torstai 19. marraskuuta 2009

Talouselämä: Tämä on vaalikirjojen eliittiä

2.3.2007


Talouselämä arvioi 2.3. kirjani ja totesi näin:

"Tämä on vaalikirjojen eliittiä. Kansanedustaja Susanna Rahkonen paneutuu asioihin ja kirjoittaa selväsanaisesti ja omakohtaisesti. Narsismia ei esiinny. Rahkonen valmistui juristiksi lama-Suomeen, jolloin hyvinvointivaltion purkaminen alkoi. Koko kirja kumpuaa tästä traumasta.


Rahkonen on selvästi fiksu, mutta hänenkin ajatusmaailmassaan rahavalta on mörkö. Demarien näkökulmasta raha muuttuu hyväksi vasta, kun se on kiertänyt valtion kassan kautta. Rahkonen oivaltaa, että työllisyysaste on hyvinvoinnin rahoituksen avain. Hän vieroksuu kuitenkin palvelualan hanttihommia ja suhtautuu nuivasti jopa veronalennusten tuomiin töihin. Ikään kuin Suomi olisi viime vuodet työllistänyt ja vaurastunut väärin.


Rahkonen haluaa isomman julkisen sektorin. Hänen laskelmansa mukaan julkiset lisätyöpaikat lähes rahoittaisivat itsensä. Eri asia on, houkutteleeko hoitajan palkka työttömän pois päivärahoilta. Talouden koneistosta Rahkonen ei juuri puhu. Hyvinvointivaltio pitäisi rahoittaa, mutta pyörivät rattaat eivät saisi tuottaa rikkauksia eivätkä kasvattaa tuloeroja. Ikään kuin taivaasta tupsahtaisi yrittäjiä, jotka ottavat riskiä ja tarjoavat työtä, mutta eivät ole henkilökohtaisesti kiinnostuneita rahasta."

Hienoa, että kirjani sai positiivisen arvion, vaikka poliittisesti mielipiteeni eivät kaikkia miellytäkään. Demarina korostan tietenkin julkisen sektorin roolia hyvinvoinnin luojana ja siinä tarvitaan verotuloja. Sosiaalinen pääomamme on korkea, kiitos sen, että meillä ei ole syntynyt kahden kerroksen yhteiskuntaa. Uskon, että julkisilla rahoilla luotu koulutusjärjestelmämme tuottaa osaavaa työvoimaa, joka hyödyttää myös yrityksiä.

Epävarmuus on ihmisten hyvinvoinnin uhkista pahin. Epävarmuudella meitä pidetään varpaillaan ja meitä hallitaan. Muuttuvassa maailmassa juuri epävarmuuteen tarvitaan uudenlaisia turvatyynyjä. Sosiaaliturvajärjestelmämme on kuin palovakuutus, jolla erilaisia riskejä vakuutetaan. Tai niin ainakin pitäisi. Ja kuten vakuutuksissa, aina ei vahinkotapahtuma osu kohdalle, mutta jos osuu, turvaa tarvitaan.

Kun ihmiset kokevansa elämänsä turvalliseksi, he uskaltavat myös ottaa riskejä ja olla luovia. Paljon peräänkuulutetut innovaatiot syntyvät tällaisesta ilmapiiristä. Siksi uskon, että pohjoismainen hyvinvointimalli tukee yrittäjienkin asiaa, kunhan tasapaino vain saavutetaan.

Ei kiittos kuumetta

2.3.2007

Vaalityö on epäterveellistä. Tänään tarrasin nälän sumentamana huterin käsin ensimmäiseen ateriaani kello 15.30 ja se oli sämpylä. Kun olotilaan yhdistää vielä liian vähät yöunet ja liian monet päässä vilistävät asiat, on ihminen aika lähellä tikittävää aikapommia.


Keskiviikon SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa Sydänliitto esitteli tavoitteitaan ja mittasi kolesterolin. Onneksi ei verenpainetta. Sairausteema jatkui kokoussalissa. Puoluevaltuuston puheenjohtaja Matti Ahde oikein toivoi, että vaalikuume nousisi. Samaan viittasi myös Eero Heinäluoma puheessaan.

