torstai, 19. marraskuuta 2009

Sujuu kuin tanssi

27.1.2007

Upea ilma. Kerrankin talven näköistä. Mikään ei ole sen rentouttavampaa kuin lenkki hiljaisessa lumisessa maastossa. Ja kun vielä aurinko valaisee höttöisen maiseman, on näky täydellinen.

Vaaleista ei voi vielä sanoa, että ne sujuisivat kuin tanssi. Moni vaaleihin liittyvä käytännön asia on vielä työn alla. Meillä on lakivaliokunnassa vielä muutamia tärkeitä mietintöjä antamatta ja päähuomio on väkisinkin niissä. Saimme hyväksyttyä mm. ulosottokaaren, jonka hyväksymisellä tulimme kumonneeksi vuodelta 1895 olleen vanhan ulosottolain. Ulosottolainsäädäntöä oli valmisteltu jo lähes parinkymmenen vuoden ajan ja uudistukset on tuotu eduskuntaan neljässä eri osassa.

Nyt hyväksyimme sen viimeisen osan. Hirveästi otsikkoja ei ole näkynyt, vaikka uudistukseen sisältyy yksi hyvin merkittävä uudistus, eli velkojen lopullinen vanheneminen. Kun ulosottoperusteesta eli maksutuomiosta on kulunut 15 vuotta, velka vanhenee eikä sitä voi enää periä. Yksityishenkilön ollessa luotonantajana aika on 20 vuotta. Tämä on lain pääsääntö pähkinänkuoressa ja päästää monet ylivelkaantuneet vihdoin löysästä hirrestä.


**

Kuinka paljon tärkeitä lakeja me hyväksymmekään vailla sen suurempaa huomiota. Aktiiviset ja laatulehtien pikku-uutisetkin tarkkaan lukevat kansalaiset tietävät tämän kyllä, mutta suuri massa on autuaan tietämätön. Lööppien ja viihdelehtien valossa eduskunnasta saa ihan toisen kuvan kuin mikä sen tehtävä oikeasti on. Aiheesta lisää kotisivuillani jutussani "Olmi ja politiikan ydin".

Eduskunta säätää edelleen Suomen kaikki lait. Sen tehtävä ei ole helpottunut, vaan vaikeutunut. Kansanedustajan työ samoin. Ministereillä on paljon vaikutusvaltaa siihen, mitä ja miten lakeja valmistellaan. Ministerin tehtävä ei ole mikään palkinto kivasti menneistä vaaleista tai paikka, johon otetaan näytille parhaan näköiset mediakasvot. Ei ainakaan pitäisi.

Vai haluaako kansa, että heidän valitsemansa edustajat hoitavat edustuspuolen, mutta sisältöön vaikuttaminen jätetään joidenkin muiden huoleksi - Elinkeinoelämän keskusliiton lobbareille vaikka? Myös ministeriöissä on ihan päteviä virkamiehiä, joilta työ kyllä sujuu. Heitä ei vain valitse kansa vaaleissa, eli siinä on se pieni ero.

Olen itsekin taustaltani virkamies. Tarkemmin sanottuna sosiaali- ja terveysministeriön hallitussihteeri, siis lainvalmistelija. Kun lähdin ehdokkaaksi vuoden 1999 vaaleihin, eräs korkea virkamies tokaisi minulle: "mitä sä sinne menet, mehän täällä kaikki asiat päätetään"... Ei se nyt ihan noin mene, mutta valmistelulla on kyllä merkitystä.