.001-07:00

25.5.2006

Alla oleva kirjoitukseni "Seksin osto kriminalisoidaan" on saanut sihteeriopiston nettikeskustelijat hermostumaan. Seksin osto siis tullaan näillä näkymin kieltämään tapauksissa, joiden takana on paritusta ja aika useinhan näin on. Tässä yksi tuohtunut kommentti sihteeriopiston sivuilta:

"Jos näin olisi, niin olen jotakuinkin varma, että saisimme jonkun lainsäätäjän kuseen, mutta nyt on todella nostettava meteli tästä asiasta! Jos todella tämä olisi tulkinta, niin PLVK:n päätös olisi vain kulissi ja suora valhe, eikä koko jutulla olisi mitään arvoa!

Rahkoselta on kerta kaikkiaan nyt otettava luulot pois!Tämähän tarkoittaisi siis sitä, että laki olisi yhtä kuin täyskielto".

Näin on. Tulkinta on nimenomaan tämä. Kriminalisoinnilla päästään aika pitkälle. Ja jos minulta otetaan luulot pois, sillä ei kovin pitkälle pötkitä. Kyseessä oli nimittäin koko SDP:n eduskuntaryhmän kanta.

Seksin osto kriminalisoidaan

2009-09-08T15:38:00.000-07:00

24.5.2006

On tärkeää, että seksin oston kriminalisointi saadaan aikaan, vaikka edes rajattuna. Tämä on sitä poliittista realismia, johon eduskunnassa ja päätöksenteossa väkisinkin törmää. Ja eilen siihen törmäsi sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä.

Vihaan kompromisseja, mutta niiltä ei voi välttyä tässä työssä. Omaa mielipidettä ei aina saa sataprosenttisesti läpi ja joskus on tyytyminen vaikkapa vain 75 prosenttiseen lopputulokseen. Jos haluaa aina sata, voi saman tien siirtyä eduskunnan ulkopuolelle. Siellä saa olla sataprosenttisesti ja rauhassa samaa mieltä itsensä kanssa, mutta yksin.

On siis parempi vaikuttaa eduskunnassa, kuin sen rappusilla. Joskaan ei sekään huono vaihtoehto ole.

Seksin ostokieltoasia ei ole loppuun käsitelty, mutta vahvasti näyttää siltä, että asiassa on tyytyminen 75 prosenttiseen kriminalisointiin. Se on enemmän kuin 1 prosentti tai ei mitään. Joka tapauksessa lain vaikutuksia tulee seurata ja katsoa, vähentääkö laki seksin oston kysyntää. Jos ei, lakia on myöhemmin tiukennettava.

**
Eduskuntaryhmämme päätyi eilen alkuperäistä esitystä hieman rajatumpaan muotoiluun, koska perustuslakivaliokunnan mukaan ostokielto rajattuna paritukseen ja ihmiskauppaan täyttäisi perustuslain vaatimukset paremmin kuin hallituksen alkuperäinen esitys. Tosin hallituksenkin esitys olisi ollut pienin viilauksin mahdollinen, vaikka jotkut alun perin muuta väittivät.

Lain yhteydessä hyväksyttävänä on myös YK:n järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen yleissopimuksen lisäpöytäkirja, joka velvoittaa Suomea seksin oston kysyntää vähentäviin toimiin. Siksi emme voi olla tekemättä mitään. Olemme sitoutuneet vähentämään kysyntää tavalla tai toisella ja siinä ei pelkät päänsilitykset ja tiedotuskampanjat auta.

Hallituksen esittämä yleinen seksin ostokielto olisi tietenkin selkein malli. Eduskunnassa on kuitenkin valitettavan paljon niitä, joille täyskielto oli syystä tai toisesta myrkkyä. Osalle seksin ostaminen on omakohtaisesti tärkeää ja osa haluaa vaikuttaa muuten vain seksuaalisesti vapaamielisiltä. Ja loput vastaanharaajat ovat tasa-arvosokeita sinisilmiä.

Ei prostituutio ole kahden tasa-arvoisen aikuisen ihmisen tasa-arvoinen sopimustilanne. Tai jos on, niin äärimmäisen harvoin. Meillä työsopimuslakikin suojelee työntekijää tekemästä epäedullisia työehtosopimuskia siksi, että työntekijän katsotaan olevan heikommassa asemassa kuin työnantaja sopimuskumppanina.

Silti aina löytyy niitä työntekijöitä, jotka suostuvat mihin vain, mutta yleisen edun ja ihmisten suojelun näkökulmasta lainsäädännön turvaa tarvitaan. Niin tässäkin.

Koska enemmistöä hallituksen alkuperäisen esityksen taakse on ollut vaikea saada, kriminalisointi tässä muodossa on sittenkin parempi kuin ei mitään, kunhan lain seurannasta huolehditaan. Tylsää, mutta sellaista tämä demokratia on.

**
Nyt vallalla on täysi vapaus seksin ostoon, myös parituksen ja ihmiskaupan uhreilta. Koska selvitysten mukaan ilman parittajien apua toimivia itsenäisiä prostituoituja on sittenkin aika vähän, rajatummankin kriminalisoinnin avulla päästään edes jollain tavoin vaikuttamaan seksin oston kysyntään.

Esimerkiksi internetin seksinostosivustot täyttävät rikoslaissa kielletyn parituksen tunnusmerkit. Siksi internetistä seksin ostaminen tulisi nyt kielletyksi. Samoin huoneen vuokraaminen prostituoidulle voidaan tulkita paritukseksi. Näin tällaisissakin tilanteissa ostaja liikkuisi kielletyillä vesillä.

Ostajalle tulee lain myötä tiukka selonottovelvollisuus. Ja jos olosuhteiden perusteella olisi pitänyt tajuta, ettei myyjä ole ihan itsenäisesti liikkeellä, rangaistus rapsahtaa. Varminta olisi olla ostamatta seksiä lainkaan.

Lain valvontaan ja prostituoitujen tukemiseen on tietenkin myös panostettava. Kukaan ei ole niin hölmö, että kuvittelee pelkän lain pykälän riittävän. Hallitusohjelmassa luvataankin tukea prostituoiduille. Hallituksen sisäisen turvallisuuden ohjelmassa luvataan taistella poliisin ja muiden viranomaisten kanssa yhdessä ihmiskauppaa vastaan. Nämä lupaukset pitää lunastaa.

Historian siipien nälkäistä havinaa

2009-09-08T15:36:00.000-07:00

22.5.2006

Osallistuin tänään Finlandia-talolla Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten valtuustojen yhteiseen kokoukseen, jossa siunattiin pääkaupunkiseudun yhteistyösopimus. Sopimus nimenomaan siunattiin, sillä se oli pedattu valmiiksi jo alkuvuodesta pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan alaisessa koordinaatioryhmässä ja sittemmin neuvottelukunnassa.

Pääkaupunkiseudun neuvottelukuntahan koostuu valtuustojen ja kaupunginhallitusten puheenjohtajistoista ja kuuluin itsekin siihen, ollessani Espoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja. Luovuttuani jokin aika sitten kaupunginhallituspaikastani siirryin rivivaltuutetuksi. Kaupunginhallituksen varapuheenjohtajanakin pääkaupunkiseudun yhteistyökuvioiden etenemisessä oli vaikea pysyä perässä. Entistä vaikeampaa prosessia on seurata, saati ohjata valtuutettuna, tavallisesta kuntalaisesta puhumattakaan.

**

Kokous käytiin varsinaisessa ETYK-hengessä. Paikkakin oli sama. Veikkaan kuitenkin, että ETYK-kokouksen tarjoilut olivat paremmat. Kokoussalin ovella oli vesikannullinen jäävettä ja laseja. Minulla oli jano ja tartuin kannuun ovimiehen haukankatseen alaisena. Kysyin varmuuden vuoksi häneltä: "saahan tästä ottaa?". Ovimies vastasi:" Itse asiassa ei. Ne ovat puheenjohtajille. Tuolla on vesiautomaatti." Tuli mukavan brezhneviläinen olo. Ei muuta kuin vesipömpelille kyykkimään.

Kokouksessa oli ensin ryhmäkokoukset. Sitten kukin kunta siirtyi omaan kokoushuoneeseensa avaamaan oman valtuuston kokouksensa. Se keskeytettiin nimenhuudon jälkeen yhteistä kokousosiota varten. Yhteiskokouksessa pidettyjen puheenvuorojen jälkeen siirryttiin jälleen omiin valtuustokokouksiin eri saleihin päättämään virallisesti asiasta. Lopuksi oli luvassa vielä yhteinen vastaanotto.

Me espoolaiset osasimme olla kokouksessa hyvin vieraskoreita. Emme syyllistyneet meille niin tyypilliseen kokousterroriin (ylimitoitetut puheenvuorot ja hervoton esitystehtailu). Myös omassa keskuudessamme pidetyssä päätöskokouksessa selvisimme varsin sutjakkaasti. Osittain se johtui nälästä.

Valtuustomme puheenjohtaja Eero Akaan-Penttilä (kok) oikein mainosti, että kun olemme nopeita, pääsemme nopeammin syömään. Ja mehän selvisimme muutosesityksistämme harvinaisella jouhevuudella. Olimme vastaanotolla Kauniaisten valtuuston jälkeen heti seuraavina, eikä helsinkiläisiä ja vantaalaisia kuulunut vielä pitkään aikaan.

Kello oli tässä vaiheessa yli kymmenen illalla ja olin tullut taloon joskus viiden jälkeen. Kärvistelin nälkäisenä läpi kokouksen kahvilippukkeen suoman kuivakan pullan, kahvin sekä veden voimalla (hengen ravintoa oli kyllä kahvilassa sitäkin enemmän). Nälästä hoippuen saimme vastaanotolla skoolattua kuohuviinit ja katse etsi jotain syötävää.

Pettymykseksemme tarjolla oli vain vaivaisia pikku palleroita: sormustimen kokoisia pyöreitä ruisleipiä, joiden päällä oli jonkinlaista lohitahnaa sekä miniatyyrikokoisia paahtoleipäpalasia, joiden päällä oli lapin leipäjuustoa ja yksi vettynyt pakastelakka. Näitä piperryksiä ei saanut ahmia määrättömästi, vaan korkeintaan kaksi kappaletta. Joku jäi kokonaan ilman.

Jan Vapaavuori (kok) yritti selittää, että vaikka ruokatarjoilut ovat niukanlaiset, juomaa on runsaasti. Viinipöytä notkui, mutta porukka nääntyi nälkään. Ei tehnyt mieli verensokeri alhaisena ryhtyä kaksin käsin kiskomaan pelkkää hapanta viiniä.

Lähdin kotiin ja kädet nälästä täristen iskin hampaani ruisleipään.

Jussi Pajunen (kok) hehkutti, että muistamme tämän kokouksen vielä pitkään. Niinpä. Nimittäin siitä, että historian siivet havisivat, mutta pelkästä nälästä.

**
Aamuinen (23.5.) täydennys edelliseen: Yöllinen kiittämätön kirjoitukseni jäi ilmeisesti kalvamaan omaatuntoani. Näin nimittäin yöllä unta, että tarjoiluista vastasikin Sipoon kunta.

Voi itku

2009-09-08T15:35:00.001-07:00

21.5.2006

Miksiköhän mukavia ja iloisia päiviä seuraa aina mahalasku ankeuteen? Ehkä juuri siksi, ettei olo lipsahtaisi liian positiiviseksi. Keskimäärin menee siis kohtalaisesti.

Tänään ei ollut paras päiväni. Ja osasyynä oli varmasti väsymys. Yömyöhällä ei pitäisi riekkua internetissä eikä varsinkaan katsella itseeni kohdistuvaa lokapalautetta.

**

Olin päivällä Vanhalla ylioppilastalolla feministitapahtumassa "Naisten kaupunki".

Matkalla Vanhalle olin vähällä joutua autojen yliajamaksi. Mutta kuka käski rynnätä viime hetkellä kadun yli kännykkään puhuen? Korkoni jumittui katukiveyksen väliin, kenkä irtosi ja autojen alkaessa vyöryä päälleni, oli pakko perääntyä, napata kenkä käteen ja pomppia yhdellä jalalla lasinsirujen yli takaisin lähtöruutuun. Mutta puhelu sentään jatkui...

Osallistuin paneelikeskusteluun aiheesta "Naisten poliittinen valta – 100 vuoden äänioikeuden jälkeen". Muut panelistit olivat Anni Sinnemäki (vihr), Sole Molander (kesk), Paula Risikko (kok), Katja Syvärinen (vas) ja Eeva Biaudet (rkp). Paneelin vetäjänä oli Reetta Räty Hesarin Nyt-liitteestä.

Keskustelu kääntyi tietenkin seksin oston kriminalisointiin. Kaikki panelistit olivat tiukasti lakiesityksen kannalla. Paitsi Anni Sinnemäki. Hän ei ollut muodostanut lopullista kantaansa esitykseen, vaikka sen tavoitteita puolsikin.