Minä en kaipaa mitään kovaa vaalikuumetta. Vaalikuumeen noustessa hourelukemiin alkavat ne pahimmat ylilyönnit ja epätoivoiset viime hetkien virhearvioinnit. Panikointi ei kannata. Vaalityö ei saisi ratketa vain muutamien päivien mainosvyörytykseen, vaan työtä on tehtävä koko vaalikauden ajan ja silläkin pitäisi olla jotain merkitystä. Mutta jos kansaa ei kiinnosta niin ei kiinnosta.

Siksi kuumetta kaivataan ja sitä lietsotaan esiin. Ja jos ei hyvällä, niin sitten vaikka pahalla. Pelottelu on se perinteisin konsti. Samoin pelkistys ja kärjistys. Viime vaalien Irak-keskustelu oli siitä yksi esimerkki. Toinen puolueiden vaaliunelma on saada jonkin sortin huuma ja hype aikaan. Sauli Niinistön kannattajat viime presidentinvaaleissa saivat aikaan sellaisen omassa keskuudessaan. Ihan terveeltä ei tuntunut pahvisaulien halailu ja ihailu. Samaan ei ole päästy näissä vaaleissa.

TV-mainoksista on puhuttu enemmän kuin vaalien sisällöistä ja joku meni ja varasti Eero Heinäluoman vaalitoimiston tietokoneet. Siinä näiden vaalien suurimmat kohut.

Onneksi vaaleihin on enää niin vähän aikaa, että loppuajan seison vaikka päälläni. Tulossa on vielä vaalivideo, pari lastentapahtumaa, asuntoseminaari, lasten iltapäivätoimintaa käsittelevä tilaisuus ja paljon esitejakelua eri puolilla uuttamaata. Kotisivuillani niistä lisää.

Hyvähampaiset edustajamme

25.2.2007

MTV3:n uutisissa kerrottiin, että naisehdokkaat pääsevät aikakauslehdissä miehiä paremmin esiin kritiikittömän kevyillä jutuilla, joissa politiikkaa on vain nimeksi. Uutista varten oli seurattu juttuja kolmen kuukauden ajalta ja listaus kevyen julkisuuden kärkinimistä oli selkeä. Oli Leena Harkimoa, Merikukka Forsiusta ja Tanja Saarelaa, näitä kaikkien tuntemia kansikuvakasvoja.


Yksi asia vain pisti minun silmääni, mutta siitä jutussa ei kerrottu. Oman puolueeni naiset loistavat poissaolollaan miehistä puhumattakaan. Ainoat jutussa mainitut demarit olivat Päivi Lipponen ja miehistä Tommy Tabermann, jotka ainakin toistaiseksi ovat parlamentin ulkopuolella.

Jos tilastointi tehtäisiin vuoden ajalta, tulos olisi demareille paljon raadollisempi. Ja varsinkin, jos siinä katsottaisiin pelkkiä naistenlehtiä. Olen nimittäin aina ihmetellyt sitä logiikkaa, jolla naistenlehdet valitsevat jutun arvoisiksi kokemansa haastateltavat. Siis ne henkilöt, jotka ovat naistenlehtien näkökulmasta tärkeitä ja kiinnostavia.

Naistenlehdet haluavat tarjota lukijoilleen jotain erityistä - elämyksiä, luksusta ja glamouria arjen harmauden keskelle. Siis käyskentelyä sukukartanossa kristalliskruunujen alla. Jotain "Kauniit ja rohkeat" -tyyppistä hohtoa, josta ei puutu monimutkaisia ihmissuhdekiemuroita, sulhasia eikä koreita asuja.

Kansanedustajia koskevan naistenlehtijulkisuuden tärkeimmät kriteerit ovat siis nämä:

1. Malli-, urheilu- tai viihdetausta
2. Kiinnosta ja näkyvä aviomies
3. Näkyvä ero em. miehestä ja monenlaisia miessuhdekuvioita
4. Ei vanha, ylipainoinen eikä ruma
5. Hyvähampainen, saa hyviä kuvia
6. Ministeri tai presidentti (lähinnä juttupulan vallitessa)

Itse täytän kriteeristä jotenkuten vain 4- ja 5-kohdat, jos tulkintaa oikein venytetään. Muita kriteerejä en sitten täytäkään ja se näkyy naistenlehtijuttusaldossani. Olen ollut kahdeksanvuotisen kansanedustajan urani aikana kaksi kertaa naistenlehden varsinaisen henkilöjutun kohteena.

