MTV3:n uutisissa oli tänään juttu, jonka otsikkona oli "ehdokkaat hakevat julkisuutta kirjoittamalla kirjoja". Jutussa näytettiin, kuinka vihreät ehdokkaat olivat tehneet keittokirjan ja Heidi Hautala valmisti salaattia sormet valkoisessa töhnässä. Kokoomuslaista Ahti Vielmaa haastateltiin hänen jätkäporvari-aiheisesta omakustanteestaan, jonka tarkkaa nimeä en muista.
Jutussa sanottiin, ettei näitä poliitikkojen kirjoja voi yleensä kehua kirjallisista ansioista. Niitä tehdään vaalien kiilu silmissä. Ihan surkeaa kamaa ja säälittäviä tekeleitä. Niin uutisessa annettiin ymmärtää.
Minun kirjani julistamistilaisuus on ensi tiistaina ja kirjani vilahti uutisen kirjapinossa. Alan varustautua siihen, että olen altistanut itseni maalitauluksi monenlaiselle kritiikille, josta tulen taatusti loukkaantumaan. Sen verran tosissaan ja sydänverellä olen mennyt mietteitäni raapustamaan. Kyseessä ei ole nimittäin mikään kolumni- tai reseptikokoelma. (PS. Heidin Hautalan sekä Arja Alhon keittokirjat ovat molemmat hyviä).
Mutta onko se niin epäilyttävää ja halpamasta pukea ajatuksiaan kirjan muotoon, kun on valittu kansalaisten edustajaksi eduskuntaan ja ehdolle uudelleen? Pitääkö äänestäjien tyytyä vaalisloganeihin ja mainoksiin? Missä ne todelliset ajatukset esitetään ja pohditaan tulevaisuutta - jossain Uutisvuodossa vai? Entä onko valitettavaa kalastelua kertoa, millainen on oma arvomaailmani ja lähestysmistapani asioihin - jopa vaalien alla? Pitäisikö niitä, jotka eivät kirjoita mietteitään tai ylipäänsä mieti, kiittää suoraselkäisyydestä? Eipähän ole mitään arvosteltavaa.
Kirjoittamalla tulee paljastamaan itsestään jonkun siivun, jolloin on alttiimpi ottamaan kritiikin myös henkilökohtaisesti. Arvostelua pahempaa kuitenkin on, jos omat ajatukset joutavat avaamattomina suoraan roskapönttöosastoon. Sellaistakin sattuu.
Sitten kun joku väittää, että joku muu on kirjoittanut tekstini, tiedän, että kirjani on hyvä….
**
Asiaa miesasiamiehille:
Juttelin kaverini Lauran kanssa siitä, kuinka moni nainen on ihan kamala pirttihirmu kotonaan. Miesparat yrittävät tehdä kaiken parhaansa mukaan, mutta huutia tulee ja kamalaa käskytystä. Olen kuulemma ihan lievästä päästä mieheni mukaan, mistä olen huojentunut.
Laura laittoi minulle linkin alan radio-ohjelmaan "anonyymit kotikiusatut". Siis kaikki kotikiusatut miehet, tässä teille virkistävää miesnäkökulmaa.
Kuvassa karhu, minä ja Paavo Lipponen Espoossa kunnallisvaalien alla. (En ole se nahkatakkinen täti etualalla, vaan olen kuvassa taaempana. Ja kyllä; kuvassa on karhu, joka ei siis ole Paavo)