Löysin itseni paneelissa Anni Sinnemäen tavoin selittelemästä, että kompromissikin on parempi, kuin ei lakia ollenkaan. Mutta yleisö oli toista mieltä. Mieluummin vaikka häviö, kuin periaatteista tinkiminen.

Kerroin kuinka vaikeaa myös minun on tinkiä omista periaatteistani. Näen perustavaa laatua olevat ihmisoikeudet jakamattomina ja ihmisen ruumiillinen koskemattomuus kuuluu niihin. Ja siinä ei ole eroa tehtävissä sen suhteen, myykö joku ruumistaan vapaaehtoisesti vai ei. Kehonmyynti elinkeinona – ei kiitos.

Selitin, että lain käsittelyssä saattaa silti tulla vastaan tilanne, jossa on punnittava, haluammeko lakia ollenkaan vai muutetaanko esitystä rajatummaksi. Tämä poliittinen realismi ottaa minua niin paljon päähän, että löysin itseni liikuttumasta omista puheistani*. Enkä ole edes Paavo Väyrynen.

Äärimmäisen noloa eikä ollenkaan minun tapaistani. Mutta sattuu sitä paremmissakin piireissä. Usein mm. Paavo Lipposelle, joka saattaa tirauttaa kyyneleen jos toisenkin erityisen herkkinä hetkinä.

Seksiostoasian käsittely on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Ei siksi, että itselläni olisi jotain ongelmia, vaan päinvastoin. Kun itse on saanut elää rakastavassa ja kanssaihmisiä kunnioittavassa ympäristössä, on paljon herkempi epätasa-arvoiselle kohtelulle. Oma itsekunnioitukseni ja käsitys ihmisoikeuksista on korkealla tasolla.

Mitä parempi henkinen ja aineellinen elintaso on, sitä vähemmän sietää ihmisarvoa alentavaa kohtelua. Se ehkä selittää Ruotsin erottumisen edukseen erityisen ihmisoikeus- ja tasa-arvoherkkänä maana. Siksi meidän ei pidä mennä vertaamaan itseämme tasa-arvon takapajuloihin, vaan pyrkiä edelläkävijöiden joukkoon.

Tosin aineellisesti hyvinvoivien joukossa on myös niitä henkisesti alamittaisia ja itsekkäitä yksilöitä, jotka piut paut välittävät muiden ihmisarvosta. Sellaisten mielipiteiden kohtaaminen on erityisen harmittavaa.

Oli hauska kuulla, että eri puolueissa lakivaliokunnan ulkopuolella esityksen kannatus on vankkaa. Ainakin naiskansaedustajien keskuudessa. Kokoomuksen Naisten Liitto esimerkiksi puoltaa lakiesitystä, mutta miten on Kokoomuksen Miesten Liiton laita? Hmm…

**

Tänään ei siis ollut paras päiväni. Kaiken kukkuraksi nyt illalla ilmeni, että 17-vuotias hengenahdistusta potenut kissamme Tiku voi huonosti ja Mikko joutui viemään hänet pieneläinklinikalle. Hän soitti juuri ja sanoi, että kissamme on henkihieverissä eikä tule enää takaisin…

Onneksi Lordi jyrää euroviisuissa. Seuraan pisteenlaskua ja hyvin menee. Lordifanit lapseni ovat nukkumassa eivätkä kuulemma näe painajaisia, koska Leon (6v) sanoin "meillä on ne triimkätserit". Toin kaikille lapsilleni viikko sitten Kanadasta sängyn yläpuolelle laitettavan sulkakoristeen. Koriste on nimeltään Dream catcher, eräänlainen unisieppari, jonka intiaanit uskovat karkottavan pahat unet (kuvassa). Leon mukaan hyvin on tepsinyt.

*) Täydennys Iltalehden (22.5.) poiminnan johdosta: En ole joutunut tinkimään mistään periaatteistani, ainakaan vielä. Olen vain varautunut siihenkin mahdollisuuteen.

Nato ja iloiset puutarhurit

2009-09-08T15:33:00.001-07:00

17.5.2006

Maanpuolustustietämykseni on taas huipussaan. Olen kuunnellut kaksi päivää esitelmiä Suomen maanpuolustuksen nykytilasta sekä meihin kohdistuvista uhkista ja niihin varautumisesta. Kurssi oli maanpuolustuskorkeakoulun järjestämä jatkokurssi valtakunnallisille maanpuolustuskursseille, joille osallistuin viisi ja puoli vuotta sitten.

Maanpuolustuskursseille kutsutaan keskeisiä vaikuttajia elinkeinoelämän, eduskunnan, valtionhallinnon, median ja järjestöjen piiristä. Olin kuullut kursseista jo ajat sitten, koska isäni kävi kurssin numero 57 joskus 70-luvulla. Heidän kurssinsa olikin viisi vuotta sitten meidän kurssimme numero 157 kummikurssina, mikä oli minusta aika hauska yhteensattuma.

Kävimme eilen myös Santahaminassa, missä meille esiteltiin armeijan kalustoa. Näimme myös kaupunkitaistelunäytöksen ja seurasimme kovapanosammuntaa. Söimme tietenkin myös hernekeittoa metsässä ja karautimme Kauppatorin laituriin miinalaivalla. Armeijan parhaat tytöt ja pojat näyttivät taitojaan ja taistelunäytöksen köydellä laskeutumiset ja taloon tunkeutumiset löivät kyllä laudalta amerikkalaisista elokuvista nähdyt vastaavat suoritukset.

Kertasimme kurssilla, että Suomen kokonaismaanpuolustuksessa on kyse toimenpiteistä, joilla turvataan yhteiskunnan elintärkeät toiminnot. Niitä ovat valtion johtaminen, ulkoinen toimintakyky, valtakunnan sotilaallinen puolustus ja sisäinen turvallisuus. Niihin kuuluvat myös talouden ja yhteiskunnan toimivuus sekä väestön toimeentuloturva, toimintakyky ja henkinen kriisinkestokyky. Kokonaismaanpuolustuksessa kyse on siis kaikkien viranomaisten toiminnasta, ei vain sotilaallisesta varautumisesta.

Kohtaamamme uhkat ovat hyvin monenlaisia ja niihin kaikkiin pyritään varautumaan ennakoidusti. Normaalioloissa meitä voivat kohdata monenlaiset kriisit. Ajatellaan vaikka laajamittaisia tietoverkkohäiriöitä. Yksi virus voi laittaa tietojärjestelmät pahasti sekaisin; myöhästyttää junat, sotkea sairaalan röntgenlaitteet ja vahingoittaa vaikkapa puhelinkeskusten toimintaa.

Virusten levittäjinä eivät ole enää pelkät innokkaat harrastelijat, vaan yhä useammin virus laitetaan liikkeelle tietojen imuroimiseksi jonkun koneelta teollisuusvakoilumielessä.

Lintuinfluenssat, luonnonkatastrofit ja suuronnettomuudet pistävät yhteiskunnan toiminnot sekaisin puhumattakaan terrorismista, sodan uhkasta tai aseellisen hyökkäyksen mahdollisuudesta. Näihin kaikkiin on pakko varautua, vaikka kuinka lintukodossa eläisimmekin.

**

Viiden vuoden takaisten maanpuolustuskurssieni jälkeen maailma on jatkanut muutostaan kiihtyvällä tahdilla. Yhdysvaltojen terrori-isku, Irakin sota ja Nato-keskustelu ovat tuoneet turvallisuuskeskusteluumme uusia ulottuvuuksia.

Vaikka osallistuin USA:n suurlähetystön järjestämälle Nato-tutustumis- ja lobbausmatkalle Euroopan päämajaan viisi vuotta sitten, en saanut siellä Nato-herätystä. Enkä saanut nytkään, vaikka moni askel on vienyt meitä yhä tiiviimmin Naton kylkeen. Nämä askelmerkit kerrattiin kurssilla varsin selvästi.

Nato-yhteensopivuus ja osallistumisemme Naton harjoituksiin on ollut arkipäivää jo kymmenen vuoden ajan. Natossa vieraillessani minulle kerrottiin, että yksi merkittävä kriteeri jäsenyydelle on kansan tuki. Sellaista maata ei Natoon haluta, jonka kansalaiset eivät ole jäsenyyden takana. Eikä demokraattisessa valtiossa voida mennä Natoon vastoin kansan tahtoa – paitsi salaa hivuttamalla.

Suomessa 20 % kansalaisista on Nato-jäsenyyden kannalla. Kansa ei siis (vielä) näe Nato-jäsenyyttä tarpeelliseksi. Toisaalta kansalaisilla ei välttämättä ole vaadittavaa tietoakaan.

Nato-jäsenyyttä markkinoidaan sillä, että olemme jo hyvin lähellä Natoa ja vain loppusilaus puuttuu. Nato-jäsenyyden kautta pääsisimme mukaan Naton päätöksentekoon. Natossa päätöksenteko tapahtuu konsensuksella, mutta tiedämme kaikki, että Yhdysvallat on merkittävin vaikuttaja. Siis miksikään määräilijäksi pienestä Suomesta ei Nato-jäsenenä olisi.

Nato-jäsenyyttä perustellaan myös sillä, että Nato on muuttunut. Näin on. Nato on muutoksen tilassa. Mutta se ei silti ole (ainakaan vielä) mikään humanitäärinen järjestö, vaikka siltä se saadaan välillä kuulostamaan.

Naton viides artikla tarkoittaa jäsenten välistä velvoitetta "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta". Siis jäseninä olisimme mukana paitsi saavana, myös antavana osapuolena, vaikka sitten sinkkiarkussa.

Toisaalta EU:ssakin olemme poliittisesti hyväksyneet turvatakuulausekkeen, jossa muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus auttaa kriisin kohteeksi joutunutta EU-jäsenmaata. Ja olemme siis lähettäneet joukkoja mukaan Nato-operaatioihin. Eli asetelma ei ole niin musta-valkoinen.

**

Kurssin yksi havainto oli, että katsomme maailmaa ja siellä ilmeneviä turvallisuusuhkia hyvin erilaisten silmälasien läpi. Ratkaisutkin määräytyvät silmälasien värin mukaan.

Osa on sitä mieltä, että maailma on paha paikka. Eräänlainen viidakko, jossa vaarat vaanivat. Toisten mielestä viidakkovaihe on takanapäin. Näin ajattelevat haluavat uskoa hyvään ja rakentaa luottamusta. Maailma on kuin mukava puutarha, jota vaalimalla asiat ratkeavat parhain päin.

Minä kuulun jälkimmäiseen porukkaan. Haluan olla iloinen puutarhuri, joka viljelee ja varjelee – ei tärvele ja heilu viidakkoveitsen kanssa.

Kanadasta kotiin

2009-09-08T15:31:00.000-07:00

14.5.2006

Vuorokausi ilman unta ei tee hyvää kenellekään. Olen nyt zombie-äiti. En nukkunut silmänräpäystäkään matkalla Torontosta Frankfurtin kautta Helsinkiin. Ainoastaan täysikuu kelmeili minulle, kun kiemurtelin ahdistavassa lentokoneen hammaslääkärituolissa unta yritellen.

Olin viikon kestäneellä lakivaliokunnan Kanadan matkalla ja paukkasin kentältä suoraan Elsan tanssiesitykseen. Tosi freesi olo. Mutta kotiin oli tietenkin mukava palata. Ja vielä mukavampaa oli vastaanottaa lasten liikuttavat äitienpäiväkortit. Ne oli tehty suurella hartaudella liimaa säästämättä. Tosin Elsan kortti oli jo selkeästi isomman tytön käsialaa. Sinililja oli piirtynyt kuvataidekoulussa puuväreillä korttiin valoineen ja varjoineen.

**

Kävimme tutustumassa Kanadan rikosseuraamusjärjestelmään ensin Ottawassa liittovaltiotasolla ja sitten Torontossa osavaltion näkökulmasta. Meitä oli matkassa kahdeksan valiokunnan jäsentä ja muutama virkamies.

Yhtenä iltana kävimme myös NHL:n jääkiekko-ottelussa, jossa pelasivat Ottawa Senators ja Buffalo Sabres. Ottawa hävisi. Virallisen ohjelman päätyttyä kävimme kastumassa myös Niagara-putouksilla.

Ilmasta katsottuna Toronton alue on hyvin tasaista. Kaupunkia lentokoneella lähestyttäessä ensin näkyy tasainen omakotimatto, jota ruuduttavat viivasuorat tiet. Vähitellen alkaa näkyä korkeita taloja rykelmissä ja riveissä. Ikäänkuin Lego-palikoita olisi viskelty sinne sun tänne. Puut olivat kuin mitäkin pienoismallin jäkäläpalleroita ja muutama tekolampi pilkisti niiden takaa. Tiet olivat kuin valtimosuonia, jotka sykkivät eteenpäin. Tai oikeastaan autojonoja voisi verrata muurahaisiin, jotka ovat matkalla pesiinsä kuhisemaan.