Ensimmäinen juttu koski Attac-järjestön perustamista, jolloin olin sekä MeNaisissa että Annassa. Me Naisissa olin viikon henkilö ja Annassa yksi monesta haastateltavasta. Kyseessä olivat pienet asiajutut, joihin kuvat oli näpätty eduskunnan käytävällä. Toinen juttu oli vuonna 2005, jossa olin Sirkka-Liisa Anttilan, Kaarina Drombergin ja Janina Anderssonin kanssa kertomassa kehosta ja naisen ulkonäköpaineista. Tämä juttu olikin sitten varsin henkilökohtainen ja avomielinen kuvat mukaan lukien.

***

Jos haluaa olla asiallinen lakeja säätävä päättäjä eduskunnassa, näillä jutuilla ei ole niin suurta merkitystä, vaan jopa päinvastoin. Mutta MTV3:n uutisen pointtina olikin se huomio, että tietyt ehdokkaat pystyvät esittelemään itseään mukavissa merkeissä enemmän kuin toiset ja tätä kautta he pääsevät äänestäjien lähelle tavalla, joka suosii heidän valintaansa. Vastaava maksullinen mainostila lehdissä maksaisi maltaita.

Vaikka lehdet sanovat, ettei heillä ole mitään poliittisia päämääriä, heidän kannattaisi katsoa ihan huvikseen päättäjistä kertovia juttutilastojaan ja verrata, miten hyvin naispäättäjien kohdalla ovat edustettuna erilaiset ihmiset ja näkemykset. Lehdet voisivat samalla miettiä, millaista naiskuvaa ja käsitystä päättäjien työstä he ylläpitävät. Entä millaisten päättäjien valintaa he tietämättään suosivat. Unohtuvatko arkiset puurtajat kristalliskruunujen säihkeeseen?

Naistenlehdistä löytyy hyvin paljon asiantuntevia vakavia artikkeleita yhteiskunnallisista aiheista. Lehdillä on siis myös omanlaisensa yhteiskunnallinenkin funktionsa. Naistenlehtien lukijoista ja tilaajista (joihin itsekin kuulun), aika merkittävä osa äänestää niitä arkisempia edustajia. Siis niitä, joiden kasvojen luusto on vähemmän kuvauksellinen, mutta joiden työllä on olennaisen tärkeä merkitys monen lehden lukijan elämälle.

En ole katkera mutta kuitenkin...

PS. Kesällä olin urani huipulla. Olin Iltalehden parisuhdehaastattelussa mieheni kanssa.
**
MTV3:n uutisten koko juttu tässä:

Naisehdokkaat kertovat auliisti yksityiselämästään. Miesehdokkaista julkaistut jutut ovat sen sijaan varsin värittömiä.


MTV:n uutisten lehtikatsaus joulukuun alusta tähän päivään löysi yli sata artikkelia eduskuntavaaliehdokkaista, joissa ei politiikkaa juuri puhuttu.


Aikakaus- ja iltapäivälehdet nostivat jutunaiheiksi 33 ehdokasta, joista kirjoitetut jutut eivät juuri politiikkaa sivunneet. Palstatilaa hallitsivat yksityiselämän asiat, ja päivänpolitiikkaa puhuttiin erityisen vähän tai ei ollenkaan naisehdokkaiden kanssa.


Naiset hallitsivat julkisuuskuvaansa selvästi miehiä paremmin. Erityishuomiota sai kokoomuksen ehdokas Rakel Lignell hänen miehensä Nicke Lignellin onnettomuuden vuoksi.


Ministeri Tanja Saarelan yksityiselämästä muun muassa avioliitosta ja pukeutumisesta kerrottiin seitsemän laajahkon artikkelin verran.


Pääminiserin ex-puolison keskustan Merja Vanhasen elämää eron jälkeen ruodittiin kolmen jutun verran, joista kaksi oli laajoja aikakauslehtijuttuja. Miltei samaan ylsi SDP:n listalta eduskuntaan pyrkivä Päivi Lipponen.


Yksityiselämästään kertoi auliisti naistenlehtien sivuilla myös keskustaministeri Paula Lehtomäki, joka on tunnettu varsin pidättyväisenä julkisuuden suhteen.


Huomiotta ei jäänyt myöskään kokoomuksen Leena Harkimo, eikä varsinkaan vihreiden Merikukka Forsius. Molemmat kertoivat elämästään eron jälkeen, Forsius yksinhuoltajuudestaan ja Harkimo uudesta miehestä sekä sovinnosta ex-miehensä, liikemies Hjallis Harkimon kanssa.


