21.1.2007
Ennen vaaleja media kauhistelee ehdokkaiden vaalibudjetteja. Minuakin rahan meno hirvittää, mutta sitä en ymmärrä, että asiaa taivastelevat ne tahot, jotka rahan syytämisestä eniten hyötyvät. Vaalibudjettien valtaosahan upotetaan nimenomaan viestin kertomiseen lehdissä, televisiossa ja radiossa.
Siinä ei ole mitään pahaa, että puolueet ja ehdokkaat kertovat tavoitteistaan äänestäjille. Se tapahtuu median välityksellä joko ilmaiseksi lehtijuttujen muodossa tai sitten ostetun mainostilan kautta. Harva puolue tai ehdokas vain saa toimittajat uutisoimaan omia tavoitteitaan sellaisenaan, vaikka niitäkin on. Siksi tarvitaan myös vaali-ilmoituksia.
Rahalla huonosta ehdokkaasta ei leivota hyvää, vaikka kuinka mainostaisi. Sen sijaan hyvä ehdokas voi jäädä pimentoon, jos kukaan ei tiedä tämän ajatuksista olemassaolosta puhumattakaan. Tämä koskee erityisesti uusia nuoria ehdokkaita. On sääli, että moni hyvä ehdokas jää suurempien äänestäjäjoukkojen ulottumattomiin ilmoitusrahan puutteessa.
Vaalit ja vaalien mainosrahat ovat medialle tärkeä kultakaivos. Mainosrahat ovat myös demokratian kompastuskivi. Vaalirahoituksen kaikki ongelmat kulminoituvat juuri mainosrahaan ja haluun saada sen avulla äänensä kuuluville. Kukapa ei sitä haluaisi demokratiassa - nekin, jotka eivät puhu bisneksen suulla.
Mitäköhän kaikkea sillä summalla voisi saada aikaan, joka nyt syydetään tiedotusvälineiden katteisiin? Eikö tälle raharumballe voisi kollektiivisesti tehdä jotain? Vai kävisikö silloin niin, että meille tulisi vain halpoja ehdokkaita? Niitä valmiiksi televisiosta ja lehdistä tuttuja viihdepersoonia, joiden ei tarvitse käyttää ilmoitusrahaa nimensä kertomiseen. Tai sitten jo valmiiksi tunnettuja politiikan veteraaneja.
Demokratiasta kannattaa kyllä maksaa, mutta kenelle, siinä olisi vielä viilaamista.
**
Vietin perheeni kanssa varsinaista aktiiviviikonloppua Kisakallion urheiluopistossa eduskunnan urheilukerhon matkassa. Minulle tehtiin siellä kuntotesti ja nyt tiedän tarkkaan, millä sykealueella kannattaisi treenata. Kun saisin vielä pulssimittariin uuden patterin ja kissamme puhkaiseman jumppapallon korvattua uudella, voisin jatkaa kunnon kohotusprojektiani suunnitelmieni mukaisesti.
Ihan laakereillani en ole lepäillyt. Olen mm. vetänyt eduskunnassa torstaisin jumppaa, jossa olen kuntouttanut itseni lisäksi kollegoitani. Jos muutamilla vihreillä on kova vaalikunto, se johtuu jumpastani. Minun pitää varmaankin saattaa heidät nyt hirvittävä ylikunnon partaalle, mikäli haluan pelastaa vaalituloksen…
Hiihtosankarit
2 viikkoa sitten