Toronto on maailman laajin monikulttuurinen kaupunki. Sen sisältä löytyy ainakin aasialainen, portugalilainen, italialainen, kreikkalainen, irlantilainen, intialainen ja venäläinen kaupunginosan tai asukaskeskittymä. Myös suomalaisia on Torontossa paljon.

Toronton yliopisto (tai ainakin se jonka ohi ajoimme) on kolmanneksi suurin Toronton työnantaja ja suurin kaupungin maanomistaja. Siellä opiskelee 70.000 opiskelijaa. Kampusalue vaikutti muuten viihtyisältä, mutta kirjastorakennuksen tyylisuuntana oli "brutalismi". Rakennus muistuttaa ilmasta katsottuna vaahteran lehteä…

Ottawa oli Torontoa pienempi ja sympaattisempi ilmestys. Se on Kanadan hallinnollinen pääkaupunki ja kooltaan Helsingin luokkaa. Ottawan maisema oli vehreä ja kaupunkia halkoi Rideau-joki ja Rideau-kanaali. Ihmisiä näkyi sankoin joukoin ulkona lenkkeilemässä ja reippailemassa. Kanadalaiset ovatkin varsinaisia ulkoilmaihmisiä, eikä silminnähden lihavia ihmisiä näkynyt.

**

Myös elokuvia tuli katsottua. Kolme lentomatkalla ja yksi Ottawassa. Ilmeisesti Yhdysvalloissa on meneillään joku avioliiton ulkopuolisten suhteiden vastainen kampanja. Sen verran hurjiin syöksykierteisiin kunnon perheenisät ajautuvat elokuvissa Match Point ja Derailed. Molemmissa kuuliainen aviomies joutuu yhä syvemmälle rikosten ja väkivallan pyörteisiin ihan vain peitelläkseen vaimoltaan intohimon ohjaamia hairahduksiaan.

Match Point on Hitchcockmainen thrilleri, jonka on ohjannut Woody Allen. Sen pääosissa näyttelevät Scarlett Johansson ja Jonathan Rhys-Meyers. Derailed on Mikael Håfströmin ohjaama elokuva, jonka pääosissa esiintyvät Clive Owen ja Jennifer Aniston. Suosittelen, varsinkin syrjähyppyä hautoville pelotteeksi.

Seuraavassa matkamme virallista antia.

Kanada, rikos ja rangaistus

2009-09-08T15:30:00.001-07:00

14.5.2006

Lakivaliokunnan matkalla Kanadassa kuulimme liudan liittovaltiotason ja Ontarion osavaltiotason virkamiehiä. Matkassamme oli osan aikaa myös Suomen suurlähettiläs Pasi Patokallio.

Kanadassa oli pidetty tammikuussa parlamenttivaalit ja rikollisuus oli noussut esiin myös vaaliteemana. Hallituspuolueena aiemmin olleet liberaalit hävisivät vaalit heihin liitetyn korruptioskandaalin takia. Konservatiivit pääsivät niskan päälle ja hallitukseen. He onnistuivat valjastamaan myös raflaavimmat rikostapaukset vaalikäyttöön.

Ontarion osavaltiossa taas libereaalit olivat hallituksessa.

Tilastojen mukaan rikollisuus Kanadassa ei ole kasvanut. Kanadassa samaan tapaan kuin Suomessakin vankeusrangaistuksen saaneista valtaosalla on vaikeita päihdeongelmia (Suomessa peräti 80 prosentilla). Lisäksi monilla on mielenterveysongelmia. Sanomattakin on selvää, että jo elämän ensimmäisessä jaossa moni on saanut varsin huonot kortit. FAS- ja ADHD-diagnooseilla elämään ja yhteiskuntaan sopeutuminen on hyvin vaikeaa ilman erityistä tukea.

Rikollisuuden ennaltaehkäisyssä ratkaisevaa on tietenkin vaikuttaa lapsuuteen ja lasten kasvuolosuhteisiin. Hyvä yhteiskuntapolitiikka on myös hyvää rikollisuuden torjuntaa. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä.

Rikollisten sopeuttamisohjelmat

Moni vinoon kasvanut voidaan ohjata erilaisten ohjelmien ja tuen avulla pois häiriökäyttäytymisestä. Päihteistä voi päästä eroon ja mielenterveysongelmiin voi saada apua. Ja näin on järkevää tehdä VIIMEISTÄÄN silloin, kun ongelmat ovat vieneet rikoksiin ja vankeuteen.

Kanadassa alkuperäisväestön, eli inuiitien ja intiaanien osuus vangeista on selvästi suurempi kuin heidän osuutensa väestöstä. Se kertoo, että alkuperäisväestö ei ole pystynyt täysin sopeutumaan kanadalaisen yhteiskunnan vaatimuksiin. Meillä Suomessa romaaneilla on ollut vastaavia vaikeuksia.

Kanadassa on kolmen tason vankiloita; perinteiset ankarimman turvallisuustason laitokset sekä kahden turvallisuustason avovankilat. Vierailimme turvallisuustasoltaan keskitason avovankilassa Bath Instutuessa. Se oli eräänlainen kylä, jota ympäröi kaksinkertainen piikkilanka-aita. Vankien sijoittuminen näihin laitoksiin määräytyy heille tehdyn henkilökohtaisen riskianalyysin perusteella.

Mitä pienempi pakenemisriski ja parempi käytös, sitä vapaammat olot vankeudessa. Bathissa aika suuri osa vangeista oli seksuaalirikollisia. Lisäksi moni oli kärsinyt jo rangaistustaan varsin pitkään perinteisessä vankilassa, mutta he olivat saaneet käytöksensä puolesta siirron keskitason laitokseen. Laitoksessa oli siis murhamiehiä ja raiskaajia. Osa elinikänsä.

Vangit asuivat neljän hengen taloissa, missä he valmistivat itse ruokansa. Alueella oli myös peruskoulu, joka koulun keskeyttäneiden on suoritettava. Lisäksi alueella toimi CORCAN-niminen yritys, joka valmistaa huonekaluja myyntiin. Yrityksessä tehtävään soveltuvat ja halukkaat vangit saivat tienata lisätienestejä.

Seksuaalirikollisille Bathissa on erityinen sopeutumisohjelma. Seksuaalirikolliset uusivat rikoksensa muita suuremmalla todennäköisyydellä ja tutkimusten mukaan pedofiilien ja raiskaajien käyttäytymistä ohjaavat vääristyneet pakkomielteiset ajatukset. Niistä voi päästä eroon, mutta se vaatii pitkällistä terapiaa.

Bathin monenlaisilla hoito-ohjelmilla oli saatu aikaan hyviä tuloksia. Ani harva on palannut vankilaan, ainakaan samoista syistä.

Myös Suomessa Kuopion vankilassa on käynnissä vastaava STOP-ohjelma, tosin meillä kaikenlaiset ohjelmat kamppailevat rahoituksen kanssa.

Nuorisorangaistukset

Tutustuimme myös Kanadan nuorisorangaistusjärjestelmään. Teoriassa rikosvastuu alkaa jo 12 vuotiaana, mutta uuden nuorisorikoksia koskevan lain mukaan syyttäjän on joka tapauksen kohdalla harkittava yksilöllisesti, mikä seuraamus sopisi kullekin nuorelle parhaiten. Ensisijaisena keinona on löytää muita keinoja kuin vapauden menetys laitoksessa.

Taustalla oli myös hallinnollinen muutos, jossa lapsia koskevat seuraamukset ja sosiaali- ja terveyspalvelut oli koottu yhden ja saman ministeriön alaisuuteen, eräänlaiseen lapsiasiainministeriöön. Näin ongelmalasten hoitoon on saatu parempaa tehoa ja pallottelu viranomaiselta toiselle on saatu loppumaan.

Rikokseen syyllistyneen lapsen ympärille kootaan asiantuntijoiden ja lähiyhteisön verkosto ja siinä mietitään, miten lasta voitaisiin parhaiten tukea. Tästä mallista olisi meilläkin apua. Hallinnolliset raja-aidat ja kunta-valtio-muuri on meillä liian korkea. Osin teknisistä kustannusjakosyistä.

Ennaltaehkäisy ja hoito

Matkan tärkein anti oli vahvistaa meille aiemmin niin itsestään selvää pohjoismaista ajatusta, jonka mukaan ennaltaehkäisy on aina halvempaa kuin jälkien korjaaminen. Jälkien korjaaminen taas on halvempaa kuin mitään tekemättömyys ja ongelmien kasvaminen.

Avovankilassa vankipäivän hinta on pienempi kuin suljetussa vankilassa. Ohjelmat mukaan lukien. Kun vankiloihin sijoitetaan kuhunkin paikkaan riskianalyysin perusteella parhaiten sopivat vangit, ei ongelmia tule. Tästä Bath oli hyvänä esimerkkinä. Karkaamistapauksia tai vankien välistä väkivaltaa ei ole esiintynyt. Vangeilla on liian paljon menetettävää, jos he toilailevat.

On aika kornia, että tätä ajatusta piti mennä oikein Kanadasta asti hakemaan. Kyseessähän on Pohjoismaisen yhteiskuntamallin perusidea ja me olemme olleet Kanadalle esikuvina. Esikuva vain on itse lipsunut linjaltaan. Vai miksi taloudellisinta vaihtoehtoa ei toteuteta ja satsata vankeinhoitoon ja ennaltaehkäisyyn riittävästi, jotta pääsisimme myös tarvittaviin tuloksiin?

Miksi ihmeessä meikäläinen kehysmenettely estää terveen järjen käytön?

Ahne sukupolvi

2009-09-08T15:28:00.001-07:00

9.5.2006

Sain vihdoin lainaksi Osku Pajamäen kirjan "Ahne sukupolvi". Kirja, jonka haluaa lukea samalta istumalta, ei voi olla huono. Ja tämä kirja tuli lukaistua lentokoneessa ennen ensimmäistä ateriaa.

Ihailen sitä vimmaa, minkä vallassa kirja on kirjoitettu. (Herää vain kysymys, onko Oskun lääkitys varmasti kohdallaan…?) Vakavasti ottaen kirjan yleisvaikutelmaksi jäi, että kirjoittaja on hirvittävän tosissaan. Ja hyvää kirjaa ei synny ilman omakohtaista tunnetta ja sanomisen tarvetta. Teksti oli sujuvaa ja tempaisi mukaansa. Sanavalinnat olivat oivaltavan hauskoja.

Sukupolvisodanjulistus ja "minä syytän"-tyyppinen lähestysmistapa oli minun makuni ehkä turhankin kärjistävä. Eräänalaista aikamme Hannu Karpoa. Mutta ilman räväkkää otetta kirjan sotahuuto olisi saattanut jäädä onnettomaksi tussahdukseksi erämaassa. Nyt sitä pelkoa ei ole.

**

KAIKKI suurten ikäluokkien edustajat eivät tietenkään ole ahneita oman edun tavoittelijoita. Sen jokainen lukija ymmärtää. Joukosta löytyy monenlaista hiihtäjää.

Oma hipahtava äitini on syntynyt 24.8.1945. Hän on ensimmäisiä suurten ikäluokkien edustajia, muttei mitään edunsaajien eliittiä. Hän ei odottele eläkettä, koska se tulee olemaan surkean pieni. Yliopisto-opinnot keskeyttäneen, taannoin piirtäjän ammatissa, kotiäitinä, freelance- ja tyhjäntoimittajana toimineen äitini eläkekarttuma ei ole suuren suuri. Hän onkin se, joka pummaa rahaa minulta eikä päinvastoin.

Muuten tuntomerkit sopivat vahvasti Oskun ikäluokkakuvailuihin. Hän on äärimmäisen vetreä. Hän ei ole eläkkeellä, mutta suuri osa ajasta kuluu harrastuksiin. On flamencoa, itämaista tanssia, afrotanssia, avantouintia, keramiikkaa, käsitöitä, huonekalujen entisöintiä, kankaanpainantaa, Method Putkistoa, kansalaisjärjestötoimintaa, kissojen suojelua, eläintensuojelua, luonnonsuojelua, luonnonmukaista viljelyä ja niin edelleen.

Mutta so what? Saahan sitä ihminen hyvänen aika vähän harrastaa, varsinkin kun nuorena piti pötkiä potkukelkalla kouluun...

**

En ole sitä mieltä, että ne ongelmat, joita Osku kirjassaan kuvaa, ovat etupäässä sukupolvisyntyisiä. Se, että valtionomaisuutta on myyty, veroja on alennettu ja julkisen sektorin kokoa on supistettu, on jotain muuta kuin ikäpolviharhaa. Hirvittävä pakkotahtinen kilpailu, työelämän paineet, epävarmuus ja ihmisten välineellistäminen kuuluvat samaan sairaudenkuvaan. Ja se sairaus on ideologista laatua.