Luonnollisesti myös niin kutsutut julkkisehdokkaat noteerattiin ja päivänpolitiikka sivuutettiin. Kike Elomaa ja Riita Väisänen eivät viihdepainotteisissa jutuissan juurikaan edes yrittäneet politikoida.


Eniten mietteitä mahdollisesti avautuvasta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta esitti Anne Pohtamo Hymy-lehden artikkelissa, jossa hän vaati huumenuoria pakkohoitoon.


Miesten julkikuva naisia synkempi


Miesehdokkaista julkaistut jutut olivat teemoiltaan varsin ilottomia.


Esimerkiksi Mikko Alatalon avioero-teemalla julkaistiin kaksi juttua. Pääminiseri Matti Vanhanen kertoi omin sanoin elämästään viiden jutun verran. Kokoomuksen Harri Jaskarin ongelmat virolaisen avopuolison kanssa ja siitä virinnyt oikeusjuttu sai miehen avautumaan lehdille ahdingostaan kolmen huomattavan artikkelin verran.


Hiihtäjälegenda Juha Miedon äidin poismeno kulutti iltapäivälehtien painomustetta viiden artikkelin verran. Julkinen suruaika loppui kolmen päivän jälkeen, jonka päätteeksi Miedon kerrottiin lähtevän kiertämään vaalikenttiä.


Julkisuuspajatson tyhjensi tehokkaimmin keskustan ehdokas Harri Ojala. Farmarin päätös ehdokkuudesta lienee julkisuuden peruja, olihan hän yksi syksyn seuratuimpia henkilöitä esiintyessään televisiossa "Maajussille morsian" sarjassa.


Huomattavaa on, että kun Ojala ilmoitti ehdokkuudestaan, kirjoittelu hänestä ei ainakaan saanut poliittista sävyä, huomio pysyi tiiviisti rakkausasioissa.


Tutkija: Miehet naisia jäljessä


Poliittisen historia erikoistutkijan Ville Pernaan mielestä naiset hallitsevat miehiä paremmin aikakauslehtijulkisuuden. Esimerkkinä hän mainitsee naistenlehtien henkilöjutut, joiden tarjoaman, yleensä kritiikittömän julkisuuden naisehdokkaat osaavat taitavasti hyödyntää.


Iltalehden vastaavan päätoimittajan ja kustantajan Kari Kivelän mukaan naisehdokkaista on painotetusti tehty kevyitä juttuja, mutta Kivelän mukaan "perhe-elämäkin on politiikkaa" ja ansaitsee näin ollen tulla julki.


Apu-lehden toimituspääliikkö Jari Jokinen myöntää, että ehdokkaista tehdyt henkilöjutut ilman politiikkaa antavat ehdokkaille ilmaista mainosta, mutta ei katso, että lehdistön toimintatapoja olisi tässä suhteessa syytä muuttaa.


(MTV3)

Vakooja ministerin sängyssä?

23.2.2007

Ilta-sanomien toimittaja soitti ja kysyi, piileekö susankurostapauksissa turvallisuusriski. Hän sanoi kysyvänsä asiaa nimenomaan lakimieskansanedustajilta. En ollutkaan lukenut vielä päivän lehtiä. Viimeisimmät muistikuvani tapauksen mediakäsittelystä liittyivät lähinnä uuniperunoihin ja niiden maittavuuteen, joten en ollut ajatellut, että asia poikii juridistakin ulottuvuutta.


Vastasin jotain epämääräistä ja myöhemmin pohdin asiaa lisää. Vaikka Kuronen kuinka olisi kuullut Matin puheluita "Euroopan presidenttinä", niin tokkopa niistä niin kauheasti valtakunnansalaisuuksia on ollut kuultavissa. Jos puhelut on vieläpä käyty englannin kielellä, veikkaan, ettei Matin puolelta ole kuultu kovin kummia…siis puhelimessa keskellä yötä.

Ongelmahan on yhteinen kaikille ministereiden lähipiiriin kuuluville. Siis yhtälailla myös aviopuolisoille. Hekin saattavat kuulla lauseenpätkän sieltä ja toisen täältä sekä nähdä levällään olevia papereita. Onpahan teoriassa mahdollisuus päästä käsiksi myös toisen sähköpostiin, mutta kukapa sitä tekisi. Ja kuka ulkopuolinen niistä tiedonmuruista edes mitään kostuisi. Tarvitaan jo jonkinmoista taustapaneutumista, että salaisuudesta tulee hyödynnettävää ja vuodettavaa tietoa.