Eläkkeistä en jaksa nyt sanoa kovin paljoa (aihe on liiankin tuttu siviilityöni kautta). Paitsi että työeläkkeet valmistellaan kolmikantaisesti (ja viimeisimmät uudistukset Ilmarisen Kari Puron johdolla). Eläkkeet ovat myöhennettyä palkkaa, joten työntekijöillä ja työnantajilla on oltava keskeinen sananvalta siihen, miten ne määräytyvät. Jos työeläkkeisiin haluaa vaikuttaa, on päästävä näihin pöytiin. Ammattiyhdistysliike on paljon vartijana.

Sen kuitenkin sanon, ettei eläkejärjestelmämme kestä, jos minun ikäluokkani ja nuoremmat palavat loppuun ennen aikojaan. Se ei kestä myöskään, jos osa nuorista syrjäytyy. Meitä on niin vähän ja eläkeläisiä niin paljon, että eläkkeitä ei saada silloin maksettua. Tämä johtuu osittain rahastoivasta eläkesysteemistä, jota kirjassa kuvataan. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että työelämän tahti olisi kohtuullinen ja lapsista kaikkein heikoimmistakin huolehditaan.

Hyvinvointivaltiosta voisi olla apua.

**

Jostain kumman syystä hyvinvointivaltiota heikentäviä päätöksiä ovat olleet tekemässä etupäässä suurten ikäluokkien edustajat aatteeseen katsomatta. Ehkä syynä on se, että heille maailma näyttäytyy valmiina, koska heidän elämänsä on valmis. Ja kun kyseistä porukkaa on paljon, katse kollektiivisesti vinoutuu.

Ei huomata, että nuorempien ikäluokkien elämä on erilaista ja erilailla rankkaa kuin ennen. Ei osata tunnistaa vaikeuksia, vaan vähätellään ongelmat tyhjäksi uusavuttomaksi surkutteluksi.

Yksi juttu vielä: Kun Oskun esille ottamia pätkätyösukupolven ongelmia tarkastellaan sukupuolen mukaan, saadaan esiin yhteiskunnan todellinen paarialuokka - Naiset.

....Ihan valmista barrikaadikamaa.

Olen nyt itsekin päättävässä asemassa ja meidän tehtävänämme on selvittää tämä sotku. Eri asia on, onko niitä tarpeeksi, jotka haluavat yhteiskunnan takaisin.

Miten vältin Benin tallin

2009-09-08T15:26:00.000-07:00

4.5.2006

Ben Zyskowicz naureskeli tänään eduskunnan käytävällä, etten saisi nimitellä miehiä blogissani. Hän sanoi tietävänsä, että hän itse muistuttaa myyrää. Kysyin Beniltä, haluaako hänkin tulla arvioiduksi blogissani. En kuullut mitä hän vastasi, joten jäin pohtimaan asiaa.

Minusta Ben Zyskowicz ei muistuta myyrää, vaan iloista kurrea, joka nappaa pähkinän lennosta. Mutta ei istuntosalissa. Siellä hän höykyttää Hyssälää kuin hyeena. Ja Hyssälä-parka on tässä jahdissa kuin takaa-ajettu kaniini.

Vaikka Ben Zyskowicz saakin yhytettyä yhden Hyssälän, koko hallituksen hätistely on paljon vaikeampaa. Yksi hyeena eksynyttä hirvilaumaa vastaan. Ei kaadu.

**

Haastattelin Ben Zyskowiczia vuonna 1987 oikeustieteen opiskelijoiden lehteen, Pykälän Uutisiin. Olin silloin ihan juniori. Vasta 19-vuotias opiskelija. Löysin lehden eduskunnan kirjastosta ja annoin siitä kopion Zyskowiczille hänen 50-vuotisjuhlissaan. Juttu vaikutti ihan asialliselta.

Teimme juttua eduskuntaan pyrkivistä juristeista otsikolla "Vallan miehet". Kaikki haastateltavat olivat nimittäin miehiä. Joukossa oli myös Lars D. Eriksson (vas), Kauko Juhantalo (kesk), Paavo Nikula (vihr) ja Kai Kalima (sd).

Muistan haastattelutilanteen eduskunnassa. Olimme toisen opiskelijan kanssa jutun teossa eduskunnan ravintolan kabinetissa. Minä haastattelin ja kirjoitin jutun ja toinen meistä oli kuvaajana. Muistan, että meitä hieman jännitti. Mutta Ben vaikutti todella rennolta tyypiltä ja pyyteli meitä kokoomuksen vaalibileisiin. Se vähän huvitti. Vai että bileisiin? Tuntui hieman nuorten halpamaiselta kalastelulta. Olin nimittäin jo tuolloin menetetty sielu. Demareille.

Ei tullut minusta siis Benin tallin jäsentä (vaikka hiukseni olivat tuolloin aika vaaleat...).

Kai Kalima taas pyysi meitä haastattelijoita johonkin vaalitilaisuuteensa jakamaan tekemäämme lehtijuttua ja hänen esitteitään. Mikään muu koko tilanteessa ei häntä tuntunut kiinnostavan. Se tuntui meistä vielä pahemmalta. Kiitimme kohteliaasti haastattelusta, emmekä hypänneet Kaliman vaalivankkureihin. Ajattelin, että kylläpä kansanedustajat ovat omahyväistä väkeä.

**

Tänään oli taas päivä, jolloin pohdin omaa suhdettani kansanedustajan työhön sekä SDP:n harjoittamaan politiikkaan. Olen huolestunut monien ihmisten kokemasta pahoinvoinnista, jonka taustalta paljastuu usein työelämän epävarmuus ja kovuus. Tietenkin kyse on myös talous- ja veropolitiikan sekä työllisyys- ja hyvinvointipolitiikan monitahoisesta kokonaisuudesta.

Juttelin eduskuntaryhmämme EU-seminaarin jälkeen Tarja Filatovin kanssa siitä, millaisia puheita me poliitikot pidämme. Tarja Filatov sanoi pitävänsä mielellään vain puheita, joiden aiheen hän todella tuntee omakseen. Tai ainakin aiheeseen on löydettävä joku itseä kiinnostava ja sytyttävä lähestymiskulma.

Olen samaa mieltä. Kirjoitankin itse puheeni, vaikka avustaja auttaisikin taustafaktojen hankkimisessa. Haluan olla tosissani sitä mieltä, mitä puhun. Liian usein me poliitikot suoritamme politiikkaa. Aito innostus ja kipinä puuttuu. Ja se näkyy.

Ei politiikka ole pelkkää vaalikamppailua ja taktiikkaa, vaan aitoa halua tehdä maailmasta entistä parempi. Aina kansalaiset eivät palkitse vaaleissa, ainakaan välittömästi. Mutta jos politiikkaa tehdään vain sen mukaan, mistä kulloinkin tuulee, pysytään hädin tuskin aallon harjalla. Usein keikutaan perässä ja lopulta siinä uppoaa. Ainakaan kehitystä ei niin ohjata.

**

En tiedä mihin nämä pohdintani lopulta johtavat. Se on selvää, että haluan olla enemmän oma itseni, myös politiikassa. Sellainen ihminen, joka sisimmältäni olen. Eikä se tyyppi ole aina poliittisesti kovin korrekti eikä niele mitä tahansa. Ei varsinkaan oman mielenrauhan kustannuksella.

Muutamat asiat raastavat tällä hetkellä sydäntäni ja toivon, että politiikan "hyvikset" voittavat sen "pahikset". Muussa tapauksessa minun uskoni politiikkaan on mennyttä ja on aika siirtyä takavasemmalle.

**

Anna-Leena Härkönen kirjoittaa uusimman Anna-lehden (18/2006) kolumnissa näyttelijän työstä ja siitä, miten siinä sovellettavat opit sopivat myös arkielämäämme.

Hän kirjoittaa, että näyttelijän tekemässä roolianalyysissä tärkein kysymys on aina: "Mitä tämä henkilö haluaa?" Anna-Leena Härkönen kehottaa kysymään samaa itseltämme, vaikka meille naisille omien halujen tunnustaminen on pelottava asia. Hänen mukaansa rehellinen vastaus saattaa syöstä elämän totaaliseen kaaokseen. Yksi näyttelijän ohje on myös keskittyä roolihenkilön "voiton tavoitteluun".

Hän jatkaa näin: "Todellisessa elämässä voiton tavoittelua usein vältellään, sillä julkinen epäonnistuminen koetaan valtavana nöyryytyksenä. Parempi olla tavoittelematta mitään, ettei sitten nolaa itseään kaikkien silmissä. Paitsi jos ei tavoittele mitään, ei myöskään saa mitään."

Näin on. Paitsi elämässä, myös politiikassa.

Palautetta pukkaa

2009-09-08T15:23:00.000-07:00

2.5.2006

Me ihmiset olemme niin kovin erilaisia ja mielipiteitä löytyy joka lähtöön. Seksin ostokiellosta puhuminen on saanut erilaiset keskustelupastat täyttymään lähinnä lakiesityksestä kimmastuneista ja tuohtuneista purkauksista. Lain puoltajat ovat rauhallisemmalla mielellä eivätkä he ehdi palstoilla pahemmin hillumaan.

Haastatteluni TV2:n Ajankohtaisessa kakkosessa jakoi mielipiteet totaalisesti. Sain erittäin paljon positiivista palautetta. Tässä esimerkki erään mieshenkilön palautteesta:

"Tsemppiä seksin ostokiellon ajamiseksi. Katsoin ajankohtaisen kakkosen haastattelusi ja paljon näyttää olevan äänekkäitä vastustajia. Mutta uskon että huomattavasti enemmän on ostokiellon kannattajia (valitetttavasti se HILJAINEN enemmistö). Älä anna periksi, tyylisi on sopivan rauhallinen mutta jämäkkä."

Mutta ihan kaikki eivät tykänneet. Seuraava palautteen antaja halusi kertoa, että olen aika totaalinen idiootti ja hänellä taisi olla jotain muutakin hampaankolossa.

"…Rahkonen on muistaakseni 2. kauden edustaja. Missään tai koskaan ennen hän ei ole esiintynyt, paitsi TV-viihteessä. Mutta nyt on keksitty aihe, jossa ei tarvitse mitään tietää ja on populismia tarpeeksi. Ja näköjään kovasti on päässyt esille esittämään tyhjänpäiväisyyksiä.

Mielenkiintoista vain, että Rahkonen hyväksyy seksin myynnin.

Rahkonen asustelee iskän ja äiskän rakentamassa talossa Espoossa. Eipä ole tarvinnut todellista työelämää nähdä, paitsi mitä nyt pikkuisen järjestetyssä paikassa valtionhallinnossa vähän ennen eduskuntaan pääsemistään".

Jep, jep. Oiotaanpa vähän.

Olen ollut Espoon kaupunginvaltuustossa vuodesta 1989 lähtien. Valmistuttuani v. 1991 syvimmän laman aikaan järkkäsin itse itselleni varsin vaatimattomalla palkalla varustetun juristin työn Tarkastuslautakunta-nimisestä paikasta. Sitten menin Lohjan käräjäoikeuteen auskultoimaan ja sitten sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosastolle lainvalmisteluhommiin. Siis kahdeksan vuotta ihka oikeaa työn tekoa, ei mitään järkättyä työtä vain vähän ennen vaaleja… Jos joku muu olisi järkkäillyt, olisin varmaankin ollut jonkun ministerin avustajakunnassa tai muissa poliittisissa tehtävissä. Minun tehtäviini vaadittiin juristin tutkintoa, ei jäsenkirjaa.

Mitä esilläolooni tulee, ne asialinjan jutut eivät nouse aina kovimman uutiskynnyksen yli puhumattakaan televisioista tai lööpeistä. En ole sekoillut yksityiselämässäni, mikä selittää vähäisemmän hömppä-julkisuuden.

Helsingin Sanomien arkistoista voi käydä nimelläni katsomassa mitä siellä on kerrottu minun tekemisistäni politiikassa vuosien varrella. Ne ovat niitä arkisesta poliittisesta työstä kertovia juttuja ja niitä on kertynyt aika monta. Eikä Hesariin ihan helposti pääse. Alla yksi näyte.

Koska kyseessä ei ole Seiskan jutut tai viihde, ne ovat saattaneet mennä hömppäviihteen lukijoilta ohi silmien.

Alla Helsingin sanomien näkemys toiminnastani.

Eli terveisiä vaan sinne palautteen antajille, siihen olen tottunut! Aina politiikassa eivät vain asiat riitele, vaan joillain myös naama vihertää…

Helsingin Sanomat - Kaupunki - 14.4.1994
Perusturvan puolesta
Taloudesta huolestunut Susanna Rahkonen on napakka puhuja

Vaalea Susanna Rahkonen on kuin hento metsätähti Espoon jykevän demariryhmän keskellä. Toista kauttaan kaupunginvaltuustossa istuva 25-vuotias nainen on Espoon toiseksi nuorin valtuutettu.