Kun mielikuvitus alkaa maalailemaan ministereiden sänkyihin tunkeutuvista houkutuslinnuista suurtakin turvallisuusuhkaa, on James Bondia katsottu aivan liikaa. Vakoojien on helpompi saada haluamansa tiedot tukeutumalla sähköpostiin ja kuuntelemalla puheluita salaa teknisiä apuvälineitä käyttäen. Siis paljon helpommin ja nopeammin kuin uuniperunasessioihin hakeutumalla.

Sitä paitsi, luotan ministereiden harkintaan. Heidän toimintaa säätelee rikoslaki ja sen virkarikossäännökset. Oikeuskansleri valvoo myös valtioneuvoston jäsenten eli ministerien toiminnan lainmukaisuutta. Sama toimivalta on myös eduskunnan oikeusasiamiehellä. Jos he katsovat ministerin syyllistyneen ns. ministerikoskeen eli menetelleen selvästi lainvastaisesti, oikeuskansleri ja oikeusasiamies ovat velvollisia ilmoittamaan asiasta eduskunnan perustuslakivaliokunnalle.

Se tutkii asian ja ilmoittaa päätöksensä l. sen, onko lakia kiistatta rikottu, minkä jälkeen oikeuskunta päättää siitä, onko ministeriä syytettä . Syyte käsitellään valtakunnanoikeudessa.

Rikoslain 40 luvun 5 § (12.7.2002/604)

Virkasalaisuuden rikkominen ja tuottamuksellinen virkasalaisuuden rikkominen:

Jos virkamies tahallaan palvelussuhteensa aikana tai sen päätyttyä oikeudettomasti
1) paljastaa sellaisen asiakirjan tai tiedon, joka viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) tai muun lain mukaan on salassa pidettävä tai jota ei lain mukaan saa ilmaista, taikka

2) käyttää omaksi tai toisen hyödyksi taikka toisen vahingoksi 1 kohdassa tarkoitettua asiakirjaa tai tietoa,

hänet on tuomittava, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, virkasalaisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.
Jos virkamies huolimattomuudesta syyllistyy 1 momentissa tarkoitettuun tekoon, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus sekä muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
**
Em. lainkohtaa sovelletaan myös valtioneuvoston jäseneen. En usko, että Matti Vanhanen on lörpötellyt Kurosen kuullen mitä tahansa. Ja ainahan voi mennä toiseen huoneeseen. Lex Kuronen hivelisi tietenkin Susanin kirjanmyyntiä ja elokuvahankkeita, mutta todellista tarvetta sellaiseen ei ole.

Seminaareja ja vaalihumppaa

20.2.2007

Olin tänään Erkki Tuomiojan hyvinvointivaltioseminaarin puheenjohtajana. Sali vilisi helsinkiläisiä demariaktiiveja ja nolotti, etten tuntenut heitä nimeltä. Silti sain ainakin viidet terveiset.....nimittäin lähetettäväksi isälleni. Antaessani puheenvuoroa takariviin, luulin tutunnäköistä miestä Seppo Lindblomiksi. Ajattelin oikein briljeerata, että tuon miehen tunnen. No hän olikin Kelan entinen johtaja Pekka Morri. Tunne oli sama kuin Linnan juhlien selostajilla näiden surkeimpina hetkinään.


**

Seminaari oli muuten oikein kiinnostava ja antoisa. Dosentti ja sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Juho Saari puhui hyvinvointivaltion tulevaisuudesta ja epävarmuuden sosiaalipolitiikasta, Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan professori Pertti Koistinen puhui teemasta "talouskasvun varjossa" ja hän viritti keskustelua myös perustulosta. JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori taas peräänkuulutti nykyajan Pekka Kuusta. Ja lisäksi seminaarissa puhui Erkki Tuomioja.

Perustuloa ei tilaisuudessa sellaisenaan kaapattu SDP:n vaaliohjelmaan, mutta perusturvan kohentamista ja byrokratiakitkojen vähentämistä kannatettiin. Samoin sitä, että sosiaaliturva ei saisi leikkautua niin pienistä tuloista kuin tänä päivänä. Myös aktiivista työvoimapolitiikkaa ja palvelusatsauksia kannatettiin. Todettiin, ettei kukaan rakasta epävarmuutta. Epävarmuuden kokemukset ovat niitä kohteita, johon sosiaalipolitiikalla on päästävä vaikuttamaan asuntopolitiikkaa unohtamatta.

On välttämätöntä, että edes vaalien alla ja mielellään myös niiden välillä kävisimme keskustelua hyvinvointivaltion suunnasta. Vaalityö uhkaa muuten kilpistyä pelkäksi kahvitteluksi ja muutaman kylähullun terroriksi vaaliteltalla. Jossainhan pitäisi voida käydä myös aatteellista keskustelua, jossa olisi myös vankka asiantuntemus taustalla. Niin oli tässä seminaarissa.

Samaa kyselivät nuoret eilen Turussa, jossa kävin Ilkka Taipaleen kanssa avittamassa entisen avustajani Esa Suomisen vaalikampanjaa. Voimme unohtaa syvääluotaavat yhteiskunta-analyysit siinä vaiheessa, kun curlingsankarit hoitavat koko homman. Voihan heiltäkin toki löytyä viiltävää yhteiskunnallista visioinäärisyyttä, mutta sitä heiltä ei varsinaisesti kyllä odoteta. Ääniä kylläkin.

Kahvia ja humppaa. Niilläkö vaalit hoidetaan?

**

Huomenna eli keskiviikkona 21.2. on vuorossa oma tilaisuuteni teemalla "Yksityistä vai yhteistä hyvinvointia?" Paikkana on kulttuurikeskuksen kahvila Tapiolassa klo 18-20 ja keskustelijana lisäkseni jokapaikan Erkki Tuomioja. Tervetuloa!

Kirjoja ja paatosta

18.2.2007

Akateemisessa kirjakaupassa olivat perjantaina esillä ne ehdokkaat, jotka ovat kirjoittaneet itse kirjan. Kymmenen ehdokkaan joukossa oli peräti seitsemän demaria; siis lisäkseni Erkki Tuomioja, Tuula Haatainen, Liisa Jaakonsaari, Osku Pajamäki, Päivi Lipponen ja Hannu Jouhki. Näistä vieläpä viisi on ehdolla Helsingin vaalipiirissä. Ihmettelimme missä ovat kokoomuslaiset? Eivätkö he osaa kirjoittaa vai eikö heidän tarvitse vai mistä on kyse?

Viime viikolla olin toimittaja Mia Halosen kanssa esittelemässä kirjaani sanomatalon kahvilassa ja eilen myös Porvoossa. Aiomme jatkaa kiertuettamme myös muualle. Nyt on vihdoin aikaa keksittyä kunnolla vaalityöhön. Eduskunta päätti kautensa perjantaina ja ihmiset hyvästelivät toisiaan ja kapsahtelivat toistensa kauloihin.

Jotkut ovat sitä mieltä, että jos huonettaan ei siivoa vaalikauden rojuista, se on huono enne jatkoon pääsylle. Minä en aio siivota. En osaa suhtautua eduskuntatyön päättymiseen yhtä dramaattisesti.

Vähän talouspolitiikkaa

Viime viikon eri tilaisuuksissa ihmiset ovat kyselleet SDP:n tulevasta linjasta. On ollut positiivista todeta, että tietty "rytminvaihdos" (=Heinäluoman termi) puolueemme talous- ja työllisyyspoliittisessa ajattelussa on tapahtunut. Vaikka valtiovarainministeriössä Eero Heinäluoman alainen Jukka Pekkarinen on laatinut tiukan kamreeriraportin, on puolueellamme ollut poliittista itsetuntoa vaatia kehityksen ohjaamista.

Haastattelin Jukka Pekkarista kirjaani varten marraskuussa ja hän toisteli tulevan raporttinsa kireitä ennusteita. Toisaalta hän myönsi moneen otteeseen, että verotuksen ja palveluiden taso on poliittinen valinta. Viimekädessä linjavalinnat ovat poliittisia ja siitä nytkin on kyse.

Talous- ja työllisyyskehitystä voi ja tulee ohjata. Ihmisten parempi koulutus, hyvinvointi ja tasa-arvo edistävät myös talouden toimintaa. Tulevaisuuden tavoitteissa tulee olla kunnianhimoa ja tavoitteet on asettava korkeammalle kuin naurettavan pieneen 20 000 uuteen työpaikkaan.