Nuoresta iästään huolimatta Susanna Rahkonen ei ole nappia painava kulissi vaan itsenäinen ajattelija, joka käy pitämässä vähintään yhden napakan puheen joka kokouksessa.
Rahkonen ei huomannut vähättelyä ensimmäiselläkään valtuustokaudellaan, jolloin hän tuli 20-vuotiaana Espoon arvokkaiden päättäjien joukkoon. Kukaan ei tytötellyt oikeustieteellisessä opiskelevaa nuorta naista.

Valtuustossa Susanna Rahkoselle ovat tärkeitä ihmisten elämiseen ja asumiseen liittyvät asiat - joka perheen suuret peruskysymykset. Samojen kysymysten kanssa hän on tekemisissä päivittäin työssään Tarkastuslautakunnan esittelijänä. Sairaslomallaankin hän käy allekirjoittamassa papareita, jotta ihmiset eivät joudu turhaan odottamaan päätöksiä valituksiinsa.

Rahkosta painaa Espoon kaupungin talouden tila. Hänen mielestään velan ottamisessa ei ole järkeä, jos se menee pelkästään syömiseen. Rakenteet pitäisi tervehdyttää.
Jos jostain on vielä säästettävä, Rahkonen uskoo eniten löysää löytyvän kaupungin hallinnosta, ei kuntalaisten palveluista.

Viime kunnallisvaaleissa Susanna Rahkonen sai toiseksi eniten ääniä espoolaisista demarinaisista. Hän ei tiedä tarkalleen, mistä äänet tulivat. Kannattajia oli joka puolella kaupunkia, eri-ikäisiä miehiä ja naisia. Kaupungin palveluksessa olevilla ehdokkailla oli omat tukijansa; Rahkosen äänet tulivat muualta.

Rahkonen on seurannut politiikkaa vähintään passiivisesti lapsesta lähtien, koska vanhemmat ovat olleet politiikassa mukana. Puolueeseen hän liittyi kuitenkin vasta opiskeluaikana. Edellisellä kaudella Susanna istui valtuustossa yhdessä äitinsä Marja Rahkosen kanssa. Nyt hän edustaa Rahkosen perhettä yksin.

Rahkosta on pyydetty mukaan eduskuntavaalien jäsenäänestykseen, mutta hän harkitsee vielä asiaa. "Jos aikoo pyrkiä eduskuntaan asiaan on suhtauduttava vakavasti. Politiikka ei ole elämäni ainoa sisältö, vaan minua kiinnostaa myös oman ammattiuran kehittäminen ja syksyllä tarkoitukseni on mennä auskultoimaan käräjäoikeuteen."

Balettia ja viulunsoittoa pienenä harrastanut Rahkonen innostui välillä rajusta kamppailulajista karatesta, mutta lopetti sen muutama vuosi sitten. Nykyään hän vetää kesäisin Leppävaaran urheilukentän suosittuja aerobic-iltoja.

Minun vappuni A:sta Ö:hön

2009-09-08T15:17:00.001-07:00

30.4.2006

Vappu merkitsee minulle työväenhenkistä paatosta, uhoa ja historiaa - vähemmän riehakasta kevään juhlintaa. Lapsuudessani vappuaattoa ei juuri juhlittu. Päätapahtuma oli aina vapunpäivä ja marssi Kaisaniemestä Mäntymäen kentälle kuuntelemaan vappupuheita, satoi tai paistoi. Yleensä oli hyytävän kylmä.

Minun ja veljeni kohtalona oli saada aina se iänikuinen haljunpunainen Nuorten Kotkien ilmapallo värikkäiden mikkihiiripallojen sijaan. Totuimme myös siihen, että jotkut sivistyneen näköiset aikuiset huutelivat ylioppilaslakkipäisssään meille marssijoille jotain vähemmän sivistynyttä. Vanhempani eivät käyttäneet ikinä ylioppilaslakkia, vaikka heillä sellaiset jossain kaapin kätköissä olivatkin.

Työväen vappumarssit lyhenivät ja into laantui, mutta juhlat jäivät. Itse en niissä käynyt yläaste- ja lukiovuosinani. Silloin sulauduin aattoiltana muiden tavoin Espalla vellovaan muovikassinuorten massaan. Myös opiskelujeni alkuvuodet kuluivat aika railakkaiden haalaripukuisten vappujuhlien merkeissä.

Koin juuri historian takautuman näille vuosille, kun vanhempieni varastoista löytyi entisen poikaystäväni valkoinen teekkarihaalari (Siis Saku P., jos kaipaat sitä, sen saa minulta).

Ja oma ylioppilaslakkini likaantui aika alkumetreillä. En ole sitä käyttänyt sen koommin. Periaatteesta.

**

Vappujuhlat ovat merkinneet työn päivää minulle sanan varsinaisessa merkityksessä. Kansanedustajavuosinani, eli vuodesta 1999 lähtien ja jo vähän ennenkin olen ollut puhujana erilaisissa vappujuhlissa. Vain muutama vuosi on jäänyt väliin ja nyt on sellaisen vuoro. Olen siis tämän vapun vapaalla jalalla.

Koin olevani varsinainen kotihengetär, kun tein tänä vuonna simaa hyvissä ajoin. Ja nyt se on jo valmista. Aion ottaa vapun kerrankin rennosti muiden puheita kuunnellen ja leppoisaa viikonloppua viettäen. Lähdemmekin kohta käymään anopin mökillä Lohjalla. Lisäksi voisin illalla laulaa luikauttaa muutaman työväenlaulun karaokelevyn säestämänä.

Kiitos uuden työväenlaulukaraoke-DVD:n, lasteni työväenlauluosaaminen alkaa olla jo aika hyvällä tasolla. Samoin historiantuntemus kansalaissodasta alkaen. Natalian vankilakohtalo on pohdituttanut heitä. Samoin ruumiit "Veli, Sisko" - laulun kuvituksessa.

**

Työväenlaulujen tarinoissa lauletaan omista juuristani ja esi-isistäni. Niistä, jotka raatoivat torppareina Mäntsälän pelloilla ja joita virui myös vankileireillä. Isoäitini eno Konsta Talvio oli pienviljelijä, torppari ja kansanedustaja. Hän istui vankilassa poliittisista syistä vuosina 1918-1920 ja 1930-1933. Hänestä on tehty radiohaastattelu, joka on meillä kirjoitetussa muodossa. Siinä hän kertoo takavuosien vaikeista ajoista. Siksi työväen laulujen sanat eivät minua naurata. Päinvastoin.

Laulu "Punaorvon vala" menee kuitenkin kaikessa ankeudessaan jo parodian puolelle. "On ryöstetty multa isä, äiti ja kurjuutta nyt kärsiä mä saaaan …" Ei voi olla totta! Mutta kyllähän se on uskottava.

Vappupuheen teko-ohjeet

2009-09-08T15:13:00.001-07:00

Myönnän, että tämän jutun sävy on vähän ilkeä. Syynä se, että vappupuheinstituutio oli alkanut menettää alkuperäistä hohtoaan ja vaikutustaan.

30.4.2006

Tässä seuraa vappupuheen teko-ohje. Se auttaa sinua tekemään vappupuheen kymmenessä minuutissa. Vanhoista vappupuheista lauseita kopioimalla saa muutamin muutoksin kelpo puheen alle viiden minuutin, jos ymppäät asiat tähän sapluunaan.

Puhepohja on laadittu SDP:n puoluetoimistossa vuosikymmenten saatossa hioutuneella reseptillä. Kannattaa kokeilla.

Vaatetus: Vaalea pitkä poplari ja vappumerkki. Ei ylioppilaslakkia.
Ilme: Huolestunut, mutta ponteva. Katse jonkin verran tuima.
Ääni: Selkeä artikulointi, mielellään puoliksi huutava, voi värisyttää huippukohdissa.

Ensin aloitetaan letkeällä viittauksella vappuun työväen juhlana. Jotta et leimaudu vanhakantaiseksi änkyräksi, älä unohda mainita myöskään vappua ylioppilaiden ja kevään juhlana. Tässä kohdassa saa vähän hymyillä ja muistuttaa siitä, että vappu on MYÖS iloinen juhla.

Aloituksen jälkeen alkaa pontevan paatoksellinen osa. Ehdoton vaatimus on muistuttaa, kuinka Suomi nostettiin Paavo Lipposen johdolla ylös lamasta, johon Esko Ahon porvarihallitus meidät suisti. Laman kauheutta ja siitä eroon pääsyn vaikeutta voi muutaman lauseen verran hehkutella.

Myös kaikkien valtiomiesluokkaan itsensä lukevien on syytä sisällyttää puheeseen pakollinen kansainvälisyys- ja EU-osio. Mitä tylsempi ja puisevampi, sitä asiantuntevamman vaikutelman annat. Ei ole tarkoituskaan, että kuulijat ymmärtävät tästä kohdasta yhtikäs mitään. Se takaa sen, että he kuvittelevat, että sinä ymmärrät.

Puheeseen kuuluu myös pakollinen TUPO-osio. Siis kohta, jossa tuodaan esiin tulopoliittisten kokonaisratkaisujen merkitystä maamme talouden vakauden, yhteiskuntarauhan ja työllisyyden tukijalkana. Tämä kohta on puheen ruisleipää. Muista siis tasainen ja uskottava äänenväri. Ei taidepausseja tähän osioon.

Puhe ei ole kunnon puhe ilman uhkakuvien maalailua. Jos sellaisia ei ole, keksi ne. Sen jälkeen uhkat voi kätevästi torjua. Varmistat näin kuulijoiden yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja käsitystä siitä, että sinä tiedät, miten esille loihtimastasi kurimuksesta pääsee eroon.

Varman ja todellisen vastuksen tarjoaa elinkeinoelämän ja työnantajien paheksunta. Ei liikaa, mutta sopivasti tuohtumusta näytellen. Varma hitti on myös porvariyhteistyöllä pelottelu. Se puree aina.

Koska SDP on hallituspuolue, puheeseen on sisällytettävä pakollinen hallituspolitiikkaa ja hallitusyhteistyötä koskeva osa. Siinä on kiiteltävä hallituskumppaneita hyvästä hallitusyhteistyöstä, mutta annettava rivien välistä ymmärtää, että ilman meidän puoluettamme mistään ei tule yhtikäs mitään.

Tässä kohdassa on oltava taitava. Näppärä tapa on kiittää toista hallituspuoluetta jostain asiasta, joka on heille hyvin vaikea isälliseen sävyyn esimerkiksi näin: "Me ymmärrämme, että tämä on teille vaikeaa, mutta arvostamme kovasti kun tulitte linjoillemme."

Myös vasemmistoyhteistyöstä on näin vapun kunniaksi mainittava jotain kaunista. Tässä kohtaa voi hieman väräyttää ääntäkin. "Yhteiset juuremme" ja niin edespäin.

Vappupuheeseen ei sovi huumori, niin kuin ei politiikkaan oikein muutenkaan. Siitä tulee vain ikäviä väärinkäsityksiä ja sanomista. Näillä asioilla ei leikitellä. Älä myöskään poikkea tästä puhepohjasta. Saatat joutua väärille vesille ja siitä puoluetoimiston puhetarkkailijat eivät ilahdu. "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" toimii puoluevirkailijoiden kohdalla käänteisessä järjestyksessä. Älä kysy miksi, äläkä varsinkaan kysy mitään jäsendemokratiasta...

Puhe päättyy aina ylevään loppuhuipennukseen. Se on syytä lausua painokkaasti intoa ja tulevaisuudenuskoa kuulijoihin valaen. Hyvässä lykyssä saat nostettua itsesi mahtipontisiin sfääreihin, mikä ei voi olla säteilemättä myös kuulijoille.

Tässä Eero Heinäluoman taidonnäyte viime vuodelta, eli 1.5.2005 Jyväskylästä:

"Täältä Jyväskylästä haluamme lähettää vahvan viestin: tulemme puolustamaan ja kehittämään suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa myös tulevaisuudessa. Työväentalojen ovet ovat tässä työssä avoinna. Kutsumme oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta ja solidaarisuudesta voimaa saavat mukaan toimintaan paremman Suomen puolesta."

Punanenäkästä vappua!

Ajankohtaisesta Kakkosesta jälleen asiaa

2009-09-08T15:11:00.000-07:00

25.4.2006

Istun jälleen katsomassa Ajankohtaista Kakkosta, joka alkaa olla blogini ainoa virallisesti tunnustettu ja sertifioitu televisio-ohjelma. Odotan, miten Osku Pajamäen käy. Minua suorastaan jännittää, koska odottelin vuoroani viikko sitten itse vastaavassa tilanteessa.

Tunnen Oskun. En halua, että hänestä tehdään hakkelusta. Mutta ei hänestä hakkelusta saa, korkeintaan jotain munakokkelia.