Meidän tulee tavoitella tulevalla vaalikaudella 100 000 uutta työpaikkaa, joista ainakin 20 000 on ohjattava hoivapalveluihin. Kaikki tunnustavat, että erityisesti vanhusten hoidossa on parannettavaa. Millään mummonkääntökoneilla vanhuksia ei hoideta. Tarvitaan lisää henkilökuntaa.

Saavutettava 72 prosentin työllisyys takaa kyllä julkisten palveluiden rahoituksen. Työllisyys- ja talouspolitiikka perustuu työllisyyden lisäyksen luomaan varallisuuden kasvuun. Tavoitteena on kasvattaa kakkua, jotta syntyisi jaettavaa palveluiden käyttäjille. Ei kyse ole mistään tuhlaamisesta ja kankkulan kaivoon heitetystä rahasta. Parempi palveluiden laatu ja saatavuus tuottaa hyvinvointia ja kasvua, uusia työpaikkoja ja sitä kautta myös lisää ostovoimaa ja verotuloja. Useiden miljardien veronalennukset eivät sitä tee.

Valittavana on nyt kaksi linjaa - me tai minä. Kun sijoitamme talouden voimavarat julkisiin palveluihin, voittajina olemme me kaikki. Veronalennuslinja taas on minä-vaihtoehto ja se hyödyttää vain joitakin yksilöitä. Jäljellä oleva työttömyys on sellaista lajia, ettei sitä potkita veronalennuksilla liikkeelle. Tarvitaan aktiivista työvoimapolitiikkaa, pehmeitä työmarkkinoiden luomista sekä julkisen sektorin palvelujärjestelmän luomia mahdollisuuksia.

Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa jokaisella on mahdollisuus rahoittaa toimeentulonsa omalla työllään. Tulevaisuudessa kaikkien kynnellekykenevien työpanosta tarvitaan. Siksi myös samapalkkaisuutta on edistettävä ja naisten työssäkäyntiastetta nostettava. Tähän tarvitaan julkisia palveluita. Toisaalta henkilökunnan saaminen hoivatyön pariin edellyttää sukupuolten välisten palkkaerojen kaventamista.

Julkiset palvelut turvaavat kaikkien osallisuuden yhteiskunnassa ja valitettavasti palveluiden puutteet kaatuvat edelleen erityisesti naisten niskaan. Siksi SDP:n tavoittelema 2,4 miljardin euron lisäsatsaus julkiselle sektorille on myös kannanotto sukupuolten väliseen tasa-arvon puolesta.

Onneksi koko puolueeni on tätä mieltä. Siis kirjani linja on sama kuin SDP:n linja. Olisin huolestunut, jos niin ei olisi.

Ystäviä?

Hyvää ystävänpäivää! Vaalien alla äänestäjillä on ystäviä, mutta niin on ehdokkaillakin. Saan valtavasti monenlaista palautetta. Tässä erään vakituisen palautteenantajan mielenkiintoisia ja persoonallisia neuvoja:



Toveri Rahkonen


Påäkaupunkiseudun kehittämisen vastuunkanto vaikuttaa saaneen laajempaa pohjaa. Sipoon uudisrakennusalueista ainakin pari tulisi nimetä Feld-Rannan mukaan Egonstrand'iksi. Jävla spennande.


Toveri Rahkonen


Viimeaikaisten linjausten valossa on todettava että olet erotettu Tuomiojan presidenttiryhmästä.

Toveri Rahkonen


Akateemisiin tutkimuksiin ei tulisi suunnata varoja tai huomiota. Talouden muutokset vaikuttavat ympäristön kulumiseen jonka vähentämiseen tulee SD politiikalla pyrkiä. Uudet hörhöt ohjaavat varoja ulkoavaruuteen ja epäsoveltuvuuteen.

Toveri Rahkonen


Eduskunta vaalien jälkeiseen aikaan tulisi varautua. Pidän valintaani uuden hallituksen muodostajana varmana ja riippuen sinun näkemyksistä tuleva hallitus tarvitsee taitavuutta.


PS: Kun tanssit tangoa, ulottuuko pääsi lattiaan?

**

Tänään lakivaliokunta piti viimeisen kokouksensa. Lisäksi kävin Hyvinkäällä eläkeläisjärjestöjen paneelissa ja eduskunnassa tapasimme vielä illalla oikeustoimittajia.

Eräs rouva oli paneelin jälkeen sitä mieltä, että eläkeläiset on unohdettu ja rahaa on syytämällä syydetty vain ja ainoastaan lapsiperheille. Tähän innoitti Eero Lankian (kesk) kommentti, jonka mukaan tällä kaudella tehtyjen lapsilisäkorotusten ja muiden lapsiperhepanostusten takia eläkeläisille ei ole voitu antaa enempää kuin on annettu.

Maaliskuussa 2005 toteutettu kansaneläkkeen tasokorotus lisäsi kansaneläkemenoja vuositasolla noin 55 miljoonaa euroa. Syyskuussa 2006 tehdyn tasokorotuksen kustannusvaikutuksen on arvioitu olevan vuositasolla noin 39,5 miljoonaa euroa. Kansaneläkkeen taso- ja indeksikorotukset vuonna 2006 lisäsivät valtion menoja yhteensä 13,2 miljoonaa euroa.

Siis 107,7 miljoonaa euroa on satsattu pienimpiin eläkkeisiin, mutta yksilötasolla summia on paheksuttu ja pidetty hyvin pieninä - lähinnä pilkantekona.

Jos tietyillä eläkeläisryhmillä on todellisia toimeentulo-ongelmia, on niitä ongelmia myös joillain lapsiryhmillä. Lapsiköyhyyden ja huostaanottojen lisääntyminen on ollut huolestuttavaa. Päihde- ja mielenterveysongelmat ja väkivalta on toisiin kietoutunut pahoinvointiyhtälö, josta kärsii liian moni lapsi turvattomuutena ja heitteillejättöinä.

Nämä asiat eivät olleet eläkkeisiin tyytymättömän rouvan mielestä mikään todellinen ongelma. Hän halusi asettaa lapset ja eläkeläiset räikeästi vastakkain ja pumpata kaikki lapsiin suunnatut varat eläkeläisille.

Hyvinvoivat kiukkuiset eläkeläiset saavat olon oudon hämmentyneeksi. Eikö yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja heikompien (vanhusten tai lasten) tukeminen merkitse heille mitään? Onko yhteiskunta eri eturyhmien taistelutanner, jossa lapsiperheet, eläkeläiset ja työikäiset käyvät sotaa toisiaan vastaan?

Kun tänään meillä on yhtä eläkeikäsitä kohti neljä työikäistä, on vuonna 2030 yhtä eläkeikäistä kohti enää kaksi työikäistä. Eikö sittenkin ole niin, että eri ihmisryhmien hyvinvointi on kytköksissä toinen toisiinsa? Mistään nollasummapelistä ei ole kyse.

Lasten hyvinvoinnista riippuu se, kuinka paljon meillä on tulevaisuudessa työntekijöitä ja veronmaksajia. Jos huonosti käy, liian moni syrjäytyy ja putoaa marginaaliin. Tulevalla väestön huoltosuhteella siihen ei ole varaa.

Ja eikö työssäkäyvien jaksamisesta riipu se, että veroja kertyy, eläkkeet saadaan maksettua ja hoivatyöntekijöitä on tarpeeksi? Ja kun lapsiperheitä ei potkita liikaa päähän, syntyvyyskin pysyy jollain tasolla eikä kaikkia työntekijöitä ole pakko houkutella meille maan rajojen ulkopuolelta.

Tämä kaikki on kytköksissä vanhusten hoivaan ja palveluihin. SDP tavoittelee 20.000 uutta ihmistä sosiaali- ja terveyspalveluihin, erityisesti vanhusten hoitoon. Haluamme käyttää pelivarasta suurimman osan julkisiin palveluihin. Emme tavoittele suuria veronalennuksia. Eläkeläisten palkansaajia korkeamman verotuksen olemme sen sijaan valmiit oikaisemaan.


**

Tervetuloa ystävänpäivänä kahville Sanomatalon Wayne´s Coffee-kahvilaan klo 11-12. Rakkausvalmentaja, toimittaja Mia Halonen on myös paikalla ja keskustelemme mm. kirjastani. Kahvitarjoilu.
Tukiryhmäni on tehnyt ystävänpäivän kunniaksi ehdokastestin, joka löytyy kotisivuiltani.