Oskun vuoro tuli. Toimittajan ilmeessä häivähtää ripaus sukulaissetää, joka jututtaa mieron tielle ajautunutta kuritonta veljenpoikaa. Mutta vain vähän.

Kysymyksissä vilahtelevat sanat "rikos", "varas", "syytekirjelmä" ja "ryhmäkanne". Juristina sanat särähtävät pahasti korviini ja niin ehkä toimittajankin. Siksi hän niitä niin mieluusti viljelee. Ja Oskuhan on käyttänyt näitä varsin voimakkaita sanoja kirjassaan, jonka siis aion lukea niin pian kuin mahdollista.

Mutta Osku vastailee asiallisesti ja järkevästi. Hän saa istua rennon näköisesti lavastepömpelin päällä. Asia on vakuuttavaa eikä häntä keskeytetä. On kiitettävä suoritus päästä puhumaan pätkätyösukupolven kehnosta ja uuvuttavasta työmarkkinatilanteesta vihdoinkin kunnolla julkisesti.

Osku pyörittelee sormustaan ja sanoo akateemisten pätkätyönaisten olevan hänen takanaan. Joo, olemme kyllä!! Silti vaaleissa ikäiseni naiset äänestävät mieluiten naisia, jos järkeviä naisehdokkaita vain on tarjolla. Ja yleensä on. Naisten asemaan kun liittyy niin paljon muitakin epäkohtia kuin pätkätyöt. Eikä kovin moni mies ole sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyvillä teemoilla vaaleissa ratsastanut.

Naisäänestäjät tulevat vaaleissa riemusta kiljuen Oskun taakse, jos hän alkaa puhua paatoksella ja tosissaan naisten ja miesten välisten epätasa-arvoa ylläpitävien rakenteiden purkamisesta, palkkaerojen kaventamisesta, julkisten palveluiden työntekijäresurssien kasvattamisesta, tytöttelyn ja vähättelyn lopettamisesta sekä vanhemmuuden aidosta ja todellisesta jakamisesta. Ja julistautuu feministiksi.

Mutta kyllä niitä miesäänestäjiäkin riittää, joita pätkätyöepävarmuus koskettaa. Jos ei muuten, niin puolison kautta.

Ei tullut Oskusta hakkelusta eikä kokkelia. Hän on tosissaan ja sellaiset ihmiset pysyvät pystyssä. Demarit olisivat hulluja, jos he eivät haluaisi Oskua. Minä ainakin haluan*.

**
En ymmärrä, miksi näyttelijä George Clooney on niin pyörryttävän ihana. Mieshän näytti lapsena ihan apinalta. Voisikin yleistää: Lapsena apina, aikuisena kaunis ja komea. Ja kääntäen: Lapsena kaunis, aikuisena apina.

Omat lapseni ovat aika suloisia. Simo (3v) tosin kyselee selittämäni evoluutioteorian johdosta, koska hän oikein olikaan apina…

**

*)….siis että hän on SDP:n eduskuntavaaliehdokkaana, ihmiset äänestävät häntä ja hän pääsee läpi.

Paistattelua ja palopuheita

2009-09-08T15:09:00.000-07:00

24.4.2006

Viikonloppu oli kerrankin keväisen aurinkoinen ja lämmin. Lauantaipäivä tosin kului sisätiloissa, koska olin SDP:n Helsingin piirin kevätkokouksessa. Pidin kokouksessa SDP:n puoluehallituksen edustajana poliittisen tilannekatsauksen. Tuntui siltä, että aika moni olisi halunnut olla jossain muualla. Silti puheeni (tai lähestyvät vaalit) innoitti 25 ihmistä pitämään oman puheenvuoron, joten kokous kesti pitkään.

Kotimatkalla poikkesin vaateostoksille. Lapset kasvavat sellaista vauhtia, että vanhat vaatteet jäävät aina muka yllätyksenä liian pieniksi ja nyt tarvittiin muutamia uusia tamineita. Onneksi aika monia vaatteita voi kierrättää. Leolta (6v) lähes kaikki vaatteet siirtyvätkin sellaisenaan Simolle (3v).

Kun pääsin kotiin, Leo ja Elsa (8v) ajelivat ulkona innoissaan pyörillä. Leo kaivoi ylpeänä taskustansa pohjalta minulle ensimmäiset leskenlehdet. Mytyssä oli kolme sentin pituisella varrella varustettua kukkaa, jotka piti laittaa tietenkin maljakkoon. Onneksi kaapista löytyi miniatyyrikokoinen lasikuppi.

Tämä päivä oli kokonaan vapaata. Ulkona riitti haravoitavaa ja talven jälkeen alkaa taas nähdä naapureita pihoillaan. Elsa ja Leo kävivät jälleen pyöräilemässä Mikon kanssa, joka rullaluisteli. Minä taas tein myöhemmin sauvakävelylenkin. Simo pomppi pihalla ilman takkia kuvitellen, että on jo täysi kesä. Leo yritti pyydystää perhosia ja kärpäsiä haavillaan. Myös vannoutunut sisäkissavanhuksemme Tiku paistatteli päivää ulkona.

Köyhyyden ja pätkätöiden kimppuun

Lauantaisessa piirikokouksessa puheeni keskittyi ei sen enempään eikä vähempään kuin SDP:n tuleviin haasteisiin. Leipäjonot on yksi politiikan onnistumisen mittari. Ja ne ovat kasvaneet. Siis kaikkein köyhimpien ihmisten elämää emme ole onnistuneet helpottamaan. Se on pakko tunnustaa.

Eduskuntaryhmässämme kävi torstaina dosentti Mikko Kautto, joka on toimittanut kirjan Suomalaisten hyvinvointi 2006 (Stakes). Lainasin kirjan ja luin sen johtopäätöksiä puheenvuoroani varten. Kirjan mukaan suurimmat hyvinvoinnin jakolinjat ovat työssäkäyvien ja työmarkkinoilta sivussa olevien välillä.

Kirjasta selvisi, että hyvinvointi on kohentunut aivan vanhimmissa ikäluokissa. Uusi eläkeläisväestö on koulutetumpaa, terveempää ja toimintakykyisempää kuin ennen. Kypsyvä eläkejärjestelmä ansiotulojen ja varallisuuden kasvun ohella on vaikuttanut siihen, että uusien eläkeläisten tulotaso on yhä korkeampi.

Osa vanhuksista voi kuitenkin huonosti. Pelkän kansaneläkkeen ja eläkkeensaajien asumistuen varassa sinnittelevien tulot ovat köyhyysrajan tuntumassa. Heistä suuri osa on naisia.

Kaikilla ei siis mene hyvin. Politiikassa olisikin lopetettava keskiarvojen tuijottaminen mentävä yksilötasolle. Silloin löydämme ne ihmisryhmät ja kipupisteet, jotka vaativat parannusta.

Kautto toteaa kirjassa, että hyvinvointia jakavaksi tekijäksi on noussut ikä. Nuoremman aikuisväestön hyvinvointi ei ole kehittynyt yhtä hyvin kuin vanhusväestön ja keski-iän ylittäneiden työssäkäyvien hyvinvointi. Mikko Kautto toteaa syyksi työmarkkinoiden muutoksen, eli pätkätyöt, projekti- ja silpputyöt sekä yleisen työmarkkinoiden epävarmuuden.

Uusiin riskeihin, kuten heikon työmarkkinatilanteen seurauksiin nuorille ja perhettä perustaville ei ole reagoitu kohonnutta tarvetta vastaavalla tavalla. Uudelle sukupolvelle hyvinvointivaltion lupaukset näyttäytyvät aiempaa vaatimattomammilta. Tässä on siis selkeää todistusaineistoa sille, miksi Osku Pajamäki http://www.osku.net on niin tuohtunut meidän ikäluokkamme puolesta. (En ole muuten vieläkään saanut hänen kirjaansa).

Heikointa kehitys on ollut lapsiperheissä. Taustalla on nuorten aikuisten vaikeudet kiinnittyä epävakaille työmarkkinoille. Lisäksi yksinhuoltajuus on yleistynyt. Myös asuntomarkkinoiden muutos on taustalla. Vanhemmat ikäryhmät ovat saaneet asuntonsa maksettua ja asuntojen arvo on noussut. Arvojen nousu tarkoittaa asumisuran alussa oleville asumisen hinnannousua lähes toivottomalle tasolle. Nuorilla yhä suurempi osa tuloista menee asumiseen.

Lapsiperheköyhyys - epäkohta nro 1

Kasvanut lapsiperheköyhyys on selkeä yhteiskuntapoliittinen ongelma. Samoin ongelmien ja uhkatekijöiden kasautuminen tietyille perheille ja lapsille. Köyhyys koskee noin 100 000 lasta. Erityisopetuksen tarpeessa olevien määrä on kasvanut huomattavasti. Lastensuojelun avohuollon piirissä olevien lasten määrä on 10 vuodessa miltei kaksinkertaistunut (vuonna 2004 heitä oli 60 000). Huostaanottojen määrä on kasvanut (vuonna 2004 heitä oli 14 700). Kodin ulkopuolelle on lapsista sijoitettu 1 %, mutta Helsingissä osuus on 2,7 %. Lapsimielenterveyspotilaiden määrä on myös kasvussa.

Valtaosa lapsista voi paremmin kuin koskaan. Mutta se osa, joka voi huonosti, voi entistä heikommin. Heidän osuutensa on 5-10 % lapsista. Syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten pahoinvointia kuvaavat tekijät uhkaavat kasautua. Kouluissa piilee syvenevää huono-osaisuutta. Koulusta ja työelämästä kokonaan syrjäytyvien määrä voi kasvaa.

On pysäyttävää kuulla, kuinka 7-vuotias lapsi työntelee yöllä vaunuissa 1-vuotiasta pikkusiskoaan etsien kapakoista vanhempiaan. Näitä tarinoita on ihan liian paljon. Ja liian usein kuvioissa ovat päihteet sekä hyvin syvästi moniongelmaiset vanhemmat. Alkoholinkulutus on kasvanut ja myös haitat sen myötä.

Jo syntyneitä ongelmia korjaavissa palveluissa on paljon parantamisen varaa. Esimerkiksi lasten mielenterveyspalveluissa ja päivähoidon erityispalveluissa podetaan resurssien niukkuutta. Painopiste olisi saatava ennaltaehkäiseviin palveluihin, kuten neuvoloihin, päivähoitoon, iltapäivähoitoon sekä vanhemmuuden tukemiseen ja kotien kanssa tehtävään työhön. Mutta myös ennaltaehkäisevät palvelut ovat ongelmissa.

Suomalainen köyhyyden kasvu on ollut OECD-maiden nopeinta. Köyhyyden rakenne on muuttunut. Se kasautuu vähimmäisturvan varassa eläville. Työssä käyvien ansiotulot ovat nousseet ja myös veronalennukset ovat kohdistuneet heihin. Työtä vailla olevilta nämä hyödyt ovat jääneet saamatta. Stakesin simulaatiomallien mukaan köyhyys olisi kasvanut myös ilman toteutettuja sosiaalietuuksien nostoa ja köyhyyspakettia.

Maalle kilejä kasvattamaan?

Aika hengästyttävää, vai mitä? Eli politiikassa riittää vielä töitä. Ja tässä puhuttiin vain kaikkein vaikeimmassa taloudellisessa asemassa olevista suomalaisista.

Tämän lisäksi tulevat vielä ne kohtuuhyväpalkkaisissa, mutta epävarmoissa työpaikoissa puurtavat ikätoverini, joista itse asiassa joka ikinen tuttavani valittaa uupumusta ja stressiä. Muutamat ovat myös terapiassa.

Karkeasti ottaen voisi sanoa, että naisilla ongelmat kärjistyvät masennukseksi sekä totaaliseksi uupumukseksi ja miehet läträävät viinan kanssa (tarkennuksena todettakoon, että oma mieheni on lähes tulkoon absolutisti). Lisäksi on esiintynyt äkkinäisiä aviokriisejä, hiusten harvenemista, lihomista sekä erilaista kremppaa ja vaivaa. Toisaalta tuttavapiirissä on tapahtunut ihmeellisiä hurahduksia joko elämäntavoissa tai ihmissuhteissa.

Mihin ihmeeseen minä ja ikätoverini tästä vielä päädymmekään? Piinaammeko yhteiskuntaa roikkumalla kehäraakkeina (tai tehokkaina Duracell-pupuina) sen rattaissa mukana vai painummeko joukolla maalle kilejä kasvattamaan? Tiedän, että moni toivoisi minulle jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Lisää aiheesta kotisivuillani:
Yhdessä köyhyyden ja pätkätöiden kimppuun

Suurta urheilujuhlaa

2009-09-08T15:08:00.001-07:00

18.4.2006

Istun junassa kotimatkalla Ajankohtaisen Kakkosen suorasta lähetyksestä Tampereelta Helsinkiin. Päätä särkee, väsyttää ja on nälkä. Tänään oli varsinainen TV:n tehopäivä seksin oston ja myynnin parissa.

Aamu alkoi ennen kuutta, kun heräsin ja lähdin Ylen aamutelevisioon puhumaan aiheesta Lyly Rajalan kanssa. Lyly Rajala toi esiin, että prostituutio on hyvä ja suorastaan välttämätön palvelu. Hän vetosi miesten kuuluisiin biologisiin tarpeisiin, joita pitää päästä tyydyttämään. "Se on luonnonlaki", Lyly julisti. En tarjonnut tähän kohtaan Korkeasaaren Repe-paviaanivertaustani (löytyy jutusta "Minäkö miestenvihaaja?"). Annoin Lylyn puhua puolestaan. Hänhän on varsinainen kävelevä mainos omalle lajilleen.

Minä taas kiteytin oman kantani siihen, ettei ihmisiä voi ostaa ja myydä. Kaiken ei tarvitse olla kaupan (vaikka jotkut möisivät mummonsakin kun hinnasta sovitaan...). Seksi kuuluu niihin kysymyksiin, jotka kuuluu rajata bisneksenteon ulkopuolelle. Samoin tietenkin ihmisten ruumiinosat, joita myös kaupitellaan köyhien maiden ihmiskehoista rikkaille ja kärsimättömille elimen vaihtoa odottaville jonottajille.

Kaupan on munuaisia, silmiä, jopa jo hedelmöitettyjä ihmisalkioita. Tämä kaikki on onneksi kielletty kansainvälisissä sopimuksissa ja rikoslaissamme ihmiskaupan yhtenä alalajina. Siis vaikka köyhä kuinka itse haluaisi tienata rahaa kehon osistaan luopumalla.

Illalla olin Ajankohtaisen Kakkosen suorassa lähetyksessä, jossa näytettiin alkuinsertti jalkapallokisoihin valmistautuvan Saksan bordellitoiminnasta. Juttu oli yhtäaikaa huvittava, naurettavan järkyttävä ja liiallisen paratiisimainen Lylylle ja hänen hengenheimolaisilleen.

Irina todisteli, kuinka mahtavaa työ bordellissa on. Pönäkkä isäntä kehui, kuinka prostituoitujen ei tarvitse ikinä edes poistua talosta, vaan he voivat shoppailla uusia muotihepeneitä bordellin kaupasta. Kaikki sujuu turvallisissa merkeissä ja timpurit tekevät laajennusosaa jalkapallon MM-kisojen mittavia asiakasvirtoja varten.

Oli heinäpaalihuonetta, huone lääkärileikkeihin sekä uutuutena laajennusosan orientaalinen sisustus. Kisojen aikana oli luvassa aleviikot, jossa yhden "suoritteen" hinnalla sai ottaa osaa mittaviin orgioihin. Siis todellinen Puuhamaa miehille, joita asiakkaat 100 %:sti olivat.

Luksusbordellin asiakkailla täytyy olla jonkin verran maksukykyä, päästäkseen toteuttamaan sinne lihan himojaan. Ja kun tarjontaa on, se luo kysyntää myös muille vähemmän varakkaille puutteesta kärsiville miehille. Heidän on tyytyminen halvempiin naisiin, joita löytyy kaduilta ja niistä lautaparakeista, jotka WC-Bajamaja-rivistön tapaan kohoavat kisapaikan välittömään läheisyyteen. Jostain päin Saksaa löytyy myös drive in-autotalleja pikaiseen tarpeen tyydytykseen.

Ja osa naisista päätyy lautakoppeihin vasten tahtoaan, ihmiskaupan uhreina. Ei mikään hohdokas homma.

Tässä oli siis yksi vaihtoehto, johon prostituution ja bordellien laillistaminen voisi meilläkin johtaa. Siis jos maksullisen seksin varaan elämänsä rakentaneet asiakkaat ja seksikauppiaat saisivat päättää. Onneksi meillä muillakin on sananvaltaa. Ei voi olla oikein, että ihmiskeho valjastetaan jonkun ihmissuhdeongelmaisen itsetyydytyksen välikappaleeksi. Ei, vaikka ihminen siihen itse rahasta suostuisikin.

Johonkin se raja on sentään vedettävä ja se kulkee tässä. Ihmisyyden nimissä.

Kuukkeleita ja savunhajua

2009-09-08T15:06:00.001-07:00

13.4.2006

Terveisiä Saariselältä! Olemme täällä perheeni ja anopin kera pääsiäisen vietossa. Eräkämppien ja kelomäntyjen keskellä Espoon metro tuntuu kovin kaukaiselta, joten palaan metroasiaan myöhemmin. Tämän jutun alapuolelta löytyy myös tuore juttu Tarja Halosen juhlista.

Hiihdin tänään mieheni kanssa Kuukkelilammelle ja takaisin. Keli oli lämmin, joten latu oli aluksi jäinen ja lopulta märkää pehmeää mössöä. Siis liukasta menoa - myös taaksepäin. Menomatka (10,6 km) menikin lähinnä käsivoimien varassa.

Lintu-Antin kodalla lisäsimme suksien pohjiin pitovoidetta, mutta sen antama apu oli vähäinen. Himourheileva mieheni vitsailikin jossain vaiheessa, että hän olisi voinut vetää minua ahkiossa. Olisinpahan voinut näppäillä samalla kommunikaattoriani…

Hiihto ei ole paras lajini ja huomenna aion laskettelemaan. Siinä ei ole taakselipsumisen vaaraa. Suunta on vain yksi ja se on alaspäin. Sopii minulle.

Olemme olleet aika usein Saariselällä. Täällä on hyvät hiihtoladut (Mikko on kova hiihtämään) eikä tunnelma ole liian hienosteleva. Humppa soi ja tuulipuvut suhisevat. Hauskaa. Laanilan monotanssit tosin menevät jo vähän liian pitkälle.

Kolmen kilometrin taival Laanilaan on viskinhöyryinen ja tankkaus on mennyt monilla siellä vähän liian pitkäksi. Eksyimme sinne kerran tauolle nyt 8-vuotiaan Elsan ollessa yksivuotias. Meno oli sen verran villiä, että kierrämme paikan kaukaa.

Vielä hullumpi on Huskybaari. Keskellä metsää täysien anniskeluoikeuksien kera hoilataan karaokea ja tanssitaan rommimukit käsissä. Huskeja nuokkuu ulkona kopeissa. Baaritiskin vieressä on kerrossänky mahdollisesti uuvahtaville tanssijoille. Pähkähullua!

Kuukkelilampi ja Lintu-Antin kota on kuitenkin ehdoton hitti. Savuisessa kodassa nuotio loimuaa ja sen ääressä paistuvat siiat, pannukahvit ja lätyt. Nyt olivat meneillään savottaviikot (?). Tarjolla oli myös läskisoosia ja kuoriperunoita sekä korvasienikeittoa.

Isäntä Lintu-Antti veistelee puulintuja ja tarinoi kaikenlaista. Tuolit ovat ringissä ja kaikki näkevät tulen. Ulkona on myös nuotio makkaranpaistoa varten ja kaksi pörröistä lapinkoiraa, Viima ja Mörri.

Miksi ihmeessä meillä etelässä ei ole enemmän paikkoja, joissa saisi katsella nuotiota ja haistella savun hajua? Mieli rauhoittuu ja on vastaanottavainen. Sopisi hyvin vaikkapa kokoustilanteisiin.
**
Kävellessämme tiellä lasten kanssa moottorikelkka pyyhkäisi ohi ja Simo (3v) huudahti: "Senkin maantiegangsterit"!

Luulin, että kyseessä oli syvällinenkin kannanotto moottoriurheilua vastaan, mutta Leo (6v) kertoi, että lause on peräisin päiväkodin satukasetista "Kaislikossa suhisee". Suunnitelemaamme moottorikelkka-ajelua ei siis tarvitse ryhtyä perumaan...

Ja olemme tavanneet kuukkeleita, riekkoja, poroja ja lapinkoiria.

Minäkö miestenvihaaja?

2009-09-08T15:00:00.001-07:00

11.4.2006

Kuvassa istun elämäni ensimmäisten miesten vieressä. Kuvassa on isäni ja hänen sylissään veljeni.

Näyttelijä Leea Klemola kiteytti Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä (3/2006) hyvin sen, mikä merkitys veljillä on hänen elämässään ollut:

"Peruskokemukseni siitä, että olen ihminen, tulee veljien kautta. Nuorena poikaystävät eivät jaksaneet kuunnella sekuntiakaan asioista, joista minä olin kiinnostunut. Heidän kanssaan piti jumiutua seksuaalisuuteen ja mustasukkaisuuteen. Veljien kanssa koin, että he pitävät minusta sekä feminiinisenä olentona että ihmisenä. Heidän kanssaan saattoi jakaa asioita. Veljet ovat olleet reitti ulos itsestäni maailmaan."

Ihminen muovaa lapsena käsitystä itsestään suhteessa muihin ihmisiin oman perheensä ja läheisten ihmisten kautta. Minun elämässäni isän ja veljen kanssa ei ollut koskaan merkitystä sillä, oliko tyttö vai poika. Isä osti minulle niin jääkiekkovarusteet, kuin nuket ja hörhelötkin.

Olen saanut isän taholta aina pelkkää kannustusta ja arvostusta. Ymmärrystä on riittänyt ihan joka käänteessä.

Veljeni taas on minua vuoden nuorempi. Olimme vähän kuin kaksoset, mutta pienestä ikäerosta huolimatta olin kuitenkin se isosisko, joka pienen (aivan lievän) pomoilun lisäksi kantoi vastuuta ja huolehti. Toisaalta olin myös hyvä kaveri ja taistelupari.

Suhtautumiseni kaikkiin miehiin lähtee tältä veljeyspohjalta.

**

Joillain miespalstoilla minua tituleerataan miesten vihaajaksi. En todellakaan vihaa miehiä. Mutta sovinismia inhoan. Tässä yksi sellainen otos:

"Sinun naispuolisia sukulaisia oli varmaan paikalla silloin kun lanseerattiin viisas lausahdus: "nainen vaietkoon seurakunnassa". Näyttäisi pitävän paikkansa nykäänkin kun sinun temppuja seuraa. Hysteeriset läskiperselehmät ei kuulu päättäviin asemiin, nyt kyllä rupeaa jokainen sen tajuamaan. Et edistä aitoa tasa-arvopyrkimystä. Herää narttu!
T: Mies"

Tämä hysteriaan taipuvainen mies ei ollut oikein ilahtunut joistakin miehiä koskevista kommenteistani. Ja kriittisiähän ne monet ovatkin, koskien nimenomaan tällaisia hyypiöitä. (Hän ei muuten tiedä, että rasvaprosenttini on kohtuullisen alhainen...)

**
Jotkut mieskriitiset lausuntoni lähtevät siitä harmista, että osa miehistä näkee naisille vain yhden tehtävän; olla miehiä varten ja täyttää heidän tarpeitaan. Ja valitettavasti näitä miehiä löytyy myös eduskunnasta.

Onneksi valtaosa miehistä on tasa-arvoista porukkaa, mistä todisteena seuraavat palautteet:

"Luin sunnuntain Hesarista juttusi "Seksin oston hyväksymiselle ei ole perusteita". Ilahdun aina suuresti, kun huomaan, että tässäkin asiassa sentään joilla kuilla näyttää järki pysyvän päässä."

"Oi oi - Susanna Rahkoselta luvassa suukko jokaiselle profeministimiehelle. Profeministimiehet ry on siis julkisesti tukenut seksin oston kriminalisointia - toistaiseksi vetoomus* on julkaistu vain HBLssä, 29.3. Laitan tämän CCnä Susannalle - ehkä suutelemisseremonia voisi tapahtua vaikkapa eduskunnan portailla? "

**

Puolileikillinen suutelulupaukseni on paljastanut pari mielenkiintoista asiaa. Ensinnäkin: Ironia ja varsinkin itseironia on liian vaikea laji putkiaivojen tulkittavaksi. Varsinkin kansanedustajan esittämänä.

Toiseksi: Jotkut eivät ole tajunneet, että kyse ei ollut mistään kannattajien ostamisesta. Vaikka kyseessä oli vitsi, halusin herättää keskustelua ja kaivaa esiin niitä miehiä, jotka ihan OIKEASTI ja AIDOSTI vastustavat seksin ostamista tasa-arvo- ja ihmisoikeussyistä. Ei siksi, että joku lupaa suudella.

Lylyrajaloita en siis arvellutkaan tavoittavani. Mutta juuri hänenlaisensa ovat tulkinneet kannaottoni kannatuksen ostamiseksi, eräänlaiseksi kerjäämiseksi. Miksiköhän?

Minä en pidä kerjäämisestä. Se on säälittävää. Jos haluan pyytää ihmisen vaikkapa kahville, toivon, että hän tulee sinne vapaaehtoisesti. Muussa tapauksessa asia jääköön sikseen. Ei tulisi mieleenkään pakottaa ihmistä paikalle. Eikä turvautua rahalla tai muilla epätoivoisilla täkyillä houkutelemiseen. Se olisi aikamoista pakkopullaa.

Seksin ostamisessa on myös kyse eräänlaisesta kerjäämisestä. Myyjä ei tee sitä siksi, että se olisi hänelle nautinto. Kyse on pelkästä rahan tienaamisesta. Ostaja taas hankkii rahalla jotain sellaista, jota ei syystä tai toisesta muuten saa.

**

Vielä yksi juttu: Niille seksin oston kannattajille, jotka vetoavat miesten luonnollisiin ja hallitsemattomiin seksuaalisiin tarpeisiin, suosittelisin matkaa Korkeasaareen. Repen häkissä on varmasti vielä tilaa.

**

Seuraavalla kerralla ajattelin siirtyä jo pois miesteemasta ja puhua metrosta. Kannatan sen rakentamista Espooseen. Toisin kuin eräs espoolaisvaltuutettu, en ole sitä mieltä, että metro on fallistinen ja naisia alistava. Niin hullu edes minä en ole.

**

*) "Vi undertecknade profeministiska män stöder ett kriminaliserande av köp av sexuella tjänster. Den modell enligt vilken huvudsakligen män köper och kvinnor säljer sex är förnedrande för kvinnor (och män). Den förstärker ojämställdheten mellan könen och resulterar i människohandel med kvinnor och barn. Eftersom det i praktiken är omöjligt eller utomordentligt svårt att visa att de som jobbar med prostitution skulle göra det av fri vilja, utgår vi från att prostitution i praktiken utgör en förlängning av manssamhällets strukturella våld mot kvinnor och barn.

Prostituerade möter ofta våld. De behöver skydd, många av dem dessutom professionell hjälp både för att lösa sina problem och för att lämna prostitutionen. Eftersom den manliga efterfrågan på de prostituerades tjänster direkt föder och stöder sexindustrin, tycker vi att dessa manliga kunder ska ställas till svars inför lagen. För att skydda de prostituerade måste dessutom nuvarande lagutövning effektiveras. Våld är alltid ett brott och våld mot kvinnor är ett världsomfattande problem som måste åtgärdas kraftfullt. Koppleri är sen gammalt ett brott, och också denna lagutövning måste effektiveras."

**
Ja tällainen kommentti tuli Mirka-nimiseltä lukijalta:

Ihanan suoraa tekstiä kansanedustajalta! Voimia ja energiaa jatkaa samaan malliin niin ja tietenkin tasa-arvoa edistäen :)

Oppositioon katsomaan muumioita

2009-09-08T14:57:00.000-07:00

3.4.2006

Vein juuri pojat hoitoon ja tokaluokkalaisen Elsan kouluun. On ruhtinaallisesti hetki aikaa ja sen uhraan blogilleni. Aamun Hesarissa kirjoiteltiin kansanedustajien blogeista ja omanikin mainittiin. Demareista ahkerimmaksi kirjoittelijaksi tituleerattiin Erkki Tuomiojaa. Hän on pitänyt nettipäiväkirjaa pisimpään, mutta kirjoittaa kerran viikossa (ks linkki). Oma blogini on tuoreempi, mutta kirjoitan useamman kerran viikossa. Olen siis oikeasti ahkerampi.

Mutta ei se määrä, vaan se laatu…

En pidä blogia siksi, että sellainen "pitää olla" tai että antaisin itsestäni mahdollisimman edullisen kuvan. Ehkä jopa päinvastoin…. Antamani kuva ei aina ole kovin asiallinen, mutta siinä puhun minä. Kirjoittaminen on kivaa terapiaa ja hyvä tapa selkeyttää ajatuksia. Totta kai tajuan, että näitä juttuja myös luetaan. Se tekee kirjoittamisesta vielä palkitsevampaa. Joku myös lukee horinoitani.

Mutta liian asialliseksi en aio blogissani heittäytyä. Asiajutut voi lukea nettisivuiltani osoitteesta http://www.susannarahkonen.net/. Siellä ovat ne harkitummat kirjotukseni, tiedotteeni ja aloitteeni.

***

Kävin lauantaina Suomen Sosiaalifoorumissa. Kyseessä on jokavuotinen monen eri kansalaisjärjestön järjestämä tapahtuma, jossa etsitään ratkaisuja oikeudenmukaisempaan maailmaan ja yhteiskuntaan kansalaisnäkökulmasta. Olen käynyt tapahtumassa joka vuosi ja viime vuona osallistuin myös Maailman Sosiaalifoorumin kokoukseen Brasilian Porto Allegressa.

Nyt olin Attacin (jonka jäsen olen) järjestämässä tasaveroseminaarissa puheenjohtajana http://www.attac.fi/. Oli hauska tavata pitkästä aikaa oma professorini ja tutkielmani tarkastaja Kari S. Tikka. Juttelimme hänen kanssaan pitkät pätkät tilaisuuden jälkeen, muun muassa jatko-opinnoistani.

Oikeustieteellisen tiedekunnan finanssioikeuden professori puolusti tasaveroa. Hän vetosi kansainväliseen kehitykseen ja verokilpailuun. Pääomien ja ansiotulojen verotuksen välillä on oikeudenmukaisuusvaje. Osinkotuloihin kohdistuu 19,6 %:n vero, kun taas palkkatulojen verotus on paljon ankarampaa. Keskituloisten marginaalivero on noin 30 % ja suurituloisten yli 50 %. Suomessa on 1,7 miljoonaa osinkotulonsaajaa, mutta pieni joukko, eli 10.000 saa niistä puolet.

Kari S. Tikka totesi, ettei yhteiskuntaa voi kehittää niin, että meillä on ostovoimaltaan heikko työntekijäporukka ja vahva pääomatulosaajien porukka.

Tässä hän on aivan oikeassa. Mutta. Oikeudenmukaisuutta pitää olla myös ansiotulonsaajien kesken. Kelan tutkija Pertti Honkanen toi esiin, kuinka palkansaajien ja muiden ansiotulonsaajien kesken veronalennukset ovat kohdelleet eri tulonsaajia hyvin eri tavoin. Prosentteina tasaiset veronalennukset johtavat tietenkin suhteellisesti suurempiin alennuksiin tulohaitarin yläpäässä.

Ja verojahan on lamavuosien kiristysten jälkeen päästy jälleen alentamaan. Aika reippaastikin. Honkasen mukaan valtion verotuloihin on kohdistunut kahdeksan miljardin euron vähennys vuoden 1994 veroperusteisiin nähden.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattori Jukka Pirttilä oli tutkinut veronalennusten vaikutuksia työllisyyteen. Talous VOI kasvaa, veropohja ja verokertymä VOI kasvaa, mutta onko siitä näyttöä? Tuloveron kertymä on kasvanut viime vuosina, mutta onko se johtunut veron alennuksista?

Aiheen tutkiminen eri tilastoista ja muuten ei ole helppoa. Pirttilän mukaan veronalennuksille ei kuitenkaan ole voitu osoittaa tilastollisesti merkittäviä veropohjaa kasvattavia vaikutuksia. Sen sijaan sellainen arvio, että veronalennus kasvattaisi verokertymää, voitiin sulkea pois!

Pirttilän mukaan paras arvio veronalennusten työllisyysvaikutuksista on: Veronalennukset kasvattavat tuloveroja siten, että ne maksavat alle 10 % itse itsestään. Siis mikään hokkus pokkus-temppu talouden "dynamiikan" aikaansaamiseen veronalennukset eivät ole. Kallista työllistämistä siis.

Kati Peltolalla oli mielenkiintoinen veromalli. Hän ehdotti yhtä yhteistä veroa nykyään kolmelle erilaiselle henkilökohtaiselle tulolajille. Siis kaikki henkilön saamat ansiotulot, pääomatulot ja ansiotuloa korvaavat sosiaalietuudet verotettaisiin saman henkilökohtaisen veroprosentin mukaan.

Kaikkia koskisi sama 10.000 euron suuruinen perusvähennys vuodessa ja sen ylittävän tulon vero määräytyisi maksukyvyn mukaan.

Ihan hyvä muuten, mutta pääomatuloveroprosentti nousisi monilla ja moni rikas kiikuttaisi pääomansa muualle. Se on nykyään niin helppoa. Emme siis pääse malleista mihinkään, ellemme kehitä samalla kansainvälistä verotusta.

Kari S. Tikka opetti minulle taannoin veropolitiikan kulmakiviä. Verotuksen tehtävä on fiskaalinen, mutta myös oikeudenmukaisuus eli tuloeroja tasaus on sen yhtenä tarkoituksena. Nyt jälkimmäinen ei toimi. Olemme hivuttautuneet verokilpailun paineissa lähemmäs tasaveroa vähin äänin. Tuloerot ovat kasvaneet ja jatkavat törkeää kasvuaan.

Mikäli emme halua verokilpailla veropohjaamme hengiltä, meidän on ulotettava veropolitiikkamme kulmakivet sille pelikentälle, missä myös rahat ja ihmiset liikkuvat. Emme pääse siitä mihinkään, että tarvitsemme EU:n tasoista verotusta ja miniminormeja, mutta jatkossa myös maailman tasolla verotusta koskevia pelisääntöjä. Tobinin vero on yksi avaus siihen suuntaan.

***

Kolmevuotias poikani Simo oli kuunnellut uutisia Ukrainan vaaleista ja kysyi minulta: "Äiti, ootko sä ikinä ollut oppositiossa?" Hän kuvitteli, että se on joku paikka ja jatkoi: "Millaista oppositiossa on? Onko siellä muumioita?"

…Hmmm….Voihan sielläkin aikamoisia muumiota kyllä olla, mietin.

"Mä haluun Egyptiin. Siellä on muumiota", sanoi Simo.

No sinne Oppositioon minäkin voisin lähteä. Toivottavasti Olmi ei vie toisenlaiseen oppositioon...

Nyt lähden autokauppaan hakemaan uutta autoa. Sitten eduskuntaan ja illalla on vuorossa viikottainen Marco Bjurströmin tanssitunti….

Olmi ja salaliittoteoria

2009-09-08T14:31:00.001-07:00

1.4.2006

Harmiton olmi-vertaukseni herätti Keskustan syvät rivit. Minulle tämä keskustelukulttuuri on hyvin vieras maailma. Uudellamaalla keskustalaisia on melko vähän ja Espoossa vielä vähemmän. Seuraavassa esimerkki keskustalaispalautteesta, jonka äänensävy on suorastaan pelottava:

"Kyllä NE PERKELEEN PUNIKKI SOSIALISTIT ovat Olmeja, jotka ovat puheenjohtajansa kaltaisia kuralammikkoeläjiä, joista pitäisi myöntää kalastuslupa, pyynti- ja tappomaksu, jotta tämä vaarallinen yhteiskuntaa vaarantava toverilaji ei pääsisi liikaa lisääntymään! -keinoilla millä hyvänsä. Oletko samaa mieltä Toveri? Olmiksi nimittelevät; saunan taakse ja... sitä ne ja jotkut punikit kerjäävät! sosiaalidemokratia on paha pandemia ihmiskunnalle! onko rokote jo mietitty?
isänmaan - ei sosialistien ystävä"

Että sillä lailla! En ihmettele, että puolueella on ollut vaikeuksia saada jalansijaa Etelän suurissa kaupungeissa…Tällä retoriikalla ei kannata yrittää.

Pyysin Iltalehdessä Mikko Alkiolta anteeksi ilmaustani, joka on häntä loukannut. Loukkaavaksi se ei kuitenkaan ollut tarkoitettu. Myönnän kuitenkin, ettei sokea pyrstösammakko ole välttämättä yhtä suloinen otus kuin joku pörröinen kisumirri.

En arvannut, että Keskustassa tilanne on näinkin tulenarka. Kun joku vähänkin aivastaa heidän suuntaansa, niin heti ollaan epäilemässä suurtakin demareiden salaliittoa. "En tiedä mistä nämä 'Eeron enkelit' käskynsä ja ideansa saavat" Mikko Alkio toteaa.

Vähän suhteellisuudentajua kiitos! Jos minä katson kotona televisiota ja samalla kirjoittelen vaikutelmiani blogiini, ei siinä sohvan kulmalla sen kummempaa konspiraatiostrategiaa tarvita. Eikä varsinkaan Eero Heinäluomaa viereen neuvomaan.

Onko Mikko Alkiolle tullut mieleen sellaista mahdollisuutta, että naispuolinen poliitikko voi keksiä omat kirjoituksensa ja ideansa ihan itse. Tämä kannattaa iskostaa mieleen, jos haluaa olla moderni poliitikko ihan oikeasti. Enkä minä nyt niin enkelimäinen ole...

Kannatin muuten SDP:n puoluekokouksessa puheenjohtajaksi Erkki Tuomiojaa.

http://www.kumikameli.com/sanat_nahkasuiden.htm#olmi